Bitcoin - Paras eläkesäästämisen muoto

Akvavitix7

Paras tapa eläkesäästää on ostaa jonkin verran Bitcoineja. Paperilompakkoon vaan talteen niin saa eläkkeelle jäätyään sitten tarpeen mukaan tehdä ostoksia niillä ja maksaa laskuja. Jos jää vaikka muutamankin vuoden päästä eläkkeelle niin silloin jo Bitcoin hyväksytään yleisesti maksuvälineenä ja nyt sijoitettu pieni summa riittää moninkertaisesti ostoksiin ja laskujenmaksuun. Mikään rahasto tai säästötili ei vedä tälle eläkesäästämisen muodolle vertojaan sillä eurot myös menettävvät ostovoimaansa. Bitcoineja on rajallinen määrä. Niiden ostaminen onhelppoa ja voi vaikkapa hyväksyä maksuna kun myy sohvan tai metsää.

Bitcoinien salaus on niin vahva että edes koko auringon tuottaman energian valjastaminen nykyaikaistakin energiatehokkaammilla tietokoneilla ei riitä vaarantamaan sen turvallisuutta.Bitccoinien ostovoiman kasvu perustuu siihen ettei kuaan vedä välistä inflaation muodossa.

6

364

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bittiheikki

      Olen kokeillut. Helppoa ja turvallista jos ostaa suomalaisesta palvelusta.

    • Synkkä tulevaisuus

      Bitcoineja on rajallinen määrä, mutta vastaavia näennäisrahoja syntyy kuin sieniä sateella. Nyt on jo automaattisia ohjelmia, joilla kuka tahansa voi perustaa bitcoinin tapaisen valuutan. Yhdessä nämä muodostavat loputtomasti kasvavan määrän tarjontaa, ja ihan klassisen rahateorian mukaan niiden arvo lähenee nollaa. Näin käy aina, kun joku syytää markkinoille määrättömästi rahaa.

      • Bitcoineja käyttävä

        Jokaisessa näistä on aina kysymys omasta valuutastaan. Bitcoinin käyttäjäkuntaa ja vakiintukutta asemaa ei voi kopioida napin painalluksella. Toki näistä voi mielestään suurimman valita vaikkapa Bitcoinin kaveriksi, jos haluaa käyttää vähän toisenlaista. Näissä kryptovaluutoissa on teknisiä eroja jonkin verran.

        Vaikka sieniä syntyisi sateella kuinka paljon, ei suosituimman sienen asemaa noin vain syrjäytetä.


    • Xeiron

      Mitenkäs nämä yhtäkkiä kadonneet bitcoinit - satojen miljoonien dollarien arvosta bitcoineja katosi, ja hukkaajat vain levittelevät käsiään...

      Täysin turvaton valuutta, siihen kannattaa laittaa kiinni vain sen verran minkä voi menettää silmää räpäyttämättä.

    • Hyvä tästä tulee

      Voihan noita muutamia bitcoineja hankkia, jos uskaltaa pelata kohteella, jolla on iso volatiliteetti. Yhtenä päivänä arvo 1bitcoin 5 euroa, sitten 800 euroa ja kohta 250 euroa.

      Kultaan voi sijoittaa myös paitsi, että nyt taas ei oikein tiedä kuka manipuloi kullan hintaa. Jos ostaa kultaa osta sitä vähintään 10 vuodeksi.

      Mun sijoitusstrategiani on tällainen:
      - Viimeiset 15 vuotta olen pitänyt korkeakorkoista tiliä pankissa ja aina vuoden alussa lähetän verottajalle muutetun veroprosentin siten, että maksan veroja enemmän, kuin on tarpeen. Veronpalautus on vuosittain n. 1200-2000 euroa. (Valtio maksaa n. 2% korkoa).
      - Olen ostanut kultaa viimeisten viiden vuoden aikana 8000 eurolla. Nyt en osta enää vaan odotan eläkkeelle pääsyä (N. 12 vuotta vielä).
      - Sijoituspankissa sijoitustili. Sijoitettuna 20 000 euroa. Osta, kun markkinat romahtaa ja odota.

      Bitcoiniin en ole uskaltanut lähteä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies tykkään edelleen sinusta

      Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
      Ikävä
      51
      871
    2. Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?

      Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍
      Ikävä
      92
      838
    3. Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle

      Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust
      Kotimaiset julkkisjuorut
      15
      726
    4. Vappu Pimiä lataa suorat sanat TTK-lähdöstään - Yksi asia elämässä muuttui pysyvästi

      Vappu Pimiä astui pois Tanssii Tähtien Kanssa -juontajan pallilta viime syksynä. Pimiällä oli pitkät perinteet TTK:ssa,
      Suomalaiset julkkikset
      3
      680
    5. Vain elämää: Silmiinpistävä muutos heti ekassa jaksossa - Onko tämä hulppeampi kuin entinen?

      Vain elämää on totuttu näkemään Hirvensalmella sijaitseva Satulinna. Uudella kaudella kuvauspaikka muuttuu Calliolaksi.
      Vain elämää
      1
      574
    6. Jos oltais joskus samoissa bileissä

      Niin lähdettäiskö yhdessä ”jatkoille?”
      Ikävä
      56
      551
    7. Onko naisten "ahdisteluhysterian" kulttuuria kritisoivat miehet itse ahdistelijoita?

      Tällaisen kuvan saa, kun tästä aiheesta tekee aloituksia: aina luullaan, että "ahdisteluhysteriaa" kritisoiva mies on it
      Sinkut
      184
      539
    8. Meinasin tukehtua juomaan :D

      ihan jäätävä maha sulla 🤣🤣🤣 m-n ihmekö kun oot sinkku
      Ikävä
      61
      533
    9. Ehkä taidat

      Luovuttaa.
      Ikävä
      70
      533
    10. Sinulle jota kaipaan!

      Tunnen sinua kohtaan jotain, mitä en enää osaa selittää pelkällä ihastumisella. Se on kiintymystä, kaipuuta, romanttista
      Ikävä
      24
      506
    Aihe