Vihreät uhkaavat lähteä hallituksesta!

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto arvioi Aamulehdelle, että vihreät lähtevät hallituksesta, jos Fennovoiman ydinvoimalalupa tulee uudestaan eduskunnan käsiteltäväksi.


- siitä vaan!
8116
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eipä tuo taida mun yöunta häritä.

Äänestä

Vihreät ovat yhteiskunnan pahimpia syöpäläisiä.

Äänestä

Todennäköisesti Pekka Haavisto on halukas ja kykenevä hakemaan sovittelevaa ratkaisua niin kauan, että Vihreät löytävät jonkin porsaanreijän jonka kautta pysyä hallituksessa.

Mutta jos Vihreät lähtevät, niin Vasemmistoliitto lähtee kuluvan kevään aikana myös.

Päästään lopultakin eroon tuosta maan perikatoon ajaneesta Kataisen puunukkehallituksesta. Pinoccio saa nyt lähteä lätimään.

Äänestä

Eivät lähde.Audin takapenkki on mukava istua. Ei pääse rahvas liian lähelle.

Äänestä
  • Kyllä ne hyvin voivat lähteäkin, kun vaalikausi alkaa olemaan lopuillaan. Kyse olisi siis vaalitempusta seuraavia eduskuntavaaleja silmälläpitäen.

    Äänestä

Tyypillinen homolesbo vihreiden itkupotku "raivarointi" ja huomion haku ja säälin kerjääminen, kannatuskin tainnut laskea kuin lehmän läjä nurmikolle.

Äänestä
  • Arhiksen vasuripuolue ja Vihreät tappelevat keskenään homojen, lesbojen, mamujen, vegaanien ja sivareiden niukoista äänistä :D

    Äänestä

Juuri uutissa sanottiin ei ne kermaperseet mihinkään ole lähdössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ydinvoimaa nyt! kirjoitti:

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Outi Alanko-Kahiluoto arvioi Aamulehdelle, että vihreät lähtevät hallituksesta, jos Fennovoiman ydinvoimalalupa tulee uudestaan eduskunnan käsiteltäväksi.


- siitä vaan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu