Koettelemukset

Kuulin tänään kauppajonossa sivukorvalla erään mummon kertovan varsin lohdutonta tarinaa lähipiirinsä nuoresta perheenisästä, joka oli kuollut sydänkohtaukseen. Loppuun hän tokaisi elämän koettelevan. En ole tietoinen tarkoittiko hän koettelua uskonnollisessa viitekehyksessä, mutta niin yleistä uskovien kohdalla on nähdä elämän haastavat tilanteet Jumalan koetteluina, että sain siitä kimmokkeen tähän avaukseen.

Jumalan koettelulla tarkoitettanee uskon koettelemista, uskon mittaamista. Kun esimerkiksi läheisiä sairastuu, kuolee, tai tulee itselle vakavia ongelmia elämässä, voidaan ne nähdä tällaisena Jumalan koetteluna tai sallimuksena. Ajatellaanpa uskovaa perhettä joka on saanut juuri lapsen. Tämä lapsi on kuitenkin vakavasti sydänvikainen ja hän kaikista vanhempien ja läheisten rukoiluista huolimatta menehtyy alle kahden vuoden iässä. Tällainen tilanne varmasti haastaa voimakkaasti vanhempien uskoa ja seurauksena voisi olla uskon loppuminen. Joku voisi kutsua tilannetta suureksi koettelemukseksi.

Ajatellaan että nämä vanhemmat menettäisivät uskonsa Jumalaan, koska he olivat rukoilleet vilpittömästi rakastamansa lapsen parantumisen puolesta, mutta lopputulos olisi ollut hyvin murheellinen. Tässä vaiheessa kristinuskon oppien mukaan Jumalan ymmärtämys näitä vanhempia kohtaan loppuisi ainakin sikäli, että he tulisivat kuolemaan ilman uskoa. Useimmat osaavat ainakin jossain määrin samaistua vanhempien tilanteeseen ja ymmärtää uskon loppumisen. Me ihmiset siis tunnemme myötäelämisen taitoa ja voimme nähdä itsemme samassa tilanteessa.

Jumalan sanotaan edustavan suurinta mahdollista rakkautta. Tämän vuoksi oletettavasti Jumalan tulisi ymmärtää näiden vanhempien surua ja murhetta sekä sen seurausta, uskon päättymistä, vieläkin suuremmassa määrin kuin meidän ihmisten. Kuitenkin kristinuskossa Jumalan kerrotaan olevan hyvin joustamaton ja byrokraattinen siinä mielessä, että hän ei tunne erivapauksia pelastuksen ehtojen suhteen. Joku voisi sanoa, että on tasapuolista vaatia kaikilta samaa, mutta mielestäni juuri se on hyvin epätasa-arvoinen lähtökohta. Arkkiatri Arvo Ylppö sanoi, että siinä teemme suurinta vääryyttä kun mittaamme ihmisiä samalla mitalla. Sama mitta olisi reilua, jos lähtökohtamme olisi identtisiä. Näin ei tietenkään ole.

Mikäli Jumala antaisi ihmisille vastaavia “koettelemuksia”, olisi se helposti nähtävissä henkisenä väkivaltana. Jumala koettelisi ihmisen kestävyyttä mitatakseen ihmisen lojaalisuutta itseään kohtaan tietäen että hän tarkoituksella lisää ihmisen henkistä kärsimystä. Jumala joka kykenee kaikkeen, pystyisi joka tapauksessa koettelemaan jokaisen uskovan uskon siinä määrin, että se päättyisi. Mikäli Jumalalle ihmisen usko itseensä, sekä jatkuva palvonta on arvokkaampia asioita, kuin hänen rakastamiensa ihmisten henkinen hyvinvointi ja turvallinen elämä, on Jumala nähtävä narsistisena persoonallisuutena.

Helposti syntyy sellainen käsitys että koska elämä on pohjimmiltaan erittäin raadollista, on kärsimyksille ja haasteille haluttu antaa jokin suurempi merkitys, kuten juuri tämä Jumalan koettelu. Jumalan koettelulla voi helposti selittää elämän kärsimyksiä, jos unohtaa vaatia pätevää selitystä tälle koettelemiselle. Aivan kuten Saa-tanalla voi kätevästi selittää pahuutta ja uskolle kriittisiä ajatuksia, jos unohtaa vaatia pätevää selitystä sille, miksi Jumala salli Saa-tanalle vapaudet toimia rakkaita luomuksiaan vastaan. Myös usko on usein etenkin uskovien piirissä niin itsestään selvänä pidetty asia, että usein unohtuu kysyä, että mistä syystä Jumala ylipäätään pitää uskoa tärkeänä, kun se ei automaattisesti edes korreloi moraalisemman tai lähimäisiä rakastavamman elämän kanssa.

Kristinuskon Jumalaa voisi verrata isään, joka katoaa ennen lapsen syntymää ja kirjoittaa lehden yleisönosastolle ristiriitaisen ja ympäripyöreän kirjoituksen ja pahastuu tavattomasti jos hänen hylkäämänsä lapsi ei koe kirjoitusta hänen isänsä rakkaudentunnustuksena itseään kohtaan. Lähtökohtaisesti luultavasti useampien uskovienkin kohdalla, pidämme elämässämme läsnä olevia läheisiämme tärkeämpänä kuin Jumalaa. Ihminen joka on yksin, on tyypillisesti onneton yksin “Jumalansa kanssa”, mutta ihminen jolla on lähellä ihmisiä, voi olla onnellinen ilman Jumalaa.