Henkirikoksista tehtyjen tutkimusten mukaan naisiin kohdistuvat tapot ja murhat poikkeavat miehiin kohdistuvista, jotka ovat tyypillisesti olleet syrjäytyneiden ja alkoholisoituneiden miesten keskinäisiä välienselvittelyjä. Naisiin kohdistuneet henkirikokset ovat tapahtuneet usein silloin, kun he ovat eronneet tai eroamassa puolisostaan. Suhteen aikana tehtyjen henkirikosten motiivina on ollut naisen seksuaalisuuden kontrollointi tai miehen pelko naisen uskottomuudesta. Joissakin tapauksissa mies on tappanut naisen riidan päätteeksi ja muutamissa tapauksissa on ollut kyse niin sanotuista murha-itsemurhista, joissa mies on tappanut ensin puolisonsa ja sitten itsensä. Naiset joutuvat useammin myös sukulaisen surmaamiksi kuin miehet. Sekä surmatut miehet että naiset ovat tyypillisesti keski-ikäisiä.
Törkeä pahoinpitelyt
Uhreiksi joutuneista naisista enemmistö (60%) oli joutunut läheisen henkilön, kuten perheenjäsenen, lähisukulaisen,tai seurustelukumppanin pahoinpitelemäksi, miehistä taas selkeä vähemmistö (14%). Naisten lähisuhteissaan kokemat törkeät pahoinpitelyt sisälsivät aseen käytön lisäksi usein raakoja tekotapoja, kuten potkimista tai nyrkillä lyömisiä, jota ei esiinny samassa määrin miesten kokemissa törkeissä pahoinpitelyissä.
http://www.om.fi/optula/uploads/6sx68ao178toy.pdf

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eihän meillä ole kunniamurhia, eihän?
Piruko suomalaisia oikein riivaa, mistä tämä kyseenalainen väkivallan perinne on saanut alkunsa ja miksei sitä olla saatu lopetettua?
Suomalaiset ylpeilevät maailman koulutetuimmalla väestöllä mutta silti olemme euroopan väkivaltaisimpia ja juopoimpia kuin jokin raakalaismainen elukkalauma.
Koulutus ei näemmä takaakaan minkäänlaista oikeaa sivistystä, koulutus suomessa näemmä ohjelmoi ihmisen vain ja ainoastaan työelämän tarpeisiin helposti hyödynnettäväksi robotiksi, mitään oikeaa sivistystä se ei lisää.
Solmitaanko siis rauha?
Jostakinhan pitää aloittaa.
... turpiinsa saavat
a) sukulaiset
b) muuten vaan ystävät (joskus harvemmin etäisemmät tuttavat)
Juuri viikonloppuna Brysselissä kerroinkin kollegoilleni, että Suomessa on ihan turvallista turistina noin vierailla pääsääntöisesti, ellei omista sieltä yhtään ystävää, sukulaista, tai mielitiettyä.
Jengi sai hyvät naurut - vaikka asiahan on sinänsä tosi.