Arvot koetuksella

Olen Pohjanmaalla asuvan nuoren perheen isä. Viime viikolla hain 4v. lastamme autolla kotiin musiikkiopistolta ja tarjosin paluu kyydin myös hänen kaverilleen (oli sateinen ilma).

Myöhemmin kotona vaimon kanssa puhuessani, ilmeni etteivät tuon lapsen vanhemmat ole lainkaan naimisissa vaan asuvat avoliitossa. Mieltäni painaa häpeä ja ahdistus siitä, teinkö syntiä ottaessani tuon äpärän autooni.

Eikö hänen olisi kuulunut kulkea jalan sateessa ja miettiä sitä syntiä, jonka keskelle tuo epäpuhdas kadotettu oli syntynyt? Lisäksi olen huolissani lapseeni kohdistuneesta haitallisesta vaikutuksesta. Voiko hän olla altistunut syntiin lankeemukselle tuon epäpuhtaan saastuttamana?
5562
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Älähän nyt riehu.
Avoliitto on synti, sehän on selvä.
Lapsella ei ole siihen syntiin osaa eikä arpaa. Kohtele tuota lasta yhtä hyvin kuin omaasi, älä osoita hänelle mieltäsi.
Jos nuhtelet, niin nuhtele isää ja äitiä lapsen kuulematta, ja kehota heitä menemään naimisiin.

Äänestä

En tiedä onko tämä pila juttu, mutta varsinkin lestadiolaisten piirissä tiedän jonkun ajattelevan näin.

Et varmasti tehnyt siinä syntiä itse, päinvastoin anniot lähimmäisen rakkauden näkyä tekona.

Se on totta että lapset joutuvat maksamaan vanhempien synneistä hinnan, mutta se hinnan maksu ei ole sinun tehtäväsi, eikä kenellekkään ihmiselle annettu.

Äänestä

Tuohan on ihan todella syntisen ihmisen tekstiä! Kuka nykyaikana ja raamatun oppinut ihminen voi edes ajatella tuolla tavalla!
Kertaa vaikka raamatun kymmenen käskyä!
Ja tuntuisi että jos tuon opin siirrät omille lapsille niin epäilen kumman lapset saa hävetä ja huonoa opetusta!

Äänestä

..ellet jo ole.

Jos luulet olevasi, niin mieti vähän mitä sanot.

Äänestä

Etkö keksi mitään vielä järkyttävämpää? Ihan kuin kukaan uskovainen ajattelisi noin. tylsä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Vaivaantunut kirjoitti:

Olen Pohjanmaalla asuvan nuoren perheen isä. Viime viikolla hain 4v. lastamme autolla kotiin musiikkiopistolta ja tarjosin paluu kyydin myös hänen kaverilleen (oli sateinen ilma).

Myöhemmin kotona vaimon kanssa puhuessani, ilmeni etteivät tuon lapsen vanhemmat ole lainkaan naimisissa vaan asuvat avoliitossa. Mieltäni painaa häpeä ja ahdistus siitä, teinkö syntiä ottaessani tuon äpärän autooni.

Eikö hänen olisi kuulunut kulkea jalan sateessa ja miettiä sitä syntiä, jonka keskelle tuo epäpuhdas kadotettu oli syntynyt? Lisäksi olen huolissani lapseeni kohdistuneesta haitallisesta vaikutuksesta. Voiko hän olla altistunut syntiin lankeemukselle tuon epäpuhtaan saastuttamana?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu