Olin eräässä työpaikassa, jossa työpaikkakiusaaminen oli suunnitelmallista ja esimiesjohtoista. Kiusaaminen annettiin usein tehtäväksi ns eliittikiusaajille, jotka saivat tuossa muutenkin läpeensä korruptoituneessa yhteisössä palkintoja kiusaamistehtävien suorittamisesta. Tekaistuilla jutuilla oikeutettiin vihan nostattamista kiusattuja kohtaan. Aika ajoin kiusaamistapauksia nousi esiin ja esimiehet olivat sitten valmiina kieltämässä koko kiusaamisen esiintymisen. Toisinajattelijoita vainottiin, tuomittiin, eristettiin, lähetettiin työterveyteen, heiltä vähennettiin tehtäviä ja jopa väkivaltaa käytettiin pahimmissa tapauksissa.
Putin toimii melkein yhtä kylmästi. Hän lähetti eliittijoukot Ukrainaan ja kehtaa väittää, ettei siellä ole venäläisiä joukkoja. Koko Ukrainan tilanteesta syytetäänkin länttä tekaistuin todistein ja siten yritetään oikeuttaa omat likaiset toimet. Voimankäyttö nähdään oikeutetuksi. Koko hallinto perustuu korruptioon ja elitismiin. Toisinajattelijat vaiennetaan, pahoinpidellään ja lähetetään vankileireille. Pahimmissa tapauksissa tapetaan.
Putin toimii melkein yhtä kylmästi. Hän lähetti eliittijoukot Ukrainaan ja kehtaa väittää, ettei siellä ole venäläisiä joukkoja. Koko Ukrainan tilanteesta syytetäänkin länttä tekaistuin todistein ja siten yritetään oikeuttaa omat likaiset toimet. Voimankäyttö nähdään oikeutetuksi. Koko hallinto perustuu korruptioon ja elitismiin. Toisinajattelijat vaiennetaan, pahoinpidellään ja lähetetään vankileireille. Pahimmissa tapauksissa tapetaan.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onneksi meidän EU vähemmistövaltuutettu Astrid Thors on tutkaillut asiaa. Hän sanoi uutisissa että Ukrainassa venäläisvähemmistöllä on kaikki hyvin.
"Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön vähemmistövaltuuttu"
Anteeksi nyt vain, mutta eikö suojatyöpaikalle voisi lyhyempää nimeä keksiä? Ei millään pahalla..
Kyllä on hieno nimi keksitty. En kuitenkaan sanoisi tuota suojatyöpaikaksi. Thors on varmasti pätevä tuohon tärkeään tehtävään. Suomalaisetkin voivat olla kohta vähemmistönä Putinin imperiumissa ja on hienoa että suomalaiset ovat puolustaneet vähemmistöjä.
Kiusaamista pidetään normaalina käytöksenä kun siihen osallistuu riittävän moni .
Putin on kuitenkin kiusaamisen äiti, hänessä tiivistyy kaikki se mitä kiusaamisessa tapahtuu.
Nimenomaan.
Eihän Venäjä ole ikinä alistanut naapurikansoja eikä sortanut vähemmistöjä väkivalloin?
Putinin näkemys on todennäköisesti sellainen että myös Stalinin hirmuvaltaa on liioiteltu ja miljoonat uhrit ovat olleet vain juutalaisten propagandaa.
"Putin toimii melkein yhtä kylmästi"
melkein yhtä kylmästi =D
Hyvin olet sisäistänyt ilta-sanomien propagandan.
Putinismi on vaarallista.
Putinismiahan esiintyy suomalaisessakin yhteiskunnassa, ei noin räikeänä mutta aina kun tarkoitus pyhittää keinot niin silloin. Ja kun oma etu menee muiden etujen edelle.
Jos niin on niin putinismi on kriminalisoitava. Putinismi on terrorismia. Kaikki mieleltään putinistit on etsittävä.
Pää pölkylle kaikilta putinismia harrastavalta. Saatas tilaa maapallolle.
Putinismi on p*******ä.
Hyvä idea