USA:ta pitää

Kyllä nyt on Halosen aikana tahti muuttunut ja kukkopoikana ollaan menossa vaikka USAta vastaan liput liehuen. Jos kerran USA lähti laittomasti sotimaan Irakiin, niin eikös USAn kuuluisi saada siitä rangaistus?

Suoraselkäinen Halonen voisi siis julistaa sodan USA:lle, jotta rikollinen saataisin vastuuseen teoistaan!! Ja taas saisimme paljon uusia rintamaveteraaneja, sotavammaisia ja kaatuneita, kun alkaa entiset käymään vähiin.
8276
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Juuri eilen uutisissa Colin Powell myönsi tilanteen Irakissa pahenevan koko ajan. Nuoria miehiä luikkii Kanadaan turvapaikkaa hakemaan kuin Vietnamin aikaan. Uskonsa sotaan menettänyt puhui sodanvastaisessa mielenosoituksessa laittomasta sodasta. Mihin onkaan patrioottisuus hävinnyt? Ja mikä pahinta, amerikkalaisten kouluttamiin Irakin turvallisuusjoukkoihin ei voi luottaa.

Äänestä
  • Missä tuo Powellin puhe on luettavissa?

    Tuollainen kehitys on ollut ennustettavissa miehityksen alusta lähtien. Tai melkein alusta. Aluksihan osa irakilaisista otti miehittäjän vastaan varovaisen toiveikkaana, mutta tuo toiveikkuus on hävinnyt vähitellen, koska miehittäjän joukoto ovat harjoittaneet summittaisia pidätyksiä, kidutuksia, loukanneet kansalaisten kulttuuria, arvoja ja tapoja, tappaneet valtavasti siviilejä summittaisessa raskain asein harjoitetussa väkivallassa jne.

    Miehityksellä ja diktaattorin kaatamisella olisi ollut onnistumisen edellytykset, jos miehitys olisi tapahtunut esim. kansainvälisten joukkojen toimesta YK:n mandaatilla ja puhtain motiivein eli tarkoituksena vapauttaa maa diktatuurista.

    Mutta, kun miehityksen motiivina on alusta alkaen ollut USA:n valta-aseman pönkittäminen, energiavarojen haltuunotto ja muut taloudelliset interssit, yhdistettynä tuon motiivin mukaiseen ylimieliseen, väkivaltaiseen, tuhoavaan ja irakilaisia loukkaavaan toimintaan, oli nopeasti nähtävissä, että operaatio ei tule onnistumaan.

    Ennustetaan nyt vielä tulevaisuuttakin. USA voi jo nyt puhua Powellinkin suulla tuollaisia, koska nuo puheet ennakoivat mahdollisesti vaalien lykkäämistä ja USA:n läsnäolon pitkittämistä. Jos taas USA kärsii yhä enemmän tappioita ja ei kykene hallitsemaan tilannetta, vaan se liukuu yhä enemmän kohti Vietnamin kaltaista tilannetta, on mahdollista että vaalit pidetäänkin ajallaan. Mikäli vaalien ehdokasasettelu ei ole vapaata, kansa tulee jatkamaan taistelua.

    Jos vaalit saadaan pidettyä niin, että kansa kokee ne reiluiksi, tulee Irakiin todennäköisesti sellainen hallinto, joka ensi töikseen kaataa USA:n niille asettaman pakkopaidan eli perustuslain ja rakentaa uuden. Samoin uusi demokraattinen hallinto tulee todennäköisesti purkamaan USA:n miehityksen aikana ja laittoman väliaikaishallinnon kanssa tehdyt öljynporausoikeuksiin ja jatkojalostukseen sekä muuhun liiketoimintaan liittyvät omistusoikeudet ja sopimukset. Sitä, johtaako tuo taas USA:n taholta aikaansaatuun taloussaartoon tai kenties sotilaallisiin toimiin, ei voitane ennakoida. Ehkä USA:n joukot ovat vielä tuossa vaiheessa Irakissa ja ryhtyvät jälleen kaatamaan uutta, tällä kertaa demokraattista hallintoa. Se on kuitenkin jokseenkin varmaa, että USA ei tule hyväksymään Irakin kansan tahtoa muutoin, kuin silloin, jos se on USA:n tahdon mukainen. Ja niin ei tule tuonkaltaisessa islamilaisessa valtiossa käymään, varsinkin kun USA:n vastaisuus on huippulukemissa, täysin sen omien "ansioiden" vuoksi.

    Äänestä

  • Hitman kirjoitti:

    Missä tuo Powellin puhe on luettavissa?

    Joku kenraali yritti vaikuttaa optimistiselta, mutta Powell on ehkä kyllästynyt valehtelemaan.

    Haluaisin niin olla oikean Hitmanin kaltainen, hän kun kaikessa länsimielisyydessään kuitenkin osasi katsoa asioita melko puolueettomasti.

    Usein, kun luen oman tekstini jälkikäteen täällä, nolottaa minua se piirre itsessäni, että annan aika yksipuolisen ja anti-amerikkalaisen kuvan itsestäni.

    Mitenkähän pääsisin vähän tasapuolisempaan ajattelutapaan?

    Onko täällä enää yhtään USA-myönteistä lukijaa?

    Te voisitte neuvoa, miten samaan aikaan kun arvostelee jonkin maan käyttäytymistä, pystyy silti säilyttämään eräänlaisen tasapuolisen näkemyksen maailman menon suhteen, kuten Shalom ja Hitman vielä kuukausi sitten kykenivät, ennenkuin sieppasin heidän nikkinsä itselleni.

    Äänestä

Halosen toiminta on erittäin arvostettavaa suhteessa USA:n toimiin, ainakin nykyisellään. Voihan se olla presidenttipeliäkin, jolloin sitä ei kyllä voisi pitää arvossa.

Kun natsi-saksa alkoi olla voimissaan, oli silläkin kannattajiaan ja hännystelijöitään ympäri maailmaa juuri sen vuoksi, että monet kokivat sen niin vahvaksi, että on parempi olla sen puolella kuin sitä vastaan. Onhan puskakin ottanut tästä mallia julistamalla maailmalle, että olette meidän puolella tai meitä vastaan, joka on näköjään pistänyt jopa joidenkin rivikansalaisten puntit tutisemaan ja moraalin rapautumaan väkivallan uhan edessä.

Tuo logiikka, että USA:aa pitäisi rangaista ja julistaa sota sitä vastaan, kielii siitä että kirjoittaja harjoittaa ironiaa niitä vastaan, jotka eivät hännystele ja nuoleskele Yhdysvaltoja. Samalla se paljastaa myös kuinka tämä amerikkalainen ajatustapa on pesiytynyt jopa yksilökansalaisten tasolle niiden mielessä, jotka ovat USA:n sokeita tukijoita. Väkivallalla laittomasti rankaisemista, sodanjulistusta pidetään keinona toimia väärin toiminutta kohtaan.

No kirjoittaj itsekin tietää, ettei Suomella tietenkään olisi voimiakaan sotia USA:aa vastaan. Eikä se tietenkään olisi tarkoituksenmukaistakaan, miksi sortua samaan mitä rikolliset roistovaltiot harjoittavat.

Sen sijaan Suomen kaltaiset valtiot voivat olla yhteiskunnan moraalina ja omatuntona. Voimme muistuttaa roistovaltioita niiden rikollisesta toiminnasta ihmisyyttä vastaan. Näinhän Halonenkin on johdonmukaisesti toiminut. Hän on myös nuhdellut Venäjää sen toimista Tsetseniassa ja nyt hän tasapuolisesti nuhteli USA:aa. Parhaimmillaan tämä voi vaikuttaa myös USA:n kansalaisiin, jos USA:n johto reagoi asiaan ja käy sanakopuun sen tiimoilta. Silloin esim. Halosen lausunto saisi tilaa USA:n mediassa, jollei sensuuri tajuaisi iskeä siihen ja USA:n kansalaisetkin voisivat herätä pohtimaan hallintonsa toimia. Vaikkakaan eivät voi siihen juurikaan vaikuttaa, onhan maan demokratian tila rapautunut sen verran olemattomaksi.

Äänestä
  • Puhuessani tuossa omastatunnosta mainitsin samalla, miten tärkeää on, että Suomen ja muidenkin huippumoraalisten maiden pitäisi olla koko ihmiskunnan moraalina ja omanatuntona.

    Vaikka mainitsin Halosen esimerkkinä henkilöstä, joka muistuttaa roistovaltioita niiden rikollisesta toiminnasta ihmisyyttä vastaan, ajattelin kuitenkin itse olevani eniten tuon tapainen moraalinvartija kaikessa ihailtavuudessaan.

    Asiaa ei muuta se, että olen joutunut varastamaan eräitten kirjoittajien nikit omikseni, sillä hehän vain levittivät erimielisyyttä näille sivuille puolustelemalla herkeämättä USA:ta ja Israelia, vaikka ne tekivät mitä rikkomuksia tahansa.

    Olen muuten sitä mieltä, että Venäjän moittiminen Tshetshenian tuhoamisesta on lyhytnäköistä politiikkaa, sillä sehän toteuttaa teoillaan juuri sitä ihailtavaa valtiojohtoista moraaliopetusta, johon muut roistovaltiot eivät heikkoudessaan kykene!

    Äänestä

  • Halosen lausunto olikin vain mitä selkeintä presidenttipeliä. Ainoa haittapuoli siinä on se, että kaupankäynti USAn kanssa ainakin vaikeutuu, mutta onhan Halonen silti pedannut itselleen paremmat mahdollisuudet pressanvaaleissa.....

    Halonen on nyt ilmaissut mielipiteensä, että USA, Britannia, Austarlia, ym. ovat roistovaltioita. Mutta entäs sitten? Kenelle siitä on mitään hyötyä?

    Äänestä

Eilen uutisissa: Colin Powell myönsi tilanteen Irakissa menevän amerikkalaisten kannalta huonompaan suuntaan. Amerikkalaisia nuoria loikkaa Kanadaan turvapaikkaa hakemaan kuin ennen Vietnamin sodan aikoina. Sodanvastaisessa mielenosoituksessa puhuttiin laittomasta sodasta. Amerikkalaisten kouluttamiin Irakin turvajoukkoihin ei voi luottaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

rangaista!! kirjoitti:

Kyllä nyt on Halosen aikana tahti muuttunut ja kukkopoikana ollaan menossa vaikka USAta vastaan liput liehuen. Jos kerran USA lähti laittomasti sotimaan Irakiin, niin eikös USAn kuuluisi saada siitä rangaistus?

Suoraselkäinen Halonen voisi siis julistaa sodan USA:lle, jotta rikollinen saataisin vastuuseen teoistaan!! Ja taas saisimme paljon uusia rintamaveteraaneja, sotavammaisia ja kaatuneita, kun alkaa entiset käymään vähiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu