Kuka alottaisi kansalaisaloitteen EU:sta eroamisesta. Ei ole tuonut muuta kuin rahanmenoa ja kaikenlaisia hulluja lakeja noudatettavaksi. Ollaan kohta ihan puilla paljailla, kun EU kuppaa aina vain lisää rahaa muille maille. Seuraavaksi Ukrainaan.
Alun perinkään en ollut EU: n kannalla, kun osasi arvata mitä tuo tullessaan. Aivopesulla saatiin epävarmat äänestämään puolesta ja tässä nyt ollaan.
Nyt sitten Obamakin sotkeutuu EU:n tilanteeseen, vaikka itsellä ei ole puhtaat jauhot pussissa. EU alkaa olla sellainen sotku, ettei siitä kohta ota mitään selkoa. Siksi olisi erottava pahemman välttämiseksi.
Alun perinkään en ollut EU: n kannalla, kun osasi arvata mitä tuo tullessaan. Aivopesulla saatiin epävarmat äänestämään puolesta ja tässä nyt ollaan.
Nyt sitten Obamakin sotkeutuu EU:n tilanteeseen, vaikka itsellä ei ole puhtaat jauhot pussissa. EU alkaa olla sellainen sotku, ettei siitä kohta ota mitään selkoa. Siksi olisi erottava pahemman välttämiseksi.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Totta joka sana. EU on tuonut vain köyhyyttä ja paljon velkaa.
Tuo aloittamasi kansalaiskeskustelusi erota eu sta on ainakin minulle aivan uusi asia. Koskaan aiemmin en ole missään asiayhteydessä havainnut että joku haluaisi erota eu sta. Ainakin minulle ihan uusi juttu.
Aloittaja on niitä kuuluisa Kremlin kellokkaita joiden ainoa tarkoitus on palvella Venäjää. EU on heille paha uhka. Siksi sitä vastaan pitää hyökätä kaikin keinoin.
EU on parasta mitä Euroopalle ja Suomelle on tapahtunut sitten Rooman vallan!
Olen itsenäinen ja omilla aivoillani ajatteleva entinen kokoomuslainen. Te Obaman ja Merkelin ajatusmaailman omaavat tulette huomaamaan jo muutaman vuoden kuluttua miten EU hajoaa omaan mahdottomuuteensa.
Obama on johtajana venäläisiä vihaava ja häntä voisi verrata Hitleriin, joka vihasi juutalaisia.
Kun Jumala valitsee kahdesta suurjohtajasta työtoverikseen vain toisen, kuten Raamatussa on kirjoitettu. Onkohan se sitten Raamatun arvot omaava Putin vai huumeitten puolestapuhuja ja homoliittojen puolella oleva Obama. Ei tarvitse olla järkeäkään kun tietää vastauksen.
Jumalan Rauhan Tervehdys !
Olen uskovainen (ev.lut vielä - toistaiseksi) ja kauhistelen sitä että homojärjestölle
löytyy 500 000 € tukirahaa. Nykyinen meno on ennustettu Raamatussa suurena
luopumuksena jolloin synti saa suuren vallan. Sielunvihollisella on monta
vaatekertaa ja se ei pidä lomia. Haureus jne on saanuta "suvaitsevaisuus" -
vaatteet päälle.
Maailmalla on kiire kadotukseen, sillä tiellä ei oo nopeusrajoituksia.
Sitten kun homopareja aletaan vihkiä kirkossa on aika jättää se baabeli.
Obama on tämän sielunvihollisen yksi ruumiillistuma. Hänen huumepuheet, homoliittojen puolustelu ja sotaisuus sekä manipuloiva valehtelu on sen osoittanut.
Merkel on hänen kumppaninsa täällä Euroopassa. Tekee työtä Jumalan vastaisesti ja manipuloi EU.n kautta.
Oletko kuullut itsenäisyyspuolueesta?
Kyllä Jumala tietää ja tekee mitä pitää, kun aika on kypsä.
Älkää mistään murehtiko..
EU:n vastustaminen,ei me siitä kuitenkaan eroon päästä.
Itsekkin äänestin EU jäsenyyttä vastaan,mutta ei sitä enää vaikuta vastustaa
Nyt pitäisi päin vastoin pyrkiä kehittämään sitä että se olisi hyvä kaikille ihmisille.
EU voi olla sekä hyvä että huono,riippuen ihan siitä minkälaiseksi se halutaan tehdä.
Kurjaa sekin jos persut ja kumppanit pistää yhteiskunnassa vasiten asiat päin helvettiä siksi,että saadaan haukkua EU:ta sitte.
Me ollaan kuitenki EU:ssa niinku ennenkin,mutta asiat on vaan päin helvettiä.
Mie ja heti.
tällähetkellä yksi osavaltio unionissa ja toimintaedellytykset on sen mukaiset.Hitaasti mutta vamasti integraatio etenee jokaisella elämän alueella kohti maalia. Tämä kaikki tapahtuu riippumatta siitä ,mitkä puolueet ovat hallituksessa.
Oikeastaan suomessa voisi olla yksi puolue johon voisi liittyä kaikki tällähetkellä olevat eduskunta puolueet.Kaikki ne on vuorollaan edistäneet liittovaltion asiaa, vaikka siitä puhumista on kierretty kuin kissa kuumaa puuroa.
Perusuomalaisilla oli hyvä meininki päällä "jytky" vaaleissa teemalla "missä eu siellä ongelma" ,mutta mutta nyt näyttää siltä ,että vierähtää helposti toisetkin 20v eikä asian suhteen tapahdu mitään.
Kun Soini ei tukenut kansalaisaloitetta suomen eroamista eu:sta ,siinä vaiheessa loppui usko tähän porukkaan. Jos Soini olisi tukenut aloitetta ,kaikki perussuomalaiset olisi allekirjoittaneet aloitteen ja olisi saatu kunnon keskustelu aikaiseksi.
Skotlantilaisen investointipankin pääekonomisti lausui taannoin suomen taloustilanteesta " ei millään pahalla ,mutta suomen taloudella ei ole euroopan kannalta mitään merkitystä"
.Mutta meille sillä on ja paljon olisi voinut sen eteen tehdä jos me ei annettaisi tukea tälle typerälle liittovaltiopolitiikalle.