Arhis on viime aikoina torkkunut maailmalla ja ministeriaitioissa, jopa niin humalassa, ettei ole hotelliinsa löytänyt tai edes lompakkoaan taskustaan löytänyt maksaakseen itse uuden hotellinsa. Samalla ovat ohi menneet myös tärkeät tapaamiset muiden maiden ministerien kanssa.
No miten tämä rasismiin liittyy? No siten, kertoo siitä kuinka vasemmistolaiset (=pahin hyysäripuolue) elävät unimaailmassaan, jossa työpaikalle mennään kaverin kanssa nukkumaan ja ryyppäämään. Vissi ero ainakin meidän realistien käsitykseen hommien hoidosta.
No ihan suoraan sanoen tämä aloitukseni on suoraan sieltä. Innoittajanani toimikin esikuvamme ja suojelijamme, kapteeni Moverin aloitus Halla-ahon tankkipuheista, jonka Asrar ansiokkaasti nosti toisessa ketjussa esiin. Kopioin siis seuraavat tehokeinot:
-Ei minkäänlaisia viitteitä, lähteitä tai linkkejä muiden keskustelijoiden kartalle päästämiseksi.
-Absurdi aasinsilta aivan muun aiheen parista rasismiin, vain jotta vastapuoli saataisiin nollattua henkilönäkin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Eli tarkoitatko että äänestämällä vasemmistoa ja Arhinmäkeä, äänestäjä osoittaa olevansa vihamielinen suomalaisuutta kohtaan ja kannattaa lisää Suomea vihaavia maahanmuuttajia Suomeen ja suomalaisia syrjiviä ja suomalaisten päälle käveleviä ja räkiviä mamuja.
Ylipäätään Suomen vastaista toimintaa?
puolijauhoista punaporvaria äänestävät yleensä puolijauhoiset.
sama koskee puolijauhoisia viherpeippojakin, ja muita humanisteja. kunhan sosiaalitukileikkuri todella heilahtaa voi kuvitella mikä poru irtoaa vihervassareista ja heidän somalilemmikeistään.
On se vekkuli työpaikka ... Siellä tuo vetää sikeitä ja muutenkin käyttäytyy eliitille sopivin mainareiden ottein
http://www.youtube.com/watch?v=aQye8tFG4og
= Astrid Thors nukkuu eduskunnassa
http://www.youtube.com/watch?v=dB95IxvcGgE
= Astrid Thors kaivaa nenäänsä