sitten ennustaa.
Onko ns. rupuisakkirohveettoja ?
Onko ns. rupuisakkirohveettoja ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mineen oon rohveta edelleenkään, mutta jo selvä järki sanoo, että euroopan ja Venäjän rajoilla alkaa lähiaikoina hässäkkä ja hämminki.
Laitanpa aikajanan:
"Ennenkuin kello lyö 12 päivällä, viimenen päivä tätä kuuta, Herran vuonna, ovat kansat näkevä ennenkuulumattomia näkyjä! Savua nousee Ukrainassa, savua nousee Puolassa ja Balttiassa, heinäsirkkainlaumat iskevät pohjoisesta, päin Googin maata ja onpi siinä Suomenkin pohjoisosat uhattuina kun merestä nouseva Peto, yhdessä julmien kaksisarvisten hur'rien keralla lyö vasten Googin pohjoisia pakanoita, aamen! Silloin on oleva itku ja hammasten kiristys: Natalia itkee lapsiansa, Helga-rouva kaatunutta poikaansa, Aslakit keräävät sotajoukkojaan, valjastavat poronsa hyökkäykseen, ei ole selvillä keitä vastaan ensin, annan tarkemman sanoman tuonnempana. Aamen"
Aloitukselle ei kaikki lepakot ole palanneet vintille.
Muuten tuo profetia ja profeetta - sana ei olisi noin hakusessa.
Vastaahan nut siihen ensin, että miten puhut Herrasi nimissä, jos Herra ei puhu sinulle asiasta?
Profetia on suomen kielessä jumalallinen ilmoitus tai ennustus. Profetia-sanaperhe on alkujaan peräisin klassisesta kreikan kielestä, missä sen käyttö painottui jumalalliselle alueelle. Profetia on jumalien tahdon tulkintaa, profetoiminen on jumalien tulkkina toimimista ja profeetta on siihen erikoistunut henkilö.[1] Raamattu esittää profetoimisen yhtenä Pyhän Hengen armolahjoista (esim. Room. 12:6).
Profetia on vakiintunut nykykielten sanaksi juuri Raamatun välityksellä. Käsite löytyy Septuagintasta, Uudesta testamentista ja muista varhaiskristillisistä kirjoituksista.
Ei osanna ei, mutta..
Aku Ankka osoittautui tälläkin kertaa kaikkein luotettavammaksi välineeksi tulevaisuuden ennustamisen kannalta, sillä numerossa 10/2014 ennaltatiedettiin venäläisten toiminta tämän hetken Ukrainassa.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288663763956.html?pos=ok-nln
Tarkoitukseni oli kirjoittaa että "jo vuonna 2008 ennaltatiedettiin venäläisten toiminta tämän hetken Ukrainassa".