Jumala teki kuuden päivän aikana maan ihanaksi ja täydelliseksi.
"Ja Jumala katsoi kaikkea, mitä Hän tehnyt oli, ja katso, se oli sangen hyvää."
Sitten heti Raamatun toisessa luvussa kerrotaan,
että tuon täydellisyyden keskelle Jumala istutti paitsi Elämän puun,
myös hyvän ja pahantiedon puun,
jonka hedelmän syöminen merkitsisi kuolemaa ihmiselle.
Jumala olisi helposti voinut jättää hyvän ja pahantiedon puun istuttamatta,
mutta ei se olisi ollut ratkaisu syntiongelmaan.
Synti oli nimittäin jo olemassa. Valhe oli jo keksitty.
Ei Jumala voinut lakaista ongelmaa maton alle. Kissa oli nostettava pöydälle.
Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen.
Olennoksi, joka voi vapaasta tahdostaan rakastaa,
mutta jolla on myös valinnan vapaus olla rakastamatta.
Ja Jumala rakasti ihmistä.
Mutta oli jo olemassa olento, joka ei rakastanut ihmistä.
Olento joka vihasi Jumalaa ja Jumalan kuvaksi luotua ihmislasta yli kaiken.
Ikuinen rakkaussuhde Jumalan ja ihmisen välillä ei olisi mahdollinen,
ilman että ihminen tekee sydämen valinnan hyvän ja pahan välillä,
hylkää pahan ja valitsee hyvän.
Ikuinen Elämä Jumalan yhteydessä edellyttää sitä, että ihminen luottaa Jumalaan.
Mutta ihminen ei luottanut Jumalaan, vaan uskoi valheen.
Ihminen pani kaikki likoon sen puolesta,
että käärme puhuu totta, ja Jumala valehtelee.
Ja nyt Jumalalla oli edessään ongelma,
jonka ratkaisu oli suunniteltu jo ennen maailman perustamista.
Syntiä ei voi jättää rankaisematta.
Jos se jätetään rankaisematta,
ei Jumala voi koskaan tuomita myöskään valheen isää kadotukseen.
Paholainen olisi ikuisesti riesanamme, jos synti jätetään käsittelemättä.
Ja niin oli jo ennen aikojen alkua päätetty Isän ja Pojan välillä,
että Poika ottaa ihmisen osan ja ottaa päälleen koko ihmiskunnan synnin,
ja kärsii ihmiskunnalle kuuluvan rangaistuksen.
Ja näin synti saa rangaistuksensa,
ja Jumala voi kuintenkin pelastaa rakastamansa ihmiskunnan.
Valitettavasti on ihmisiä, jotka, vaikka jo tietävät pahan,
rakastavat edelleen enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
eivätkä halua, että heidät siirretään pimeydestä
Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan.
Ja niin me saamme, jos haluamme nyt elää
"kiittäen Isää, joka on tehnyt teidät soveliaiksi olemaan osalliset
siitä perinnöstä, mikä pyhillä on valkeudessa,
Häntä, joka on pelastanut meidät pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa valtakuntaan." (Kol 1:12-13)
Jumalalla oli edessään ongelma
25
100
Vastaukset
>>Jumalalla oli edessään ongelma>>
Jumalan väitetään olevan kaikkitietävä, kaikkinäkevä ja kaikkivoipa. Väitätkö nyt ihan tosissasi, että tällainen olento ei olisi TIENNYT, mitä laittoi alulle ryhtyessään luomaan? Ettei hän olisi tiennyt tulevasta kapinasta? Siitä, että yksi hänen luomistaan suurista kerubeista nousisi vaatimaan tasa-arvoa jumalan diktatuurin sijaan?
Eniten tällaisessa selityksessä ontuu se, että kaikkivaltias jumala asetetaan olosuhteiden armoille. Vaikka Raamatun mukaan mikään ajatus ei ole hänelle mahdoton toteuttaa ja hän olisi muutenkin kaiken luodun yläpuolella, niin yhtäkkiä hänen väitetäänkin olevan jotenkin pakotettu toimimaan sillä tai tällä tavalla. Haiskahtaa selittelyltä.
Mitä sitten Jumalan ihmisiä kohtaan tuntemaan rakkauteen tulee. Onko se todella rakkautta, että asettaa ansan ihmisille, ja kun he siihen sitten astuvat, niin kostaa vuosituhannesta toiseen näille "synnin" seurauksia? Eikö kaikkivaltias Jumala olisi TIENNYT Eevan reaktion käärmeen ehdotteluihin? Eikö hän tiennyt, minkälaista tapahtumaketjua hän oli käynnistämässä?
Ainakin Jumalan olisi voinut odottaa olleen tietoinen kaikista näistä asioista ihan jo väitettyjen absoluuttisten ominaisuuksiensa perusteella. Jo pelkästään tämä tekee hänestä vastuullisen kaikkiiin maailman kärsimyksiin.
- Tästä vastuusta hänet toki vapauttaa todellisuus, todellisuus, jossa kyseistä jumalaa ei ole olemassakaan.Ei sitä uskomattomat ymmärrä.koska se on heiltä salattu, 2.Piet 3:16
Aikoinaa Pietarikin sen todisti Paavalin kirjoitusesta,ei sovi järjen päätelmiin.kuulija1 kirjoitti:
Ei sitä uskomattomat ymmärrä.koska se on heiltä salattu, 2.Piet 3:16
Aikoinaa Pietarikin sen todisti Paavalin kirjoitusesta,ei sovi järjen päätelmiin.>>ei sovi järjen päätelmiin.>>
Jumala siis ottaa häneen uskovalta järjen kynttilän pois? No näinhän se on nähtävä, usko myyttisiin ylimaallisiin sotii tervettä arkijärkeä vastaan ja päinvastoin. Siitäkin huolimatta, että jumalan väitetään luoneen ihmiselle myös ne aivot.demon_of_dawn kirjoitti:
>>ei sovi järjen päätelmiin.>>
Jumala siis ottaa häneen uskovalta järjen kynttilän pois? No näinhän se on nähtävä, usko myyttisiin ylimaallisiin sotii tervettä arkijärkeä vastaan ja päinvastoin. Siitäkin huolimatta, että jumalan väitetään luoneen ihmiselle myös ne aivot.>Jumala siis ottaa häneen uskovalta järjen kynttilän pois?
Itsestäsi todistit:
"Valitettavasti on ihmisiä, jotka, vaikka jo tietävät pahan,
rakastavat edelleen enemmän pimeyttä kuin Valkeutta,
eivätkä halua, että heidät siirretään pimeydestä
Jumalan rakkaan Pojan valtakuntaan."
Jeesus kun sanoo:
"Se, joka tekee pahaa kaihtaa valoa, hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi.
Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta nähtäisiin, että hänen tekonsa ovat lähtöisin totuudesta."
Kristukselta Hengen ja tehtävän saanut kirjoittaa tälläkin palstalla omalla nimellään, eikä Paavalin tavoin Saa-ta-nan antamalla nimerkillä.
Sillä tuskin kalamos on sinun väestörekisterissä oleva nimesi. Eikä myöskään myötäilijäsi oikea nimi ole kuulija 1.- Sillä tavalla!
Jännää, että tulet niin hyvin juttuun täysateistin kanssa. Teillä onkin yhteinen missio; Jumalan sanan turhentaminen ( itsenne mielissä tosin vain ) ja valheeksi väittäminen. Aikoinaan Jeesuksen vastustajat, Rooman edustaja ja uskonnollinen fariseus löysivät toisensa, kun ryhtyivät Jeesusta ristiinnaulitsemaan. Mitä oli ennen, on myös nyt. Fariseus ja julkiateisti ovat löytäneet toisensa yhteisen harrastuksen parista.
>Paavalin tavoin Saa-ta-nan antamalla nimerkillä.< Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.APt.9:15, koskee Paavalia entinen Saualus. Paholaisella ole mitään tekemistä ,tossa jakeessa.
TeuvoSuniSillä tavalla! kirjoitti:

>Jännää, että tulet niin hyvin juttuun täysateistin kanssa.< Ateisitkin ovat Jeesuksen luomia ihmisiä,vaikka he kieltävätkin se voiman,silloin he kieltävät myös itsensä,kos totuus on olemassa joka tapauksessa. Tarkointa sitä heki tulevat näkemään,elämänsä jossain vaiheessa kuka on todellinen herra.
Silla tavalla!kuulija1 kirjoitti:
>Jännää, että tulet niin hyvin juttuun täysateistin kanssa.< Ateisitkin ovat Jeesuksen luomia ihmisiä,vaikka he kieltävätkin se voiman,silloin he kieltävät myös itsensä,kos totuus on olemassa joka tapauksessa. Tarkointa sitä heki tulevat näkemään,elämänsä jossain vaiheessa kuka on todellinen herra.
Silla tavalla!>>Ateisitkin ovat Jeesuksen luomia ihmisiä>>
Kristitytkin ovat Prometheuksen luomia ihmisiä, vaikka he eivät sitä tunnustakaan.- Nähtyon.
kuulija1 kirjoitti:
>Paavalin tavoin Saa-ta-nan antamalla nimerkillä.< Mutta Herra sanoi hänelle: "Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä.APt.9:15, koskee Paavalia entinen Saualus. Paholaisella ole mitään tekemistä ,tossa jakeessa.
TeuvoSuniTeuvo Suni niin mielellään kirjoittaa Raamattuun omia älynväläyksiään ja uskoo sitten niihin lujemmin kuin itse Raamattuun.
Nähtyon. kirjoitti:
Teuvo Suni niin mielellään kirjoittaa Raamattuun omia älynväläyksiään ja uskoo sitten niihin lujemmin kuin itse Raamattuun.
Jos uskoo omiin mielipiteisiin,kat kerran todellisuus aukeaa.
Nähtyon
Rauhaan ja Rakkauteen ei voi ketään pakottaa.
Rakkaus, jota vaaditaan pakolla, on hyväksikäyttöä.
Sitä todellinen Rakkaus ei koskaan voi tehdä.
Jumala rakastaa agape-rakkaudella luotujaan.
Kysymys on pyyteettömästä rakkaudesta,
joka tekee sen kohteesta arvokkaan vain siksi,
että se on tuon Rakkauden kohde.
Tuon Rakkauden Jumala haluaa jakaa kanssamme.
Me voimme vastaan ottaa sen.
Ja silloin meissäkin on tuo Hänen Rakkautensa, ja niin me voimme tehdä samoin.
Rakastaa lähimmäisiämme tuolla agape-rakkaudella.
Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta,
kuitenkin hylkäsi tuon rakkauden.
Ja niin hän rakastamisen sijasta halusikin korottaa itsensä
lähimmäistensä yläpuolelle hallitsijaksi.
Kyllä Jumala tiesi luodessaan, että on olemassa riski sille,
että Hänen luotunsa hylkäävät Hänen Rakkautensa.
Ja siksi Jumala oli varautunut siihen.
Jo ennen maailman perustamista Hän oli laatinut
takuuvarman pelastussuunnitelman meille,
jokaiselle, joka tahtaa tulla takaisin osalliseksi tuosta Jumalan Rakkaudesta.>>Rauhaan ja Rakkauteen ei voi ketään pakottaa.>>
No periaatteessahan Raamatun Jumala ei pakota ketään rakkauteen ja rauhaan. Hän antaa nimittiäin vaihtoehdon: joko alistut minun hallintaani tai tulet kuolemaan. Eikös olekin hieno Johtaja meillä taivaassa!
Kannattaa myös muistaa, miten Vanhan Testamentin Jumala hyvin usein pakotti ihmisiä oman "rauhansa" ja "rakkautensa" piiriin miekalla ja tulella. Tämä ei eroa ihmisdiktaattorien tarjoamista siunauksista millään tavoin.
>>Jumala rakastaa agape-rakkaudella luotujaan. Kysymys on pyyteettömästä rakkaudesta>>
Tällaista kaunista ideaalia julistava joutuu sivuuttamaan suurimman osan Raamatun teksteistä, jotka osoittavat Jumalan olleen jotakin aivan muuta kuin rakastava ja pyyteetön.
>>Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta>>
Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että Jumala oli osoittanut tuolle Kerubille suurempaa rakkautta kuin muille luomuksilleen?
>>Ja niin hän rakastamisen sijasta halusikin korottaa itsensä
lähimmäistensä yläpuolelle hallitsijaksi.>>
Lähinnä kyse oli vallankumouksesta. Ei kovin vieras ilmiö ihmisten maailmassakaan. Jossain vaiheessa sitä vain mitta täyttyy, ja täytyy lähteä tekemään asioille jotakin. Tuo kerubi toi Tulen ihmisille, mutta siitäpä taivaallinen Johtaja ei pitänyt, koska se oli uhka hänen suvereenille ylivallalleen. Hänelle ei sopinut, että ihmiset käyttäisivät omaa moraalitajuaan, mikä luonnollisesti edellyttää hyvän ja pahan tietämistä.
Siksi hän ajoi Adamin ja Even pois paratiisista.
>>Jo ennen maailman perustamista Hän oli laatinut takuuvarman pelastussuunnitelman meille>>
Tämän suunnitelman aikataulu ja toteutus vain kusee, muuten varmaan ihan hyvä suunnitelma.demon_of_dawn kirjoitti:
>>Rauhaan ja Rakkauteen ei voi ketään pakottaa.>>
No periaatteessahan Raamatun Jumala ei pakota ketään rakkauteen ja rauhaan. Hän antaa nimittiäin vaihtoehdon: joko alistut minun hallintaani tai tulet kuolemaan. Eikös olekin hieno Johtaja meillä taivaassa!
Kannattaa myös muistaa, miten Vanhan Testamentin Jumala hyvin usein pakotti ihmisiä oman "rauhansa" ja "rakkautensa" piiriin miekalla ja tulella. Tämä ei eroa ihmisdiktaattorien tarjoamista siunauksista millään tavoin.
>>Jumala rakastaa agape-rakkaudella luotujaan. Kysymys on pyyteettömästä rakkaudesta>>
Tällaista kaunista ideaalia julistava joutuu sivuuttamaan suurimman osan Raamatun teksteistä, jotka osoittavat Jumalan olleen jotakin aivan muuta kuin rakastava ja pyyteetön.
>>Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta>>
Missä kohtaa Raamatussa kerrotaan, että Jumala oli osoittanut tuolle Kerubille suurempaa rakkautta kuin muille luomuksilleen?
>>Ja niin hän rakastamisen sijasta halusikin korottaa itsensä
lähimmäistensä yläpuolelle hallitsijaksi.>>
Lähinnä kyse oli vallankumouksesta. Ei kovin vieras ilmiö ihmisten maailmassakaan. Jossain vaiheessa sitä vain mitta täyttyy, ja täytyy lähteä tekemään asioille jotakin. Tuo kerubi toi Tulen ihmisille, mutta siitäpä taivaallinen Johtaja ei pitänyt, koska se oli uhka hänen suvereenille ylivallalleen. Hänelle ei sopinut, että ihmiset käyttäisivät omaa moraalitajuaan, mikä luonnollisesti edellyttää hyvän ja pahan tietämistä.
Siksi hän ajoi Adamin ja Even pois paratiisista.
>>Jo ennen maailman perustamista Hän oli laatinut takuuvarman pelastussuunnitelman meille>>
Tämän suunnitelman aikataulu ja toteutus vain kusee, muuten varmaan ihan hyvä suunnitelma.>>Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta>> ei ole paikasa pitävää,suurinta rakkauta osoitti Jeesuksessa antoi poikansa ihmisen takia kuolemaan siinä on rakkauden kohde että pelastuisimme kuolemasta.
- ha satan
"Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta,
kuitenkin hylkäsi tuon rakkauden. "
Nyt vetelet taas tulkintoja. - Tuom.9:8-15.
ha satan kirjoitti:
"Kerubi, jolle Jumala oli osoittanut kaikken suurinta rakkautta,
kuitenkin hylkäsi tuon rakkauden. "
Nyt vetelet taas tulkintoja.Mitä sanoo Raamattu? 1Kun.6:23. Ja hän teki kaikkeinpyhimpään kaksi kerubia öljypuusta, kymmenen kyynärän korkuista. Siis Jumala rakasti öljypuuta.
- ha satan
Tuom.9:8-15. kirjoitti:
Mitä sanoo Raamattu? 1Kun.6:23. Ja hän teki kaikkeinpyhimpään kaksi kerubia öljypuusta, kymmenen kyynärän korkuista. Siis Jumala rakasti öljypuuta.
Niih, ja Hesekiel taas puhuu Tyyron kuninkaasta.
Jumala rakastaa agape-rakkaudella luotujaan.
Kysymys on pyyteettömästä rakkaudesta,
joka tekee sen kohteesta arvokkaan vain siksi,
että se on tuon Rakkauden kohde.
Ennenkuin ihmistä oli luotu,
oli luoduista kaikkein suurimman kirkkauden saanut olento kerubi,
jota Raamattu nimittää Aamuruskon pojaksi.
Siis ei Aamurusko, joka tarkoittaa Herraa Jeesusta itseään,
vaan Aamuruskon poika (Lucifer),
jonka Jeesus oli luonut lähimmäksi palvelijakseen.
Kirkkain Kerubi, täynnä viisautta ja täydellinen kauneudessa,
sopusuhtaisuuden sinetti, enkelikunnan keskellä
kolmannessa taivaassa Jumalan Paratiisissa käyskentelevä Valtias,
Aamuruskon Poika, ei tyytynyt osaansa.
Hän halusi Korkeimman vertaiseksi,
istuutua Jumalan rinnalle, istuimelle,
joka kuuluu Jumalan ainosyntyiselle Pojalle.
Sen seurauksena hän menetti kirkkautensa,
ja hänestä tuli pimeyden ruhtinas.
Hänet heitettiin joukkoinensa maan päälle.
Jumala on tallettanut Sanaansa katkelman siitä,
kuinka syvästi Hän suri tuota tuossa vaiheessa
kaikkein eniten rakastanutta luotuaan.
Siis luotua, jolle oli antanut kaikkein eniten.
Mutta nyt Luciferin lankeemuksen jälkeen Jumala loi ihmisen.
Ihminen sai osakseen vielä enemmän kuin Lucifer oli saanut.
Ihminen sai osakseen sen kirkkauden,
jota Aamuruskon Poika oli itselleen tavoitellut.
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi, Jumalan kaltaiseksi.
Eedenissä vaelsi kaksi rakkauden siteellä yhdistettyä ihmissielua,
jotka hallitsivat kaikkea ympärillä olevaa luomakuntaa Jumalan kuvana
alasti vailla suomuja, höyheniä tai turkkia
kuitenkin verhottuna jumalalliseen kirkkauteen.
Vanhassa testamentissa Jumalan ainosyntyistä Poikaa
nimitetään muun muassa Viisaudeksi.
Hän kertoo olleensa läsnä kaikessa luomistyössä,
eikä suinkaan sivusta seuraajana.
Hän käy läpi vaihe vaiheelta
maailmankaikkeuden alkutapahtumat kaikkine mullistuksineen,
mutta päättää tuon kertomuksen todella yllättävästi:
"silloin minä olin Hänen rinnallaan työmestarina,
ihastuneena riemuitsin päivästä päivään.
Hänen edessään minä iloitsin kaiken aikaa,
ihaillen hänen maanpiiriään,
ja ihastukseni olivat ihmislapset."
Luotuaan aurinkokunnan toisensa jälkeen,
Hän iloitsee tai Hänen suoranainen ihastuksensa
äärettömän maailmankaikkeuden keskellä on pienen pieni ihminen.
Tuolle ihmiselle, omalle kuvalleen,
Hän opetti ensimmäiseksi jotakin Rakkaudesta.
Jumalan kuvaksi luodun ihmisen ei ole hyvä olla yksinänsä.
Ihminen tarvitsee Rakkaussuhteen.
Toisen, jota Rakastaa, ja joka Rakastaa.
Jumalan hyvyys ja rakkaus ihmislasta kohtaan
näkyi kaikkialla Paratiisissa.
Kaikki oli Jumalan lahjaa Hänen Rakastamalleen ihmiselle.
Jumala halusi ikuisen ja katkeamattoman yhteyden Itsensä ja ihmisen välille.
Hän, jota varten kaikki on luotu, jonka ihastuksena ihmislapset olivat,
oli jo selvästi ilmaissut: Tahdon!
Hän, joka on Elämä, odotti nyt Hänen ihastuksensa vastausta.
Hänessä oleva Ikuinen Elämä oli tarjolla keskellä Paratiisia
Elämän puun hedelmän lihassa ja veressä. Ota tästä ja syö!
Ja Minä ja Minussa oleva Ikuinen Elämä on sinussa.
Ihminen teki valintansa. Söi viereisestä hyvän- ja pahantiedon puusta.
Ihminen halusi Luciferin lailla itse korottaa itsensä sellaiseksi kuin Jumala.
Ja samoinkuin Lucifer oli karkotettu kolmannesta taivaasta Jumalan Paratiisista,
karkotettiin ihminen maan päälle istutetusta Eedenin paratiisista.
Jokainen meistä on vuorollaan tehnyt väärän valinnan,
tullut tietämään hyvän ja pahan.
Mutta liittomme pahan kanssa ei tarvitse olla ikuinen.- ha satan
Tiedät varmasti, ettei raamatussa lue m i s s ä ä n, että saatanan nimi olisi Lucifer.
Kirjoitat:
"Mutta liittomme pahan kanssa ei tarvitse olla ikuinen."
Valitettavasi se on ikuinen liitto kaikkien kaltaistesi kohdalla, jotka Jumala on jo paaduttanut.
Jos näin ei olisi ei Saa-ta-nasta olisi tullutkaan koko ihmiskunnan eksyttäjää, eikä sillä tuhon hetkellä olisi "joukkoja kuin hiekkaan meren rannalla."
- h g nilsson
"Luotuaan aurinkokunnan toisensa jälkeen..." Minkähän takia hän näitä aurinkokuntia sitten loi? 99% Näistä aurinkokunnista on parhaimpienkin teleskooppiemme ulottumattomissa. Vähän turhaa luoda tuhansia triljoonia tähtiä joita kukaan ei edes ikinä näe.
Ja tästä Jumalan pelastus-suunnitelmasta jo ennen kuin maailma luotiin. Eipä siitä ole kuullut kuin murto-osa maan päällä eläneistä ihmisistä. Suurin osa ihmisistä on elänyt elämänsä epäjumalanpalvojana .
Ja jos Raamattu on ilmoitus ihmiselle Jumalan tahdosta. Eipä ole kovin kummoinen kirjailija tuo Seebaotti. Tälläkin palstalla kiistellään Raamatun sanomasta , puhumattakaan maailmanlaajuisesti uskovien kesken. On jäänyt tuo sanoma vähän epäselväksi.Kristillinen ilosanoma on se, että syntiongelma on ratkaistu
Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen veri
- sovittaa meidät Jumalan kanssa
- puhdistaa meidät kaikesta synnistä
- vapauttaa meidät syntikahleista.
Mutta on todellakin niin,
että me joudumme tekemään ratkaisun Valkeuden ja pimeyden välillä.
Jompi kumpi meitä hallitsee. Se, jolle annamme sydämemme.
Ja sen tekoja me sitten teemme.
Ja meidän omatuntomme todistaa siitä, kumman tekoja teemme.
Kumpaa rakastimme enemmän.
Ja ne, jotka rakastivat enemmän Valkeutta,
viettävät ikuisuutensa Hänen kanssaan, joka on Totinen Valkeus.
He näkevät Hänen kasvonsa, joka loistaa kuin aurinko.
Heille ei yötä enää ole, eivätkä he tarvitse lampun valoa eivätkä auringon valoa, sillä Herra Jumala valaisee heitä.
Ja he hallitsevat aina ja ikuisesti. Mitä ja missä, sen aika tai ikuisuus näyttää,
mutta kuten todettua, Jumalan luoma maailmankaikkeus on äärettömän laaja.kalamos kirjoitti:
Kristillinen ilosanoma on se, että syntiongelma on ratkaistu
Golgatalla 2000 vuotta sitten. Jeesuksen veri
- sovittaa meidät Jumalan kanssa
- puhdistaa meidät kaikesta synnistä
- vapauttaa meidät syntikahleista.
Mutta on todellakin niin,
että me joudumme tekemään ratkaisun Valkeuden ja pimeyden välillä.
Jompi kumpi meitä hallitsee. Se, jolle annamme sydämemme.
Ja sen tekoja me sitten teemme.
Ja meidän omatuntomme todistaa siitä, kumman tekoja teemme.
Kumpaa rakastimme enemmän.
Ja ne, jotka rakastivat enemmän Valkeutta,
viettävät ikuisuutensa Hänen kanssaan, joka on Totinen Valkeus.
He näkevät Hänen kasvonsa, joka loistaa kuin aurinko.
Heille ei yötä enää ole, eivätkä he tarvitse lampun valoa eivätkä auringon valoa, sillä Herra Jumala valaisee heitä.
Ja he hallitsevat aina ja ikuisesti. Mitä ja missä, sen aika tai ikuisuus näyttää,
mutta kuten todettua, Jumalan luoma maailmankaikkeus on äärettömän laaja.>>Kristillinen ilosanoma on se, että syntiongelma on ratkaistu Golgatalla 2000 vuotta sitten.>>
Jos tämä olisi totta, niin miksi maailma sitten on yhä edelleen täynnä syntisiä kristittyjä?
>>Mutta on todellakin niin, että me joudumme tekemään ratkaisun Valkeuden ja pimeyden välillä.>>
Siinä on kuule paljon harmaan sävyjä myös välissä valittavana, ei ainoastaan mustaa tai valkoista. Ja onhan niitä eri värejäkin olemassa, ei tämän elämän niin mustavalkoista tarvitse olla. Oikeastaan mikään asia tässä maailmassa ei ole puhtaasti kaksinapainen 'joko-tai'; ne ovat ennemminkin 'sekä-että'.
>>Ja ne, jotka rakastivat enemmän Valkeutta>>
Mutta miten voisit rakastaa valheutta, ellet koskaan olisi nähnyt pimeyttä? Mistä sinä tietäisit mikä on oikea, ellei sinulle koskaan oltaisi näytetty vasenta? Tai tietäisitkö koskaan mitä on elämä, ellet olisi nähnyt kuolemaa? Tullut tietoiseksi sellaisen mahdollisuudesta?
Todellisuudessa Jumala halusi pitää myös Aatamin ja Eevan pimennossa näiden asioiden suhteen; hän toki kutsui tätä lapsenkaltaista tietämättömyyden tilaa kauniisti omaksi valkeudekseen.demon_of_dawn kirjoitti:
>>Kristillinen ilosanoma on se, että syntiongelma on ratkaistu Golgatalla 2000 vuotta sitten.>>
Jos tämä olisi totta, niin miksi maailma sitten on yhä edelleen täynnä syntisiä kristittyjä?
>>Mutta on todellakin niin, että me joudumme tekemään ratkaisun Valkeuden ja pimeyden välillä.>>
Siinä on kuule paljon harmaan sävyjä myös välissä valittavana, ei ainoastaan mustaa tai valkoista. Ja onhan niitä eri värejäkin olemassa, ei tämän elämän niin mustavalkoista tarvitse olla. Oikeastaan mikään asia tässä maailmassa ei ole puhtaasti kaksinapainen 'joko-tai'; ne ovat ennemminkin 'sekä-että'.
>>Ja ne, jotka rakastivat enemmän Valkeutta>>
Mutta miten voisit rakastaa valheutta, ellet koskaan olisi nähnyt pimeyttä? Mistä sinä tietäisit mikä on oikea, ellei sinulle koskaan oltaisi näytetty vasenta? Tai tietäisitkö koskaan mitä on elämä, ellet olisi nähnyt kuolemaa? Tullut tietoiseksi sellaisen mahdollisuudesta?
Todellisuudessa Jumala halusi pitää myös Aatamin ja Eevan pimennossa näiden asioiden suhteen; hän toki kutsui tätä lapsenkaltaista tietämättömyyden tilaa kauniisti omaksi valkeudekseen.Kääntyminen pimeydestä Valkeuteen tarkoittaa sitä,
että Jumala palauttaa meidät lasten kaltaisiksi
- siis juuri sellaisiksi, joiden on Taivasten Valtakunta.
Mutta tietenkin niin kauan kuin me joudumme vaeltamaan
täällä maan päällä, valkaistut vaatteemme väkisinkin tahraantuvat.
Mutta Jeesuksen veri puhdistaa kaikesta synnistä.
Mutta jos joku vielä oikein harjoittaa pahuutta,
elää irstaudessa, himoissa, juoppoudessa, mässäilyissä, juomingeissa ja kauheassa epäjumalien palvelemisessa,
niin hän ei vielä ole antanut sovittaa itseänsä Jumalan kanssa.
Hän ei vielä ole antautunut Vapauttajallensa.
Tällainen ihminen voi olla niin sidottu,
ettei edes halua tulla pimeydestä Valkeuteen,
vaikka tietää, että nuo väärät teot tuhoavat hänen elämänsä.
Tällaiselle ihmiselle kristityillä on vapauttava hyvä sanoma.
Jeesus rakastaa häntä niin paljon,
että otti kaikki hänen syntinsä päälleen,
ja kärsi niistä aiheutuvan rangaistuksen.
Eikä siinä kaikki. Jeesus tehtiin synniksi.
Ja Hän kuoli tuon synnin kera.
Synnillä ei ole enää mitään valtaa sellaiseen ihmiseen,
joka kääntyy pimeydestä Valkeuteen.
Hengellisesti kuollut ihminen siis siirretään kuolemasta Elämään,
pimeydestä Valkeuteen, pelastuksen arkin sisäpuolelle.
Pelastuksen arkin sisäpuolellakin hän toki voi kompuroida,
mutta hän ei enää ajelehdi arkin ulkopuolella kuohuvissa tulvavesissä.
Hänen kohdallaan on siis totta tämä:
"Jumala on pelastanut meidät pimeyden vallasta
ja siirtänyt meidät rakkaan Poikansa Valtakuntaan,
Hänen, jossa meillä on lunastus, syntien anteeksi saaminen."
(Kol 1:13-14)
Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan,
ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa;
kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet;
ei ole ketään, joka tekee sitä, mikä hyvä on, ei yhden yhtäkään. (Room 3:10-12)
Olemme siis vääriä emmekä vanhurskaita,
pahaa tehneitä emmekä hyvää tehneitä,
ja kaukana Jumalasta emmekä suinkaan pyhiä eli Jumalalle erotettuja.
Mutta Jumala vanhurskauttaa jumalattoman.
Ja sen tähden me voimme välttää toisen kuoleman,
voimme pelastua hirvittävältä tuomiolta ikuiseen kauhistukseen,
voimme päästä takaisin Jumalan yhteyteen.
Sillä Kristus kuoli syntiemme tähden,
Vanhurskas vääräin puolesta, johtaakseen meidät Jumalan tykö. (1 Piet 3:18)
On yksi Vanhurskas, joka kuoli meidän kaikkien vääräin puolesta.
Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla
ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta,
joka on Kristuksessa Jeesuksessa. (Room 3:23-24)
Vanhurskaita eli oikeamielisiä ovat siis ne,
jotka ottavat Jumalan lahjavanhurskauden vastaan.
Vääriä ne, jotka sen hylkäävät.
Pelastuminen Jumalan valtakuntaan edellyttää
tästä väärämielisyydestä luopumista
eli kääntymistä Jumalan puoleen.
Silloin vapaudumme tuosta väärästä,
ja Kristuksen vanhurskaus luetaan hyväksemme.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.774572Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k122677- 1771789
Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2611610- 1241490
- 1221357
Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik91297Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil731291- 761262
- 351006