Onko väärin

Jos Ellenin tekstit tukevat ihmisen uskomaan enemmän Jumalan sanaan ja Raamattuun?
1461
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hei,

1 Tess 5:19-23 mukaan jokainen arvostelee itse kaiken mitä ihmiset ovat kirjoittaneet ja pitävät sen jokainen minkä näkee itse hyväksi just precis sillä hetkellä.

Ellen G White oli tuottelias hengellinen kirjailija jolla väitetään olleen profetian lahjan. Tuo lahja tarkoittaa suoraa kanavaa -ilmoitusta Jumalalta jollekin joukolle, ei koskaan kenellekään yksin.
Jokainen EGW sana ei ole profetian lahjaa, sellaiset pitää itse arvioida.

Elllen GW hyödytti oman aikansa seurakuntaa samalla tavoin kuin esim Apt 21:9.
Hän opetti ja valkaisi ymmärtämään kirjoitettua sanaa.
Kirkossa tutkitaan kirjoituksia ja joitakin kirjoja on julkaistu vieläkin.
On esim. "Kristuksen vertaukset" kirja yksi joka on ajaton, mutta monissa muissa on ailakausi niin muuttunut ettei voida suioraan enää painaa.
Itselläni on jokainen suomennettu hyllyssäni joita etsin ja jotkut 1940 luvulla painettu. On 11 metriä hengellistä kirjallisuutta minulla hyllyssäni, eikä EGW kirjoja ole metrikaupalla. Kyllä se mielenkiintoista aikaa oli niitä arvioida.

Lue Kristuksen vertaukset esim., ja totea itse !
http://kirjatoimi.fi
Mutta aikaansa odottavista profetioista ei voida julkilausumia antaa, mutta kirjoituyksia tutkitaan. Aika näyttää. Lue Kristuksen vertauksen esim. ja jos ei tuolla ole, lainaa lähimmästä seurakunnasta. Totea itse.

Kirkossa tutkitaan kirjoituksia.

yst. t. Jari Laurila

Äänestä

Tämähän se on katolilaistenkin perustelu Neitsyt Marian palvonnalle: vie (muka) lähemmä Kristusta. Ei tarvita minkäänlaista ihmisvälittäjää päästäksemme Vapahtajan luo! Jumalan kolmas persoona, Pyhä Henki itse johtaa meitä Jeesuksen luo. Ei missään tapauksessa tuo väärä profeetta Ellen White!

Äänestä
  • Puhut potaskaa. Oikeaa profeettaa EGW:tä ei yksikääm adventisti pidä ihmisvälittäjänä.

    Äänestä

  • pyh! kirjoitti:

    Puhut potaskaa. Oikeaa profeettaa EGW:tä ei yksikääm adventisti pidä ihmisvälittäjänä.

    Ellen vie ihmisiä POIS Jeesuksesta, koska kaikki usko pitää kohdistua yksin Vapahtajaan Herraan Jeesukseen, eikä Raamatun ulkopuolisiin lisäyksiin ja harhaan johtaviin oppeihin.

    Äänestä

  • Pyhä Henki vain kirjoitti:

    Ellen vie ihmisiä POIS Jeesuksesta, koska kaikki usko pitää kohdistua yksin Vapahtajaan Herraan Jeesukseen, eikä Raamatun ulkopuolisiin lisäyksiin ja harhaan johtaviin oppeihin.

    Ymmärrätte nyt minut väärin. Tarkoitan vain sitä, että Ellen kirjoitti omista mietteistään ja ajatuksistaan kirjaa - ne eivät ole osa Raamattua .=) Mutta ne ovat auttaneet näkemään raamatun tärkeänä elämässäni. Onko siinä jotain väärää jos olen löytänyt Jeesuksen näin?

    Äänestä

  • Ellen84 kirjoitti:

    Ymmärrätte nyt minut väärin. Tarkoitan vain sitä, että Ellen kirjoitti omista mietteistään ja ajatuksistaan kirjaa - ne eivät ole osa Raamattua .=) Mutta ne ovat auttaneet näkemään raamatun tärkeänä elämässäni. Onko siinä jotain väärää jos olen löytänyt Jeesuksen näin?

    Jos olet löytänyt Jeesuksen, niin voit laittaa Ellenin kokonaan syrjään! Jeesus riittää!

    Äänestä

  • Pyhä Henki vain kirjoitti:

    Jos olet löytänyt Jeesuksen, niin voit laittaa Ellenin kokonaan syrjään! Jeesus riittää!

    Te ette Jeesusta tunne.

    Äänestä

  • Pyhä Henki vain kirjoitti:

    Ellen vie ihmisiä POIS Jeesuksesta, koska kaikki usko pitää kohdistua yksin Vapahtajaan Herraan Jeesukseen, eikä Raamatun ulkopuolisiin lisäyksiin ja harhaan johtaviin oppeihin.

    Eipäs vie, vaan kohti Jeesusta. Te olette vain paholaisesta lähteneitä kitisijöitä.

    Äänestä

  • "Neitsyt Marian palvonnalle"


    Kertoisitko minullekin, missä noin lukee?

    http://katolinen.fi/?page_id=7279

    Meille ortodokseille ja katolilaisille kun on perinteisesti opetettu, että Neitsyt Mariaa kunnioitetaan ja ainoastaan Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa palvotaan.

    Äänestä

  • uusi oppi??? kirjoitti:

    "Neitsyt Marian palvonnalle"


    Kertoisitko minullekin, missä noin lukee?

    http://katolinen.fi/?page_id=7279

    Meille ortodokseille ja katolilaisille kun on perinteisesti opetettu, että Neitsyt Mariaa kunnioitetaan ja ainoastaan Pyhää Kolmiyhteistä Jumalaa palvotaan.

    Keskustelin joku vuosi sitten nyt jo edesmenneen vanhan katolilaisen naisen kanssa Neitsyt Marian roolista. Hän oli täysin siinä vakaumuksessa, että Marialle lähetetyt rukouspyynnöt vievät lähemmä Kristusta. Kun yritin selittää luterialista käsitystäni siitä, että meillähän on suora tie Jeesuksen luo, ilman Mariaa tai muita pyhimyksiä, niin hän vastasi:" Pyhää Neitsyt Mariaa tarvitaan, koska Maria vie ihmisiä Kristuksen luo." On kuulemma astunut taivaisiin ja on siellä taivaan kuningattarena.

    Keskustelutilanne lähti liikkeelle siitä, että kun asuimme silloin ulkomailla ja poikani kävi lastentarhaa, niin tämä nainen (ei nunna!) oli siellä lastentarhan opettajana. Olimme tietoisesti valinneet kaupungin ylläpitämän lastentarhan kirkollisen(katolisen) sijaan. Sieltä käsin lapset kuitenkin (arvelen, että tämän naisen aloituksesta) tekivät kävelyretken lähellä olevaan pyhiinvaelluskirkkoon. Siinä retkessä sinänsä nyt ei olisi ollut mitään, mutta kun päivinä ennen retkeä lasten piti opetella Ave Maria, niin silloin nousin barrikaadeille. Yritin selvittää hänelle, etten hyväksy luterilaisen lapseni kohdalle tällaista opetusta, johon hän vain silmät ympyrkäisinä:" Mutta mehän vain tervehdämme Mariaa saapuessamme kirkkoon!" Tuohon vastasin vain, että se on täysin turhaa, koska Maria makaa haudassa kuten kaikki muutkin kuolleet ja että minun lapselleni ei tuollaista opeteta. Piste.

    Äänestä

On mukava kuunnella ääneen luettua tekstiä. Saa rauhoittua ja juoda päiväkahvia. Irja Korpijärven lukemana Aikakausien toivo on miellyttävä kuuntelukokemus. =) Käykääpä kuuntelemassa: audiopankki.com.

Äänestä
  • KAHVIA???!!! Ellen84, olet sortunut ja tuhon oma! Kahvinjuonti on saastaista ja vakava synti, olet langennut pois puhtaasta adventismiopista. Voi sinua!

    Äänestä

  • Kuinka saatat? kirjoitti:

    KAHVIA???!!! Ellen84, olet sortunut ja tuhon oma! Kahvinjuonti on saastaista ja vakava synti, olet langennut pois puhtaasta adventismiopista. Voi sinua!

    Olen aina juonut kahvia. =) Tosin olen minä vähentänyt iän rasitteiden vuoksi. Joka on synnitön tästä joukosta heittäköön ensimmäisen kiven. Nyt kävelylle ulos.

    Äänestä

  • Ellen84 kirjoitti:

    Olen aina juonut kahvia. =) Tosin olen minä vähentänyt iän rasitteiden vuoksi. Joka on synnitön tästä joukosta heittäköön ensimmäisen kiven. Nyt kävelylle ulos.

    Kahvin juonti ei ole synti. Terveydelle ei hyväksi liika kahvinjuonti ja riippuvuus on pahasta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ellen84 kirjoitti:

Jos Ellenin tekstit tukevat ihmisen uskomaan enemmän Jumalan sanaan ja Raamattuun?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu