Uskonnonvapaus toimii hienosti eräissä maissa

Raamatullinen seikkailuelokuva joutui myrskyn silmään - asetettiin esityskieltoon useissa arabimaissa

http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288663959076.html



Raamatullinen seikkailuelokuva joutui myrskyn silmään - asetettiin esityskieltoon useissa arabimaissa





Varoitus ei riittänyt Russell Crowen ja Anthony Hopkinsin tähdittämä Noah-elokuva on joutunut myrskyn silmään jo ennen ensi-iltaansa.
Elokuva nähdään ensimmäistä kertaa valkokankaalla maaliskuun 28. päivänä Yhdysvalloissa. Suomessa elokuva saa ensi-iltansa huhtikuun alussa.

Jo hyvissä ajoin ennen Yhdysvaltain ensi-iltaansa elokuva on herättänyt suuria tunteita. Fundamentalistikristittyjä varten Paramount-elokuvastudio on joutunut lisäämään elokuvan alkuun varoitustekstin, jossa todetaan tarinankerronnassa otetun taiteellisia vapauksia.

Osassa arabimaailmaa puolestaan on todettu, ettei elokuvan esittämistä voi sallia edes varoitusteksteillä varustetussa muodossa. Qatar, Bahrain ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat jo kieltäneet elokuvan esittämisen niiden maaperällä.

Noah-elokuva perustuu raamatun kertomukseen Nooasta, joka rakensi arkin pelastaakseen perheensä ja lukuisia eläimiä vedenpaisumukselta.

3

147

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • KovaÄijäLpr

      Tilanteen ihmetteleminen kuvastaa kristinuskosten ja kaikkien uskovien typeryyttä. Kuvitellaan, että tää mun uskonto täällä kotinurkilla ja joku jenkkileffa oisivat jotain jossain. Jos oisit syntynyt lähi-idässä, oisit sun aivoilla islaminuskoinen.

      Sori ei ole mitään jumalaa/jumalia, oppikaan elämään ja ajattelemaan omilla aivoilla, sinä et ole mikään jumalankuva, sinä olet vain yksi maapallon miljardeista ihmisistä.
      Uskovat ovat kaikkialla yhtä taantumuksellisia ja kritiikittömiä. Synnyinpaikala on dominoiva merkitys, vai oletko syntynyt lähi-idässä valmiiksi aivot kristillsyyteen muokattuina?

      • Kysymys oli uskonnonvapudesta ei uskosta. Jos olisin syntynyt muslimi maahan kääntyisin kyllä Kristityksi, vaikka seurauksena olisi kuolema. Näin Jeesus teki


    • Koroljov

      "Qatar, Bahrain ja Yhdistyneet arabiemiirikunnat ovat jo kieltäneet elokuvan esittämisen niiden maaperällä."

      USA:n liittolaismaita muuten kaikki, ja sen rikoskumppaneita Syyrian sisällissodassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      183
      1536
    2. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      196
      1327
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      42
      1110
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      43
      813
    5. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      710
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      701
    7. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      690
    8. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      36
      681
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      19
      631
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      617
    Aihe