Kaikkien suomalaisten, niin NATOn kannattajien kuin vastustajienkin, kannattaisi lukea toimittaja Kari Huhdan kirjoitus tämän päivän Helsingin Sanomien sivulta 4. Kirjoitus taitaa paljastaa suomalaisten kannalta erittäin ikävän asian: Suomella ei ole enää pääsyä NATOon.
Olisiko tämä synkkä totuus syynä siihen, että suomalaiset poliitikot ovat jo pitkään todetteet, että "NATOon liittyminen ei ole tämän vaalikauden asia."?
Olisiko tämä synkkä totuus syynä siihen, että suomalaiset poliitikot ovat jo pitkään todetteet, että "NATOon liittyminen ei ole tämän vaalikauden asia."?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on pelkkä yhden kolumnistin mielipide. Ei kaikki paperille kirjoitettu ole mikään aapistotuus!
HS ja Kari Huhta raivosi Niinistölle samasta asiasta joulukuun 22 päivän artikkelissa haukkuen Niinistön siitä, että Niinistö ei ollut edistynyt hankkeessaan liittää Suomi NATOon.
HS ja Kari Huhta EI RAIVONNUT Niinistölle joulukuun 22 päivän artikkelissa! Toin sinulle sen artikkelin palstalle referaattina ja pyysin näyttämään, että missä Huhta 'raivoaa'! Et pystynyt eli keksit koko väittämän taasen itse! Tuonko artikkelin tänne uudelleen? Valheella on lyhyet jäljet kuten huomaat!
Kas tässä! MISSÄ KOHTAA HUHTA RAIVOAA NIINISTÖLLE! NÄYTÄPÄ!
Venäjän yllätykset pitävät yllä Pohjolan Nato-keskustelua
Toistuvasti käy niin, että juuri kun alituisessa Nato-keskustelussa olisi hyvä vetää hieman henkeä, Venäjä tekee jotakin yllättävää. Siitä se taas lähtee liikkeelle.
Alkukesästä 2012 asialla oli kenraali Viktor Makarov, joka uhosi itselleen muistipaikan Suomen historiaan Helsingin yliopistossa pitämässään puheessa. Joskus asialla on kevyempi sarja, kuten äskettäin taas Helsingissä käynyt "I luokan diplomaatti" Vladimir Kozin, joka on Moskovan tiukan linjan edustaja.
Uusin herätys tuli alkuviikosta, kun Venäjän puolustusministeriö ilmoitti, että moderneja Iskander-ohjuksia on sijoitettu Kaliningradiin Itämeren etelärannalle. Torstaina presidentti Vladimir Putin kuitenkin sanoi, ettei päätöstä ohjusten sijoittamisesta ole vielä tehty.
Ristiriitaiset lausunnot kertoivat joko vaarallisesta sekaannuksesta tai pyrkimyksestä ylläpitää epävarmuutta Venäjän toimintalinjasta Itämerellä.
Mitään uutta se ei sinänsä ollut. Venäjä on vuodesta 2007 uhannut sijoittaa Iskandereja Kaliningradiin. Sittemmin se on sijoittanut niitä Lugaan eli Laukaaseen, paljon lähemmäs Suomea. Sotilasjulkaisujen mukaan Iskandereiden kuljetuslaatikkoja näkyi tiedustelukuvissa Kaliningradissa jo viime vuonna.
Iskandereihin liittyy rivien välissä muistutus Venäjän taktisista ydinaseista, joilla ohjukset voi varustaa.
Ohjusten sijoittaminen Kaliningradiin tarkoittaisi, ettei sijoittamisella voisi enää sen jälkeen uhata.
Venäjänkään tarkoituksena ei varmasti ole joutua käyttämään ohjuksiaan. Se olisi kaikille hirveä vaihtoehto. Ohjusten uhalla on ollut tarkoitus muun muassa saada Yhdysvallat tinkimään aikeistaan sijoittaa ohjustorjuntajärjestelmänsä ja muuta kiinteää kalustoa Puolaan. Sivuvaikutuksena Ruotsi ja Suomi ovat saaneet muistutuksen mahdollisen Nato-jäsenyyden varjopuolista.
Jää epäselväksi, miten Venäjä aikoo ajaa tavoitteitaan, kun se on toteuttanut aiemmat uhkauksensa. Puolan ja muiden Itämeren Nato-maiden on sen jälkeen helppoa ottaa vastaan kaikki mahdollinen yhdysvaltalainen kalusto.
Venäjän seuraavat vaihtoehdot ovat avainkysymys myös Ruotsin ja Suomen Nato-keskusteluille, jotka epäilemättä jatkuvat vuonna 2014.
Jatkaako Venäjä sotilaallisen profiilinsa koventamista, vai kannattaisiko sen seuraavaksi hieman hellittää?
Päättyvän vuoden yksi opetus on ollut se, että näissä oloissa Nato-keskustelu jatkuu niin Ruotsissa kuin Suomessakin vaihtelevan voimakkaasti, kunnes maat lopulta liittyvät Natoon tai Itämeren turvallisuustilanne muuttuu jollain keskeisellä tavalla.
Toinen opetus on se, että kiihtyneenkin keskustelun vaikutus voi olla vähäinen. Tätä vuotta voi kuvailla niin, että maa järisi ja vuori syöksi tulta ja sitten syntyi hiiri.
Ruotsin yleensä vaimea Nato-keskustelu kiihtyi vajaa vuosi sitten, kun puolustusvoimien komentaja Sverker Göranson sanoi haastattelussa, että Ruotsi pystyisi puolustamaan rajallista määrää kohteita hyökkäystä vastaan viikon verran.
"Yhden viikon puolustus" oli iskulause niille, joiden mielestä Ruotsin puolustusuudistus romutti puolustuskyvyn samalla kun Venäjän muodostama uhka kuitenkin oli jäljellä.
Oudon tapansa mukaan Venäjä vauhditti keskustelua. Pääsiäispyhinä sen pommikone ja hävittäjät harjoittelivat hyökkäystä kohti Ruotsin ilmatilaa. Ruotsi ei saanut omia hävittäjiään edes ilmaan.
Suomessa seurattiin Ruotsin keskustelua. Samalla kotimainen Nato-väittely selkiintyi. Vuodenvaihteen kiistat osallistumisesta Nato-maa Islannin ilmatilan valvontaan väistyivät. Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta hyväksyi lopulta turvallisuuspolitiikan päälinjaukset yksimielisesti. Nato-keskustelun tunkkainen ilmapiiri koheni kesäkuussa presidentti Sauli Niinistön järjestämässä ulkopoliittisessa foorumissa.
Mihin tämä kaikki johti? Ei juuri mihinkään.
Ruotsissa Nato-jäsenyyden kannatus kasvoi. Suomessa kasvua oli prosenttiyksikön verran. Molemmissa maissa selvä enemmistö vastusti edelleen jäsenyyttä. Kummankaan maan hallitus ei valmistele jäsenyyttä.
Keskustelu jatkuu silti. Se voi kuitenkin muuttua, jos mukaan tulee raskainta poliittista sarjaa tai Venäjä yllättää taas tavalla tai toisella.
Kari Huhta