perhrpäivähoidon alasajo jatkuu Seinäjoella

Keskustalainen kaupunginvaltuutettu naispuolinen maisteri ihmettelee, että miksi Jalasjärvellä on painopiste lastenpäivähoidossa on perhepäivähoidossa ja Seinäjoella laitosmaisessa päiväkotihoidossa Ilkka-lehden mielipidesivuilla. Oiskohan kaupungissa koulutustaso korkeampi kuin maalla, luulis maisterin osaavan päätellä.

Ei tarttis ihmetellä yhtään, kun valtuutettu kysyisi itseltään miksi on lukenut aikoinaan maisteriksi eikä valinnut toisin, ja avannut omaa kämppää kunnalliskodiksi ja alkanut perhepäivähoitajajaksi. Miksi ala ei houkuttanut nykynaisena, olis voinut mielipiteeseen tuoda omaa näkökulmaa nuorena naisena. Voi olla, että nykysukupolvien naisilla saattaa olla jotain muitakin haaveita, kun eristäytyä kotiin hoitamaan lapsia. Kaikki kunnia siltä perhepäivähoitajille, tekevät hyvää työtä. Työhön on yksinäistä ja vastuullista, ja nykyisin ihmiset varmasti haluavat enemmän työelämältään, työkavereita ja työyhteisön tukea ja haasteita.

Haaveileeko keskustavaikuttaja siis siitä ajasta, kun köyhällä ei ollut mahdollista käydä kouluja vaikka lukupäätä olisi ollut, ja ei muuta kuin työaikalakia vailla olevaksi perhepäivähoitajaksi, joskin nyt lienee näilläkin perhepäivähoitqjilla lakiin perustuvat työajat. Tämä on tätä keskustalaista näkökulmaa, eli vastustetaan kaikkea. Päiväkotihan on oikea sosialidemokratian luomus 60-70-luvun ruotsista, hui kauhia. Jos naiset haluavat kouluttautua lastenhoitajiksi, sosionomeiksi, tai yliopistossa lastentarhanopettajiksi tai muille aloille minkä sille voi edes Seinäjoen valtuutettu.

Ei kai keskustalainenkaan voi väkipakolla pakottaa ihmisiä kotiin töihin, jos edes itsellä ole valmiutta siihen. Työ on kokonaisvaltaista kodin avaamista kuntapalveluille, ei siihen kämpän toisen omistajan/miehen ole pakko suostua. Kuluuhan se kämppäkin eikä kaupunki varmasti korvaa sitä täysimääräisesti, ja se rajoittaa muun perheen elämää. Koirat ym. lemmikit voivat olla pannassa, koska ei esimiehet kanna vastuuta siitä, että perheen lemmikit voivat edes teoriassa olla uhkana lapsille sisätiloissa/ allergiat. Sellaista perikeskustalaista paatosta meidän lapset ja muiden mukulat koulutuspolitiikkaan.

Tuskin seinäjokiset johtavat viranhaltijat ovat ajaneet perhepäivähoitoa alas. Tosi asia lienee, että ei ole hakijoita kun joka toinen tenava koulutetaan ylioppilaaksi. Aika paljon palkkaa saisi maksaa mikäli saisi naiset kotiin hoitamaan. Villi veikkaushiulan yli lastentarhanopettajan palkan eli 2500-3000€/kk. Jos tavan pulliainenkin osaa näin päätellä, miksei siis sivistyslautakunnan jäsen.
086
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

juupa juu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu