Usan uho

Ihmetyttää suuresti, että millä rahkeilla se Usa koko ajan uhittelee ja järjestelee asioita toisella mantereella. Aika oudolta vaikuttaa amerikkalaistahon sanoma: Krim kuuluu Ukrainalle ja pysyy! Sehän on suorastaan sodanjulistuksen sanomaa.
1270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Onko se jotenkin yllättävää että maailman sotaisin valtio huutelee tuollaisia?

Äänestä
  • USA on juuri teidänkaltaisista koostuvien maiden kurinpalauttaja. Hyvä, että edes joku on oikeuden puolella. Rosvojen pitääkin saada selkäänsä ja kunnolla.

    Äänestä

  • ELÄKÖÖN USA kirjoitti:

    USA on juuri teidänkaltaisista koostuvien maiden kurinpalauttaja. Hyvä, että edes joku on oikeuden puolella. Rosvojen pitääkin saada selkäänsä ja kunnolla.

    Jeesus että on hyväuskoista porukkaa. Oletko vielä samaa mieltä pian kun tulevat suomen vedet vapauttamaan?

    Äänestä

USA:n niinkuin kaikkien muidenkin olisi hyvä pysyä omalla
alueellaan,suojellen vain omia rajojaan,
nyt sieltä lähetetään tappajia ympäriinsä,ei auttamishalussa
vaan omaisuuksien keräämisessä itselle.

Katsokaa vaan miten paljon tuhoa USA on saanut aikaan kaikkialla.

Kuuba(,kauppasaarto on johtanut kuuban kansan kärsimään,
ja siitä kärsii koko maailmantalous) tämä vain siksi ettei kuuba
taipunut USA:n vallan alle.

Vitnam, maa tuhottu pommituksin ja viljely on hankalaa myrkytetyn
maan alueella,syntyvät lapset usein vammaisia,miksio, vain
siksi ettei taivuttu USA:n tahtoon.

Irak, Saddam saatiin tapettua mutta on kansan asiat paremmin,
ei ole, mutta USA saa öljynsä halvalla, (nukkehallitus)

Algeria,Syyria,Iran,Libanon- nämä kaikki ja monet muutkin maat
joutuvat kärsimään USA:n vallanhimon vuoksi.

USA pitäsi erottaa YK:sta.

Äänestä
  • Onneksi amerikkalaiset laittaa ryssät kuriin EU- ja Nato-maiden avustuksella.

    Äänestä

Mitä helvetin paskaa täällä jotkut jauhaa?? Usahan on tukenut Ukrainan mellakoita alusta asti, googleen Victoria Nuland niin löytyy lisää.

Ette voi olla muuta kuin maksettuja lobbareita, kun jauhatte tuollaista tilanteessta, jossa Usa on se rosvo.

Äänestä

Usa järjesti mm. Libyan ja Irakin sekasortoon, kyllä se riittäisi.

Äänestä

monta ihmeellistä asiaa, ne hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa."

Katsos nappula, kun se on maailman ainoa supervalta niin se voi tehdä mitä vaan.

Äänestä
  • mitä vaan tee! Muistelehan syyriaa, kuinka innolla se keräsi porukkaa taakseen hyökätäkseen sinne ja saikin taakseen nato maita. Kunnes kaikille tuli selväksi, ettei venäjä aijo suostua lentokieltoon syyrian alueella, niinkuin oli tehnyt Libyassa. Eli se ei suostunut sammuttamaan syyriaan myymiään ohjusjärjestelmiä, eikä topaamaan koneita kentälle! Niin mitäpä kävi??
    Into laantui siihen, ensin luisti englanti, sitten ranska jne jne. Kunnes yhdysvallat oli yksin, Obama olisi voinut päättää jatkaa kaikesta huolimatta ilman liittolaisia, mutta kysyikin sensijaan asiaa kongressilta joka stoppas koko homman!
    Eli tuossa tapauksessa tuli esteeksi venäjän myymät ohjusjärjestelmät syyriaan, ja niiden mahdollisesti aiheuttamat kalustotappiot sinne aikoville joukoille!
    Tuon pitäisi olla, kun siitä on niin lyhyt aika, kaikkien muistissa, vaan jos on päässyt unehtumaan, niin tietoa kyllä on netissä!

    Äänestä

  • Ei se nyt ihan kirjoitti:

    mitä vaan tee! Muistelehan syyriaa, kuinka innolla se keräsi porukkaa taakseen hyökätäkseen sinne ja saikin taakseen nato maita. Kunnes kaikille tuli selväksi, ettei venäjä aijo suostua lentokieltoon syyrian alueella, niinkuin oli tehnyt Libyassa. Eli se ei suostunut sammuttamaan syyriaan myymiään ohjusjärjestelmiä, eikä topaamaan koneita kentälle! Niin mitäpä kävi??

    väittää rysssän ulinoista.

    Ainut syy, miksi NATO ei puutu Syyrian kansanmurhaan (jota Venäjä tietysti tukee kuten kansanmurhia aina, samoin Kiina) on se, että kapinallsisita suurin osa on islamisteja.

    Äänestä

  • Ei se nyt ihan kirjoitti:

    mitä vaan tee! Muistelehan syyriaa, kuinka innolla se keräsi porukkaa taakseen hyökätäkseen sinne ja saikin taakseen nato maita. Kunnes kaikille tuli selväksi, ettei venäjä aijo suostua lentokieltoon syyrian alueella, niinkuin oli tehnyt Libyassa. Eli se ei suostunut sammuttamaan syyriaan myymiään ohjusjärjestelmiä, eikä topaamaan koneita kentälle! Niin mitäpä kävi??
    Into laantui siihen, ensin luisti englanti, sitten ranska jne jne. Kunnes yhdysvallat oli yksin, Obama olisi voinut päättää jatkaa kaikesta huolimatta ilman liittolaisia, mutta kysyikin sensijaan asiaa kongressilta joka stoppas koko homman!
    Eli tuossa tapauksessa tuli esteeksi venäjän myymät ohjusjärjestelmät syyriaan, ja niiden mahdollisesti aiheuttamat kalustotappiot sinne aikoville joukoille!
    Tuon pitäisi olla, kun siitä on niin lyhyt aika, kaikkien muistissa, vaan jos on päässyt unehtumaan, niin tietoa kyllä on netissä!

    Ei USA:n ole ollut tarkoituskaan yksin lähteä Syyriaan. Katsotaan miten pitkään muut maat suostuu katsomaan sivusta, ryssiähän ei siviilien tappaminen haittaa tippaakaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

tav.tall.ihm. kirjoitti:

Ihmetyttää suuresti, että millä rahkeilla se Usa koko ajan uhittelee ja järjestelee asioita toisella mantereella. Aika oudolta vaikuttaa amerikkalaistahon sanoma: Krim kuuluu Ukrainalle ja pysyy! Sehän on suorastaan sodanjulistuksen sanomaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu