Hyvät vanhemmat, äiti ja isä,
te keski-ikäiset, avioeroaikakauden uranuurtajat,
Olen jo aikuinen, mutta vieläkin tekonne vaikuttavat minuun ja sisaruksiini. Eronne jälkeen kaikki oli järjestetty “parhaalla mahdollisella tavalla”, lapset saivat olla valitsemansa vanhemman luona ja jatkoivat arkea tutussa kaupungissa, tuttujen kavereiden kanssa. Mikään ei muuttunut, eikö niin, äiti ja iskä vaan muuttivat eri osoitteisiin, eikö niin.
Ei ihan niin. Se satutti, murskasi sisältä, sai pienen ihmisen murtumaan tuhanneksi ja taas tuhanneksi pirstaleeksi. Turvattomuuden ja yksinäisyyden tunne painaa yhä. Vaikka päällisin puolin menee hyvin, mieli on sisältä synkkä.
Isänpäivänä, kun kortissa lukee: “Hyvää isänpäivää!”, se tarkoittaa “Haista ***** itsekäs pihi keski-ikäinen! Ja terkkuja avokille myös ja avokin lapsille”. Kun kirjoitan äitienpäivänä “Ihanaa äitienpäivää!”, se merkitsee “Olet olematon, turha äiti”. Mutta koska olette rikkoneet perheenne ja katkaisseet tunnesiteenne lapsiinne, ei teille tulla sitä koskaan kertomaan ja saatte elää hyväuskoisina siitä, että lapsenne rakastivat teitä.
- Avioerolapsenne

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.