Oikea Ihmisoikeus

Sellainen ihmisoikeuslaki pitäisi säätää.Että kaikkialla maailmassa ihmisten pitäisi saada elää rauhassa, ilman sotia!Kansojen pitäisi vaatimalla vaatia tätä ja kieltäytyä äänestämästä niitä valtaan, jotka eivät tähän lakiin suostu.
Tämä on sitä oikeaa ihmisoikeutta.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sehän olisi hirveä laki, kaikkien kammotuksien äiti. Mitään noin absurdia lakia ei voida keksiä kuin täydellisen totalitarismin hengessä. Tuollainen laki johtaisi nopeassa tahdissa uuteen maailmansotaan.

NL:ssä oli aikoinaan lakipykälä jonka perusteella ihan kuka tahansa voitiin pidättää, vangita määräämättömäksi ajaksi, jopa teloittaa, yhden kaikenkattavan pykälän perusteella. Pykälän jonka sanamuoto oli jotain siihen tyylliin kuin "Valtion vastaisesta toiminnasta". Juuri muuta siinä ei sanottu. Näinollen mikä tahansa toiminta, jonka vallassaolijat katsoivat ja määrittelivät omista lähtökohdistaan, voitiin katsoa valtion vastaiseksi toiminnaksi.

Tuollaisella lailla ei olisi mitään tekemistä hmisoikeuksien kanssa, päinvastoin. Valistavana julistuksena ja uskonnollisena lausekkeena, sillä on suuri myönteinenkin vaikutus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ainoa oikea kirjoitti:

Sellainen ihmisoikeuslaki pitäisi säätää.Että kaikkialla maailmassa ihmisten pitäisi saada elää rauhassa, ilman sotia!Kansojen pitäisi vaatimalla vaatia tätä ja kieltäytyä äänestämästä niitä valtaan, jotka eivät tähän lakiin suostu.
Tämä on sitä oikeaa ihmisoikeutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu