Ahistaa kovasti. Vanhusten hoito ja huoltoko pitää lopettaa? Saattaa tulla mellakoita asian suhteen. Kun ajattelemme vanhusten hoitoa, se lienee välttävällä tasolla. Kun ajattelemme pakolaisten huoltoa. Tämä on loistavalla tasolla.
Avainlapset, näille löytyi etsimällä kullekin lapselle 7 äitiä ja 9 isää. Nämä kaikki piti sitten kotouttaa Suomeen sukulaisineen. Ei ollut rahasta kiinni tämä homma.
Pakolaisella on turvattu oikeudet Suomessa.
Sotarikollinen Somaliasta. Täysylöspito Suomen piikkiin. Vammojen korjaaminen jonojen ohitse. Jääköön joltain mummolta lonkkaleikkaus ohi koska joku miinanpolkija tarvitsee lonkkaprotesin. 1/2 vuoden päästä pitää soturin lähteä uuteen taistoon, kunhan on laittanut Kelan rahat klaanille.
Täytynee miettiä, antaako kerjäläisen kuppiin rahoja.
Kannattaa myoskin miettiä oliko tämän proffan lausunto provokatiivinen kannanotto, äärimmäisen rasistinen lausunto.
Sai skuitenkin ihmiset miettimään asioita.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.