Vaalit 2015v.

Nyt on oikea aika keskustella vaali yhteistyöstä. Alajärven on hyvä laittaa ehdokkaita esille.
Hyvä on olla kaikista alueen kunnista nimiä. Mielenkiintoista on hakea kelvollinen nimi itse vaaleihin. Nais tai mies ehdokas selvinnee kun listassa on ilmeisesti molempia. Mitkä kunnat haluaisivat olla mukana? Ehdokas on mahdollista olla alueelta jonka henkilö on eniten kannatusta saava.
Keskusta on nyt hyvässä nosteessa ja kiinnostava ehdokkaille. Laajan alueen oma ehdokas on "varma" läpimenijä.
Vanhoista nimistä voinee aloittaa?
Esko Ahonen on pudonneista kärki ehdokas.
Mikko Savola on istuvista alueen toiselta laitaa, yksi vaihto ehto.
Josko alueen sisältä löytyisi hyviä ehdokkaita?
18232
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Voi hyvänen aika, kun seuraa lehtien palstoja, niin keskustahan on viemässä kaikki
palvelut pieniltä paikkakunnulta. Kun on seurannut esim. Ähtärin sairaalan alasajoa
niin eikös sairaanhoitopiirin päättävissä elimissä istu pääasiassa keskustalaisia.
Alueuutisissa haastateltiin keskustalaista oliko nyt sitten hallituksen vai valtuuston
puheenjohtaja, niin hän oli täysin sairaalan lopettamisen kannalla. Istuuhan
Alajärvenkin valtuustossa suurin osa keskustalaisia, sivukylät näivettyy ja kaupunki
velkaantuu.

Äänestä
  • Kokoomus tuhoaa maaseudut ja sdp se on tosi asia.

    Äänestä

  • Alajärven ja Ähtärin sairaalat tulee pitää toiminnassa. Tosin erikoissairaalan tasoiset hoidot tulevat keskittymään muualle. Tämäkin puoltaa yhtenäistä näkemystä tässäkin asiassa. Kunpa saataisiin kaksi edustajaa jotka kuuluisivat tulevaan hallitukseen täältä.
    Alajärvi on keskustaa hyvin kehittänyt, uimahallin ym. Kyliltä ei ole kunta kyennyt säästöjä saamaa.
    Euron liian korkea arvo on kyllä jo vienyt kyliltäkin ym. elin voimaa.
    Keskustan uskon asian seuraavassa hallituksessa korjaavan.
    Muutoinkin luovan uusia mahdollisuuksia koko maahan.
    Tämän hallituksen ministerit ovat kyllä idän kauppaa lausunnoillaan tuhoamassa.
    Sauli Niinistö on virkansa puolesta pannut ministerit ojennukseen. Onneksi virkaan kuuluu ulkopolitiikan johtaminen.

    Äänestä

  • Savolaa äänestimme maitotilallisina. Laitto lehmät kaikki pois heti kun pääsi eduskuntaan. Taitaa olla poijalla pakko päästä toiselle kaudelle petettyine lupauksineen maitokiintiöistä ja meidän edunvalvonnasta.

    Lopetti sairaalan , koulut, ja Tuomarniemenkin.. Joten ei tule ääniä Ähtärin rannalta.

    Ex-Alajärveläisenä vois Eskoa äänestää. Lupsakka poika.

    Äänestä

  • Ei kai ihmiset nyt enää hätävilkku-Eskoa mihinkään päättämään halua? Siinä oli mies, joka vaan kaikille-kaikkea-hyvää ja runoja lohkoi. Tuollaisia päättäjiä....

    Äänestä

  • Sinun parastasi yrit kirjoitti:

    Alajärven ja Ähtärin sairaalat tulee pitää toiminnassa. Tosin erikoissairaalan tasoiset hoidot tulevat keskittymään muualle. Tämäkin puoltaa yhtenäistä näkemystä tässäkin asiassa. Kunpa saataisiin kaksi edustajaa jotka kuuluisivat tulevaan hallitukseen täältä.
    Alajärvi on keskustaa hyvin kehittänyt, uimahallin ym. Kyliltä ei ole kunta kyennyt säästöjä saamaa.
    Euron liian korkea arvo on kyllä jo vienyt kyliltäkin ym. elin voimaa.
    Keskustan uskon asian seuraavassa hallituksessa korjaavan.
    Muutoinkin luovan uusia mahdollisuuksia koko maahan.
    Tämän hallituksen ministerit ovat kyllä idän kauppaa lausunnoillaan tuhoamassa.
    Sauli Niinistö on virkansa puolesta pannut ministerit ojennukseen. Onneksi virkaan kuuluu ulkopolitiikan johtaminen.

    Savola ei enää pääse toiselle kaudelle oli Vistbacan kans lopettamassa sairaalan. Nyt samat puhaa sen yksityistämistä. Hongiston avustaja Takala samassa porukassa. Hongistokin saa mennä töihinsä eduskunta on ohi. Jäi kiinni omista touhuistaan. Reijo, Mikko ei pääse toistakautta. Esko voi miettiä, Alavudelta Anttila olis kova nimi. Ei valehtelijoita ainakaan. Mikko lopetti maitotilansa heti elikkä ei ole kepulainen on nyt kokoomuksen ehdokas,, oikeesti.

    Äänestä

Sellainen ehdokas olisi hyvä, joka kannattaa tasa-arvoista avioliittolakia. Häntä äänestäisin.

Äänestä
  • Palmu ehdokkaaksi

    Äänestä

  • vaalit kirjoitti:

    Palmu ehdokkaaksi

    Just joo...ei nouse nenä ainakaan tuulessa enempää pystyyn!

    Äänestä

  • Kärsä kirjoitti:

    Just joo...ei nouse nenä ainakaan tuulessa enempää pystyyn!

    Palmu Palmu ja Palmu siinä jokaiselle jotain.

    Äänestä

Palmu ehdokkaaksi, hän on nuori ja nainen

Äänestä
  • Ei tässä palmujen alle joura . Putkonen ja IPU olkoon se jolla mekin selvitään,

    Äänestä

  • kettolainen kirjoitti:

    Ei tässä palmujen alle joura . Putkonen ja IPU olkoon se jolla mekin selvitään,

    No, päälehän minäkin haluaisin en alle.

    Äänestä

Eiköhän anneta Eskon olla Vetelissä eläkkeelle saakka ja sitten Dementia-kodille muistelmia tekemään.

Äänestä

Kannatan Eija Kiviharju-Ketolan nimeämistä koko Alajärven ehdokkaaksi,loikkasi pois persuista ja edustaa nykyään IPU puoluetta.
Ei luurankoja kaapissa,ei mielistele ketään eikä mitään!

Lähdetään pyytämään ehdokkaaksi!

Äänestä
  • Juu uskalsi pistää Ramillekin jauhot suuhun ja Eija ei ääntä ja pelottelua pelkää...

    Äänestä

Ipu & kiviharju-ketola.??
Never heard...mitä cv:ssa saavutuksia?
Luurankoja on kaikilla kun oikein osaa etsiä joten ....
Kenen puolella ja mitä tekee työkseen?

Äänestä

Jatkaako Hongisto?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Sinun parasta yritän kirjoitti:

Nyt on oikea aika keskustella vaali yhteistyöstä. Alajärven on hyvä laittaa ehdokkaita esille.
Hyvä on olla kaikista alueen kunnista nimiä. Mielenkiintoista on hakea kelvollinen nimi itse vaaleihin. Nais tai mies ehdokas selvinnee kun listassa on ilmeisesti molempia. Mitkä kunnat haluaisivat olla mukana? Ehdokas on mahdollista olla alueelta jonka henkilö on eniten kannatusta saava.
Keskusta on nyt hyvässä nosteessa ja kiinnostava ehdokkaille. Laajan alueen oma ehdokas on "varma" läpimenijä.
Vanhoista nimistä voinee aloittaa?
Esko Ahonen on pudonneista kärki ehdokas.
Mikko Savola on istuvista alueen toiselta laitaa, yksi vaihto ehto.
Josko alueen sisältä löytyisi hyviä ehdokkaita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu