Kannabiksen lopettaminen

hamppu1

Polttelin puolisen vuotta säännöllisesti melkein joka päivä,nyt olen viikko sitten lopettanut.Elämä tuntuu paljon paremmalta,nimenomaa TUNTUU.Kannabis poisti kaikki tunteeni ja olin kuin zombi joka päivä.

Kuitenkin olen huomannut kärsiväni oudosta pääkivusta? Sekä välillä skitsahdan todella pahasti? Mikä ei ole ennen kuulunut luonteenpiirteisiini ollenkaan.Välillä mieliala heittelehtii ylhäältä alas sekunnissa.Toisinaan olen onneni kukkuroilla ja hetken päästä ahdistaa ja masentaa koko elämä.

Mahtaako kannabis olla tähän syynä? Toivon,että olisi sillä silloin tiedän että tämä on ohimenevää,muussa tapauksessa olen vain pimahtanut pästäni.

19

8246

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • dhgfhd

      Eikö ne puhu että kestää kaksi viikkoa ennen kuin aine on kokonaan poistunut kehosta juuri sen rasvaliukoisuuden vuoksi.

    • hamppu1

      Juu tiedän kyllä,ja korjaan sen verran että se voi pysyä kehossa ihan kuukaudenkin verran.Kysymykseni ei ollutkaan se,onko sitä vielä kehossani vaan se että voiko kannabiksen lopettamisesta tulla tälläisiä "vieroitusoireita" tai ehkä pikemminkin "jälkioireilua"? Mun hamppu frendit kun sanoi ettei kannabiksesta mitään vieroitusoireita todellakaan tule...kaunistelivat mulle muutenkin aikoinaan kannabista turhan paljon.Onneksi tajusin hyvissä ajoin pistää jäitä hattuun ja jarrua pohjaan.

    • Jouko Pilleri

      Satusetäkin selittää jälleen. Pitää olla aika pimahtanut, että jaksaa tuollaisia juttuja keksiä.

      • Kukkapenkin Jukka

        Aloittaja on selvästi nimimerkki "Sairasboogin" kavereita. Se häiriötapaus vasta melkoinen valehtelija olikin.


    • jsssssssg

      kyllä kuulostaa vieroitusoireilta, menee ohi. Päivittäinen polttelu on kuitenkin aikas taaja tahti. henkiset viekkarit, ahdistus, tottumuksesta syntyneiden rutiinien muutos vaatii kestävyyttä, mutta kyllä kannattaa. Hienon päätöksen olet pystynyt tekemään. Elämä todellakin tuntuu kunnolla ja aidosti kun ei ole savuissa.

    • reeepe

      Todennäköisesti riippuvuutta, repsahdat kohta kuitenkin polttelemaan taas :)

    • hamppu1

      Muuten hyvä,mutta ei kannabikseen riippuvaikseks jää,muutakun henkisesti tai rutiininomaisesti,ja mä satun olemaan henkisesti erittäin vahva joten ei pelkoa "repsahdukseen" tai pikemminkin kannabiksen polttelun säännölliseen kierteeseen.

      Kyllä mä aijon elämäni aikana vielä poltella,mutta en todellakaan joka päivä.Se ei ole hyväksi,niinkuin ei minkään muunkaan nautintoaineen päivittäinen käyttö.Nautinnon ihanuus katoaa aika nopeasti kun "nautinto" alkaa olla jokapäiväistä ja vaihtuu näinollen rutiininomaiseksi toiminnoksi,josta loppujenlopuksi ei saa enää irti sitä mitä luulee saavansa.

      Alkuhuuma nyt vaan sattui viemään hetkeksi mukanaan.

      • Oikeassa itsestäsi

        Nautinto katoaa, sitten haet kovempia huumeita ja saat paremmat fiilarit, eikö? Kannabis ei enää tunnu missään niin hommaat kovempia huumeita.

        Kannabikseen jää koukkuun, tuskin muuten olisit jatkanut ja halunnut uudelleen.

        Juurikin se portti-teoria mitä Ajankohtaisessa Kakkosessa puhuttiin.

        Eli myönnät olevasi narkkari, kiitos.


    • hamppu1

      Ei,nyt olet aivan väärässä minun suhteeni.Tuo teoriasi pätee toki johonkin osaan kannabiksen polttajista,mutta ei minuun.Ei niihin vahvoihin ja järkeviin ihmisiin jotka osaavat vetää rajansa (muiden ei kannabista tulisikaan polttaa,jos ei todella tunne itseään ja tiedä missä se raja kulkee).Sama pätee myös alkoholin kanssa.Alkoholi on viisasten juoma,kannabiksesta voisi sanoa aivan samalla tavalla :)

      "Kannabikseen jää koukkuun, tuskin muuten olisit jatkanut ja halunnut uudelleen."

      Alkoholiin ja tupakkaankin jää koukkuun ja ne ovat laillista tavaraa kumpikin.Aivan samalla tavalla nekin on portti vahvempiin nautintoaineisiin,siinä missä kannabiskin.Siksi kenenkään heikon ihmisen ei tulisikaan mitään päihteitä käyttää.

      Jos en olisi ollut työttömänä (heikko kohta),eikä sisarukseni juuri kuollut (toinen heikko kohta) en varmasti olisi jäänyt koko kannabis kierteeseen.Nyt töiden aloitettua,kannabis sai jäädä,ja saa palata vain lomien aikaan takaisin kuvioihin.

      Siksi siis,niin kannabis kuin alkoholikin tulisi olla vain tasapainoisen jolla on elämän perus toiminnot kunnossa olevan ihmisen nautintoaine.Muussa tapauksessa käytöstä voi tulla niin runsasta että se alkaa todella haitata ja hallita elämää.

      • hamppu1

        Ja tuosta portti-teoriasta sen verran,että ennen kuin koskin ensimmäiseen kannabis sätkääni,käytin säännöllisen epäsäännöllisesti alkoholia sekä tupakkaa.Voimme siis sanoa että alkoholi ja tupakka ovat portti kannabikseen,eikö? Ja näin ollen niidenkin tulisi olla laittomia,eikö?


    • veetiTURKU

      Tuskin pääset eroon. Narkki mikä narkki.

    • Anonyymi

      Ohhoh mitä tuli luettua! Nyt kun 6v. mennyt tämän viestin aloituksesta ja jenkitkin ovat jo suurimmalta osin vapauttanut kannabiksen, niin pakko kysyy näiltä eräiltä v'''un tyhjäpäiltä että vieläkö kannabis on ensimmäinen taso porttiteoriassa? Jopa DEA on korjaillut kirjoituksiaan aineesta. Ja täytyy kyllä sanoo kaikille näille kpäille ketkä heti syyllistivät ja lyttäsivät @hamppu1 lopettamis yritystä tai lopettamista. Niin toivottavasti joku antaa teille vauhtia kun teillä on oma alamäki menossa. Soittakaa mulle, tuun antaa vauhtia piikillä...

      • Anonyymi

        ootko ruenu vetää hihaan vai kun ehdottelet vauhin antamista piikillä? eitaida sun murot olla ihan tuoreita kulhossas😂


    • Anonyymi

      EU-raportti: Kannabis tupakkaa ja alkoholia turvallisempaa
      .
      Kannabis on muita päihteitä vaarattomampaa, kertoo laaja EU-selvitys.
      Kannabis on käyttäjälleen turvallisempaa kuin tupakka tai alkoholi, kertoo laaja EU-katsaus. Tiedot perustuvat Euroopan huumausaineiden ja niiden väärinkäytöksen seurantakeskuksen julkaisemaan 700-sivuisen, 3-osaiseen raporttiin.
      Suurin osa kannabiksen käyttäjistä lopettaa sen polttamisen hieman alle tai yli 30-vuotiaana, EIVÄTKÄ HE KÄRSI MINKÄÄNLAISISTA KIELTEISISTÄ VAIKUTUKSISTA LOPETTAMISEN JÄLKEEN.
      - Kaikki tekemämme vertailut osoittavat, että kannabis on käyttäjälleen monilla mittareilla mitattuna muita aineita turvallisempaa, kertoo raportin kirjoittamiseen osallistunut tutkija Robin Room.
      Room tutustui raporttia varten useisiin laillisten ja laittomien päihteiden terveysvaikutuksia käsittelevään tutkimukseen, joissa selvitettiin päihteiden vaarallisuutta tai niiden haittavaikutuksia sekä niiden aiheuttaman päihtymyksen ja riippuvuuden astetta.
      Roomin mukaan tutkimusten perusteella voidaan todeta seuraavaa:
      - Huumeen vaarallisuus: Vaarallisimpia ovat ekstaasi ja kokaiini, joita seuraavat alkoholi ja heroiini. Vähiten vaarallinen huume on kannabis.
      - Päihtymyksen aste: Vahvimman päihtymyksen aiheuttaa alkoholi. Seuraavina tulevat heroiini ja kokaiini, kannabis on listassa neljäntenä.
      - Riippuvuus: Pahinta riippuvuutta aiheuttaa tupakka, seuraavina tulevat heroiini, kokaiini ja alkoholi. Kannabis on tutkimusten mukaan vähiten riippuvuutta aiheuttava päihde.
      Stakesin päihdetutkija Kristoffer Tigerstedt pitää raportin päätelmiä luotettavina. Hänen mukaansa ne ovat linjassa muiden tutkimusten kanssa.
      Tigerstedt muistuttaa kuitenkin kannabiksen sosiaalisista riskeistä. Hänen mukaansa monet näistä johtuvat siitä, että kannabis on suuressa osassa maita laiton, toisin kuin alkoholi ja tupakka.
      - Se merkitsee sitä, että kannabista käytetään yhteyksissä, jotka ovat usein yhteiskunnan marginaalissa. Ja silloin tietysti tulee mieleen, että kannabista käytetään myös muiden huumeitten yhteydessä.
      Kannabiksen käyttö on yleistä
      Kannabis on hyvin yleinen päihdeaine, sitä on kokeillut arviolta joka viides eurooppalainen aikuinen. Kuluneen kuukauden aikana sitä on käyttänyt yli 13 miljoonaa eurooppalaista.
      Maailmassa tuotetaan käyttöön lähes 50 000 tonnia kannabisruohoa tai -hartsia joka vuosi.

    • Anonyymi

      Marihuana Anonymous (MA) Suomi
      https://www.facebook.com/MAfinland

      Marihuana Anonymous - MA - on yhteisö, jossa osallistujat jakavat kokemuksensa, voimansa ja toivonsa toistensa kanssa, ratkaistaksemme yhteisen ongelmamme ja auttaaksemme toisiamme toipumaan marihuanariippuvuudesta.

      Ainoa ehto jäsenyydelle on halu lopettaa marihuanan käyttö. Liittymis- tai jäsenmaksuja ei ole. Olemme omavaraisia omalla panoksellamme. MA ei ole sidoksissa mihinkään uskonnolliseen tai maalliseen instituutioon tai organisaatioon, eikä sillä ole mielipidettä mistään ulkopuolisista kiistoista tai syistä. Ensisijainen tarkoituksemme on pysyä vapaana marihuanasta ja auttaa vielä kärsivää marihuana-addiktia saavuttamaan löytämämme vapaus. Tämä toteutuu harjoittamalla ehdotettua kahtatoista askelta, sekä toimimalla ryhmänä kahdentoista perinteen ohjaamana.

      MA käyttää AA:n perustamaa 12 askeleen ohjelmaa, koska on todistettu, että kyseinen ohjelma toimii, jos me toimimme.

      Kokoukset keskiviikkoisin zoomissa, klo 18.30
      kts. lisätiedot: https://marijuana-anonymous.org/find-a-meeting/?id=110243

    • Anonyymi

      Itse yli 10v päivittäin polttaneena voin sanoa et kannabikseen ja kaikkeen muuhunkin säännöllisesti käytettyyn jää koukkuun kokonaisvaltaisesti! Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus joten on jopa tyhmää eritellä mistään että "ei siitä tuu ku psyykkisiä oireita"... hohhoijaa, kasvakaa aikuisiksi ja polttakaa sit vasta.

      • Anonyymi

        Mut on mahdollista vierottua

        Ihminen tottuu siihenkin


    • Anonyymi

      itse juuri reilu 10v polttaneella miehellä, taukoa kun tulee nii vierotusoireita on huomattavissa aivan selkeästi ensimmäiset 2vk. uni aivan vittumaista? märkää hikoilua helvetinpaljon? mielialanvaihtelua todella paljon ja ärtyneisyyttä tosi paljon ahdistus. aina ku on ollu sen 2vk polttamtta niin oikein tuntuu miten elämä on erilaista. sitten kun menet taas polttaa nii miettii vaa et eisaatana onko näin usvassa vedellyt vuosia..

      • Anonyymi

        Sinulla on jo lähtökohdat olleet pahasti pielessä. Ihan vtun tyhmää käyttää mitä tahansa päihdettä 10 vuotta putkeen, viinan kanssa et olisi enää hengissä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3680
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      72
      1934
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      542
      1588
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      81
      1224
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      66
      1042
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      988
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      888
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      853
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      844
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      778
    Aihe