Mikä odottaa alussa? Miksi tulimme tänne ihmisiksi?

´´´´´´´´Paluu alkuun

Arvokas kysymys heitettiin ilmaan: miksi tulimme tänne? Sielunsuunnitelma?

Asetun hetkeen kun tulemme tähän maailmaan ensimmäistä kertaa. Olemme aivan erilaisen näköisiä, selkiintymättömiä ja vähemmän tarkkarajaisia. Olemme lapsia, meillä ei ole tällaista fyysistä kehoa. Meillä on aistit, joiden kautta voimme olla yhteydessä ja sellaisessa paratiisissa, kuin "ilmavalossa". Ilmavalo on oikea sana, jotta siitä voisi intuitiivisesti päätellä, minkälainen tila on.

Me aistimme tätä maailmaa tällain fyysisesti kuin nyt, vain hyvin etäisesti. Pääasiassa aistimme psyykkisesti ja aistimme henkisestikin vielä tässä vaiheessa olevamme ykseyden kaltaisessa tilassa. Se on erilainen kuin raamatun paratiisi, mutta paratiisi kuitenkin. Olemme sumunkaltaisia olioita, epämääräisiä. Tämä on jo eräänlainen materialistuminen, ensimmäistä kertaa maailmassa.

Olemme hyvin kokemattomia, tahdomme elää sillä tavaklla, että olemme joku. Haluamme olla joku. Huomatkaa haluaminen, se on lapsellisen viatonta innokasta elämänjanoa, vielä hyvin puhdasta eikä seksuaalisuutta ole mukana. Seksuaalisuutta tällaisen kuin me sen nyt koemme ei ole tuotu vielä fyysisyyteen. Olemme kaksineuvoisia tuossa paratiisissa.

Halusimme siis kokea ja olla joku. Halusimme tietää keitä olemme, sillä olimme vain alkukantaisesti tietoisia. Halusimme tietää. Halusimme toteuttaa innokasta elämänjanoista elämistä, riemurinnoin yhdessä. Alkutila materiaalisessa maailmassa, joka on jo tässä eriytynyt, on huikaiseva paratiisi verrattuna raamatun kertomuksiin. Kirkas, valkoinen loistava valon maailma. Se on valon maailma, koska meillä oli korkeammat aistit käytössä. Olimme kyklooppeja, yksisilmäisiä.

4

214

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

      Edellisen kerran lisäsin jatkoksi Krishnamurtin varoituksen sanoja, kun tutkimme "totuuksia".

      Tämän sanon itselleni ja kaikille lukijoille, lainaten tässä vaiheessa P.E:tä:

      "Mietiskelyssä, meditaatiossa, me luomme vaikka omia kuvia ja siinä myös saamme katsella totuutta, mutta jos se muuttuu samaadhiksi, silloin se muuttuu totuudeksi; siinä ei kestä mikään muu kuin totuus. Jos olemme päättäneet samaadhissa tutkia esim. juuri hyvyyttä, saamme tietää, onko sitä todellisuudessa olemassa, vai onko sitä vain meidän omassa mielikuvituksessamme. Jos sitä on olemassa, silloin se tulee meihin."

      Väitän, että aloitus on osatotuus, sillä sitä ei ole luotu täydellisen rikkumattomassa P.E:n ilmoittamassa samadhissa. Tällöin ei myöskään voida nähdä ehdottoman totuudellisesti. Jokainen voi tutkia mikä on totuus, kun menette täydelliseen samadhiin.

      Samadhin määritelmä P.E:n sanoin:
      " Siitä sanoo Patandshali (suomennettuna sanasta sanaan): "ja tämä, kun se vain loistaa objektin valolla ja on kuin vapaa omasta ruumiistaan, on samaadhi. "
      - siis kun tutkitaan, mikä todella on totuus, on poistuttava ajatuskehoon, mikä koetaan valkoisena hehkuvana aurinkona, kun fyysiset aivot ovat mukana. Tähän pystyvät kaikki, kun treenaavat. Yhden elämän harjoituksen tuloksena. "Atomaarinen" äärimmäisen stabiili tila, minkä ylläpito onkin ihmiselämän suurimpia tarkoituksia, jotta voisimme mitään ymmärtää.
      - astraalinen näkeminen, missä näemme värejä, eroaa täydellisesti oikeasta samadhista. Astraalinen näkeminen on aina osatotuus, värittynyt.
      - kokeneille samadhin harjoittajille tuo kielikuva on täydellinen viite, ja he ymmärtävät sen heti. Muille se on hepreaa.

      Loppupäätelmä: jotta voisi tietää mikä on totuus, on mietiskeltävä Patanjalin samadhiin asti. Kadotettava korkeinkin astraalitaso täydellisesti näköpiiristä tuon hetken ajaksi.

    • elukka 666

      Lapsi syntyy maailmaan jossa kukin lapsi on saanut kohdalleen omanlaisensa "lähdöt".
      Ne noudattelevat myös maailman, luonnon ja yhteisön yhteismitallisia perusmääreitä.
      Lapsi kasvaa(jos on suht terve) ja omii elämässään luontaisen ominaislaatunsa kautta (jonka on perinyt vanhemiensa ja sukujen historiasta ja valinnoista) sekä ympäristöstään niitä keinoja ja vaikutteita joilla hänet hyväksytään ja joilla hän parhaiten pärjää, siksi niistä johtuen hän kasvaa juuri sellaiseksi ihmiseksi kuin kasvaa ja kehittyy noista syistä.
      Lapsen kasvussa mainituista lähtökohdista olevat mahdollisuudet ja mahdottomuudet auttavat ja haittaavat maailman sattumuksiin ja kulttuurisiin ohjaavuuksiin sopeutumiessa (ja kapinassa).

      Ihmisen menestys riippuu mainituista "lähdöistä" ja elämässä sattuvista sattumuksista.
      Jollakin "lähdöt" sattumukset ovat muút kuin toisella, riippuen mihin perheeseen, yhteiskuntaan ja aikakauteen sattuu syntymään.

      Tuon kaiken sattumanvraisen vuoksi ihmisen ei tarvtse, eikä kannata ottaa itseään tai muita liian vakavasti.
      Se mikä on oleellista siksi ihmisen elämässä on murheen karkoitus, eli se ettei satuta t a h a l l a a n muita eikä itseään sillä kärsimys, kipu ja muu sellainen epämiellyttävä mielipaha ja fyysinen paha ei ole kenellekään kivaa.

      Terve ihminen ei ole sadisti eikä masokisti.
      Terve ihminen on lähinnä vastuullinen nautiskelija joka ei pohdi liian suuruudenhulluja eikä pidä siis ihmismäisyyttään itsetarkoituksellisesti maailman napana.

      • ´´´´´´´´´´´´´´´´´´´´

        Tämän kokemuken tahdon kaikille ihmisille:
        tahdon että koette olevanne edes hetken verran yhtenä maailmankaikkeuden atomina. Kun tämän koette, raskas taakka putoaa harteiltanne ja tunnette kuinka te olette ainaolleet pelastettuja.

        Ette tietetenkään persoonassanne, vaan atomissanne. Kuolemattomassa atomissanne.
        Sen jälkeen teillä on aina mukana yhdistelmä äärimmäinen huumori-totinen vakavuus.

        Pystytte suhtautumaan huumorilla, koska olette vapaita sisimmässänne. Nauratte persoonallenne. Pystytte saman aikaan olemaan totisen vakavia, koska tiedätte vastuun. Huumori-vastuu parivaljakko uutena vastakohtaparina.

        Meidän on tarkoistus ilmentää kaikkia vastakohtapareja, silloin tiedämme mitä elämä on. Kaiken kokeneina aikanaan vaivumme universumin syliin maailmankaikkeuden yhdeksi atomiksi.

        Atomikokemus tulkoon kaikille, synnyttäköön uuden ihmisen.


    • Perustarkoituksemme on ilmentää ajatonta ja kuolematonta elämää ajassa ja aineessa.
      Fyysinen elämä on kuitenkin rajallista, joten se ilmenee fyysisten elämien ketjuna, joka alkaa esiasteelta ja kehittyy täydellisyyttä
      kohti.
      Joten me olemmi yksi linkki tuossa kehityksessä.

      Ihminen on kuiten jo sillä asteella, että se voi vaikuttaa omaan kehitykseensä omilla valinnoillaa, ja sitä totisesti onkin tehnyt, ja seuraksena on syntynyt tämä kaaosmainen, kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteiskunta.

      Missä vika, ihmisen psykologisessa perimässä, eli perisynnissä.

      Mikä on tärkein osa tuota perimää, se on toisen hyväksikäyttäminen sekä taloudellisesti että henkisesti.
      Nykyiset järjestelmät on lailla määritelty mikä on laillista ja mikä laitonta hyväksikäyttöä.
      Riisto on laillista hyväksikäyttöä
      Joten demokratiakin on tässä tapauksessa riiston vapautta, ja diktatuuri, sitä että tuo riiston vapaus on vain yksillä ja harvoilla

      Kiusaaminen, ja hyväksikäyttä on lailla kiellettyä, mutta kun se kuuluu syyn ja seurauksen lain mukaan syntyneeseen perimään
      Joten sitä tapahtuu jatkuvasti, eikä me olla edes tietoisia kiusaamisesta sillä me teemme tiedottomasti mitä seurakset vaatii

      Joten kiusaajatkin saattavat olla kiusattuja, joten se on niin suuri ongelma, että sitä on mahdotonta kitkeä laillisin keinoin pois

      Jos kukaan ihminen ei kiusaantuis kun kiusataan, niin ei olisi kiusaajiakaan, ja maailma olisi aivan toisenlainen.

      Mikä on tuo elin joka meissä kiusaantuu tai kiusaa, se on mielikuva itsestämme, ja jos sitä pistää neulalla, niin suutumme

      Jos kuitenkin henkisen kehityksen tuloksena luovumme tuosta mielikuvasta, eli emme ole mitään, niin silloin olemme kaikki, eikä sellaine voi loukkaantua, eikä loukata toista, ja kaikki väkivalta ja sodat loppuisivat siihen

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      160
      4913
    2. Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?

      SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka
      Maailman menoa
      62
      1555
    3. Kukka kuoli ja kukka tappo Kokkolassa?

      Ouluntiellä tapettu nainen torstaina kukka tappo?
      Kokkola
      12
      1469
    4. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      121
      1391
    5. Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä

      Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s
      Tv-sarjat
      7
      1119
    6. Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi

      Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.
      Lappajärvi
      95
      1027
    7. Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?

      Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit
      Maailman menoa
      40
      947
    8. Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa

      Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249
      Maailman menoa
      298
      915
    9. Vasemmistoliitto menossa perussuomalaisten ohi!

      Keskustapuolue meni jo...
      Maailman menoa
      150
      810
    10. Hinduille tiedoksi

      USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu
      Hindulaisuus
      278
      729
    Aihe