Anteeksi kaikesta

Olen yrittänyt olla mukava, olen yrittänyt tehdä kaikkeni, mutta mikään ei riitä. Kaikki haluavat vain nolata minut. Oma perheeni, kaikki kaverit. Tuntuu että olen aivan turha. Tuntuu ettei kenelläkään ole tunteita. Kaikki voivat leikitellä minulla ja sanoa ja tehdä minulle mitä huvittaa ja ihan kuin sen ei pitäisi koskettaa minua ollenkaan. Olen pahoillani kaikesta mitä olen aiheuttanut. Tein kaiken vain teitä varten, mutta näköjään se ei riitä. Tänään minut nolattiin aivan täysin. Se oli oma paras kaverini. Kuin oma siskoni. Häpeästä voisin vajota maan alle. En tiedä miksi hän niin teki ja se järkytti minua todella. Miksi hänestä on tullut tuollainen? Tuntuu että kaikki ovat minua vastaan. Tuntuu että olen ihan yksin täällä. Kaikki haluavat vain nauraa minulle ja nolata minut muiden edessä. Yhtäkkiä jo oma rakas ystäväni on muuttunut. Mikään ei ole enää ennallaan.
4274
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koita kestää , jos joskus menet naimisiin , nämä tuskat ovat pientä siihen nähden.

Äänestä

weakness is power :) et ole yksin tod. tuntuu tutulta pää pystyy ja eteenpäin . ei voi muuta kun muuttuu hyväksi.

Äänestä

Jotkut voi vahingossa jos heillä on itsellä huono päivä purkaa sen herkään ihmiseen. Ei kukaan naura monella on muutakin tekemistä ja sellanen on ite jäänyt keskenkasvuiseksi joka tekee niin. Näitä koettelemuksia on annettu et kasvettaisi vahvoiksi. Itsekkään en ole täydellinen, mutta koetetaan kestää yhdessä.

Äänestä

kOITA JAKsaa ja tee niinkuin minä , lopeta toisten mielyttäminen ja lopeta hedän tukeminen ÄLÄKÄ ala pelleksi he eivät kumminkaan ymmärrä sinun huumoria , usko pois, mulla on kokemusta tällä elämän saralla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MitäTapahtuu kirjoitti:

Olen yrittänyt olla mukava, olen yrittänyt tehdä kaikkeni, mutta mikään ei riitä. Kaikki haluavat vain nolata minut. Oma perheeni, kaikki kaverit. Tuntuu että olen aivan turha. Tuntuu ettei kenelläkään ole tunteita. Kaikki voivat leikitellä minulla ja sanoa ja tehdä minulle mitä huvittaa ja ihan kuin sen ei pitäisi koskettaa minua ollenkaan. Olen pahoillani kaikesta mitä olen aiheuttanut. Tein kaiken vain teitä varten, mutta näköjään se ei riitä. Tänään minut nolattiin aivan täysin. Se oli oma paras kaverini. Kuin oma siskoni. Häpeästä voisin vajota maan alle. En tiedä miksi hän niin teki ja se järkytti minua todella. Miksi hänestä on tullut tuollainen? Tuntuu että kaikki ovat minua vastaan. Tuntuu että olen ihan yksin täällä. Kaikki haluavat vain nauraa minulle ja nolata minut muiden edessä. Yhtäkkiä jo oma rakas ystäväni on muuttunut. Mikään ei ole enää ennallaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu