Taivasten Valtakunta

Antakaa Lasten tulla minun tyköni, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Taivasten Valtakunta on lasten kaltainen.
Maailmassa on suuri joukko mm. älyllisesti vajavaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä raamattua, eivätkä voi käsittää evankeliumin sanomaa Jeesuksesta.
He saattavat uskoa Jumalaan ja Jeesukseen, mutta monet kovin absraktit asiat ovat heille käsittämättömiä.
Tällä perusteella ja heidän vajavaisuutensa tähden, he ovat pelastuneita Jumalan lapsia, heidän on taivasten valtakunta, ilman mitään, aivan luonnostaan, ilman mitään tekoja ilman mitään oppeja ja teologioita.
Niinkuin myös pieni lapsi, vaikka on perisynnin alainen, on pelastettu jo Jeesuksen Ristinsovitusuhrin kautta
15103
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Ja mitähän eroa tilanteessa on aiempaan? Jumalan valtakunta on "sisällisesti teissä" (Luuk. 17:21), "ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä." (Room. 14:17).
" Ennemmin valtakunta on teissä ja teidän ulkopuolellanne." (Tuomaan evankeliumi 3)

Äänestä

"ei Jumalan valtakunta ole syömistä ja juomista, vaan vanhurskautta ja rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä"

Tuossa kerrotaan taivaasta kokemuksellisuuden asiana. Se ei siis ole sitä että tuijotetaan auringonlaskuun, vas. kädellä rapsuttaen leijonaa ja oikealla vastaanottaen vaimon ojentamaa hedelmätarjotinta.

Äänestä
  • Roomalaisille 14.luku...

    14:17: Suotuisa asema Jumalan edessä ei riipu etupäässä siitä,
    mitä ihminen syö tai juo tai mitä hän pidättyy syömästä tai juomasta.
    Se yhdistetään pikemminkin vanhurskauteen, rauhaan ja iloon.
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2008447?q=mitä ihminen syö tai juo&p=par

    Äänestä

  • paaston aikaan.... kirjoitti:

    Roomalaisille 14.luku...

    14:17: Suotuisa asema Jumalan edessä ei riipu etupäässä siitä,
    mitä ihminen syö tai juo tai mitä hän pidättyy syömästä tai juomasta.
    Se yhdistetään pikemminkin vanhurskauteen, rauhaan ja iloon.
    http://wol.jw.org/fi/wol/d/r16/lp-fi/2008447?q=mitä ihminen syö tai juo&p=par

    Aloittaja haluaa kysyä.että mitä mieltä jt.ovat siitä.että ymmärrykseltään vajavaiset perivät taivasten valtakunnan ilman mitään ehtoja.

    Äänestä

Niin ne Raamatun "lapset", kuin "köyhät", "sokeat", "siat" kuin "kyyhkysetkin" kuin myös "Jumalan valtakunta" ovat kaikki symboliikkaa erillaislle ryhmille ja tilanteille tuona aikakautena mistä Raamatun alkukertomuksissa kerrotaan.
Siis eim. "sokeat" eivät olleet kirjaimellisesti sokeita vaan symbolisesti henkisesti tai opillisesti sokeita jne.
Samoin 'ruokailu, leipä, ja puu, sen lehdet, kala, tähteet jne,, ne kaikki tarkoittivat juutalaisuudessa symbolisesti oppia, opettajaa, hengellistä ruokaa.

Ja perisynnistä, sehän lähti Jehovan omasta luomuksesta.
Outoa se on siksi että väitetään että kaikki oli vain hyvää.
Jos kaikki todellakin lähti Jehovasta niin syy siihen että lankeemus tuli ja se perisyntisyys-->se syy on Jehovan itsensä. Persisyntisyys merkitsee myös sitä ettei nyt syntyvä ihminen ole vastuussa syntisyydestään, eikä virheistään tai vaikka siitä ettei ota oppianne vastaan, koska kaikki se staffi kuuluu Luojalle jos sellainen Luoja on kuin väitetään.

Äänestä

Joo, ajatellaas, lahkopomo Rutherford näki unta että 1935 taivaspaikat ovat täynnä, ja se otettiin sitten vartiotornin muiden oppien mukaan.

Kukaan pomoista ei ole kuitenkaan nähnyt unta että lahkon johtoon saisi ottaa henkilön jolle ei kuuluisi lahkon mielestä taivaspaikkaa (se kortistoi elossa olevat taivaspaikkalaiset) ja siten on tuosta Rutherfordin unesta huolimatta on kortistoitu lisää todistajia sinne lahkon taivaaseen.

Lahkon emolahkon raamatuntutkijain perustaja Russell puolestaan järkeili että taivaspaikat täytyvät olla täynnä, koska sinne luvataan Raamatussa kruunu, ja Russell ymmärsi sen konkreettiseksi päähineeksi ja paljon lukeneena ymmärsi ettei missään voisi olla niin isoa kruunuvarastoa että kaikille riittäisi ja kun kerran hän, Russell oli tullut tuota tullut ajatelleeksi niin nyt ne taivaspaikat varmastikin olivat täynnä.

Mutta siis Rutherfordin uni meni ohi tuon opin.

Äänestä

Jeesus seisoi väkijoukon keskellä sanoessaan nämä sanat. Jeesuksen Jumala ja Isä voiteli Poikansa Jeesuksen taivasten valtakunnan kuninkaaksi. Täten Jeesus edusti Jumalan valtakuntaa. Ja täten Jumalan valtakunta oli väkijoukon keskellä.

"Eikä voida sanoa: 'Se on täällä', tai: 'Se on tuolla.' Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne." Luukas 17:21
http://www.evl.fi/raamattu/1992/Luuk.17.html#21

Äänestä
  • Kirkolliskokouksen vuonna 1938 käyttöön ottama suomennos evankeliumista Luukkaan mukaan, sen 17. luvun jakeesta 21 on harhaanjohtava käännös, ja se onkin korjattu vuoden 1992 käännökseen.

    Vuoden 1938 käännös antaakin virheellisesti sellaisen kuvan, että Jumalan valtakunta olisi ollut niiden fariseuksien, jotka olivat tappamassa Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta, ja joita Jeesus kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi, sisällä, sisäisesti heissä.

    "20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
    21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä"
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.17.html#20

    "29. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
    33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon"
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.23.html#29

    Äänestä

  • Loogisesti ajatellen kirjoitti:

    Kirkolliskokouksen vuonna 1938 käyttöön ottama suomennos evankeliumista Luukkaan mukaan, sen 17. luvun jakeesta 21 on harhaanjohtava käännös, ja se onkin korjattu vuoden 1992 käännökseen.

    Vuoden 1938 käännös antaakin virheellisesti sellaisen kuvan, että Jumalan valtakunta olisi ollut niiden fariseuksien, jotka olivat tappamassa Jumalan Poikaa Jeesusta Kristusta, ja joita Jeesus kutsui kyykäärmeitten sikiöiksi, sisällä, sisäisesti heissä.

    "20. Ja kun fariseukset kysyivät häneltä, milloin Jumalan valtakunta oli tuleva, vastasi hän heille ja sanoi: "Ei Jumalan valtakunta tule nähtävällä tavalla,
    21. eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä"
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Luuk.17.html#20

    "29. Voi teitä, kirjanoppineet ja fariseukset, te ulkokullatut, kun te rakennatte profeettain hautoja ja kaunistatte vanhurskasten hautakammioita,
    33. Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon"
    http://www.evl.fi/raamattu/1933,38/Matt.23.html#29

    Tuomaan evankeliumi tukee näkemystä siitä, että valtakunnan sijainti on "molempi parempi", eli sisäisesti ja ulkopuolella.

    Ei suomalainen käännös ole suinkaan ainoa, joka kääntää valtakunnan sijainnin sisäiseksi.

    21 nor shall they say, Lo, here; or lo, there; for lo, the reign of God is within you.'
    [Young's literal]

    21 neither shall they say, Lo, here! or, There! for lo, the kingdom of God is [1] within you. [1) Or in the midst of you ]
    [American standard]

    Muitakin löytyy.

    Äänestä

Eikös lahkopomo Rutherfordilta tullut yhteen syssyyn sekä unennäkö taivaspaikkojen täynnä olemisesta, että käsitys maanpäällisparatiisista ja vielä halu kieltää yleiset juhlapäivät, kuten kristittyjen juhliminen Jeesuksen syntymästä ?

Äänestä

Ettehän ole unohtanut mitä Jehovaa edustava järjestö on sanonut (Raamatun ohjeet ovat jo niin passé):

Antakaa lasten tulla järjestön yhteyteen ja aloittaa kenttätyö jo 7 vuotiaana, vaikkeivat oikeasti mitään vielä ymmärrä. Kyllä ulkomuistista voi ladella "totuutta"™. Viimeistään 13 vuotiaana on mentävä lapsikasteelle.

Näin sanoo suoraan Jeesuksen alaisuudessa palveleva hallintoelimen jäsen, pyhä mies siis.

http://www.youtube.com/watch?v=rsQMOSgJ710

Äänestä

Aloittaja on lapsenkaltaiseksi tulemisen aivan, väärin , sillä takoitetaan jokaista yksilöä,etteä ellei hän tule lapsenkaltaiseksi, viattomaksi, niin hän ei elä taivasten valtakunnassa joka on täällä maanpäällä.

Täällä maanpäällä ollessaan ihminen joutui paratiisista ulos, materiasta kehityksen kautta syntyneen ajallisen egon sielun takia.

Joten täällä siihen tilaan on palattava takaisinkin,eikä missään tuonpuoleisessa, sillä silloin se on liian myöhäistä.

KAIKKI IHMISET OVAT TÄSSÄ ASIASSA SAMALLA VIIVALLA,
olipa uskovainen tai ei
Paluu taivastilaan paratiisiin ei ole uskon asia vaan ymmärryksen ja oivalluksen asia
Syyn ja seurauksen laki, eli elämän laki, on se jonka aihettamat ,
meidän menneisyydessä tehtyjen valintojen seuraukset meidän on ymmärrettävä, joka on psykologisen perimän, eli perisynnin oivaltamista, että miksi ja minkä vuoksi tuo perimä on syntynyt

Siihen ymmärtämiseen tarvitaan motiivitonta kohdistumatonta tunnevoimaa, sillä älyllinen ymmärtämine ei riitä.
Olemme hajoittaneet tuon ajattoman tunnevoiman ajallisiin tunteisiin,
sen seurauksista sitten saamme kärsiä
Tuon motiivittoman tunnevoiman valossa voimme ymmärtää sen, miten ja minkä vuoksi olemme joutuneet tähän kärsimysten täyttämään maailmaan
Kun olemme ymmärtäneet tuon kaiken,niin vapaudumme tusta tuhansien vuosien perimästä, ja voimme elää paratiisielämää jo täällä ollessa

Äänestä

Ja höpöhöpö..raamatut kannattaa unohtaa ja alkaa elään normi elämää.

Äänestä
  • Todistajankin olisi hyvä huomioida ettei Jeesus sanonut että vain 144000:lla on kyky tulla lapsen kaltaiseksi.

    Matt. 18:3. "Totisesti: ellette käänny ja tule lasten kaltaisiksi, te ette pääse taivasten valtakuntaan.

    Äänestä

kAIKIKILLA ON kyky tulla lapsen kaltaiseksi, se on henkilökohtainen asia, olipa uskovainen tai ei.
Se ei ole minkäänlaisen uskon asia, vaan ymmärryksen ja oivaltamisen asia.
Mikä estää oivalluksen, se on se materiasta kehityksen kautta syntynyt ego sielu, ja sen takia ihminen joutui paratiisitilasta ulos.

Taivas paratiisi ei ole valtakunta vaan henkinen tila maanpäällä
, ja se on tavallaan paluuta takaisin paratiisitilaan, eli siihen perustilaan jossa ihminen eli alkujaan.

Tuo materiasta kehityksen kautta syntynyt ego sielu, on ihmisessä kaiken pahan alku ja juuri koska tuo ego sielu on ajallisena joutunut syyn ja seurauksen lain alaisekisi synnyttyään, ja se aiheutti ihmisen tekemien valitojen seurauksena ajallisen egon synnyn

Sen seurausta on sitten tämä kaaosmainen kärsimysten ja väkivallan täyttämä yhteiskunta.

Oman toimintansa seurauksena ihminen joutui ulos paratiisita, eikä siin millään jumalalla ollut osaa eikä arpaa, samoin kuin ei paluussakaan ole, sillä se on ihmisen omassa vallassa,ymmärtääkö hän lähtönsä syyn, ja jos ymmärtää niin se on exotus.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


valtakunta1 kirjoitti:

Antakaa Lasten tulla minun tyköni, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Taivasten Valtakunta on lasten kaltainen.
Maailmassa on suuri joukko mm. älyllisesti vajavaisia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä raamattua, eivätkä voi käsittää evankeliumin sanomaa Jeesuksesta.
He saattavat uskoa Jumalaan ja Jeesukseen, mutta monet kovin absraktit asiat ovat heille käsittämättömiä.
Tällä perusteella ja heidän vajavaisuutensa tähden, he ovat pelastuneita Jumalan lapsia, heidän on taivasten valtakunta, ilman mitään, aivan luonnostaan, ilman mitään tekoja ilman mitään oppeja ja teologioita.
Niinkuin myös pieni lapsi, vaikka on perisynnin alainen, on pelastettu jo Jeesuksen Ristinsovitusuhrin kautta

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu