Masentuneet

Nyt on tosi muotia olla masentunut ja pois töistä kun ei jaksa. Mikseivät masentuneet sitten tapa itseään? Vai ovatko kuitenkin vain leikisti sairaita?
1375
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

No masennus on aiva oikea sairaus, ei siinä mitään. Mutta sen hoito on täysin väärää. Ei sitä lääkkeillä pitäisi hoitaa vaan etsiä yksilökohtainen ratkaisu. Osalle sairausloma vain pahentaa tilannetta ja osalla, kuten itsellä, koko masennus poistui samantien kun jättäydyin pois työelämästä. Nyt on aikaa tehdä mitä haluaa ja oman aikataulun mukaan.

Äänestä

Ehkä vika onkin sinussa. Jos sinä olisit poissa töistä niin monet ns. masentuneet jaksaisivat olla siellä. Työnantajasi huomaa vielä että olet todella kallis mies.

Äänestä

niitäkin sattuu, tuttu ihminen masentui työpaikassa kiusauksen uhrina, sai hoitoa, mutta silti tappo itsensä kunnan viranomaisten ahtaalle ajamisen johdosta.

Äänestä
  • Öh, miksi tuossa tilanteessa itsensä tappoi, jos vika ei ollut itsessä?
    Kohde vaan oli aivan väärä!

    Äänestä

  • nnfkfmfmfldjjfkclckk kirjoitti:

    Öh, miksi tuossa tilanteessa itsensä tappoi, jos vika ei ollut itsessä?
    Kohde vaan oli aivan väärä!

    Ajettiin taloudellisesti ahtaalle, kun jäi töistä pois kiusaamisen takia.

    Äänestä

  • Tuo "hoito" on täysin yliarvostettua. Lähtökohtaisesti hoidon sisältö ja toteutus on sitä että kiusaaminen johtuu uhrista itsestään. Siksi moni päätyy itsemurhaan kun huomaa ettei kukaan auta vaan päinvastoin kiusaaminen jatkuu eri muodossa.

    Äänestä

  • näin kertoi ennen kirjoitti:

    Ajettiin taloudellisesti ahtaalle, kun jäi töistä pois kiusaamisen takia.

    Jos tarkoitat sossutätien taholta, niin ne saa kyllä kuriin helposti laillisin keinoin. Selvityspyyntöä, hakemusta, lausuntoa, valitusta ja muutoksen hakua sarjatulena. Ensin ne hermostuu, sitten hiukset harmaantuu ja lopulta ne alistuu. Alistuu siinä määrin, että katsovat hakemuksia läpi sormien ja jopa jonon ohi "kun se on niin hankala tapaus".
    Toki tuo vaatii hetken energiaa, mutta sen jälkeen saa olla rauhassa.

    Äänestä

Entäs sitten kun koko Suomi ja Suomalaiset kyllästyvät elättämään kaikkia kuormasta syöviä kyydissä olijoita? ja masentuvat työkyvyttömiksi! Mites sitten naamat väännetään? Voi olla jotta suurinosa masentuneista kuolee nälkään, ja ihan oman aiakataulunsa mukaan !
No haitenneko tuo? sanotaanhan että maapallolla on jo liikaa väkeä! Luonto karsii itse liiat muonavahvuudestaan !


Late Lapista. SSSS Ry!

Äänestä
  • Työkyvyttömäksi masentuminen on liian helppoa. Moniko masentuu työkyvyttömäksi vaikkapa tuolla Venäjällä? Ei kovin moni, koska silloin ei leipää tule. Tämäkin osoittaa sen että masennus on vain luulotautia ja siitä ei pitäisi päästää millekään sairaslomille.

    Äänestä

  • juuh kirjoitti:

    Työkyvyttömäksi masentuminen on liian helppoa. Moniko masentuu työkyvyttömäksi vaikkapa tuolla Venäjällä? Ei kovin moni, koska silloin ei leipää tule. Tämäkin osoittaa sen että masennus on vain luulotautia ja siitä ei pitäisi päästää millekään sairaslomille.

    Masennus ei ole luulotautia vaan kertoo yhteisön huonovointisuudesta. Joissakin työpaikoissa riittäisi 1-2 työpaikkakiusaajan erottaminen niin sairauslomien määrät vähenisivät puoleen. Toki se on vaikeaa jos kiusaaminen sallitaan esimiesten toimesta.

    Äänestä

Joo Venäjällä ei mies masennu - siellä kuollaan rehdisti jo 60v. kieppeillä.

Äänestä
  • Miksi eläisi 90 vuotiaaksi raittiina, sairaana kituuttaen ja vitu tusta väistellen? kun voi elää 60 vuotiaaksi iloisesti vodkaa maistellen ja naisten kanssa vehdaten! Venäläisillä jätkillä on oikea asenne elämään !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Äänestä

  • Late Lapista. kirjoitti:

    Miksi eläisi 90 vuotiaaksi raittiina, sairaana kituuttaen ja vitu tusta väistellen? kun voi elää 60 vuotiaaksi iloisesti vodkaa maistellen ja naisten kanssa vehdaten! Venäläisillä jätkillä on oikea asenne elämään !


    Late Lapista. SSSS Ry!

    Nimenomaan! Eivätkä masennu.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Terve mies kirjoitti:

Nyt on tosi muotia olla masentunut ja pois töistä kun ei jaksa. Mikseivät masentuneet sitten tapa itseään? Vai ovatko kuitenkin vain leikisti sairaita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu