Keskustan tavoitteet

Hyvä, että itse esitit myös tuon käytännön! Minä jo kaivoin arkistostani omaa vastaavaa kirjoitustani, jossa taannoin vertailin samoja asioita, eli puolueen periaateohjelmaa ja käytännön toimintaa.

Taisinpa noiden kauniiden sivistys- ja kulttuurimyönteisten ohjelmakohtien vastakohtina esittää myös esimerkkejä näillä saiteilla esiintyvästä kepulaisesta "sivistyksestä ja kulttuurista." Mutta eipä niitä nyt minun tarvitse ryhtyä toistamaan, kyllä tuo melko lyhyt ja asiallinen kuvauksesi käytännöstä riittää osoittamaan melkoisen ristiriidan niiden ja Keskustan tavoitteiden kesken. "Ne puheet ja ne teot"!

" Vääryys, oikeus ja kunnia
Kirjoitettu 22.9.2004 / Hämeen Sanomat 24.9.2004 ym

Noin kerran vuosikymmenessä joku alkaa vaatia sotasyyllisyyslain kumoamista sen perusteella tuomittujen kunnian palauttamiseksi. Nyt asialla on ProKarelia-yhdistys.

Sotasyyllisoikeudessa tuomitut olivat pitkään 1980-luvulle asti monelle vasemmistolaisille eläviä esimerkki Suomen sotaisasta neuvostovastaisuudesta.. Heidät kun on oikeudessa todettu sotaan syyllisiksi, he sitten myös ovat sotaan syyllisiä.

Samalla logiikalla neuvostojärjestelmässä suhtauduttiin Stalinin puhdistustuomioihin, mutta myös muuhun oikeudenkäyttöön.Tuomio on oikeuta, olivatpa lainsäädäntö ja oikeudenkäyttö tasoltaan ja asiasisällöltään mitä tahansa.

Oli myös muunlaista suhtautumista, paljon ennen uusvasemmiston mellastamisen aikaa. Ollessaan 1950-luvun alussa pääministerinä Urho Kekkonen paljasti sotasyyllisyysoikeudessa raskaimman tuomion saaneen presidentti Risto Rytin muotokuvan valtioneuvoston istuntosalissa.

Kekkonen ei pyytänyt anteeksi, mutta sananvalinnat osoittivat hänen jo silloin tiedostaneen, mille puolelle vaaka kallistuu jos sotasyyllisyystuomiota punnitaan aidon oikeuden punnuksin.

* * *

Ne sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut, joilla ikää ja terveyttä riitti, jatkoivat vankilasta päästyään työuraa julkisissa tehtävissä, ja ne joiden voimat eivät riittäneet, saivat erilaisista eleistä tuntea yhteiskunnan arvostuksen. Yksikään heistä ei joutunut valtiolliseksi hylkiöksi.

Eduskuntaan palasivat Antti Kukkonen ja Väinö Tanner, josta tuli myös puolueensa puheenjohtaja. Kivimäki ja Linkomies jatkoivat Helsingin yliopiston professorina, Linkomiehen ura eteni rehtoriksi ja lopulta kansleriksi.

Ryti ja Kivimäki toimivat Suomen Kulttuurirahaston kunnia- ja luottamustehtävissä, Samoin Reinkka ja Rangell, joista jälkimmäisellä oli lisäksi muutamia suuryritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä, mm. KOP:ssa.

Ryti promovoitiin valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, Kivimäki filosofisen ja Linkomies ja Tanner oikeustieteellisen. Reinikalle myönnettiin ministerin arvonimi. Ryti haudattiin valtionpäämiehelle kuuluvin sotilaallisin juhlamenoin.

Kahdeksasta sotasyyllisoikeudessa tuomitusta viisi – siis yli puolet – on haudattu Helsinkiin Hietaniemen kappelin edustalle. Siinä ovat kaikki sotasyyllistuomion saaneet entiset pääministerit, joista yhdestä tuli myös presidentti, ja Tyko Reinikka.

Siinä heillä on oma sisäpiirinsä oikeudenkäynnin aikaan oikeusministerinä toimineen Urho Kekkosen ja silloin pääministerinä olleen J.K.Paasikiven hautojen välissä.

* * *

Sotasyyllisoikeudessa tuomittujen historiallinen korpivaellus päättyi puolustusvoimien 75-vuotisjuhlan paraatissa Hämeenlinnassa 1993, kymmenkunta vuotta sen jälkeen kun viimeinen tuomituista oli kuollut.

Presidentti Mauno Koivisto sanoi paraatipuheessaan, että talvi- ja jatkosodan edellä kaikki maan johdon tekemät tärkeät valinnat tehtiin oikein - silloin kun valinnan varaa oli. Viimeistään siitä lähtien sota-ajan historia on ollut tavallista historiaa

Sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut eivät olleet syyllisiä sotaan. Heidät tuomittiin erityistuomioistuimessa, joka perustettiin poliittisessa pakkotilassa laaditulla poikkeuslailla.

Se oli poliittisesti välttämätöntä, mutta oikeudenkäyttöä se ei ollut. Sotasyyllisoikeudenkäynnin muodollinen mitätöinti korottaisi sen oikean lainkäytön tasolle.

Kun epäoikeus on tapahtunut, sitä ei voi jälkikäteen poistaa, ei edes lainsäädännöllä. Sotasyyllisoikeuden vääryys korostuu parhaiten sillä, että sitä käsitellään historiallisena eikä oikeudellisena ilmiönä.

Kun tapahtuu vääryys, kunnia ei mene sen kohteeksi joutuneelta vaan vääryyden tekijältä. Jos kunniaa yritetään palauttaa sellaisille, joka ei ole sitä menettänyt, hyvää tarkoittavat palauttajat ensin riistävät häneltä kunnian antaakseen sen sitten takaisin."

KMa kirjoitti:

" Vääryys, oikeus ja kunnia
Kirjoitettu 22.9.2004 / Hämeen Sanomat 24.9.2004 ym

Noin kerran vuosikymmenessä joku alkaa vaatia sotasyyllisyyslain kumoamista sen perusteella tuomittujen kunnian palauttamiseksi. Nyt asialla on ProKarelia-yhdistys.

Sotasyyllisoikeudessa tuomitut olivat pitkään 1980-luvulle asti monelle vasemmistolaisille eläviä esimerkki Suomen sotaisasta neuvostovastaisuudesta.. Heidät kun on oikeudessa todettu sotaan syyllisiksi, he sitten myös ovat sotaan syyllisiä.

Samalla logiikalla neuvostojärjestelmässä suhtauduttiin Stalinin puhdistustuomioihin, mutta myös muuhun oikeudenkäyttöön.Tuomio on oikeuta, olivatpa lainsäädäntö ja oikeudenkäyttö tasoltaan ja asiasisällöltään mitä tahansa.

Oli myös muunlaista suhtautumista, paljon ennen uusvasemmiston mellastamisen aikaa. Ollessaan 1950-luvun alussa pääministerinä Urho Kekkonen paljasti sotasyyllisyysoikeudessa raskaimman tuomion saaneen presidentti Risto Rytin muotokuvan valtioneuvoston istuntosalissa.

Kekkonen ei pyytänyt anteeksi, mutta sananvalinnat osoittivat hänen jo silloin tiedostaneen, mille puolelle vaaka kallistuu jos sotasyyllisyystuomiota punnitaan aidon oikeuden punnuksin.

* * *

Ne sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut, joilla ikää ja terveyttä riitti, jatkoivat vankilasta päästyään työuraa julkisissa tehtävissä, ja ne joiden voimat eivät riittäneet, saivat erilaisista eleistä tuntea yhteiskunnan arvostuksen. Yksikään heistä ei joutunut valtiolliseksi hylkiöksi.

Eduskuntaan palasivat Antti Kukkonen ja Väinö Tanner, josta tuli myös puolueensa puheenjohtaja. Kivimäki ja Linkomies jatkoivat Helsingin yliopiston professorina, Linkomiehen ura eteni rehtoriksi ja lopulta kansleriksi.

Ryti ja Kivimäki toimivat Suomen Kulttuurirahaston kunnia- ja luottamustehtävissä, Samoin Reinkka ja Rangell, joista jälkimmäisellä oli lisäksi muutamia suuryritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä, mm. KOP:ssa.

Ryti promovoitiin valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, Kivimäki filosofisen ja Linkomies ja Tanner oikeustieteellisen. Reinikalle myönnettiin ministerin arvonimi. Ryti haudattiin valtionpäämiehelle kuuluvin sotilaallisin juhlamenoin.

Kahdeksasta sotasyyllisoikeudessa tuomitusta viisi – siis yli puolet – on haudattu Helsinkiin Hietaniemen kappelin edustalle. Siinä ovat kaikki sotasyyllistuomion saaneet entiset pääministerit, joista yhdestä tuli myös presidentti, ja Tyko Reinikka.

Siinä heillä on oma sisäpiirinsä oikeudenkäynnin aikaan oikeusministerinä toimineen Urho Kekkosen ja silloin pääministerinä olleen J.K.Paasikiven hautojen välissä.

* * *

Sotasyyllisoikeudessa tuomittujen historiallinen korpivaellus päättyi puolustusvoimien 75-vuotisjuhlan paraatissa Hämeenlinnassa 1993, kymmenkunta vuotta sen jälkeen kun viimeinen tuomituista oli kuollut.

Presidentti Mauno Koivisto sanoi paraatipuheessaan, että talvi- ja jatkosodan edellä kaikki maan johdon tekemät tärkeät valinnat tehtiin oikein - silloin kun valinnan varaa oli. Viimeistään siitä lähtien sota-ajan historia on ollut tavallista historiaa

Sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut eivät olleet syyllisiä sotaan. Heidät tuomittiin erityistuomioistuimessa, joka perustettiin poliittisessa pakkotilassa laaditulla poikkeuslailla.

Se oli poliittisesti välttämätöntä, mutta oikeudenkäyttöä se ei ollut. Sotasyyllisoikeudenkäynnin muodollinen mitätöinti korottaisi sen oikean lainkäytön tasolle.

Kun epäoikeus on tapahtunut, sitä ei voi jälkikäteen poistaa, ei edes lainsäädännöllä. Sotasyyllisoikeuden vääryys korostuu parhaiten sillä, että sitä käsitellään historiallisena eikä oikeudellisena ilmiönä.

Kun tapahtuu vääryys, kunnia ei mene sen kohteeksi joutuneelta vaan vääryyden tekijältä. Jos kunniaa yritetään palauttaa sellaisille, joka ei ole sitä menettänyt, hyvää tarkoittavat palauttajat ensin riistävät häneltä kunnian antaakseen sen sitten takaisin."

Sotasyyllisyysoikeudenkäynti oli pakko järjestää. Oli parempi, että heidä tuomittiin meillä Suomessa lyhyisiin vankeusrangaistuksiin kuin Moskovassa kuolemaan.

Silti voi kysyä, miten ja kenen vaatimuksesta esim. keskustalaiset Kukkonen ja Reinikka joutuivat syytettyjen listalle.

KMa kirjoitti:

" Vääryys, oikeus ja kunnia
Kirjoitettu 22.9.2004 / Hämeen Sanomat 24.9.2004 ym

Noin kerran vuosikymmenessä joku alkaa vaatia sotasyyllisyyslain kumoamista sen perusteella tuomittujen kunnian palauttamiseksi. Nyt asialla on ProKarelia-yhdistys.

Sotasyyllisoikeudessa tuomitut olivat pitkään 1980-luvulle asti monelle vasemmistolaisille eläviä esimerkki Suomen sotaisasta neuvostovastaisuudesta.. Heidät kun on oikeudessa todettu sotaan syyllisiksi, he sitten myös ovat sotaan syyllisiä.

Samalla logiikalla neuvostojärjestelmässä suhtauduttiin Stalinin puhdistustuomioihin, mutta myös muuhun oikeudenkäyttöön.Tuomio on oikeuta, olivatpa lainsäädäntö ja oikeudenkäyttö tasoltaan ja asiasisällöltään mitä tahansa.

Oli myös muunlaista suhtautumista, paljon ennen uusvasemmiston mellastamisen aikaa. Ollessaan 1950-luvun alussa pääministerinä Urho Kekkonen paljasti sotasyyllisyysoikeudessa raskaimman tuomion saaneen presidentti Risto Rytin muotokuvan valtioneuvoston istuntosalissa.

Kekkonen ei pyytänyt anteeksi, mutta sananvalinnat osoittivat hänen jo silloin tiedostaneen, mille puolelle vaaka kallistuu jos sotasyyllisyystuomiota punnitaan aidon oikeuden punnuksin.

* * *

Ne sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut, joilla ikää ja terveyttä riitti, jatkoivat vankilasta päästyään työuraa julkisissa tehtävissä, ja ne joiden voimat eivät riittäneet, saivat erilaisista eleistä tuntea yhteiskunnan arvostuksen. Yksikään heistä ei joutunut valtiolliseksi hylkiöksi.

Eduskuntaan palasivat Antti Kukkonen ja Väinö Tanner, josta tuli myös puolueensa puheenjohtaja. Kivimäki ja Linkomies jatkoivat Helsingin yliopiston professorina, Linkomiehen ura eteni rehtoriksi ja lopulta kansleriksi.

Ryti ja Kivimäki toimivat Suomen Kulttuurirahaston kunnia- ja luottamustehtävissä, Samoin Reinkka ja Rangell, joista jälkimmäisellä oli lisäksi muutamia suuryritysten hallintoneuvostojen jäsenyyksiä, mm. KOP:ssa.

Ryti promovoitiin valtiotieteellisen tiedekunnan kunniatohtoriksi, Kivimäki filosofisen ja Linkomies ja Tanner oikeustieteellisen. Reinikalle myönnettiin ministerin arvonimi. Ryti haudattiin valtionpäämiehelle kuuluvin sotilaallisin juhlamenoin.

Kahdeksasta sotasyyllisoikeudessa tuomitusta viisi – siis yli puolet – on haudattu Helsinkiin Hietaniemen kappelin edustalle. Siinä ovat kaikki sotasyyllistuomion saaneet entiset pääministerit, joista yhdestä tuli myös presidentti, ja Tyko Reinikka.

Siinä heillä on oma sisäpiirinsä oikeudenkäynnin aikaan oikeusministerinä toimineen Urho Kekkosen ja silloin pääministerinä olleen J.K.Paasikiven hautojen välissä.

* * *

Sotasyyllisoikeudessa tuomittujen historiallinen korpivaellus päättyi puolustusvoimien 75-vuotisjuhlan paraatissa Hämeenlinnassa 1993, kymmenkunta vuotta sen jälkeen kun viimeinen tuomituista oli kuollut.

Presidentti Mauno Koivisto sanoi paraatipuheessaan, että talvi- ja jatkosodan edellä kaikki maan johdon tekemät tärkeät valinnat tehtiin oikein - silloin kun valinnan varaa oli. Viimeistään siitä lähtien sota-ajan historia on ollut tavallista historiaa

Sotasyyllisyysoikeudessa tuomitut eivät olleet syyllisiä sotaan. Heidät tuomittiin erityistuomioistuimessa, joka perustettiin poliittisessa pakkotilassa laaditulla poikkeuslailla.

Se oli poliittisesti välttämätöntä, mutta oikeudenkäyttöä se ei ollut. Sotasyyllisoikeudenkäynnin muodollinen mitätöinti korottaisi sen oikean lainkäytön tasolle.

Kun epäoikeus on tapahtunut, sitä ei voi jälkikäteen poistaa, ei edes lainsäädännöllä. Sotasyyllisoikeuden vääryys korostuu parhaiten sillä, että sitä käsitellään historiallisena eikä oikeudellisena ilmiönä.

Kun tapahtuu vääryys, kunnia ei mene sen kohteeksi joutuneelta vaan vääryyden tekijältä. Jos kunniaa yritetään palauttaa sellaisille, joka ei ole sitä menettänyt, hyvää tarkoittavat palauttajat ensin riistävät häneltä kunnian antaakseen sen sitten takaisin."

Eräistä aikaisemmista puheenvuoroistasi olen saanut sen käsityksen, että olet keskustalainen. Jos olet sitä, niin osoitat oikeaksi monta kertaa täällä toistelemani, että kaikki keskustalaiset eivät ole tuollaisia, kuin nuo tyhjiä sloganejaan heittelevät typerykset tai vain toiseen kirjoittajaan kiinni käymään pyrkivät törkimykset. Olen sanonut, että keskustalaisissa on myös ihan valistuneita ja sivistyneitä, asioita tuntevia ja niitä ymmärtäviä ihmisiä. Monista mielipide-eroistamme huolimatta voin sanoa, että Sinä kuulut niihin.

Yhdyn paljolti noihin Hämeen Sanomissa esitetyihin näkemyksiin. Ovatko ne Sinun kynästäsi?

Mutta haluan tarkentaa Urho Kekkosen roolia sotasyyllisyysasiassa. Lainaan pätkän täällä esitetystä tutkielmastani Urho Kekkosesta, jossa jokainen sanottu asia perustui tutkielman lopussa mainittuihin lähteisiin. Niin siis nämäkin:

-------------------------------------------

Kun Maalaisliitto piti joulukuussa 1944 puoluekokouksensa, puheenjohtaja Kalliokoski ja puoluesihteeri Kaasalainen saivat yksimielisen jatkoajan tehtävissään. Se oli julkinen tappio Kekkoselle, joka oli Paasikiveä säestäen vaatinut ”uusia kasvoja” tehtäviin. Kekkonen joutui äänestyksessä jättämään myös paikkansa puolueen keskushallituksessa ministeri Jutilalle.

Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen.

Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.

Vielä pieni Kekkosen käyttäytymistä kuvaava episodi: Suomen tavoin Saksan rinnalla taistellut Romania oli irtaantunut sodasta loppukesällä 1944. Kuningas Mikael antoi vangita maata johtaneen marsalkka Ion Antonescun, joka keväällä 1945 teloitettiin. Maalaisliitto piti puoluekokoustaan Helsingin kauppakorkeakoululla 17. ja 18. kesäkuuta ja E.M.Tarkkanen johti puhetta. Myös Kalliokoski oli puheenjohtajistossa.

Tuolloin tilaisuuteen juuri tullut Kekkonen sanoi tuohtuneena: ”Kuinkas täällä tuollaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu?” Useat kokouksessa läsnä olleet vakuuttavat Kekkosen käyttäytymisen todeksi.

Kokousväki oli tyrmistynyt. Kalliokoski pyysi puheenvuoron ja sanoi Kekkosen viestin olevan niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksen varaa ollut. Kalliokoski ymmärsi oikeusministerin puheet niin, että Ribbentrop-sopimuksen teossa mukana olleet – siis myös Kalliokoski itse – saisivat nähdä ”lain huljan heiluvan” (Kekkosen sanonta tuokin). Kalliokoski sanoi, että hän ei halua olla uuden suuntauksen tiellä, mutta varoitti taipumasta uhkauksiin, ”joiden takana voi olla muutakin kuin isänmaan etu”. Tämän jälkeen Kalliokoski kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän ennustelee omana kohtalonaan olevan joko tuhotuksi (tapetuksi) tuleminen tai maanpakolaisuuteen joutuminen. Tuota kirjettä ”asevelisosialisti” referoi hiljattain tällä saitilla.

------------------------------------------

Eivät nuo "sotasyylliset" todellakaan menettäneet kunniaansa suomalaisten suuren enemmistön silmissä, vaan päinvastoin, eikä Urho Kekkonenkaan menettänyt, kun hänen aktiivinen osuutensa ei silloin ollut laajemmassa tiedossa.

Kyllähän toki neukutkin halusivat niitä "sotasyyllisiä" ja varsinkin Tannerin, kun Zdanovkin sanoi, että "sotasyyllisyysoikeudenkäynti ilman Väinö Tanneria olisi kuin juna ilman kuljettajaa", mutta totta on että Urho Kekkonen teki parhaansa myös Tannerin oikeuteen saattamiseksi, ja tosiaankin hänen puoluetoverinsa Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka joutuivat sinne vain Kekkosen kostonhalun vuoksi. Nuohan olivat vastustaneet Kekkosta koko ajan tämän "käännöksen" jälkeen ja niin myös tuossa alussa mainitussa puoluekokouksessa.

K.K.Korhonen kirjoitti:

Eräistä aikaisemmista puheenvuoroistasi olen saanut sen käsityksen, että olet keskustalainen. Jos olet sitä, niin osoitat oikeaksi monta kertaa täällä toistelemani, että kaikki keskustalaiset eivät ole tuollaisia, kuin nuo tyhjiä sloganejaan heittelevät typerykset tai vain toiseen kirjoittajaan kiinni käymään pyrkivät törkimykset. Olen sanonut, että keskustalaisissa on myös ihan valistuneita ja sivistyneitä, asioita tuntevia ja niitä ymmärtäviä ihmisiä. Monista mielipide-eroistamme huolimatta voin sanoa, että Sinä kuulut niihin.

Yhdyn paljolti noihin Hämeen Sanomissa esitetyihin näkemyksiin. Ovatko ne Sinun kynästäsi?

Mutta haluan tarkentaa Urho Kekkosen roolia sotasyyllisyysasiassa. Lainaan pätkän täällä esitetystä tutkielmastani Urho Kekkosesta, jossa jokainen sanottu asia perustui tutkielman lopussa mainittuihin lähteisiin. Niin siis nämäkin:

-------------------------------------------

Kun Maalaisliitto piti joulukuussa 1944 puoluekokouksensa, puheenjohtaja Kalliokoski ja puoluesihteeri Kaasalainen saivat yksimielisen jatkoajan tehtävissään. Se oli julkinen tappio Kekkoselle, joka oli Paasikiveä säestäen vaatinut ”uusia kasvoja” tehtäviin. Kekkonen joutui äänestyksessä jättämään myös paikkansa puolueen keskushallituksessa ministeri Jutilalle.

Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen.

Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.

Vielä pieni Kekkosen käyttäytymistä kuvaava episodi: Suomen tavoin Saksan rinnalla taistellut Romania oli irtaantunut sodasta loppukesällä 1944. Kuningas Mikael antoi vangita maata johtaneen marsalkka Ion Antonescun, joka keväällä 1945 teloitettiin. Maalaisliitto piti puoluekokoustaan Helsingin kauppakorkeakoululla 17. ja 18. kesäkuuta ja E.M.Tarkkanen johti puhetta. Myös Kalliokoski oli puheenjohtajistossa.

Tuolloin tilaisuuteen juuri tullut Kekkonen sanoi tuohtuneena: ”Kuinkas täällä tuollaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu?” Useat kokouksessa läsnä olleet vakuuttavat Kekkosen käyttäytymisen todeksi.

Kokousväki oli tyrmistynyt. Kalliokoski pyysi puheenvuoron ja sanoi Kekkosen viestin olevan niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksen varaa ollut. Kalliokoski ymmärsi oikeusministerin puheet niin, että Ribbentrop-sopimuksen teossa mukana olleet – siis myös Kalliokoski itse – saisivat nähdä ”lain huljan heiluvan” (Kekkosen sanonta tuokin). Kalliokoski sanoi, että hän ei halua olla uuden suuntauksen tiellä, mutta varoitti taipumasta uhkauksiin, ”joiden takana voi olla muutakin kuin isänmaan etu”. Tämän jälkeen Kalliokoski kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän ennustelee omana kohtalonaan olevan joko tuhotuksi (tapetuksi) tuleminen tai maanpakolaisuuteen joutuminen. Tuota kirjettä ”asevelisosialisti” referoi hiljattain tällä saitilla.

------------------------------------------

Eivät nuo "sotasyylliset" todellakaan menettäneet kunniaansa suomalaisten suuren enemmistön silmissä, vaan päinvastoin, eikä Urho Kekkonenkaan menettänyt, kun hänen aktiivinen osuutensa ei silloin ollut laajemmassa tiedossa.

Kyllähän toki neukutkin halusivat niitä "sotasyyllisiä" ja varsinkin Tannerin, kun Zdanovkin sanoi, että "sotasyyllisyysoikeudenkäynti ilman Väinö Tanneria olisi kuin juna ilman kuljettajaa", mutta totta on että Urho Kekkonen teki parhaansa myös Tannerin oikeuteen saattamiseksi, ja tosiaankin hänen puoluetoverinsa Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka joutuivat sinne vain Kekkosen kostonhalun vuoksi. Nuohan olivat vastustaneet Kekkosta koko ajan tämän "käännöksen" jälkeen ja niin myös tuossa alussa mainitussa puoluekokouksessa.

että ei ole, vaan Jukka Tarkan. Ei ole tullut vielä tarpeeksi ikää ja kirjallisuutta pohjaksi, jotta pystyisi tekemään vahvaa historiallista analyysiä eri asioista.

http://personal.inet.fi/koti/jukka.tarkka/22-09-04.htm

Se että, Zdanovkin sanoi "sotasyyllisyysoikeudenkäynti ilman Väinö Tanneria olisi kuin juna ilman kuljettajaa"

Johtui mitä ilmeisemmin siitä, kun Tanner ilmoitti ennen sotia Stalininlle olevansa menshevikki.

K.K.Korhonen kirjoitti:

Eräistä aikaisemmista puheenvuoroistasi olen saanut sen käsityksen, että olet keskustalainen. Jos olet sitä, niin osoitat oikeaksi monta kertaa täällä toistelemani, että kaikki keskustalaiset eivät ole tuollaisia, kuin nuo tyhjiä sloganejaan heittelevät typerykset tai vain toiseen kirjoittajaan kiinni käymään pyrkivät törkimykset. Olen sanonut, että keskustalaisissa on myös ihan valistuneita ja sivistyneitä, asioita tuntevia ja niitä ymmärtäviä ihmisiä. Monista mielipide-eroistamme huolimatta voin sanoa, että Sinä kuulut niihin.

Yhdyn paljolti noihin Hämeen Sanomissa esitetyihin näkemyksiin. Ovatko ne Sinun kynästäsi?

Mutta haluan tarkentaa Urho Kekkosen roolia sotasyyllisyysasiassa. Lainaan pätkän täällä esitetystä tutkielmastani Urho Kekkosesta, jossa jokainen sanottu asia perustui tutkielman lopussa mainittuihin lähteisiin. Niin siis nämäkin:

-------------------------------------------

Kun Maalaisliitto piti joulukuussa 1944 puoluekokouksensa, puheenjohtaja Kalliokoski ja puoluesihteeri Kaasalainen saivat yksimielisen jatkoajan tehtävissään. Se oli julkinen tappio Kekkoselle, joka oli Paasikiveä säestäen vaatinut ”uusia kasvoja” tehtäviin. Kekkonen joutui äänestyksessä jättämään myös paikkansa puolueen keskushallituksessa ministeri Jutilalle.

Pian puoluekokouksen jälkeen hän oli ministeritoverinsa Kaarlo Hillilän kanssa keskustellut kommunistiministeri Yrjö Leinon kanssa välirauhansopimuksen toteuttamisen jouduttamisesta. Miesten mielestä oli viisainta, että Ryti ja Tanner pantaisiin sotasyyllisinä oikeuden eteen. Muutamaa päivää myöhemmin Kekkonen tapasi valvontakomissiossa työskennelleen lähetystöneuvos Jelisejevin, jolta tietenkin sai tuen esityksilleen.

Ymmärrettävästi Väinö Tanner oli elämänsä loppuun saakka siinä käsityksessä, että juuri Urho Kekkonen oli suurin syyllinen siihen, että hänet tuomittiin sotasyyllisenä. Kekkonen huolehti myös siitä, että häntä omassa puolueessaan vastustaneet Tyko Reinikka ja Antti Kukkonen joutuivat sotasyyllisiksi. Kekkosen tukija K-linjalainen Reino Kuuskoski oli vakuuttunut asiasta, todeten että ”Kekkonen heidät hankki syytteeseen. Kukaan ei olisi huomannutkaan heidän olemassaoloaan”.

Vielä pieni Kekkosen käyttäytymistä kuvaava episodi: Suomen tavoin Saksan rinnalla taistellut Romania oli irtaantunut sodasta loppukesällä 1944. Kuningas Mikael antoi vangita maata johtaneen marsalkka Ion Antonescun, joka keväällä 1945 teloitettiin. Maalaisliitto piti puoluekokoustaan Helsingin kauppakorkeakoululla 17. ja 18. kesäkuuta ja E.M.Tarkkanen johti puhetta. Myös Kalliokoski oli puheenjohtajistossa.

Tuolloin tilaisuuteen juuri tullut Kekkonen sanoi tuohtuneena: ”Kuinkas täällä tuollaiset miehet ovat puoluekokousta johtamassa, kun Balkanilla sellaiset on jo ammuttu?” Useat kokouksessa läsnä olleet vakuuttavat Kekkosen käyttäytymisen todeksi.

Kokousväki oli tyrmistynyt. Kalliokoski pyysi puheenvuoron ja sanoi Kekkosen viestin olevan niin selvä, ettei mitään väärinkäsityksen varaa ollut. Kalliokoski ymmärsi oikeusministerin puheet niin, että Ribbentrop-sopimuksen teossa mukana olleet – siis myös Kalliokoski itse – saisivat nähdä ”lain huljan heiluvan” (Kekkosen sanonta tuokin). Kalliokoski sanoi, että hän ei halua olla uuden suuntauksen tiellä, mutta varoitti taipumasta uhkauksiin, ”joiden takana voi olla muutakin kuin isänmaan etu”. Tämän jälkeen Kalliokoski kirjoitti vaimolleen kirjeen, jossa hän ennustelee omana kohtalonaan olevan joko tuhotuksi (tapetuksi) tuleminen tai maanpakolaisuuteen joutuminen. Tuota kirjettä ”asevelisosialisti” referoi hiljattain tällä saitilla.

------------------------------------------

Eivät nuo "sotasyylliset" todellakaan menettäneet kunniaansa suomalaisten suuren enemmistön silmissä, vaan päinvastoin, eikä Urho Kekkonenkaan menettänyt, kun hänen aktiivinen osuutensa ei silloin ollut laajemmassa tiedossa.

Kyllähän toki neukutkin halusivat niitä "sotasyyllisiä" ja varsinkin Tannerin, kun Zdanovkin sanoi, että "sotasyyllisyysoikeudenkäynti ilman Väinö Tanneria olisi kuin juna ilman kuljettajaa", mutta totta on että Urho Kekkonen teki parhaansa myös Tannerin oikeuteen saattamiseksi, ja tosiaankin hänen puoluetoverinsa Antti Kukkonen ja Tyko Reinikka joutuivat sinne vain Kekkosen kostonhalun vuoksi. Nuohan olivat vastustaneet Kekkosta koko ajan tämän "käännöksen" jälkeen ja niin myös tuossa alussa mainitussa puoluekokouksessa.

Kekkonen oli hyvä pluffaamaan.

Jos olisit neutraali "tutkija" voisin jopa tuollaisen argumentoinnin perusteella uskoakin mitä kirjoitat. Mutta kun tiedän sinun asenteellisuuden tässä asiasa herättää se kysymyksiä.

Siinäkin kokouksessa, kuten kaikissa vastaavissa oli valvontakomission edustaja paikalla. Oliko tämä Kekkosen sanoma tarkoitettu niille? Eli oliko pluffia? Kun olen itse seurannut Kekkosen kujanjuoksua Neuvostoliiton suhteissa, joka perustui moneen pluffiin epäilyksien halventämiseksi, voisin hyvin kuvitella että tämäkin kuului niihin. Kekkosen vastustajat mm. Vennamo toi hyvin kärkkäästi tällaisia asioita "päivänvaloon" tarkoituksena saada Kekkosen paikka itselle. Eli päästä Kekkoseksi Kekkosen paikalle. Eli kun tällaisia asioita esittää, pitäisi taustoista tietää enemmän.

Jos Kekkonen todella oli sitä mieltä että joku olisi ollut syyllinen, oli Kekosella sinunkin todistelusi valossa niin paljon valtaa että ei kellään Kekkosen syylisenä pitämällä olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä takaisin virkaan. Kuitenkin Tanneri ja muut "sotsyylliset" saivat paikkansa takaisin "tuomion" kärsimisen jälkeen.

Sinulla on pieniä ristiriitoja argumentoinnissasi, niin kuin aina tahtoo tulla silloin kun jotakin yrittää vääntää "totuudeksi".

Sinun olisi vähän "taustoitettava" näitä juttujasi.

Hessu kirjoitti:

Kekkonen oli hyvä pluffaamaan.

Jos olisit neutraali "tutkija" voisin jopa tuollaisen argumentoinnin perusteella uskoakin mitä kirjoitat. Mutta kun tiedän sinun asenteellisuuden tässä asiasa herättää se kysymyksiä.

Siinäkin kokouksessa, kuten kaikissa vastaavissa oli valvontakomission edustaja paikalla. Oliko tämä Kekkosen sanoma tarkoitettu niille? Eli oliko pluffia? Kun olen itse seurannut Kekkosen kujanjuoksua Neuvostoliiton suhteissa, joka perustui moneen pluffiin epäilyksien halventämiseksi, voisin hyvin kuvitella että tämäkin kuului niihin. Kekkosen vastustajat mm. Vennamo toi hyvin kärkkäästi tällaisia asioita "päivänvaloon" tarkoituksena saada Kekkosen paikka itselle. Eli päästä Kekkoseksi Kekkosen paikalle. Eli kun tällaisia asioita esittää, pitäisi taustoista tietää enemmän.

Jos Kekkonen todella oli sitä mieltä että joku olisi ollut syyllinen, oli Kekosella sinunkin todistelusi valossa niin paljon valtaa että ei kellään Kekkosen syylisenä pitämällä olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä takaisin virkaan. Kuitenkin Tanneri ja muut "sotsyylliset" saivat paikkansa takaisin "tuomion" kärsimisen jälkeen.

Sinulla on pieniä ristiriitoja argumentoinnissasi, niin kuin aina tahtoo tulla silloin kun jotakin yrittää vääntää "totuudeksi".

Sinun olisi vähän "taustoitettava" näitä juttujasi.

Kekkonen ei satu olemaan ehdokkaana kuntavaaleissa.

Muistakaa milloin Kekkonen eli ja miten vaikea aika alkuun Kekkosella oli.

Kekkonen oli suuri valtiomies, jonka vertaista ei saa demareista vaikka kaikki niputettaisin.

Kunnia Urho Kekkoselle.

Jo vain. kirjoitti:

Kekkonen ei satu olemaan ehdokkaana kuntavaaleissa.

Muistakaa milloin Kekkonen eli ja miten vaikea aika alkuun Kekkosella oli.

Kekkonen oli suuri valtiomies, jonka vertaista ei saa demareista vaikka kaikki niputettaisin.

Kunnia Urho Kekkoselle.

Mitä mieltä olet muuten sitä, että Kekkonen sopi KGB:n kanssa Keskustapuolueen puheenjohtajan, sittemmin valtioneuvos Johannes Virolaisen syrjäyttämisestä ja Paavo Väyrysen nostamisesta hänen tilalleen?

22.6.2001 City-lehti:

”Kepu – periaateohjelma vuodelta 1996

Teoria: Suvaitsevaisuus, ajatuksen vapaus ja perusarvojen kunnioitus kuuluvat kepulaiseen arvomaailmaan.
Käytäntö: Olemme vanhoja jääriä, jotka suvaitsevat kaikkea kunhan se on lähtöisin kepulaisista piireistä.
Teoria: Puolueen toimintaa luonnehtii paikallisuus ja lähivaikuttaminen.
Käytäntö: Emme ole puolue vaan uskonto, jolla on saarnamiehiä kaikkialla junttialueilla.
Teoria: Useista ihmisistä muutos tuntuu kuitenkin ylivoimaiselta ja ahdistavalta.
Käytäntö: Nämä entiseen jumittuneet periaatteesta kaiken vastustajat muodostavat kannatuksemme ydinjoukon.
Teoria: Sukupuolten välisen tasa-arvon on oltava suomalaisen yhteiskunnan lähtökohta.
Käytäntö: Pistetään nainen puheenjohtajaksi, niin se antaa luvan rivikepulaisille pitää eukkoaan nyrkin ja hellan välissä.
Teoria: Kepulaisille sivistys on itseisarvo, jonka merkitystä ei voi mitata välittömästi rahassa.
Käytäntö: Kumma kyllä runsas opiskelu ja älykkyys yhdistyvät harvoin kepulaisuuteen, ellei aivopesua ole aloitettu jo lapsena.
Teoria: Valtion on huolehdittava siitä, ettei korostunut taloudellinen tai etujärjestövalta vääristä yhteiskuntaa vahvimpien eduksi.
Käytäntö: Kuka tomppeli kirjasi tämän ylös? Se valtahan on suurimmassa osassa Suomen kunnista juuri meillä ja sitä valtaa myös ilolla käytämme.
Teoria: Julkisen vallan yksi tärkeä tehtävä on edistää yrittäjyyttä ja huolehtia siitä, ettei kilpailuolosuhteita vääristetä.
Käytäntö: Meille ilmaista verorahaa niin paljon kuin mahdollista ja niin monessa muodossa kuin mahdollista. Ja pian, sillä naapuri hankki juuri isomman puimurin ja sille pitää näyttää taivaan merkit.
Teoria: Kepu haluaa kehittää Suomesta yhteiskunnan, jossa maaseutu palvelee koko Suomea ja kaupungit kaikkia suomalaisia.
Käytäntö: Hups, tarkoitimme tietenkin, että koko Suomi ja kaupungit palvelevat maaseutua.”

Jo vain. kirjoitti:

Kekkonen ei satu olemaan ehdokkaana kuntavaaleissa.

Muistakaa milloin Kekkonen eli ja miten vaikea aika alkuun Kekkosella oli.

Kekkonen oli suuri valtiomies, jonka vertaista ei saa demareista vaikka kaikki niputettaisin.

Kunnia Urho Kekkoselle.

Max Jakobson: Pelon ja toivon aika – 20. vuosisadan tilinpäätös II:

”Kekkonen ja (RKP:n kansanedustaja) J.O. Söderhjelm olivat valmiit hyväksymään Molotovin ehdotuksen vain pienin muutoksin. ”Yhdessä NLn kanssa” korvattaisiin sanoilla ”NLn avustamana ja yhdessä sen kanssa”. Lisäksi NLn avun toteuttamisesta sopimuspuolet neuvottelisivat keskenään. Suomen puolustusvoimien osuuden rajoittamisesta omaan alueeseen ei ollut mainintaa Molotovin enempää kuin tohtoreidenkaan tekstissä.
Tästä käytiin presidentin ja tohtoreiden välillä dramaattinen väittely, jota Söderhjelm on värikkäästi kuvannut muistelmissaan:
”Paasikivi melkein huusi kiukusta. Me olimme kavaltamassa isänmaan. Neuvottelukunnan hallituksen jäsenet olivat aivan liian pehmeitä … Valtuuskunta oli vain kuvitellut, että Moskovassa oli voitettu jotain. Oli selvää, että venäläiset aikoivat tunkeutua maahamme…”
- - -
”Viimeisen sanan sanoi eduskunta. Vaalit olivat kolmen kuukauden päässä, ja kansanedustajat tiesivät, miten voimakkaasti kansalaismielipide vastusti sellaista sopimusta, jota voitaisiin pitää sotilasliittona. Vain SKDL:n ja RKP:n eduskuntaryhmät olivat valmiit hyväksymään Kekkosen ja Söderhjelmin muotoilun. Suuri enemmistö olisi sen torjunut. Presidentti teki tästä sen johtopäätöksen, että neuvottelujen oli parempi antaa raueta Moskovassa kuin tehdä sopimus, jonka eduskunta sitten hylkäisi.
Tiedämme, miten kävi. Molotov ei ollutkaan niin peräänantamaton kuin Kekkosen KGB-ystävä oli vihjannut. Sopimus hyväksyttiin muitta mutkitta olennaisilta kohdiltaan sellaisena kuin Paasikivi oli sen alun perin muotoillut.”
- - -
”Kun sopimus oli hyväksytty, Molotov kysyi huolestuneena Pekkalalta: ”Hyväksyykö Suomen eduskunta varmasti tämän sopimuksen?” Eduskunta hyväksyi, mutta tulkittuna tavalla, jota Stalin ja Mololtov eivät olleet varmaankaan osanneet odottaa. Tulkinnan syntymiseen oli Kokoomuksen edustajalla Päiviö Hetemäellä ratkaiseva osuus.” - - -
Hetemäki esitti kuitenkin toisenlaisen näkemyksen, joka tuli sitten valiokunnan kannaksi. Sen mukaan ”sopimuksessa ei määrätä maallemme rauhan aikana muita sotilaallisen toiminnan valmistelua tarkoittavia velvoituksia, kuin toisen artiklan mukainen velvollisuus ryhtyä neuvotteluihin. Mikäli sopimuksessa edellytetyssä tapauksessa ryhdytään neuvotteluihin … ja neuvotteluissa sovitaan määrätyistä toimenpiteistä, olisi näin tehtyjä sopimuksia valtiosääntömme mukaan eduskunnan myötävaikutuksen kannalta arvosteltava itsenäisesti.”
- - -