Herkat ja tunteikkaat eivät kestä siellä ollessaan vaikeita elämäntilanteita, joita vääjäämättä tulee jokaiselle eteen, sillä siellä ei tunneta empatiaa eikä myötätuntoa vaikeuksissa olevia kohtaan, Vaikeuksissa olevia toki kehoitetaan pysyttelemään lujina ja kestävinä, ja lohdutetaan Raamatun lainauksin sillä, että "eletään kriittisiä aikoja, joista on vaikea selviytyä". Toki sukulaisia tuetaan, kuten yleensäkin sukulaisrakkaudessa.missäpäin maailmaa missä uskonnossa tahansa.
On tullut tietoon tapauksia, joissa perheenjäsen on toistuvia kertoja pyydellyt seurakunnan valvojia apuun rauhoittamaan meneillään olevaa perheriitaa, toisen osapuolen suojelemiseksi, mutta ajankohta ei kuitenkaan ole sopinut valvojille. Ovelta ei ole kuulunut koputuksia, eikä paimennuskäyntejä ole "tilanne päällä" ollessa vaivauduttu tekemään, jolloin riitelevien osapuolten henkiset ja hengelliset olotilat olisivat olleet todistettavasti todennettavissa. Laiskuudella on voitettu paljon omalla mukavuusalueella ja näin on vältytty puuttumasta perheriitoihin ja niihin niin helposti johtaviin hengellisiin syihin. Moniko perhe olisi voinut säästyä rikkoutumiselta, jos paimennuskäynteihin olisi ollut halukkuutta myös akuuttitilanteissa, vallankin silloin kun jokin perheenjäsen on pyytänyt valvojilta apua tai puuttumista tilanteisiin niiden kehitysvaiheessa? Usein suomalaisessa perheessä, vaikkakin olisi kyse Jehovan todistaja perheistä, on alkoholin väärinkäytöllä omat syynsä ristiriitatilanteiden syntyyn tai ainakin se auttaa laukaisemaan niiden syntymistä.
On tullut tietoon tapauksia, joissa perheenjäsen on toistuvia kertoja pyydellyt seurakunnan valvojia apuun rauhoittamaan meneillään olevaa perheriitaa, toisen osapuolen suojelemiseksi, mutta ajankohta ei kuitenkaan ole sopinut valvojille. Ovelta ei ole kuulunut koputuksia, eikä paimennuskäyntejä ole "tilanne päällä" ollessa vaivauduttu tekemään, jolloin riitelevien osapuolten henkiset ja hengelliset olotilat olisivat olleet todistettavasti todennettavissa. Laiskuudella on voitettu paljon omalla mukavuusalueella ja näin on vältytty puuttumasta perheriitoihin ja niihin niin helposti johtaviin hengellisiin syihin. Moniko perhe olisi voinut säästyä rikkoutumiselta, jos paimennuskäynteihin olisi ollut halukkuutta myös akuuttitilanteissa, vallankin silloin kun jokin perheenjäsen on pyytänyt valvojilta apua tai puuttumista tilanteisiin niiden kehitysvaiheessa? Usein suomalaisessa perheessä, vaikkakin olisi kyse Jehovan todistaja perheistä, on alkoholin väärinkäytöllä omat syynsä ristiriitatilanteiden syntyyn tai ainakin se auttaa laukaisemaan niiden syntymistä.
Vastaukset 15
Vanhimmat
14 Veljet, mitä hyötyä siitä on, jos joku sanoo uskovansa mutta häneltä puuttuvat teot? Ei kai usko silloin voi pelastaa häntä?
15 Jos veljenne tai sisarenne ovat vailla vaatteita ja jokapäiväistä ravintoa, 16 niin turha teidän on sanoa: "Menkää rauhassa, pitäkää itsenne lämpimänä ja syökää hyvin", jos ette anna heille mitä he elääkseen tarvitsevat.
17 Näin on uskonkin laita. Yksinään, ilman tekoja, se on kuollut.
>> Moniko perhe olisi voinut säästyä rikkoutumiselta, jos paimennuskäynteihin olisi ollut halukkuutta myös akuuttitilanteissa, vallankin silloin kun jokin perheenjäsen on pyytänyt valvojilta apua tai puuttumista tilanteisiin niiden kehitysvaiheessa?
Joka ainoa pariskunta on itse vastuussa omasta käyttäytymisestään ja reaktioistaan.
Eivät vanhimmat ole parisuhde-erotuomareita ja narusta vedettäviä parisuhdeterapeutteja.
On vastuuntunnotonta edes koettaa vierittää vastuu omista edesottamuksistaan (parisuhtessa on aina kaksi vastuulista) kolmansille osapuolille ja tässä tapauksessa vanhimmille.
Ongelmapareille oikea osoite on parisuhdeterapia, sekä tavoite ottaa vastuu omista toimista, reaktiomalleista ja niiden seurauksista.
Olisiko viisaampaa soittaa 112:een ja pyytää poliisia puuttumaan riidan alkuvaiheessa meneillä olevaan sanailuun, kuin seurakunnan valvojia toteamaan päihtymyksen astetta ja riidan vakavuutta? Poliisilla on pelisilmää, ja ne vievät tarvittaessa toisen osapuolista, aina yleensä riitaa haastavan osapuolen, pahnoille lepäilemään. Tuskin seurakunnan valvojat tällaiseen menettelyyn puuttuisivat mitenkään, sillä eihän se heille kuulu, kuten totesitte.
Jos kyseessä on agressiivinen kännikäs jonka poliisi vie putkaan,
vanhimmat tuskin hänelle mitään järkeä päähän saavat.....
Vaikka Raamatulla pähän löisivät,
turpaansa korkeintaan saisivat siinä.
Humalaisten avioparien riitelyt on ikäviä
mutta humalaisille ei järkipuhe auta.
Selvinpäin on paimennuskäynnin kohteen oltava.
Kannattaisi pohtia mitä järkeä on alkoholia ottaa kun sitten riidellään?
Selvinpäin sujuu keskustelu paremmin.
Mitenkäs seurakunnan johtajat suhtautuvat perheessä tapahtuvaan juopotteluun? Eikö johtajilla ole oikeutta puuttua kotipiirin sisällä tapahtuvaan kännäilyyn, vaikka känniriidat olisivat tuhoamassa avioliittoa? Oletan näin tuosta avauksen kirjoituksesta, koska eivät tehneet pyynnöistä huolimatta paimennuskäyntiä, jolloin olisivat voineet todeta päihtymyksen voimakkuuden ja kännisen käyttäytymisen. Uskoisi kuitenkin, että johtajien yllättävä vierailu kotiin kesken kännäilyn, pelästyttäisi juopon. Ehkä jäisi kännittelyt siten vähemmälle.
Onko tosiaankin niin, että kännittylyyn puututaan vasta sitten, jos se muuttuu julkiseksi juopotteluksi, ja siten jo aiheuttaa yleistä paheksuntaa ja huonoa mainetta seurakunnalle sillä että juoppo kuuluukin siihen?
Paitsi että toistuvat "mustamaijan" vierailut ja juopon taluttamiset poliisiautoon herättäisivät nekin kummeksuntaa naapureissa, ja sekös aiheuttaisikin yleistä paheksuntaa jehovantodistajia kohtaan. Voisiko tällainen asetelma lopulta johtaa siihen, että juopon uhri saisi satikutia juopolta ja sen lisäksi johtajilta. Edellytettäisiinkö seurakunnan maineen suojelemiseksi henkisesti pahoinpidellyltä juopon uhrilta edelleenkin vain mielenmalttia, kestävyyttä ja lujuutta, henkisen sairastumisenkin uhalla, ja pidättyvyyttä soitella 112:een, ilman, että johtajat alkaisivat ojentamaan juoppoa tai muullakaan tavoilla puuttumaan juopon elämäntapaan?
nythän on Vanhemmistoa kehoitettu keskustelemaan
jokaisen srk:laisen kanssa
joka viikko.Hjälpkallanin mukaan ainakin.
Toivotaan että heillä on silloin Alkometri ja huumeseulavälineet mukanaan myös.
Ehkä jäisi kännittelyt siten vähemmälle...
.
Oikeestaan ...joka pv ne puhallukset ja
huumeseulat,
jos vähänkään on naama srk:laisella norsunv*lla...
Vanhemmsitolla muutakaan tekemistä ookkaan kun
puhalluttaa ja
ootella pytyn vieres kusinäytteitä.
Täs kaupungis ainakin vanhemmat kehoitti juopottelavan
kärsinyttä puolisoa muuttamaan erilleen asumaan,
jos yhtään tuntee olonsa uhatuksi.
auttoivat kyllä ko.alkkista sitten toipumaankin.
Kaupunkikohtaista on, ei kaikissa vanhemmistoissa ole
ihan päteviä tyyppejä,
25% todistajista kun on vanhuksia niin taitaa olla
dementikkoja osa vanhemmistostakin.--
Seurakunnan maine ei ole yhdestä häiriköstä kiinni.=>
Jeesuksen omista opetuslapsistakin oli häiriötä,
kuten siitä Juudaksestakin.
On silti seuraajia Jeesuksella ollut vuosituhannet.
Valvira, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto, ohje: Alkoholiasiat ravintolassa.
Dnro 4361/13.08.02/2012 Sivu 13 (45)
”Päihtyneen henkilön arvostelukyky on voimakkaasti heikentynyt. Tämän vuoksi hän on arvaamaton eikä hänen käyttäytymistään voi ennakoida.
Päihtyneen henkilön tuntomerkkejä ovat erilaiset toiminnalliset häiriöt kuten horjuminen, sammaltava tai kovaääninen puhe, epävarmat ja haparoivat liikkeet, nuokkuminen, lasittunut katse jne.”
Kannattaa yhdessä puolison kanssa
tutkailla Raamattua ja jw.org saittia jo
ennenkuin
pukkaa kriisiä päälle... ===>>>
Apua pariskunnille ja vanhemmille
Selviämmekö ensimmäisestä avioliittovuodesta?
Miten voimme estää keskustelujamme muuttumasta aina kiistelyksi?
Miten puhua lapselle seksistä? Aviopareilla on lukemattomia kysymyksiä.
Tarjolla tuntuu olevan myös lukematon määrä jos jonkinlaisia vastauksia.
Raamattu sisältää käytännöllisiä neuvoja,
jotka auttavat lujittamaan avioliittoa ja ovat hyödyksi lastenkasvatuksessa. Ne voivat hyödyttää kaikkia syntyperästä ja kulttuuritaustasta riippumatta.
http://www.jw.org/fi/raamatun-opetukset/perhe/pariskunnat-vanhemmat/
Laskin et tuossa oli aviopareille 18 eri 'kriisi'-juttua.
Kun ehkäisee pahat kriisit niin ei mene liittokaan karille ihanhevillä
Lääkkeillä voidaan turruttaa herkkyydet ja tunteilut tipotiehensä. Ei niiden vaikutuksen alaisena kaipaa osanottoja, empatioita tai sympatioita. Mutta mieltä turruttavat lääkkeet vievät myös kyvyn osoittaa empatiaa tai myötätuntoa.
Suomen kansasta syö mt-lääkkeitä vissiin jo yli 500 000 kansalaista.
Sitten lääkkeen päälle Alkoa,
niin kyllä löytyyTUNTEITA ihan
tappoon asti.
Kannatta mennä mt-toimistoon
-jos ei haluu jutella vanhemmiston kanssa--
mieluummin kuin lääkitä Pahaa Oloaan alkoholilla.
Jotain on henkisesti huonosti jos kännätä pitää.
Uskis tai ei.
yöksi lukemista...
vanhemmsitolle myös..
Alkoholijuomat (1 osuma)
alkoholiongelma voitetaan: w13 1/8 8-9; w12 1/5 20-21; w12 1/10 26-27;
w10 1/1 3-4, 6-7, 9-10; w10 1/8 20-21; rk 7-8; w09 1/2 28-29;
w09 1/9 6; yb08 7, 107; g 12/08 28; yb07 53-54, 206; g 5/07 21-22;
w06 15/2 12; w03 15/7 8-9; yb98 172-173; w96 15/10 29; g87 8/11 10-11
dx86-13 - Hakemisto 1986–2013
http://wol.jw.org/fi/wol/s/r16/lp-fi?q=alkoholiongelma&p=par
Jehovan todistajat eivät mene helpolla mihinkään.
Eivät avioliittoauttajille tai vastaavaan mielenterveys toimistoon,tämä olisi ihan äärimmäistä.
-Avioliitto neuvojat katsovat ja kuuntelevat kyllä, mutta epäilen seurankin tietävän tämän lähinnä vanhimpien kun tämä avioliitto neuvoja voi antaa kilteisiä näkemyksiä seuran kantaan nähden.
Mm:on mahdollista ehdottaa asumuseroa ja avioeroakin,näitä on ja aika tavallistakin.
Miten mennä tuonne kun ehdotus voi olla avioero,se on aika yleistä kun tilanne ei korjaannu.
Mielen terveys toimistoon taas seura ei ole kehoittanut jos ei nyt sitten aivan viime vuosina ole kanta muuttunut.Mielenterveys puolella on seuran asiat liikaa tapetilla ja tätä seura vältää.
Alkoholin hallitessa perheessä on tilanne paha,alkoholi riippuvainen ei voi mennä noihin kerhoihin,sielä on uskonnolla sijansa eli sinne on uskonto sotkettu voimakkaasti.
Katkolle ei voi mennä,sielä uskonto ja kaikki maaginen sotkettu sekaisin sinne ei voi jt mennä.
On kaiken maailman rukoushetkiä ja pappeja joka mutkassa,hartaus iltoja jne...ne on täysin sotketttu uskonnolla ,hyvinkin outoa jos ei usko jumalaan niin se ei sielä käy.Tai edustaa muuta kuin luterilaisuutta.
Jehovan todistajan on hyvin paha sairastua mihinkään tai pyytää apua,seura on tehnyt siitä sellaisen olemukseltaan että joutuu väkisinkin osalliseksi mieli ottaa apuja muualta.