Vaimonhakkaajien valtakuntaTV1 Pe 7.3. klo 21:00

A-studio
Yle TV1 Perjantai 7.3. klo 21:00

Vaimonhakkaajien valtakunta. Studiossa kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) ja Naisten Linjan toiminnanjohtaja Pia Puu Oksanen

Suomalaisista naisista suurin osa tulee "hakatuksi" omasta nalkutuksestaan. Syykin on tämä tasa-arvoisuus, tasapäisyys. Silloin kun on mukana juomia naisilla on ihmeellinen vimma mennä halailemaan pussailemaan vieraita miehiä ja saada oma mies raivon partaalle, miksi. Näin se vaan menee, tietoa noin 45vuoden kokemuksella suomalaisista naisista.
776
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Itsehän rouvat kumppaninsa valitsevat, toisin kuin monissa muissa maissa. Ja lopputulos naisten viisaista valinnoista on tässä.

On suomessakin kilttiä poikia. Niitä kutsutaan peräkammarien pojiksi tai jotain sinne päin.

Äänestä

Samoilla linjoilla. Asuin thaitytön kanssa Thaimaassa kolme kuukautta eipä edes koko aikana yhtään kirosanaa tullut lausuttua. Palattuani Suomeen heti tuli kovaa ja korkeelta ja tietty kusta ja kavioo.

Äänestä

Eihän ketään saa lyödä mutta ei ketään jaksa myöskään kuunella sitä ikuista mäkätystä milloin mikäkin homma on taas tekemättä tai huonosti.

Äänestä

Suomalaiset Akat on kamalia.

Olutpullo kädessä ja Sätkä toisessa huudellaan rivouksia.
Kiroillaan ja kuseksitaan pitkin jalkakäytäviä.
Ja sitten Itketään...

Äänestä

musliimi akatko hakat ?

Äänestä

Mikä rauha tämä on, kun koko ajan tulee pahaa silmää!!!

Nyt tarvin roimasti lisää kansallistietäjämme mainitsemaa mars-managmenttia.

Äänestä

Tutkitusti naiset hakkaavat enemmän miehiä, joten täytyyhän miehen puolustautua. Femakot laittaa vaan aina kaiken miesten syyksi ja kytät uskoo.

Äsken oli Dr Philissä amerikkalainen kaksi kertaa Irakissa ollut sotilas, jota eukko hakkaa päivittäin kotona, täynnä arpia jo. Akka pieksää ja uhkailee lapsiakin, samoin anopilta hakannut silmät mustaksi, mutta pil-lutohtori oli niiiiin ymmärtäväinen että. Jos olisi ollut toisinpäin, olisi käskenyt ottaa eron heti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tuttujut tu kirjoitti:

A-studio
Yle TV1 Perjantai 7.3. klo 21:00

Vaimonhakkaajien valtakunta. Studiossa kansanedustaja Anneli Kiljunen (sd.) ja Naisten Linjan toiminnanjohtaja Pia Puu Oksanen

Suomalaisista naisista suurin osa tulee "hakatuksi" omasta nalkutuksestaan. Syykin on tämä tasa-arvoisuus, tasapäisyys. Silloin kun on mukana juomia naisilla on ihmeellinen vimma mennä halailemaan pussailemaan vieraita miehiä ja saada oma mies raivon partaalle, miksi. Näin se vaan menee, tietoa noin 45vuoden kokemuksella suomalaisista naisista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu