Miten sos.tilanteiden pelosta parannutaan?

Tuo on minulle tuttua nuoruudestani. Vielä parikymppisenä menin sosiaalisissa tilanteissa joskus niin kipsiin, etten edes päivää pystynyt sanomaan tutuille, kirjaimellisesti! Epäonnistumiset aina pahensivat tilannetta joksikin aikaa, ja tuntui etten halua enää ikinä nähdä ketään.
Toisaalta luovuttaminen olisi hävettänyt vielä enemmän, joten oli vaan pakko jatkaa ja toivoa, että seuraavalla kerralla menisi paremmin.
Toisaalta onnistumiset olivat sitäkin ihanempia! Keräsin tietoisesti näitä hyviä kokemuksia, ensin ihan pieniä ja vähitellen vaativampia. Valmistauduin myös tilanteisiin etukäteen, mietin mitä sanoisin.

Olen nyt viisikymppinen, ja täysin tyytyväinen siihen, millainen olen. Olen isommisa porukoissa melko hiljainen, mutta kun minulla on sanottavaa, minua myös kuunnellaan. Olen edennyt työssäni ja naimisiinkin olen "päässyt", mies piti minua kiinnostavana ja salaperäisenä!

Vinkkeinä sanoisin sinulle, että ihmiset ovat ihan oikeasti niin kinni omissa asioissaan, että he tuskin huomaavat, jos käyttäydyt joskus oudosti!
Tai ajattelepa jotain tuntemaasi ihmistä, joka on mokannut. Et pidä sitä minään, mutta omalla kohdallasi se olisi ihan kamalaa!

Tuo ongelma on vain osa sinua, sinulla muita hyviä ominaisuuksia, ajttele niitä.
Olet ilmeisen älykäs ja analyyttinen, voitko ottaa ne käyttöön?

Itse olen kärsinyt samankaltaisista ongelmista vuosia. Nyt kuluneen viikon aikana on tapahtunut jotain hämmästyttävää.. Oireet tuntuvat kadonneen lähes täysin. Ainoa mitä olen tehnyt on se, että jätin kaiken kofeiinin pois viikko sitten. En edes muistanut miten rauhallinen fiilis voi ihmisellä olla. Siis jos juot vähänkään mitään kofeiinipitoista, jätä kaikki pois ja katso vaikuttaako samoin.

Ollaan ihan samanlaisia!! Paitsi että minun sos. tilanteiden pelko alkoi punastumisesta josta edelleen kärsin ja pari vuotta sitten pahentunut aknenikin on vaikuttanut paljon.. :( suorastaan häpeän itseäni sosiaalisissa tilanteissa kaikki mitä sanon liikkumisestanikin huokuu sellainen epävarmuus ja häpeä.. sekä kauhea jännittäminen siihen päälle, masentaa todella paljon. Kaikki viikonloput olen yksin kotona.. Minulla on muutamia kavereita mutta heillä kaikilla on poikaystävät joiden kanssa ovat jatkuvasti, itse en ole koskaan seurustellut vaikka kohta 19v. En voisi kuvitella että kykenisin edes siihen vaikka kovasti haluaisinkin tuntea läheisyyttä :( jännitykseen olen syönyt proprallia kyllähän se vähän rauhoitti mutta ei ollut minkäänlaista vaikutusta punasteluuni. Alkaa todellakin väsyttää tällainen elämä..

Oon kohta 40 ja samat vaivat aina vaan. Ainoa mikä on selvästi auttanut on juurikin tuon kahvinjuonnin lopettaminen.

Oppia voi kaikenlaista, pelkäämäänkin, mutta miksipä jäädä paikoilleen, kun kehittää voi itseään , kommunikointia, ihan vaikka pienin askelin. Esimerkisi jos on vaikea puhua, aloittaa jollain kysymyksellä, sitten kuuntelee vastauksen, nyökkää, katsoo silmiin, kysyy uuden kysymyksen jne, mutta tärkeintä on opetella ,mitä ei vielä osaa , kukapa olisi seppä syntyissään .