Yhtenäinen Venäjä Suomen suurimmaksi puolueeksi?

Muun muassa ruotsalaisethan jo kutsuvat maatamme Länsi-Venäjäksi, sillä nyky-Suomessa on yhä vallalla tsaarinaikainen byrokratia, raskasmielinen luterilaisuus ja herranpelko (auktoriteettejen sokeas kunnioitus). Auktoriteetit vaativat, että heille pokataan ja heitä kumarretaan. Presidentti Niinistö on hyvä esimerkki tästä länsivenäläisestä perinteestä. Myös presidentit Paasikivi ja Kekkonen edustavat tätä samaa.

Länsivenäjälle eli siis Suomeen voisi perustaa "Yhtenäinen Venäjä" puolueen, johon voisi liittää samalla viisi suomenkielistä hallituspuoluetta sekä Keskustan ja jättää RKP ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Kokoomushan on jo valmiiksi tiiviissä yhteistyössä sen veljespuolue Yhtenäisen Venäjän kanssa.

Yhtenäisen Venäjän noustessa Suomen suurimmaksi puolueeksi, se olisi samalla viesti suomalaisten toiveesta liittyä osaksi suurta ja mahtavaa Venäjää.
2393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Keskustaa ei voi jättää yhteispuolueeseen. Se on hallituspuolueisiin nähden kaikkein kriittisin ja edustaa jollain tavoin vanhaa hyvää puolueettomuuslinjaa.
Hallituspuolueet RKP mukana ja Perussuomalaiset kuuluvat samaan porukkaan. Persut ovat muuttuneet syksystä lähtien presidentin ja Kataisen hameenhelman kantajaksi. Lisäksi Moskovan seuduilla on monia persujen kaltaisia rasistiliikkeitä hakaristitunnuksineen. Persut ja Venäjä sopivat hyvin samaan kattilaan.

Äänestä
  • Kyllä se on nyt pelkästään vain kokoomus joka nyt veljeilee venäläisten kanssa.
    Sillä juuri tämä Putinin Yhtenäinen venäjä puolue on kokoomuksen veljespuolue Venäjällä.Ja niillä on todella aktiivista toimintgaa keskenään.

    Äänestä

  • kokoomus sucks kirjoitti:

    Kyllä se on nyt pelkästään vain kokoomus joka nyt veljeilee venäläisten kanssa.
    Sillä juuri tämä Putinin Yhtenäinen venäjä puolue on kokoomuksen veljespuolue Venäjällä.Ja niillä on todella aktiivista toimintgaa keskenään.

    "Lisäksi Moskovan seuduilla on monia persujen kaltaisia rasistiliikkeitä hakaristitunnuksineen."

    Olisin enemmän huolissani näistä länsiukrainalaisista katutappelijoista, jotka vaalivat Banderan ja muiden toisen maailmansodan aikaisten natsikollaboraattorien muistoa ja joita kumousvoimat Kiovassa ja muualla ovat käyttäneet likaisen työn tekijöinä Ukrainan laillista hallitusvaltaa kukistaessaan.

    Krimille saakka ei Kiovan juntan valta ulotu, eikä tule ulottumaan.

    "Persut ja Venäjä sopivat hyvin samaan kattilaan."

    Moni perussuomalainen on viime aikoina paljastunut Venäjän-pelolla ratsastavaksi halpahintaiseksi populistiksi, jopa natomieliseksi kiihkoilijaksi. Kaikki puheet siitä, että Perussuomalaiset edustaisi Venäjään nähden jonkinlaista maltillista järjen ääntä Suomessa, voidaan siis unohtaa.

    Äänestä

Kokoomus voi ollakin Suomen alueiden Venäjäpuolueessa.
Persujen mukaantuloa puolustan sillä, että meillä on Putinin kanssa yhteinen homovavastaisuus ja luterilaisvastaisuus ja siksi meidän pitää päästä joukkoon.
Me persuissa kannattamme suuroligarkkeja kuten Putinkin ja se painaa paljon.

Äänestä
  • Luterilaisella kirkolla on Venäjällä pitkät perinteet 1700-luvulta saakka. Enemmän Venäjällä ollaan huolissaan uudempien protestanttisten lahkojen ja ns. vapaiden suuntien toiminnasta. Esim. Etelä-Koreassa paikallinen helluntailaiskirkko on enemmän tai vähemmän CIA:n peitejärjestö ja operaatio.

    Äänestä

Kokoomus kuuluu ilman muuta yhtenäiseen Venäjään eikun Suomen venäläiseen puolueeseen tai no mikä se olikaan.
Venäjän alueiden puolueen ja Kokoomuksen runkona ovat äveriäät kapitalistit ja siinä kaveruksia rajat eivät eroita.

Äänestä
  • Kokoomus halua liittää Suomen Venäjään.

    Äänestä

Enemmänhän venäläisille olisi etua jos otsikkosi olisi:

"Venäjä Suomen suurimmaksi maakunnaksi".

Silloin venäläisetkin saisivat demokratian ja KGB hulivilit saataisiin ruotuun.

Äänestä
  • Ajatuksesi on nyt käytännössä kyllä täysin mahdoton toteuttaa yhtään mitenkään.
    Mutta toisnpäin se kyllä onnistuu todella helposti.

    Äänestä

  • ei onnistu kirjoitti:

    Ajatuksesi on nyt käytännössä kyllä täysin mahdoton toteuttaa yhtään mitenkään.
    Mutta toisnpäin se kyllä onnistuu todella helposti.

    Toisinpäin olisi tappio niin meille kuin naapureillekin verrattuna minun ehdotukseeni koska siinä me häviäisimme hiukan mutta venäläiset voittaisivat oman elämänsä.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    Toisinpäin olisi tappio niin meille kuin naapureillekin verrattuna minun ehdotukseeni koska siinä me häviäisimme hiukan mutta venäläiset voittaisivat oman elämänsä.

    Venäjä on joka suhteessa Suomea reilusti edellä ihan missä asiassa vain.

    Äänestä

  • turhaan valehtelet kirjoitti:

    Venäjä on joka suhteessa Suomea reilusti edellä ihan missä asiassa vain.

    Et kuitenkaan pystynyt erottelemaan missä asioissa Venäjä olisi edellä.

    Suomi on demokratia mutta Venäjä vain nimellisesti koska sieltä puuttuu vapaus poliittiseen toimintaan jos se ei ole Putinismia.

    Suomessa kansan elintaso on korkeampi.

    Suomi on teollisuusvaltio joka pystyy myymään halutessaan teollisia tuotteita kun Venäjä on raaka-aineviejä kuten kehitysmaat yleensäkin.

    Suomi on vakaa maa joka suhteessa kun taas Venäjällä on monen sortin selkkausta ja he vain hakeutuvat uusiin jotta saisivat gloriaansa lisättyä. Osoittaako se paremmuutta? Mielestäni sillä pyritään kompensoimaan alemmuuden tunnetta.

    Siinä nyt arvoisalle turhaan valehtelijalle miettimistä!

    Venäläiset todella voittaisivat ollessaan Suomen suurin maakunta!

    Oljyn ja kaasun maailmanmarkkinahinnat ovat tänä päivänä huippulukemissa.
    Ja Venäjä hyötyy tästäs kertomastani asiasta todella paljon.

    Venäjä on viime vuosina saanut huikeita summia öljyn-ja kaasunmyynnistään maailmalla.

    Suomessa voidaan vain haaveilla moisista vientituloista mitä Venäjällä nyt on.

    Äänestä

  • höpöhöpö.. kirjoitti:

    Hyötyy tai ei niin se kuitenkin osoittaa Venäjän raaka-aineista riippuvaksi kehitysmaaksi.

    Tuo öljy ka kaasu vastaavat tilannetta jossa veisimme tukkia, halkoja ja tervaa vaan ei muuta ja tervakin olisi jo jaloste maakaasuun ja raakaöljyyn verrattuna.

    Länsimaiden talous on puoliksi jo puhjennut velkakupla. Venäjällä on niitä asioita, jotka tällä vuosisadalla tulevat arvoonsa, kun kilpailu niukkenevista resursseista kiristyy. Aika työskentelee Venäjän hyväksi, länttä vastaan... Rahan ja demokratian aika tulee joka tapauksessa tiensä päähän. Veri ja maa, arkaaiset, ikuiset asiat, nostavat taas päätään. Vallantahto voittaa rahanahneuden. Oswald Spenglerin aikoinaan ennustamat "caesarilaiset" persoonat tekevät tuloaan. Putin on tuon uuden ihmisen prototyyppi. Siksi hän voittaa, lopulta.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    " Aika työskentelee Venäjän hyväksi, länttä vastaan..."

    Aika työskentelee tasan tarkkaan koko ihmiskuntaa vastaan. Se on kuule niin, ettei kukaan ehdi nähdä sitä sinun caesarilaista aikaa, jollei tälle maailmantuholle laiteta loppua. Venäjä on muiden mukana tuhoamassa ihmiskunnan ja luonnon kykyä elää maailmalla.

    Äänestä

  • Koroljov kirjoitti:

    Länsimaiden talous on puoliksi jo puhjennut velkakupla. Venäjällä on niitä asioita, jotka tällä vuosisadalla tulevat arvoonsa, kun kilpailu niukkenevista resursseista kiristyy. Aika työskentelee Venäjän hyväksi, länttä vastaan... Rahan ja demokratian aika tulee joka tapauksessa tiensä päähän. Veri ja maa, arkaaiset, ikuiset asiat, nostavat taas päätään. Vallantahto voittaa rahanahneuden. Oswald Spenglerin aikoinaan ennustamat "caesarilaiset" persoonat tekevät tuloaan. Putin on tuon uuden ihmisen prototyyppi. Siksi hän voittaa, lopulta.

    Enemmänkin arvoisa Koroljohvi sinun Putinisi on Hitlerin reinkarnaatio. Samat venkeet on kuin aikoinaan Aatulla ennen II maailmansotaa.

    Venäjä ei voi voittaa raa'assa sodassa jos se ei alennu ydinaseisiin jolloin kukaan ei voita. Jos Venäjä alkaa aatun temput niin saahan se pienet naapurinsa vallattua joskin se tullee maksamaan mutta kokonaisuudessaan se tulee häviämään kuten Aatukin aikoinaan.

    Toivon todella jotta Aadolf Putin saa rauhoittavan annoksen mitä hyvänsä lääkettä jottei vie omaa ja naapurimaitansa turmioon.

    Epäilen kuitenkin Venäjän kansojen huomaavan Putinin vehkeilyt ja sille käy kuten virkaveljelle naapurissa, matka Kiinaan pakoon Moskovan uusia herroja.

    ""Venäjä ei voi voittaa raa'assa sodassa jos se ei alennu ydinaseisiin jolloin kukaan ei voita.""

    Kerrohan nyt sitten että kun sinä lähdet hyökkäämään tuonne Venäjälle.
    Niin minä tuun sitten aivan varmasti katsomaan sitä hyökkäystäsi.

    Täytyy nyt vain itse varoa todella paljon etten itse vain menehdy.Nimittäin NAURUUN.

    Äänestä

Jospa olis Alueiden Suomi Puolue, jonka runkona on Kokoomus ja PerSu. Nää järkkäis Uhtualle pakolaishallituksen, joka pyytäs liittään Venäjän Suomeen.
Venäjn maakuntiin tulis suomal kuvernööri. Suomi ainoaks sallituks kieleks ja ASP puolueeks ja hakaristit tunnukseks.

Äänestä

Niin, ja mitäs vikaa sinää kommunismissa nyt muka sitten oli?

Parempi se oli kuin tämä raaka ihmiskokeilu markkinakapitalismilla.

Äänestä

"Suomi on demokratia mutta Venäjä vain nimellisesti koska sieltä puuttuu vapaus poliittiseen toimintaan jos se ei ole Putinismia."

Kokoomuksen mielestä on toisin. Putinin Venäjä ja kapitalismi on suomalaislle kapitalisteille tavoiteltava asia.

Äänestä
  • En tosin vastaa Kokoomuksen ohjelmista mutta sivusta seuraajana en ole moista havaintoa tehnyt. Mielestäni Kokoomus on varsin demokratian linjalla.

    Äänestä

  • niittyar kirjoitti:

    En tosin vastaa Kokoomuksen ohjelmista mutta sivusta seuraajana en ole moista havaintoa tehnyt. Mielestäni Kokoomus on varsin demokratian linjalla.

    ""Mielestäni Kokoomus on varsin demokratian linjalla.""

    Tämä ns.sote-uudistuhan on nyt loistava esimerkki tuosta mainitsemastasi asiata.

    Suomalaisten julkiset terveyspalveluthan nyt eriarvoistettiin aivan täysin vallan kokonaan kokomuslaisen pääministerin johdolla.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Hieno tulevaisuus kirjoitti:

Muun muassa ruotsalaisethan jo kutsuvat maatamme Länsi-Venäjäksi, sillä nyky-Suomessa on yhä vallalla tsaarinaikainen byrokratia, raskasmielinen luterilaisuus ja herranpelko (auktoriteettejen sokeas kunnioitus). Auktoriteetit vaativat, että heille pokataan ja heitä kumarretaan. Presidentti Niinistö on hyvä esimerkki tästä länsivenäläisestä perinteestä. Myös presidentit Paasikivi ja Kekkonen edustavat tätä samaa.

Länsivenäjälle eli siis Suomeen voisi perustaa "Yhtenäinen Venäjä" puolueen, johon voisi liittää samalla viisi suomenkielistä hallituspuoluetta sekä Keskustan ja jättää RKP ikuiseksi oppositiopuolueeksi. Kokoomushan on jo valmiiksi tiiviissä yhteistyössä sen veljespuolue Yhtenäisen Venäjän kanssa.

Yhtenäisen Venäjän noustessa Suomen suurimmaksi puolueeksi, se olisi samalla viesti suomalaisten toiveesta liittyä osaksi suurta ja mahtavaa Venäjää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu