Varusmiehet ennätystyytyväisiä armeijaan

http://yle.fi/uutiset/varusmiehet_ennatystyytyvaisia_armeijaan/6830303

"Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta, kertoo Puolustusvoimat.
Varusmiehet ovat ennätyksellisen tyytyväisiä asepalvelukseensa. Tänä keväänä ja kesänä kotiutuneet varusmiehet antoivat loppukyselyssään koulutuksen laadusta ja varusmiespalvelusajastaan kaikkien aikojen parhaat arvosanat, kertoo Puolustusvoimat tiedotteessa.

Kyselyssä arvioitiin muun muassa armeijan koulutuskulttuuria ja esimiehiä. Palkattu henkilöstö sai arvosanaksi 4,1 asteikolla yhdestä viiteen.

Lisäksi suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoi saaneensa asepalveluksesta myönteisiä kokemuksia. Puolustusvoimien mukaan varusmiesten antama palaute on pitkällä aikavälillä jatkuvasti parantunut.

Keskeytyksiä entistä vähemmän
Asepalvelus keskeytetään nykyään entistä harvemmin. Eniten keskeyttämisiä vuonna tapahtui vuonna 2008, jolloin 19 prosenttia alottaneista keskeytti palveluksen.

Kesäkuussa kotiutuneiden palvelusaikana keskeyttäjiä oli 16,7 prosenttia. Osa keskeyttäjistä suorittaa armeijan myöhemmin loppuun.

60 prosenttia keskeytyksistä tapahtuu kahden ensimmäisen viikon aikana, kun alokkailla on lääkärintarkastukset."

-Näin se menee useimmilla. Osaa porukasta (se viides kolonna?) vaan näyttää ärsyttävän suunnattomasti mikä hyvänsä pv:n saama myönteinen julkisuus.

.
.
.
34382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Eräs alani firma teetti julkisia opinnäytetöitä, missä aina oli asiakaskyselyssä juuri tänä vuonna huippupisteet laadusta.

Äänestä

Tottakai keskeytyksiä tulee vähemmän, kun joka vuosi vapautettuja on entistä enemmän ja kutsuttavia entistä vähemmän. Koko järjestelmä kriisiytyy vuosi vuodelta pahemmin.

Äänestä
  • Niin, sehän tosta propagandauutisesta puuttui (joissain kyllä mainittu), että kyseisenä vuonna oli myös pienin prosentti koskaan ylipäätään mennyt koko laitokseen.

    Yritetään ylläpitää jotain keinotekoista kuvaa pakollisen varusmiespalveluksen hyvyydestä. Helpompaa olis kyllä toimia vapaaehtoisperiaatteella, niinkuin tämäkin tutkimus itseasiassa osoittaa. Ne ketkä tykkää menee, ne ketkä ei, ei mene.
    Pitkälti näinhän se nytkin on, ei sinne mikään pakko ole mennä kun vapautuksen saa niin helposti. Mutta mukavampaa olis tunnustaa tosiasiat.

    Äänestä

  • Väite:
    "Tottakai keskeytyksiä tulee vähemmän, kun joka vuosi vapautettuja on entistä enemmän ja kutsuttavia entistä vähemmän."

    http://www.kouvolansanomat.fi/Online/2014/03/10/Yhä harvempi varusmies keskeyttää asepalveluksensa/2014732/4

    "Yhä harvempi varusmies keskeyttää asepalveluksensa"

    "Varusmiespalveluksen keskeyttämisten määrä on laskenut lievästi vuodesta 2008 alkaen. Tuolloin enimmillään noin 19 prosenttia varusmiehistä keskeytti palveluksensa. Heinäkuussa 2013 palveluksen aloittaneista varusmiehistä hieman alle 15 prosenttia oli keskeyttänyt palveluksen, kun 165 vuorokautta palvelleet kotiutuivat joulukuussa.

    Tammikuussa 2014 palveluksensa aloittaneiden varusmiesten keskeyttämisten määrässä ei tällä hetkellä ole merkittäviä eroja kahteen edelliseen saapumiserään."

    Väite= pelkkää bullshittiä eikä perustu mihinkään faktaan.

    -
    -
    -

    Äänestä

Ei kannata juuttua dildon nimeen.

Eli asepalvelukseen joutuu joka vuosi vähemmän ja vähemmän miehiä.
Ja jopa heistäkin (motivoituneet) keskeyttää 15 %. Kertoo jotakin koko touhun mielekkyydestä.

Äänestä
  • .
    .
    .
    Väite:
    "Eli asepalvelukseen joutuu joka vuosi vähemmän ja vähemmän miehiä.
    Findikaaattori:

    http://www.findikaattori.fi/fi/99

    "Varumiespalvelukseen tulleet miehet" määrässä ei ihan huimaa muutosta ole.

    "Varusmiespalveluksen keskeyttäneet" näyttäisi 2009 huipun jälkeen hiukan vähentyneen mutta eipä siinäkään merkittävää muutosta. Grafiikasta on myös luettavissa että 2010-11-12 palvelukseen saapui hiukan aikaisempaa vähemmän mikä on luonnollista koska ikäluokat ovat pienentymään päin. Samassa aikajaksossa keskeyttäneiden määrä pysyi vakiona. Tarkoittanee suhteellisesti ottaen pienempää keskeyttäneiden määrää?
    Väite:
    ”Ja jopa heistäkin (motivoituneet) keskeyttää 15 %. Kertoo jotakin koko touhun mielekkyydestä.”

    http://yle.fi/uutiset/asepalveluksen_keskeytysten_maara_tasaantumassa/6553187

    "Yleisin varusmiespalveluksen keskeyttämisen syy on mielenterveys- tai käyttäytymishäiriö”
    -Eli kyseessä on (mielen)terveys- eikä motivaatio-ongelma.
    .
    .
    .

    Äänestä

  • Lisää faktaa kirjoitti:

    Tulkitsitkohan nyt varmasti oman linkkisi oikein?

    "2000-luvun alusta palvelukseen tulleiden määrä on jossain määrin laskenut tiukentuneiden ennakko- ja kutsuntalääkärintarkastusten myötä. Tällä pyritään vähentämään palveluksenaikaista keskeyttämistä, joka on kasvanut 2000-luvun alusta."

    Toisin sanoen jos sisään olisi otettu samoilla kriteereillä koko 2000-luvun ajan, olisi keskeyttämisprosentti noussut, joten tilastojen kaunistamiseksi tämä karsinta tehdään nykyään jo ennen palvelukseen astumista.

    Jos oletetan keskimääräisen palvelukseenastumisiän olevan n. 18-20 vuotta, niin alla olevasta linkistä voit todeta, että noin vuoden 2008-2009 paikkeilla palvelusmäärien olisi pitänyt lähteä jyrkkään nousuun, vaikka ne sen sijaan laskivat.

    http://www.vaestoliitto.fi/@Bin/2426533/Syntyneet%20ja%20hedelm%c3%a4llisyys%20Suomessa.gif

    Yhteenveto: ajanjaksolla 2000-2012, jonka alku- ja loppupäässä palvelukseenastuneiden lukumäärien pitäisi 18-20 vuotta aiempien syntyvyystilastojen mukaan vastata toisiaan, on palvelukseenastuneiden lukumäärä todellisuudessa pudonnut n. 30000:sta n. 26000:een. Samaan aikaan keskeyttäneiden määrä on kasvanut n. 4000:sta n. 5000:een, eli asepalveluksen suorittaneiden miesten määrä on pudonnut 26000 ---> 21000 (pudotus yli 19%, ikäluokkien koko ääripäiden välillä suunnilleen sama)

    Äänestä

  • C Mies kirjoitti:

    Intin puolustus loppuu kummasti kun lyödään faktaa pöytään :D

    Äänestä

Hahaha, mikää dorka. Kiitos, kun todistit väittämäni toteen, eli v. 2012 5 000 miestä näyttäisi päätyneen varusmieorjuuteen vähemmän kuin vuonna 2001.

Yleisin keskeyttämisperuste on mielenterveysongelmat, ts
F60–F62: Määritetyt persoonallisuushäiriöt, sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt sekä pitkäaikaiset persoonallisuuden muutokset.

Haluttomuus oppia/harjoittaa ihmisten tappamista homoseksuaalisessa ympäristössä-

Äänestä
  • "Yleisin keskeyttämisperuste on mielenterveysongelmat, ts
    F60–F62: Määritetyt persoonallisuushäiriöt, sekamuotoiset ja muut persoonallisuushäiriöt sekä pitkäaikaiset persoonallisuuden muutokset. "

    Eli jo valmiiksi latvalahot eivät kestä painetta mikä on odotettavaa.

    "Haluttomuus oppia/harjoittaa ihmisten tappamista homoseksuaalisessa ympäristössä"

    -Tuosta ei ole näyttöä, mielenterveysongelmista kylläkin on.

    Findikaatori: "Varusmiespalvelukseen tulleiden miesten määrä vaihtelee pääsääntöisesti ikäluokan koon mukaan" Jos asiaa tarkastelee jostain muinaismenneisyydestä eli nuoruudestasi lähtien niin puoli vuosisataa sitten asevelvollisuuden suoritti yli 90 prosenttia asevelvollisesta ikäluokasta.

    Ja lopuksi: "Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta"

    Näin se menee useimmilla. Osoita pappa muuta jos pystyt.

    Äänestä

  • Tässä faktaa kirjoitti:

    "Yleisin keskeyttämisperuste on mielenterveysongelmat, ts

    Näin se menee useimmilla. Osoita pappa muuta jos pystyt."

    Oho vanha ruttuinen patriootti on vihainen,kun tietää olevansa heikoilla hangilla.

    TAMPIO

    - Kiva höyste, ei kyllä todista mitään. Tosiasia on se , että inttiin joutuu entistä vähemmän väkeä. Todistit itseäsi vastaan, papparainen.

    Tuosta ei ole näyttöä, mielenterveysongelmista kylläkin on."

    - Ihanaa, että armeijassa voi esittää hullua ja päästä kotiin, Tampiot eivät voi sille asialle mitään.

    Äänestä

  • rwegafergeg kirjoitti:

    On tosiaan kaikkien etu kun mielenterveysongelmaiset vapautetaan palveluksesta. Voi jopa vetää sen johtopäätöksen hyvän loppuhaastattelutuloksen pohjalta että mentaaliongelmaiusten karsiminen parantaa muiden palvelusmotivaatiota ja viihtyvyyttä.

    "Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta"

    -Taitaa olla kaikkien aikojen paras tulos ja kertoo hyvin todellisesta tilanteesta kuten itse myönsit.

    Puupää:

    Ei tuo tarkoita mitään. Mehän emme tiedä, miten kysymykset on muotoiltu.

    Sitäpaitsi, näyttäisi siltä, että keskeyttäjien määrä on pysynyt jotakuinkin samana, eli 5000 keskeyttäjää / vuosi. Sen sijaan v. 2012 armeijaan lähti n. 25 000 miestä, mikä on 5000 vähemmän kuin v. 2001. Todistit itseäsi vastaan, tyhmeliini.

    Äänestä

  • hahaa2 kirjoitti:

    ""Ei tuo tarkoita mitään.

    Totta kai tarkoittaa, onko luetun ymmärtämisessä hankaluuksia kohdallasi?

    Yritän auttaa, kirjoitan harvempaan:

    "S u u r i n o s a e l i 8 5 p r o s e n t t i a v a r u s m i e h i s t ä k e r t o o s a a n e e n s a m y ö n t e i s i ä k o k e m u k s i a a s e p a l v e l u k s e s t a "

    "Mehän emme tiedä, miten kysymykset on muotoiltu""

    -Miksi länkytät koko ajan tutkimuksen epäluotettavuudesta kerran et oikeasti tiedä kysymyksenasettelusta mitään?

    Onhan hataralla pohjalla inkutuksesi.

    Äänestä

  • Faktaa tässä kirjoitti:

    Miksi apina toistat samaa länkytystäsi? Kaltaisesi torvelo uskoo sokeasti propagandaa.

    Onko aivoissasi hidas verenkierto, kun oma linkkisikin todistaa sinua vastaan.
    - Armeijaan menee entistä harvempi ja keskeytykset ovat pysyneet lähes samana.

    "Miksi länkytät koko ajan tutkimuksen epäluotettavuudesta kerran et oikeasti tiedä kysymyksenasettelusta mitään? "

    Koska vain Pohjois-Koreassa pystytään samankaltaisiin manipuloituihin tuloksiin kuin puolustuspuppelivoimissa.

    Äänestä

  • Olet hullu kirjoitti:

    "Koska vain Pohjois-Koreassa pystytään samankaltaisiin manipuloituihin tuloksiin kuin puolustuspuppelivoimissa." (kysymyksenasettelu...)

    -Eli samalla myönnät ettet tiedä varsinaisesti kysymyksenasettelusta mitään mutta pitää vaan jatkaa. Onhan hataralla pohjalla inkutuksesi.

    Äänestä

  • Hehhehh.. kirjoitti:

    Mikä sinua motivoi jankuttamaan noita idioottimaisia " faktoja" jostakin mielipidekyselystä? Aika epätoisvoista propagandaa.

    Inttiin menee entistä harmempi, keskeytykset ovat edelleen korkeita eikä koko touhussa ole mitään järkeä. Se vasta on faktaa.

    Myönnät siis olleesi vain epätoivoinen mielipidemuokkauksen puolestapuhuja?
    Kannattaisi lukea tarkkaan ennen kuin lähetät linkkejäsi, tampio.

    Äänestä

  • olet hullu kirjoitti:

    Mikä sinua motivoi jankuttamaan noita idioottimaisia " faktoja" jostakin mielipidekyselystä? Aika epätoisvoista propagandaa.

    Inttiin menee entistä harmempi, keskeytykset ovat edelleen korkeita eikä koko touhussa ole mitään järkeä. Se vasta on faktaa.

    Myönnät siis olleesi vain epätoivoinen mielipidemuokkauksen puolestapuhuja?
    Kannattaisi lukea tarkkaan ennen kuin lähetät linkkejäsi, tampio.

    .
    .
    .
    "Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta"

    -Olisi varmasti tutkimuksen arvoinen asia miksi kaikki pv:n saama positiivinen julkisuus ärsyttää pientä ja äänekästä länkyttäjioen joukkoa?

    Omalta alokasajaltani tulee lähinnä mieleen intomielinen joka alokasajan ensimmäisellä viikolla julisti menevänsä ensimmäisten valittujen joukossa ensi aukkiin ja sitten RUK:n. Kuinka ollakaan, kun valinta ei napsahtanut kohdalle niin siitä hetkestä lähtien intissä kaikki oli päin *****ttä.

    Ihan samaa identtistä katkeruutta paistaa kirkkaasti läpi kohdaltasi.

    Et siis tullut valituksi aliupseerikouluun ja nyt purat täällä katkeruuttasi?

    ps. et sitten kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut edes millin vertaa horjuttamaan avauksessa mainitun kyselyn uskottavuutta...

    Ja mussutuksesi senkuin jatkuu vain?

    Kukaan täysipäinen ei usko noin lapsellista propagandaa ja mielipidemanipulaatiota , mitä puolustuspuppelivoimata harrastaa.

    - Tiesitkö, ettei armeijan käymisellä ole nykyään mitään merkitystä ja harvassa ovat ne oppilaitokset, joissa edes saisi hyväksiluettua varmusmiespalvelukseen tuhlattua aikaa.

    Puolustusvoimien prosenttimanipulaatio muistuttaa Neuvostoliiton äänestyslaskelmaa, eli itäistä ajattelumallia.

    Kipitähän syömään näkkileipääsi, patrioottiloinen.

    Äänestä

  • tbstbhtbrh kirjoitti:

    -Huomaan ettet enää yritä sanallakaan kiistää tutkimuksen luotettavuutta?

    ps. oliko se aukista tippunen kovakin pala?

    Faktaa: "Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta"
    '
    '
    '

    Äänestä

  • Faktaa taas kirjoitti:

    Tuli tällainen kirje:

    "Etelä- Suomen sotilasläänissä käynnistettiin alueen reserviläisille suunnattavan pilottikyselyn ensimmäinen vaihe marraskuussa 2013. Ensimmäisessä vaiheessa kuka tahansa vapaaehtoinen on voinut vastata kyselyyn Puolustusvoimien sivustolta tulostetulta lomakkeelta.

    Teidät on valittu kyselyn toisessa vaiheessa satunnaisena yksilönä tai otantana alueen joukoista tämän kyselyn vastaajaksi"

    _ Enpä pidä Pv:n tutkimustuloksia minään. HAHAA

    Laitoin kyllä yhteystetojani ja nimekseni ilmoitin Observer sekä laitoin paperille keskustelun linkkejä Suomi 24:sta-

    Äänestä

Tähän kysymyksenasetteluun on pakko kyllä puuttua.

Jos minulta olisi armeijan jälkeen kysytty "Saitko myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta?" Olisin vastannut tuohon kyllä. Silti omasta mielestä Suomen asevelvollisuusarmeija on turhaa paskaa ja pahimman luokan ajanhaaskausta varusmiesten ja valtion kannalta.

"Oliko asepalveluksesta sinulle/valtiolle hyötyä?"
"Onko pakollinen asevelvollisuus hyvä tapa järjestää maanpuolustus?"
"Oliko asepalvelus yleisellä tasolla positiivinen kokemus?"

Kaikkiin noihin kysymyksiin olisin taas vastannut ei. Vaikka 95% palveluksesta olisi mielestäsi täyttä paskaa, kyllä siiheen viiteenkin prosenttiin mahtuu muutama myönteinen kokemus esim. sotkun munkkien hinta-laatu suhde ja hyvät tupakaverit. Enemmänkin voitaisiin sanoa, että 15% varusmiehistä vihasi joka hetkeä palvelussajastaan ja 85% löysivät edes yhden positiivisen asian palveluksestaan.

Äänestä

Uskokoon ken tahtoo.

Äänestä

Tossa voi olla jotain perää, siinä mielessä kun pl on höllännyt aika paljon "kuria" turhanpäiviäiset valitukset jostain pikku asioista on vähentyneet jne. porukka saattaa viihtyä tuolla hiukan paremmin mitä ennen, kukaan täyspäinen ei viettäs päivääkään jossain 60 luku tyylisessä armeijassa, jossa simputtaminen ym porukan edessä nöyryyttäminen oli arkipäivää.

Äänestä

Oliko tapauksella silminnäkijöitä. Jaakkola ei lähde tarkemmin kommentoimaan tekotapaa eikä tapahtumaa sinänsä.

Äänestä

Tappoi itsensä ampumalla. Tosi tyytyväisiä amreijaan, hyvä puolustuspaskavoimat, lisää orjia kaivataan...... Hävetkää, natsipellet.

Äänestä
  • http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/varusmiehilla-vuosittain-kymmenia-itsemurhayrityksia/1938772

    ”Joka vuosi armeijassa kuolee 2 - 3 varusmiestä
    Palveluksessa kuolee nollasta viiteen, keskimäärin kahdesta kolmeen vuosittain.

    Kun nykyiset ikäluokat ovat noin 25.000 henkilöä ja siitä määrästä 2-3 keskimäärin tekee itsemurhan on se suhdelukuna yksi uhri 8.300 - 12.500 varushenkilös kohden.

    http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=seh00158

    ” Vuosittain yksi 3 000 miehestä ja yksi 10 000 naisesta tekee itsemurhan”

    -Näyttäisi siis sille että asepalvelusaikana itsemurhia on keskimäärin vähemmän kuin kolmasosa siviilipuolen keskiarvoon verrattuna.

    Äänestä

  • Yksikin on liikaa kirjoitti:

    http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/varusmiehilla-vuosittain-kymmenia-itsemurhayrityksia/1938772

    ”Joka vuosi armeijassa kuolee 2 - 3 varusmiestä
    Palveluksessa kuolee nollasta viiteen, keskimäärin kahdesta kolmeen vuosittain.

    Kun nykyiset ikäluokat ovat noin 25.000 henkilöä ja siitä määrästä 2-3 keskimäärin tekee itsemurhan on se suhdelukuna yksi uhri 8.300 - 12.500 varushenkilös kohden.

    http://www.terveyskirjasto.fi/kotisivut/tk.koti?p_artikkeli=seh00158

    ” Vuosittain yksi 3 000 miehestä ja yksi 10 000 naisesta tekee itsemurhan”

    -Näyttäisi siis sille että asepalvelusaikana itsemurhia on keskimäärin vähemmän kuin kolmasosa siviilipuolen keskiarvoon verrattuna.

    Ovathan itsemurhat vankuloissakin harvinaisia.

    Äänestä

  • Rundi kirjoitti:

    Ovathan itsemurhat vankuloissakin harvinaisia.

    http://yle.fi/uutiset/vankien_itsemurhat_ovat_vahentyneet_selvasti/6150808

    "Vankiloissa tapahtuu keskimäärin 2–3 itsemurhaa vuodessa"

    http://yle.fi/uutiset/vankien_maaran_lasku_pysahtynyt/5051737

    "Tämän (2012) vuoden ensimmäisenä päivänä Suomessa oli 3 214 vankia.

    Eli noin joka tuhannes vanki tekee itsemurhaN vuosittain ja se non noin kymmenen (10) kertaa enemmän kuin vaikkapa intissä tapahtuu itsemurhia.

    Tällä perusteellä väitteelle vankiloiden vähäisistä itsemurhista ei ole perustetta.

    Äänestä

  • Esta Bien kirjoitti:

    Osa noista tapahtuu päihteitä väärin käyttämällä. Sanoisinpa, että Vaholla on varaa rehellisesti myöntää asioiden todellinen tila. Aines varusmiespalveluksessa on priimaa verrattuna monikertalaiseen pelastusarmeijaporukkaan.

    Äänestä

  • Esta Bien kirjoitti:

    http://yle.fi/uutiset/vankien_itsemurhat_ovat_vahentyneet_selvasti/6150808

    "Vankiloissa tapahtuu keskimäärin 2–3 itsemurhaa vuodessa"

    http://yle.fi/uutiset/vankien_maaran_lasku_pysahtynyt/5051737

    "Tämän (2012) vuoden ensimmäisenä päivänä Suomessa oli 3 214 vankia.

    Eli noin joka tuhannes vanki tekee itsemurhaN vuosittain ja se non noin kymmenen (10) kertaa enemmän kuin vaikkapa intissä tapahtuu itsemurhia.

    Tällä perusteellä väitteelle vankiloiden vähäisistä itsemurhista ei ole perustetta.

    - 1 ei halunnut siviiliin. Se oli lusinut yli 2/3 ja johtokunta pakotti sen ulos 5/6 osilla.
    Viikko ennen vapautumista se nosti sellissään sängyn pystyyn ja hirttäytyi sen päätyyn. Kolmekymppinen jäppinen.

    Äänestä

Ongelmia kyllä lakaistaan maton alle intissä. Valtio antaa varusmiehen käyttöön rynnäkkökiväärin ja ammuksia, joilla tappaa itsensä. Kovien panosten pihistäminen "muistoesineiksi" on intissä todella yleistä. Ei kestä kauaa, niin joku napsahtaa ja ryhtyy uudeksi Mika Muraseksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Näin se menee useimm kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/varusmiehet_ennatystyytyvaisia_armeijaan/6830303

"Suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoo saaneensa myönteisiä kokemuksia asepalveluksesta, kertoo Puolustusvoimat.
Varusmiehet ovat ennätyksellisen tyytyväisiä asepalvelukseensa. Tänä keväänä ja kesänä kotiutuneet varusmiehet antoivat loppukyselyssään koulutuksen laadusta ja varusmiespalvelusajastaan kaikkien aikojen parhaat arvosanat, kertoo Puolustusvoimat tiedotteessa.

Kyselyssä arvioitiin muun muassa armeijan koulutuskulttuuria ja esimiehiä. Palkattu henkilöstö sai arvosanaksi 4,1 asteikolla yhdestä viiteen.

Lisäksi suurin osa eli 85 prosenttia varusmiehistä kertoi saaneensa asepalveluksesta myönteisiä kokemuksia. Puolustusvoimien mukaan varusmiesten antama palaute on pitkällä aikavälillä jatkuvasti parantunut.

Keskeytyksiä entistä vähemmän
Asepalvelus keskeytetään nykyään entistä harvemmin. Eniten keskeyttämisiä vuonna tapahtui vuonna 2008, jolloin 19 prosenttia alottaneista keskeytti palveluksen.

Kesäkuussa kotiutuneiden palvelusaikana keskeyttäjiä oli 16,7 prosenttia. Osa keskeyttäjistä suorittaa armeijan myöhemmin loppuun.

60 prosenttia keskeytyksistä tapahtuu kahden ensimmäisen viikon aikana, kun alokkailla on lääkärintarkastukset."

-Näin se menee useimmilla. Osaa porukasta (se viides kolonna?) vaan näyttää ärsyttävän suunnattomasti mikä hyvänsä pv:n saama myönteinen julkisuus.

.
.
.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu