Suomessa on käyty keskustelua evankelis-luterilaisen kirkon päätöksestä hyväksyä homoseksuaalisuuden harjoittaminen ja homoseksuaalisessa suhteessa eläminen jopa kirkon työntekijöille. Asia on nähty jotenkin suomalaisena asiana, ikäänkuin kristinusko olisi syntynyt suomalaisten keskinäisestä sopimuksesta. Suomessa on toimittu aivan kuin suomalaiset voisivat päättää Jumalan evankeliumin sisällöstä.
Mutta kun luterilaisen kirkon kaikkia seurakuntia edustava Suomen Lähetysseura alkoi viedä tätä kirkon uutta oppia ja sen mukaista käytäntöä ulkomaille, siitä tulikin kansainvälinen asia. Siihen alkoi ottaa kantaa maailmanlaajuinen Kristuksen ruumis ja varsinkin Kristuksen ruumis Israelissa ja Jerusalemissa, josta Jumalan evankeliumi on lähtöisin. Ja kannanotto oli täysin selvä ja yksimielinen: Suomen Lähetysseuran oppi ei ole Jumalan evankeliumia, vaan vakavassa ristiriidassa Raamatun kanssa. Raamatussa on myös selkeä kehoitus erottaa Jumalan seurakunnasta ne, jotka näin räikeästi opettavat ja elävät vastoin Jumalan sanaa.
Tuomio Israelissa oli täysin selvä: Kaikki Israelin messiaanisten juutalaisten yhteistyötahot yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan. He eivät ole enää minkäänlaisessa suhteessa Lähetysseuran kanssa, eivät ota edes rahaa vastaan siltä. Myös kaikki Israelissa toimivat pohjoismaiset luterilaiset lähetysjärjestöt yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että Suomen Lähetysseura on heitetty ulos Jumalan maailmanlaajuisesta seurakunnasta. Koska se on täysin naimisissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa, jonka oppeja ja käytäntöjä se toiminnassaan toteuttaa, tämä ulosheittäminen Jumalan seurakunnasta koskee myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Suomen ev.lut. kirkon asema osana Kristuksen maailmanlaajaa seurakuntaa on siis päättynyt. Kun siltä on otettu pois asema olla Jumalan palvelija Suuren Kuninkaan kaupungissa Jerusalemissa, se ei voi olla sitä enää missään muuallakaan.
Hienoa, että Raamattuun uskovaiset ryhmät ovat toimineet, jo oli aikakin! Tämä suomen luterilaisen kirkon homoinvaasio on jo saanutkin jatkua liian pitkää! Näin tulee myös käymään muuallakin ja nämä Jumalan Sanan vastaiset oppilaiset saavat sitten perustaa jonkin yksittäisen pyöreän huoneen jossa voivat toinen toistaan valistaa, sillä muualla nämäkin asiat ymmärretään!
Suomen lähetysseuralle kenkää Israelista
19
504
Vastaukset
- Hmm...
"Koska se on täysin naimisissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa..." Ei täysin. SLS:n sisällä homokysymys on aiheuttanut syvän ja voimakkaan kahtiajakautumisen.
Lähetysseuran konservatiiviset työntekijät, ja heitä on monia, eivät hyväksy asiaa, mutta hierarkian ylätasolla on väkeä, joka hyväksyy. Ylemmän portaan väki haluaa antaa ulospäin kuvan, että koko järjestö tukee homoutta, mutta näin se ei mene.
SLS:n palaverit ovat viime aikoina olleet vaikeita ja niissä on esiintynyt suuria erimielisyyksiä. Samoin Lähetysseuran taloudellinen tukeminen on käynyt eräille konservatiivisvetoisille seurakunnille mahdottomaksi. - Eikä Suomen
ev.lut.kirkon omituiset kannanotot tähän lopu.
Kun seuraa ev.lut.kirkon järjestön kirkon ulkomaanavun Lähi-itä-sivuja, niin voi vain todeta, että kirrko hyväksyy vääristelevän ja harhaanjohtavan tiedotuksen, jolle ei ole niin historiallista kuin oikeudellista pohjaa.
Lähi-itä-osiossa on tällainen heitto: Palestiina-maa jota ei ole.
Ao. kirjoituksessa vilisee aivan merkillisiä, oikeastaan törkeitä, virheitä ja tämän kirkko on hyväksynyt!- Lisään
tähän muutaman asian, jotta tämä selkenee mistä on kyse.
"Palestiina on Israelin miehittämä alue Lähi-idässä."
-Jo nimi Palestiina koskee koko aluetta johon kuulu nykyinen Israel
-Miehitys sana tarkoittaa oikeudellisesti sitä, että toinen valtio miehittää toisen valtion aluetta, huom. toisen valtion.
-Alueella ei historian kuluessa ole ollut milloinkaan sellaista valtiota kuin Palestiina.
"Vuonna 1947 YK teki päätöksen jakaa alue kahdeksi valtioksi, Palestiinaksi ja Israeliksi. Alkuperäisasukkaat, arabit, eivät hyväksyneet jakoa, koska se oli heille selvästi epäedullinen."
-Tässä on varsinainen rökälejuttu, miten voidaan kirjoittaa, että jako olisi ollut arabeille epäedullinen ja millä perusteella. Arabit saivat ennen Israelia itsenäisyyden ja kaikki maa-alueet jotka heille luvattiin. Arabit eivät olisi antaneet tuota aluetta juutalaiseksi valtioksi vastoin Kansainliiton ja sen jälkeisen YK:n päätöstä, juutalaiset hyväksyivät sen vaikka se ei edes vastannut tehtyjä sopimuksia ja oli hyvin epäedullinen. Arabit hyökkäsivät vasta itsenäistyneen valtion kimppuun tarkoituksena tuhota se. Eivätkä he tunnusta, paria valtiota lukuun ottamatta, edelleenkään demokraattista Israelia.
Nyt väitetään kirkon ulkomaan avun toimesta, että Israel miehittää Palestiinan aluetta. Tuollainen on pelkästään ihmisten mielipiteiden kosiskelua ja kaikkien sopimusten sekä historiallisten tosiasioiden pilkkaa.
- yassreyase
Vuosien 132-135 toisen juutalaissodan jälkeen Rooma antoi alueelle nimen Palestiina eli Filistealaisten maa. Juutalaisilta oli sinne pääsy kielletty.
Äärikiiihkoilijoiden homokammo näyttää valtaavan alaa. Surullista.- Philistea
nimi oli keisarin antama pilkkanimi miehittämälleen alueelle ja perimmäisenä tarkoituksena oli poistaa kaikki mikä viittaa juutalaisuuteen.
Me kunnon kristityt toki tuemme palestiinalaisia ja tuemme heitä kaikin käytettävissä olevin keinoin!
http://www.eappi.fi
HYVÄ! ERINOMAISTA!- ???
Eli tuette homoavioliittojakin mitkä ovat täysin hyväksyttyjä Israelissa.
- tosi on
KTS, et ole kunnon kristitty, etkä ole edes kristitty. Valheellisesti esiinnyt täällä uskovaisena, mutta eksytät ja valehtelet järjestelmällisesti. Onneksi palestiinavalheesi on niin läpinäkyvää, että kunnon kristitty huomaa sen heti.
- Tosi on.
tosi on kirjoitti:
KTS, et ole kunnon kristitty, etkä ole edes kristitty. Valheellisesti esiinnyt täällä uskovaisena, mutta eksytät ja valehtelet järjestelmällisesti. Onneksi palestiinavalheesi on niin läpinäkyvää, että kunnon kristitty huomaa sen heti.
Kunnon Luterilainen on sitä mieltä että kaikki Juutaliset ovat tuhottava viimeiseen asti kuten oppisiänne M.Luther ajatteli.
Luterilausuus on murhauskonto! - Samalla kts
tukee kaikkea terrorismia, jolla uhataan jokaista Israelin kansalaista katsomatta siviilisäätyyn.
Tämän kaltainen terrorismin kannattaja on tämä kts.
Hänelle ei merkitse mitään arabien tekemät terroriteot ja mikä tärkeintä, ei mitkään sopimusrikkomukset, joissa nämä Palestiinan arabit ovat kautta historian "kunnostautuneet"!
Kaikista kts:n kirjoituksista voi päätellä hänen olevan antisemitisti ja kansainvälisen oikeuden vääristäjä. Varmaan hänen paras lukemisto on Hitlerin jutut.
Ressukka haluaa tukea kaikkea sopimusten rikkojia ja ihmisarvon halventajia. - (Lut)erilainen
Tosi on. kirjoitti:
Kunnon Luterilainen on sitä mieltä että kaikki Juutaliset ovat tuhottava viimeiseen asti kuten oppisiänne M.Luther ajatteli.
Luterilausuus on murhauskonto!Käsityksesi luterilaisuudesta on täysin vääristynyt. Suosittelen lukemaan luterilaiset tunnustuskirjat, niin saat tietää, mitä luterilaisuus on.
- shalom
Jyrki ja Mia Valkeakarin kirje suomen kristityille:
SUOMEN TUOMIO ALKOI HERRAN HUONEESTA
Suomessa on käyty keskustelua evankelis-luterilaisen kirkon päätöksestä hyväksyä homoseksuaalisuuden harjoittaminen ja homoseksuaalisessa suhteessa eläminen jopa kirkon työntekijöille. Asia on nähty jotenkin suomalaisena asiana, ikäänkuin kristinusko olisi syntynyt suomalaisten keskinäisestä sopimuksesta. Suomessa on toimittu aivan kuin suomalaiset voisivat päättää Jumalan evankeliumin sisällöstä.
Mutta kun luterilaisen kirkon kaikkia seurakuntia edustava Suomen Lähetysseura alkoi viedä tätä kirkon uutta oppia ja sen mukaista käytäntöä ulkomaille, siitä tulikin kansainvälinen asia. Siihen alkoi ottaa kantaa maailmanlaajuinen Kristuksen ruumis ja varsinkin Kristuksen ruumis Israelissa ja Jerusalemissa, josta Jumalan evankeliumi on lähtöisin. Ja kannanotto oli täysin selvä ja yksimielinen: Suomen Lähetysseuran oppi ei ole Jumalan evankeliumia, vaan vakavassa ristiriidassa Raamatun kanssa. Raamatussa on myös selkeä kehoitus erottaa Jumalan seurakunnasta ne, jotka näin räikeästi opettavat ja elävät vastoin Jumalan sanaa.
Tuomio Israelissa oli täysin selvä: Kaikki Israelin messiaanisten juutalaisten yhteistyötahot yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan. He eivät ole enää minkäänlaisessa suhteessa Lähetysseuran kanssa, eivät ota edes rahaa vastaan siltä. Myös kaikki Israelissa toimivat pohjoismaiset luterilaiset lähetysjärjestöt yksimielisesti katkaisivat suhteensa Suomen Lähetysseuraan.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että Suomen Lähetysseura on heitetty ulos Jumalan maailmanlaajuisesta seurakunnasta. Koska se on täysin naimisissa Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kanssa, jonka oppeja ja käytäntöjä se toiminnassaan toteuttaa, tämä ulosheittäminen Jumalan seurakunnasta koskee myös Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa. Suomen ev.lut. kirkon asema osana Kristuksen maailmanlaajaa seurakuntaa on siis päättynyt. Kun siltä on otettu pois asema olla Jumalan palvelija Suuren Kuninkaan kaupungissa Jerusalemissa, se ei voi olla sitä enää missään muuallakaan.
Tästä Suomen kirkkohistorian kenties järkyttävimmästä käännekohdasta kertoo TV7:n ohjelma Kuningaskunnan tuuli (jakso 13) to 13.3. klo 20:30, joka on sen jälkeen nähtävillä myös TV7:n ohjelma-arkistossa.
Liitetiedostossa on tarkempaa tietoa tämän asian taustoista ja dramaattisista seurauksista Suomelle.
Kahdessa muussa liitteessä on israelilaisten yhteistyökumppaneiden yhteinen tiedote yhteistyön päättymisestä Lähetyssseuran kanssa alkuperäisenä englanninkielisenä ja suomenkielisenä käännöksenä.
Jyrki ja Mia Valkeakari
http://www.shalom.fi/- drgdrg
Jos Jeesuksen lähimmäisrakkaus ei kelpaa niin hirttäkää itsenne vääräuskouset homovihaajat!
- j789123
Aika erikoista, että Suomesta käsin varmistetaan vihapuheella tuomiolauselmat ulkomailta.
- Info.
Tiedoksi palstalaisille, Israel ei katkaissut suhdettansa suomen lähetysseuran kanssa mistään homooikeiuksista vaan siitä että suomen lähetysseuran edustajat rupesivat puhumaa Jeesusksesta juutalaisille mikä on kiellettyä.
http://en.wikipedia.org/wiki/LGBT_rights_in_Israel - klpo
Raamattu korkein opin ohje! "Miehimykset(homot) eivät peri Jumalan Valtakuntaa!"
- suora linkki
Tästä Suomen kirkkohistorian kenties järkyttävimmästä käännekohdasta kertoo TV7:n ohjelma Kuningaskunnan tuuli (jakso 13) to 13.3. klo 20:30, joka on sen jälkeen nähtävillä myös TV7:n ohjelma-arkistossa.
http://www.tv7.fi/vod/player/?program=35209 - On jo kiire.
Ellet ole vielä eronnut kirkosta, niin tee se nyt.
http://www.eroakirkosta.fi- kannattajajäsen
kannatan
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 33129566
Voima biisejä, mikä antaa hyvää mieltä ja vomaannuttaa
Mikä antaa voimaa ja hyvää mieltä, jos tuntuu hankalalta ja vaikealta, voima biisi tai biisejä?552359Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien461749- 2071737
Huomenna sähkö maksaa jo yli 60 snt/kWh. Milloin ALV putoaa?
Kysynkin persuilta, että milloin aiotte pudottaa sähkön arvonlisäveron kuten Marinin hallitus teki sähkön hinnan noustes1571611- 341361
Persut päättivät hiilivoimaloiden alasajosta
Persut ovat Suomen kansan vastainen putinistiporukka, josta nyt maksamme kovaa hintaa.541135- 1221048
Sinkkusiskoni pliis kertokaa
Sinkkunaisena haluaisin joskus normaalia läheisyyttä ja yhdessäoloa, ilman velvoitteita. Olen vapaa ja lapseton, eikä ex99977Huomioon ottaminen
Oletko osannut ottaa kaivattusi tai hänen (mahdolliset) tunteet huomioon? Oletko sivuuttanut ne tarkoituksella tai vahin30952