Näky ja uninäky

Jarin näky 23.2.2014
Näin 23.2.2014 valveilla ollessani seuraavan näyn.

Näin Iranin autiomaata. Yhtäkkiä hiekasta nousi musta käärme, joka alkoi lukerrella kohti Jerusalemia. Kun käärme oli päässyt Syyrian rajalle asti, tuli taivaasta iso paljas jalka, joka murskasi käärmeen pään. Käärme jäi kuolleena maahan. Kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: "Minä en salli, että he koskevat minun silmäterääni." Koin samalla Jumalan sanovan: "Nyt on Israelin aika."
Piholta
24.2.2014
Tuomas Vesrterbergin uninäky syksyllä 1998 tai keväällä 1999
Lähetän tällaisen profetian, jonka näin ollessani peruskoulun yhdeksännellä luokalla vuonna 1998 syksyllä tai 1999 keväällä , mutta en ole tiennyt tällaisesta sivustosta.
Profetia:
Olin uninäyssä avaruudessa ja katselin maapalloa. Yhtäkkiä eri paikoissa alkoi räjähtelemään valtavia pommeja, tai näin ikään kuin laajenevia ympyränmuotoisia paineaaltoja. Sitten näin, kuinka hiljalleen sieltä täältä alkoi kohota ihmisiä sitä kohti missä olin.
1154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Tulkittavissa olevia näkyjä. Tulkinnan armolahja minulta puuttuu.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöhitty Piholta kirjoitti:

Jarin näky 23.2.2014
Näin 23.2.2014 valveilla ollessani seuraavan näyn.

Näin Iranin autiomaata. Yhtäkkiä hiekasta nousi musta käärme, joka alkoi lukerrella kohti Jerusalemia. Kun käärme oli päässyt Syyrian rajalle asti, tuli taivaasta iso paljas jalka, joka murskasi käärmeen pään. Käärme jäi kuolleena maahan. Kuulin taivaasta äänen, joka sanoi: "Minä en salli, että he koskevat minun silmäterääni." Koin samalla Jumalan sanovan: "Nyt on Israelin aika."
Piholta
24.2.2014
Tuomas Vesrterbergin uninäky syksyllä 1998 tai keväällä 1999
Lähetän tällaisen profetian, jonka näin ollessani peruskoulun yhdeksännellä luokalla vuonna 1998 syksyllä tai 1999 keväällä , mutta en ole tiennyt tällaisesta sivustosta.
Profetia:
Olin uninäyssä avaruudessa ja katselin maapalloa. Yhtäkkiä eri paikoissa alkoi räjähtelemään valtavia pommeja, tai näin ikään kuin laajenevia ympyränmuotoisia paineaaltoja. Sitten näin, kuinka hiljalleen sieltä täältä alkoi kohota ihmisiä sitä kohti missä olin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu