Rahab-tuki ry auttaa vähemmistöjä

Kotimaa24-sivusto on tehnyt artikkelin helluntailais-pastori Elise Oittisen vetämästä Rahab-tuki ry:stä, joka järjestää jumalanpalveluksia, sielunhoitoa ja raamattuopetusta seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.

Elise Oittinen on itse transsukupuolinen, tutkinto Iso Kirja-opistolta ja toiminut aiemmin Helsingin Saalemin nuorisopastorina.

Elise kertoo, ettei pääse saarnaamaan helluntaiseurakuntiin transukupuolisuutensa takia ja Rahab-tuki ry joutuu myös järjestämään tilaisuudet muualla.

http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/rahab-tuki-ry-palvelee-vapaiden-suuntien-seksuaali-ja-sukupuolivahemmistoja/

Hyvää työtä tekee Elise Oittinen ja toivotaan, että joskus vielä kaikkia ihmisiä kohdellaan tasavertaisiana.

Seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on helluntailaisuudessakin suhteessa saman verran kuin muuallakin ja heidän syrjintä on todella käsittämätöntä ja USA:ssa tilanne on johtanut jo siihen että homoseksuaalit ovat perustaneet omia helluntaiseurakuntia.

28

1575

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Rahab, hyvä tyttö:

      Kuuluiko Raamatun portto Rahab seksuaalivähemmistöihin?
      Näin taas Raamattua väännetään ja luodaan vääriä mielikuvia.

      • to..

        Tarinan mukaan Rahab auttoi Joshuaa ja sai jäädä henkiinkin. Hänhän on tarinan palkittu hyvis, seksuaalinen suuntautuminen ei tarinasta ilmene.


      • Raamatussa on syrjittyjä ryhmiä paljon.
        Suurin syrjitty ryhmä on tytöt ja naiset, joita ostettiin ja käytettiin hyväksi ja siitä jäi jäljelle vielä porton leima.


      • Rahab, hyvä tyttö:
        to.. kirjoitti:

        Tarinan mukaan Rahab auttoi Joshuaa ja sai jäädä henkiinkin. Hänhän on tarinan palkittu hyvis, seksuaalinen suuntautuminen ei tarinasta ilmene.

        Sitähän minäkin. Ja kuten tuossa alla veli Pe.ku ilmaisee, tyttöjen ja lasten hyväksikäyttöä oli paljon. Yksi asia johtaa toiseen. Portoksi tuskin kukaan mieli siihen aikaan; kuten tänäkin päivänä, siihen ajauduttiin pääasiassa traumojen, sekä hylkäämisen seurauksena.

        Tietenkin oli myös vapaamielisiä iloisia leskiä, jotka eivät piitanneet tiukoista moraalisäännöistä, eli uhmasivat papistoa, mutta luultavimmin näidenkin tarinoiden taustalla oli jonkinlainen yhteiskunnallinen trauma.

        Mutta myös tuohon aikaan oli maailma jokseenkin samanlainen kuin tänäkin päivänä, sillä ihminen on aina sama. Katuprostituutio ja bordellit olivat yleisiä. Kirkkohistoria tuntee muitakin vastaavia tarinoita. Maria Egyptiläinen:

        http://www.ortodoksi.net/tietopankki/henkilot/pyhat/eramaaisat_ja_kilvoittelijat/maria_egyptilainen.htm

        Meillä on vain yksi elämä ja onni on yritettävä kaapia sieltä mistä sen löytää, vaikka se olisi vastoin yleisiä moraalisääntöjä. Varsinainen moraalittomus on hiukan eri asia, sellaisiakin ihmisiä on.
        .


    • KTS (Ei kirj.)

      Tää on kova paikka änkyröille...

      • Soffiina

        Saahan niitä ryhmiä vetää ja kaikkea hyvää toivon transuille, mutta seuran nimi "Rahab" on hiukan totuudesta ohi menevä ja luo väärän mielikuvan itse neiti Rahabista.

        Jokin muu nimi, pliis. Yritän keksiä. Joo, miten olisi: "Väärinymmärretyt"?
        Ei käy. Ei viittaa Raamattuun.

        Vähän vaikea löytää nimitystä Raamatusta, kun siellä ei oikein suvaittu tällaisia heppuja.

        Nyt keksin: "Kivitetyt". Minuakin on kivitetty, joten löytyy jopa ymmärrystä.


      • "Tää on kova paikka änkyröille... "

        Näet asioita pelkästään sairaasta näkökulmastasi, vahingonilon kautta.
        Sillä osoittaa toisille vain oman epäonnistumisensa.


      • to..

        Mikäs se onkaan tavallistenkin naisten puhumattakaan homojen ja transseksuaalien asema muslimimaissa? Siellä ne änkyrät jyräävät koko yhteiskunnassa,ja ovat muille armottomia. Tämä vain siksi että nämä mitä ovat asioissa joista kenellekään muille ei ole vahinkoa eikä pitäisi olla mitään syytä aiheuttaa heille pahaa ja tehdä elämää vaikeaksi elää.


      • KTS (Ei kirj.)
        to.. kirjoitti:

        Mikäs se onkaan tavallistenkin naisten puhumattakaan homojen ja transseksuaalien asema muslimimaissa? Siellä ne änkyrät jyräävät koko yhteiskunnassa,ja ovat muille armottomia. Tämä vain siksi että nämä mitä ovat asioissa joista kenellekään muille ei ole vahinkoa eikä pitäisi olla mitään syytä aiheuttaa heille pahaa ja tehdä elämää vaikeaksi elää.

        Olenko jossain kehunut heidän asemaansa ?

        Pikemminkin nämä änkyrät täällä sitä heikkoa asemaa fanittavat olipa se sitten Islamissa, Ugandassa tai Venäjällä...


      • JussiPussiPapana
        Soffiina kirjoitti:

        Saahan niitä ryhmiä vetää ja kaikkea hyvää toivon transuille, mutta seuran nimi "Rahab" on hiukan totuudesta ohi menevä ja luo väärän mielikuvan itse neiti Rahabista.

        Jokin muu nimi, pliis. Yritän keksiä. Joo, miten olisi: "Väärinymmärretyt"?
        Ei käy. Ei viittaa Raamattuun.

        Vähän vaikea löytää nimitystä Raamatusta, kun siellä ei oikein suvaittu tällaisia heppuja.

        Nyt keksin: "Kivitetyt". Minuakin on kivitetty, joten löytyy jopa ymmärrystä.

        Kävisikö "Babylonialainen seurakunta"?


      • to.. kirjoitti:

        Mikäs se onkaan tavallistenkin naisten puhumattakaan homojen ja transseksuaalien asema muslimimaissa? Siellä ne änkyrät jyräävät koko yhteiskunnassa,ja ovat muille armottomia. Tämä vain siksi että nämä mitä ovat asioissa joista kenellekään muille ei ole vahinkoa eikä pitäisi olla mitään syytä aiheuttaa heille pahaa ja tehdä elämää vaikeaksi elää.

        Juutalaisessa uskossa seksuaalivähemmistöjen sortaminen on samaa luokkaa kuin Islam-uskossakin, mutta onneksi juutalaiset ei välitä pätkääkään uskonopistaan siinä suhteessa.

        Israel on jo maailman homomyönteisin maa ja suosituin lomakohde maailman homoseksuaalien keskuudessa.


      • KTS (Ei kirj.)
        Pe.ku kirjoitti:

        Juutalaisessa uskossa seksuaalivähemmistöjen sortaminen on samaa luokkaa kuin Islam-uskossakin, mutta onneksi juutalaiset ei välitä pätkääkään uskonopistaan siinä suhteessa.

        Israel on jo maailman homomyönteisin maa ja suosituin lomakohde maailman homoseksuaalien keskuudessa.

        Tämä pitää paikkansa ja on jälleen yksi kova paikka änkyröille, jota ne eivät osaa käsitellä.


      • 7+16
        KTS (Ei kirj.) kirjoitti:

        Tämä pitää paikkansa ja on jälleen yksi kova paikka änkyröille, jota ne eivät osaa käsitellä.

        pe.ku

        Tää on kova paikka änkyröille... "

        Näet asioita pelkästään sairaasta näkökulmastasi, vahingonilon kautta.
        Sillä osoittaa toisille vain oman epäonnistumisensa


    • Kappas vain!

      Aika radikaali veto tuollaisen yhdistyksen perustaminen! Mutta kuka tämä Elise Oittinen oli "entisessä elämässään"? Oletan, ettei hän ollut vielä transsukupuolinen toimiessaan Helsingin Saalemin nuorisopastorina. Tarkoitan, että hän näytti silloin varmaan mieheltä ja esiintyi miehenä.

      Olihan tunnettu teologi Marja-Sisko Aaltokin ennen kirkkoherra Olli Aalto.

      • mistä kysymys?

        Mikäli olen ymmärtänyt, transsukupuolisuus ei ole oma valinta, vaan transsukupuolinen henkilö on jo pienestä lapsesta asti kokenut syntyneensä väärään ruumiiseen: tyttö pojan ruumiiseen, poika tytön ruumiiseen. Tällainen on siis aidosti transsukupuolinen henkilö.

        Ainahan näissä asioissa on sooloilijoita, jotka omia mieltymyksiään seuraten saattavat SANOA olevansa tätä, vaikkeivät olisikaan, mutta näistä nk. seikkailijoista huolimatta on ihan aitojakin tapauksia.

        Elikä, onko nyt Elise edelleen naisruumiissaan elävä mies, jolla alkuperäinen naisen ruumis, vaiko syntymäruumiinsa puolesta mies, joka vaihtamassa sukupuoltaan ja käyttää uutta nimeä Elise, jollaiseksi hän itse itsensä kokee?


      • ota selvää toimitta.

        Kuka lienee tämä herra ex-nuorisopastori, mikä lie ollut silloin nimensä?


      • ota selvää toimitta. kirjoitti:

        Kuka lienee tämä herra ex-nuorisopastori, mikä lie ollut silloin nimensä?

        Et sitten lukenut uutista linkistä?


      • Ota selvää..
        Pe.ku kirjoitti:

        Et sitten lukenut uutista linkistä?

        Ei löytynyt pojan nimeä. Kerro sinä, kiitos.


    • Fakta tämä.

      Se oli Vellu kosonen koska se soitti sitä hom omaista ylistyspoppia ja tanssi.

      • Saalem Ry.

        Tai sitten Henkka Rantanen sekin oli vähän sateenkaarinen.

        Juha Partanen ei ole ollut koskaan Hesan Saalemin nuorisopastori kuitenkaan.


    • Soffiina

      Täällä Stadissa saattaa tavata monenlaista kulkijaa. Koska olen lopettanut viihteelläkäynnin, en ole enää vuosiin ollut selvillä Helsingin humusta ja sumusta.

      Tästä on jo lähes 10 vuotta, kun iltasella kävelin kotikulmillani ja vastaani käveli pää pystyssä tosi upean näköinen neiti, joka ei kompastellut korkosaappaissaan. Jo hetkessä tajusin, että neiti ei ollut varsinaisesti neiti, vaikka siltä näytti. Kaikenlaisten tragikoomisten heppujen sijaan tämä ihminen oli todella tyylikäs; ei yliampuva, vaan hillitty, näytti siis aidosti nuorelta naiselta. Katseemme kohtasivat.

      Mitä ilmeisimmin katseeni, joka estottoman avoimesti, joskin tahattomasti kiersi lähestyvää henkilöä päästä varpaisiin, hiuksiin ja meikkiin oli sanonut "wau!" Hän hymyili minulle hyvin kauniisti, hymyilin takaisin. Hyväksyntämme oli siis molemminpuolinen. Olin ikäänkuin tunnustanut hänet naiseksi.

      Myöhemmin kuulin, että hän oli Suomeen muuttanut venäläinen transu.
      .

      • "viihteelläkäynnin"

        Heh, viihteelläkäynnillä voi päivittää tietoa että missä mennään nyt. Hgin yöelämässä tapaa monenmoista kulkijaa. Onneksi yöelämään ei ole ylä-ikä-rajaa-


    • ~~tähkäpää~~

      Aloituksessa olevassa linkissä maininta:

      >>"Helsingin Alppilan kirkossa kokoontuva Rahab-Tuki ry järjestää hengellisiä tilaisuuksia seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille.
      Yhdistyksen tilaisuudet ovat karismaattisempia kuin kirkon sateenkaarimessu.
      Karismaattinen on myös toiminnasta vastaava pastori, aiemmin helluntaiherätyksen ja vapaa-kirkon piirissä työskennellyt Elise Oittinen.

      Kuuntelen Elise Oittisen laaja henkilöhaastattelu Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmasta sunnuntaina 2. maaliskuuta klo 11.00."

      • ~~tähkäpää~~

        Edit:

        sillä eiväthän Transut AINA vaihda sukupuoltaan, heille USEINKIN riittää pääsääntöisesti vain VÄLIAIKAINEN ulkokuorellinen :) muuttuminen.


    • Hyvä että jotkut auttavat transukupuolisia kun eivät saa apua sieltä missä Armo on ylenpalttista.

    • Luulevaisuus

      Tiedän tämän Oittisen .Älkää heitelkö tänne kenenkään nimiä ehdolle elise oittisen entiseksi nimeksi.
      Mikään näistä nimiehdotuksista ei ollut oikea.On ihmisiä jotka ottaa todesta näitä
      nimiehdotelmia ja sitten alkaa juorut kiertää .Syyttömät ihmiset joutuvat kärsimään ja kuka sitten on se joka kerää kerää ne oletukset pois maailmalta.

    • Mandi-e

      Eihän tuo sukunimeään ole muuttanut, joten ei kai ole vaikea arvata? Mutta ei myöskään tainnut ikinä olla Saalemin nuorisopastori.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      98
      994
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      52
      994
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      21
      842
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      135
      802
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      121
      776
    6. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      46
      717
    7. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      45
      656
    8. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      24
      634
    9. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      610
    10. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      41
      600
    11. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      596
    12. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      578
    13. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      35
      560
    14. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      72
      548
    15. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      137
      526
    16. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      117
      518
    17. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      516
    18. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      10
      508
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      47
      505
    20. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      502
    Aihe