Kuntaliitos vei kunnastamme kaikki palvelut ja tietenkin siis myös terveystalon.
Tilalle hankittiin kallis Saksalainen EU-bussi mallia Mercedes-Benz joka nyt kiertää sitten näissä liitoskunnissa.
Tragikoomista.
Ei voi olla muistamatta millaista hoitoa natsisaksan busseissa aikoinaan annettiin.
"Kaasuvaunu (saks. Gaswagen) oli natsi-Saksassa ja Neuvostoliitossa kehitetty väline ihmisten tuhoamiseen. Natsit ottivat kaasuvaunut käyttöön, koska ampuminen oli massateloituksista vastanneille Einsatzgruppien jäsenille psykologisesti liian kuormittavaa ja lisäksi hidasta. Kaasuvaunun ilmatiiviiseen takaosaan johdettiin moottorin käydessä syntyneet pakokaasut, minkä seurauksena uhrit kuolivat häkämyrkytykseen ja tukehtumiseen. Kaasuvaunut olivat kaasukammioiden edeltäjiä."
Taas mitä tulee näihin kuntaliitoksiin niin ei voi olla kuin yhtä mieltä:
se on röyhkeä silmänkääntötemppu jolla kunnista viedään kaikki palvelut.
Palvelut löytyy entisestä naapurikunnasta ja sinne ajetaan kalliisti verotetulla polttoaineella.
Näin keskitetään lisää tulovirtoja Brysseliin, Helsinkiin ja käytännössä jätetään ihmiset oman onnen nojaan maaseudulla (Huom. kok ja dem -politiikka.)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaasuvaunu

Vastaukset 5
Vanhimmat
Kuntaliitoksia tehdään nimenomaan sen vuoksi, että palveluita pystytään jatkossakin tuottamaan kuntalaisille. Kun kunnissa vähenevät veronmaksajat, niin jos mitään ei tehdä, niin jossakin vaiheessa ei palveluja pystyttäisi enää lainkaan tuottamaan, kun ei olisi enää verotuloja riittävästi niiden pyörittämiseen.
Joissakin liitostapauksissa sitten palvelut saattavat loppua tietystä pisteestä, jolloin välimatka palveluihin pitenee, mutta se on pienempi paha kuin se, että palvelut loppuisivat kokonaan.
Nythän kuntaliitoksiin painostetut joutuvat maksaa palveluista tuplahinnan: sekä pikät matkat törkeine polttoaineveroineen että vielä itse palvelut.
Suomessahna on kova verotus mutta esim. silmälääkärit maksavat silti maltaita: kerta silmälääkärillä maksaa yli 100 euroa!
Jos haluaa käydä uimassa niin 5-6 euroa lipppun ja 10 euroa bensoihin tahi taksilla sitten 50 euroa... tai jotain sitä luokkaa.
Taas lasten ja nuorten näkökulma on täysin unohdettu: Lasten harrastukset ovat nykyään lähes päivittäisiä ja pitkät matkat tekevät hirveän loven perheen talouteen.
Tämä on eriarvoistavaa ja täysin puolueellisesta näkökulmasta ajettu malli.
Kerrotko mistä kunnasta on lopetettu uimahalli, silmälääkäripalvelut ja lasten harrastukset kuntaliitoksen seurauksena?
"Nythän kuntaliitoksiin painostetut joutuvat maksaa palveluista tuplahinnan: sekä pikät matkat törkeine polttoaineveroineen että vielä itse palvelut."
Kerropas nyt vielä meille kaikille, että jos kunnan ja valtion verorahat eivät riitä kunnan palvelujen ylläpitämiseen, niin mikä sinun vaihtoehtosi olisi palvelujen säilyttämiseksi kuntaliitosten vaihtoehtona?
Kuntaliitoksissahan nimenomaan ei säilytetä palveluja vaan lopetetaan niitä.
Julkinen sektori Suomessa on liian kallis pitkälti liian kovien palkkakulujen takia.
Suomi on sosialistinen työväenvaltio ja palkat lakkoasetta häikäilemättömästi käyttäen hilattu sellaiselle tasolle jota Suomen Kansa ei pysty enää ylläpitää.
Paljonko julkisen sektorin keskivertopalkka on Virossa? Venäjällä?
Suomen on käynyt kuten Neuvostoliiton: kaikki ovat kommunalsektorilla töissä.
Ja tietäähän sen kuinka käy kun kaikki syö vain kuormasta.