Ikävä helpottuu varmasti, jos uskallat tehdä näin.

Tulin teille kertomaan, että ikävä unohtuu. Kyse on siis universaalisen upeasta yhteydestä toiseen sieluun/ ihmiseen, ei mikään pikku ihastus vaan todellakin kahden sielun järkkymätön rakkaus. En huolehdi tästä toisesta, hän pärjää. Mutta itse pitkään ikävän kanssa taistelleena totean, että aika sen tekee.
Heittäydy suosiolla, tee kaikkea mikä tuntuu oikealta. Luota itseesi. Luota tulevaan. Luota. Kun luotat siihen, että ajallaan hän unohtuu, niin se todellakin menee niin. Nyt ajattelen vain ( parisuhteessa olevana), että se kaikki ihanuus, kipu ja tunteet ovat vain kasvattaneet minua isommaksi, suuremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.
En voi vain kuin kiittää tätä toista olemassaolollaan. Katkera? Miksi olisin? Vaikka häntä näen joskus, hymyilen. Hän on ihana. Ja en voi muuta kuin ihailla, ja nauttia siitä mitä juuri hän on minussa saanut aikaan. Paremman ihmisen.
Mukavaa sunnuntaita.

Kerron myös, että kun ihminen rakastaaa, hän sanoo "sinä olet minun".
Kun sielu rakastaaa, hän sanoo " minä olen sinussa".
Ja kohtele itseäsi niin kuin sinun kuuluu kohdella toisia. Ole rehellinen. Itsellesi.
18298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

parisuhteessa?

Äänestä
  • Vastaan vain, että todellinen rakkaus ei tunne asioita, jotka ihminen on luonut tai säätänyt. Rakkaus ei tunne rajoja. Ihminen tekee ne rajat. Ihminen luo moraalin. Rakkaus on suurempaa ja ei ymmärrä moraalia.

    Oikeasti instituutiot tulisi kumota, mutta vasta sitten, kun kansat viisastuvat... vitsi.

    Äänestä

  • Roomalaiset kirjaime kirjoitti:

    Vastaan vain, että todellinen rakkaus ei tunne asioita, jotka ihminen on luonut tai säätänyt. Rakkaus ei tunne rajoja. Ihminen tekee ne rajat. Ihminen luo moraalin. Rakkaus on suurempaa ja ei ymmärrä moraalia.

    Oikeasti instituutiot tulisi kumota, mutta vasta sitten, kun kansat viisastuvat... vitsi.

    Onhan ihmisen kenellä on jo suhde sillä hetkellä kun se uuden rakkauden hurma katoaa ja jättää "yksin", helpompi jatkaa matkaa sen jo voimassa olevan suhteen myötä, kuin sen, joka jää siihen yksinäiseen hiljaisuuteen miettimään, mikä meni väärin, ja syyllisyyden tunnossaan voi tehdä arvaamattomia ratkaisuja.

    Mikä instituutti? Ihmisten luomako? Moraali se on jokaisella, olipa instituuioita tai ei, ja sen moraalin perusteellahan jokainen tekee ratkaisunsa.
    Jos se voimassa olevan suhteen toinen osapuoli olisi tietoinen siitä toisen uudesta rakkaudesta, uskotko että se paluu siihen entiseen kaikilla onnistuisi? Ei todellakaan, ja siksipä kysynkin, tiesikö toinen osapuoli sinun suhteestasi/tunteestasi mitään, vai saitko ihan rauhassa tehdä sen mitä teit, ja palata siihen entiseen "sydän puhtaana"?

    Äänestä

  • Olitko jo tuolloin kirjoitti:

    huomaan, että olet vasta oppimassa elämästä ja rakkaudesta. Hmm vastaan vain tähänkin, että mieli on sellainen, että sitä pitää kouluttaa, niin ymmärtää enemmän. Moraalikäsitys kertoo ihmisen rajallisuudesta. Instiuutti = kirkkko, valtio, avioliitto... jne. Kaikkea tulee kyseenalaistaa.
    Kaikki mikä ei ole ihmisen luomaa, on äärimmäisen vaikeaa ymmärtää. Mutta kaikkein kauneimmat ja ihmeellisimmät asiat ovat sellaisia, joita ei voi sanoilla selittää. Kun sen tai niitä kokee, sen tietää itse ja se riittää. Jos sitä alkaa muille selittelemään, on pian valkotakkiset ovella. Parempi on olla vain hiljaa ja luottaa, itseensä.

    Äänestä

  • Roomalaiset kirjaime kirjoitti:

    Vastaan vain, että todellinen rakkaus ei tunne asioita, jotka ihminen on luonut tai säätänyt. Rakkaus ei tunne rajoja. Ihminen tekee ne rajat. Ihminen luo moraalin. Rakkaus on suurempaa ja ei ymmärrä moraalia.

    Oikeasti instituutiot tulisi kumota, mutta vasta sitten, kun kansat viisastuvat... vitsi.

    Ei kansojen tarvitse viisastua. Riittää kun kaksi sydäntä on tarpeeksi viisaita. Itsekään ole instituutioiden suuri ihailija, mutta jossakin määrin niiden ehdoilla on elettävä. Tosin aion itse valita, minkä annan rajoittaa itseäni. yritän ainakin.

    Äänestä

Oli todella hyvin ja kypsästi kirjoitettu. Kiitos! :) Hän on tehnyt omalla tavallaan minusta tasapainoisemman, että en ole niin uhmakas ja äkkipikainen kuin aikaisemmin. Poden vielä ikävää, mutta oireet ovat helpottumaan päin. Hyvää sunnuntaipäivän jatkoa!

Äänestä

Näin se varmasti menee..
Kun rakastuu uuteen ihmiseen, vanha ihastus viimeistään silloin unohtuu.
Ja mitäpä sitä enää..
Olet onnellisessa asemassa kun olet löytänyt tärkeän ja rakkaan ihmisen rinnallesi.
Kaikki eivät ole niin onnekkaita.
Eivät ehkä koskaan saa kokea sielunkumppanuutta, tai ovat yksinäisiä.
Rakkaus on parantava voima, monessakin mielessä..
Ja sielunkumppanuus, mitä parhain onni elämässä..

Äänestä
  • vastaan tähän näin, ei ole uusia, ei ole vanhoja rakkaita. Rakkaus ei katoa. Kun rakastat toista, rakastat aina. Vaikket häntä kohtaisi ihmisvuosiin. Rakkaus on tunne, joka ei ole valittavissa, se vain ON.
    Sielut ovat kaikki sukua toisilleen.
    Kirjoitat kuin ajatteleva ihminen konsanaan.

    Äänestä

  • Roomalai kirjoitti:

    vastaan tähän näin, ei ole uusia, ei ole vanhoja rakkaita. Rakkaus ei katoa. Kun rakastat toista, rakastat aina. Vaikket häntä kohtaisi ihmisvuosiin. Rakkaus on tunne, joka ei ole valittavissa, se vain ON.
    Sielut ovat kaikki sukua toisilleen.
    Kirjoitat kuin ajatteleva ihminen konsanaan.

    Täällä sydan tuntee ihan samoin kuin sinun. Rakkautta toiseen ihmiseen. Järjetöntä selittämätöntä rakkautta. Ei sitä voi selittää, se vaan on ja näköjään pysyy. Se ei halua, se ei vaadi, ei tivaa, se vain on.

    Äänestä

Niin.. Ei tarvitsekaan.. Voin sanoa et olen jo kadonnut.. Ei minua ole enää olemassakaan... Ja hyvä niin. Ei minuun saa enää edes kaverit yhteyttä.. Ja sen he ovat jo varmasti huomanneetkin. Mut ei mitään.. Ei tarvitse luottaa enää mihinkään kun ei ole enää mitään mihin luottaa. Eikä se haittaa..
Ei tätä päivää, ei huomista.. Ei mitään.
t. joku sinkkunainen

Äänestä
  • Tosin ei minulla mikään varsinainen ikävä ole ollut.. Ehkä olin ihastunut.. Mut se siitä.. En ole enää.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Tosin ei minulla mikään varsinainen ikävä ole ollut.. Ehkä olin ihastunut.. Mut se siitä.. En ole enää.

    Hei ny tähän viestiin tunnisteita. Noin ihan ehdottomasti haluaisin hänen sanovan. Voisin päästää irti itsekin..

    Äänestä

  • ***** & **** kirjoitti:

    Hei ny tähän viestiin tunnisteita. Noin ihan ehdottomasti haluaisin hänen sanovan. Voisin päästää irti itsekin..

    Ei enää mitään. Hyvästi.

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Ei enää mitään. Hyvästi.

    Ok. Hyvästi.

    Äänestä

  • Noihin ajatuksiin vielä..
    Kirjoitin ehkä turhan negatiiviseen sävyyn aamulla.. Olen ollut aika väsy tällä viikolla ja flunssakin vaivaa.. Ehkä ne vaikuttaa jotenkin olotilaan. Just kävin ostamassa Nessuja.. Kaipa se tästä..
    Näin äsken 3 joutsenta muuttomatkalla.. Aika ihmeen aikaisessa.. Mut se voisi olla positiivista tässä päivässä..

    Äänestä

  • ***** kirjoitti:

    Noihin ajatuksiin vielä..
    Kirjoitin ehkä turhan negatiiviseen sävyyn aamulla.. Olen ollut aika väsy tällä viikolla ja flunssakin vaivaa.. Ehkä ne vaikuttaa jotenkin olotilaan. Just kävin ostamassa Nessuja.. Kaipa se tästä..
    Näin äsken 3 joutsenta muuttomatkalla.. Aika ihmeen aikaisessa.. Mut se voisi olla positiivista tässä päivässä..

    Ja niin.. Onhan niitä miehiä muitakin.. Olen vain joskus todennut etten ihastu enää ikinä.. Ja kuinka sit onkaan käynyt.. No, vannomatta paras.. Olen koittanut 'säheltää' noiden omien juttujen kanssa.. Saa nähdä miten käy.. Mut jollain tavalla luotan itseeni (tuosta aamuisesta kommentista huolimatta).. Ehkä opiskelemaan syksyllä.. :)

    Äänestä

Ainoastaan yhdestä lauseesta puuttui ei-sana. Rakkaus tulee, kun sydän on avoin. Katkera sydän, surullista.

http://youtu.be/aK68Dxw57d4

Äänestä

Kiitos sanoistasi. Se on juurikin noin, kuten kirjoitit.

En usko, että rakkautta voi koskaan määritellä täsmällisesti. Ei se asetu sopuisasti narujen sisään. Jotkut sanovat, ettei voi rakastaa kuin vasta pitkän suhteen jälkeen tai ettei puhdasta rakkautta ole kuin se, mitä vanhempi tuntee lastaan kohtaan. Millä valtuuksilla kukaan sanoo toisen puolesta, miten tämä tuntee? Itsehän uskon myös nopeaan rakastumiseen ja rakastamiseen.

Kaikkia ei ole tarkoitettu yhteen, vaikka välillä olisikin vetoa tai jopa rakkautta. Ihminen, joka on ollut ajatuksissani jo vuosia, on nyt onnellisempi toisen kanssa kuin minun. Olen aivan vakuuttunut, että niin on. Tiedän hänen tarvitsevan sellaisia asioita, joita en voi hänelle antaa mutta joita hän saa toiselta. Samoin olen itse rakentanut elämäni sellaiseksi, ettei siinä ole tilaa enää hänelle. Minullakin on rinnallani ihminen, jonka kanssa minun on hyvä olla. Tältä saan sellaisia asioita, joita toinen ei pystyisi minulle tarjoamaan. En tarkoita materiaa vaan paljon syvempiä elementtejä, jotka pitävät elämäni kasassa. Kun istun tämän sylissä tämän käsien tiukassa turvassa, tunnen olevani kokonainen. Eikä minun ole tarvinnut koskaan kyseenalaistaa rakkautta, jota tämä tuntee minua kohtaan. Niin selväksi tämä tekee sen koko ajan sanoin ja teoin. Tämä sanoo rakastavansa minua eniten maailmassa ja on itsekin minulle hyvin rakas.

Miksi sitten en unohda toista. En pysty unohtamaan. Pelkään sitä hetkeä, kun menetän lopullisesti hänet. Luulen hänen jättävän tyhjiön, jota kukan toinen ei kykene täyttämään, sillä hänen kanssaan olen kokenut sellaista, mitä en kenenkään toisen. Huolehdin kyllä mielessäni hänestä enkä aina luota hänen pärjäämiseensä vaan mietin, pitäisikö minun tehdä jotain. Mutta hänet nähdessäni olen rauhallinen, koska enimmäkseen hän ei näytä kärsivältä ja koska tiedän hänestä huolehdittavan paremmin, kuin itse pystyisin tekemään. Joskus hänen näyttäessään väsyneeltä minun tekisi mieleni ottaa hänen kasvonsa käsieni väliin ja painaa suukko hänen nenänpäähänsä, mutta en tee niin.

Mutta rakastan häntä. Rakastan etäältä ja enemmän, kuin hän arvaa. Miettiessäni Ukrainan tilannetta ajattelin, että haluaisin tietää hänen näkemyksensä siitä. Monesta muustakin asiasta haluaisin kuulla hänen arvionsa ja luottaisin siihen. Haluaisin kuulla hänen ajatuksiaan maailmasta, tapahtumista, kirjallisuudesta, musiikista jne., mutta olen tyytynyt siihen, etten tule kuulemaan niitä. Hän jakaa näkemyksensä nykyisin toisen kanssa, ja niinhän sen tietysti pitää ollakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

MXCVIII kirjoitti:

Tulin teille kertomaan, että ikävä unohtuu. Kyse on siis universaalisen upeasta yhteydestä toiseen sieluun/ ihmiseen, ei mikään pikku ihastus vaan todellakin kahden sielun järkkymätön rakkaus. En huolehdi tästä toisesta, hän pärjää. Mutta itse pitkään ikävän kanssa taistelleena totean, että aika sen tekee.
Heittäydy suosiolla, tee kaikkea mikä tuntuu oikealta. Luota itseesi. Luota tulevaan. Luota. Kun luotat siihen, että ajallaan hän unohtuu, niin se todellakin menee niin. Nyt ajattelen vain ( parisuhteessa olevana), että se kaikki ihanuus, kipu ja tunteet ovat vain kasvattaneet minua isommaksi, suuremmaksi ja tasapainoisemmaksi ihmiseksi.
En voi vain kuin kiittää tätä toista olemassaolollaan. Katkera? Miksi olisin? Vaikka häntä näen joskus, hymyilen. Hän on ihana. Ja en voi muuta kuin ihailla, ja nauttia siitä mitä juuri hän on minussa saanut aikaan. Paremman ihmisen.
Mukavaa sunnuntaita.

Kerron myös, että kun ihminen rakastaaa, hän sanoo "sinä olet minun".
Kun sielu rakastaaa, hän sanoo " minä olen sinussa".
Ja kohtele itseäsi niin kuin sinun kuuluu kohdella toisia. Ole rehellinen. Itsellesi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu