Sampo Terho: "Tuntuu lähinnä loukkaavalta"

Demarii

Europarlamentaarikko Sampo Terho (ps.) pitää hallituksen alkoholipoliittisia linjauksia pohjanoteerauksena. Terho on käärmeissään, koska virkamieskaavailuna on harkittu keskioluen saatavuuden lisärajoituksia tiettyinä aikoina, Terhon mukaan erityisesti niinä, joina ihmiset yleisimmin haluavat olutta juoda.

Kieltojen, rajoitusten ja holhouksen sijaan Terho kannattaa alkoholipolitiikassa keskieurooppalaista lähestymistapaa.

- Sivistysvaltiossa kansalaisia voidaan kyllä valistaa, muttei holhota. Jo nykyisetkin oluen myynnin aikarajoitukset ovat järjettömiä. Tuntuu lähinnä loukkaavalta, jos esimerkiksi aamulla ennen kello 9 käy ruokaostoksilla, ja myyjä kieltäytyy keskioluen myymisestä.

Terhon näkemyksen mukaan ongelmakäyttäjät kyllä hakevat juomansa, vaikka rajoituksia tehtäisiin lisää.

- Rajoituksilla onnistutaan holhoamaan siten lähinnä niiden ihmisten elämää, jotka eivät halua tehdä päiväsuunnitelmiansa alkoholin hankinta-aikojen ympärille. Lisäksi on huomioitava rajoitusten taloudelliset seuraukset kaupan alalle.

http://www.demari.fi/politiikka/uutiset/19543-ei-keskiolutta-kaupasta-ennen-aamuyhdeksaa-sampo-terho-tuntuu-lahinna-loukkaavalta

12

219

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SampoTerhonäänestäjä

      Komusossuilla on jäänyt kieltolain aikainen levy päälle
      Suomalaisten kyykytys on aina komusossun mieleen

      Muistakaa että Palermon K-kaupasta mafioso voi ostaa
      viinaa vaikka autokuormallisen

      ja Tallinnan S-marketista suomalainen samoin
      ja saa vielä vihreän kortin bonukset päälle

      esim. nyt on kivasti vodkaa alennuksessa Tallinnan S-marketissa

      tuotetiedot (eli tässä on viinaa) ovat osittain vain viroksi
      joten komusossuilla on vaikea ymmärtää tätä

      https://www.prismamarket.ee/fi/tuotteet/ruoka-ja-juoma/alkoholijuomat/ston-vodka-viin-40-4740034012049

    • mietoja vaan

      Pitäisi suosia mietoja juomia että ministeritkin pysyisi hereillä

    • hhhhhhhhhhhh...

      Kävin muutama päivä sitten Tallinassa, ja se kertoo aika kovaa kieltä mitä sietä tuodaan viinaa! Helvetin tolkuttomasti. Itse toin ystävälleni muutmana väkevän pullon ja konjakkia ym viisilitraa. Kaljat ja lonkertot naisväelle. Ja niin halpa tupakat ex työkerille kartongit..

    • Perussuomi toimii

      ALKOHOLIPOLITIIKKA ON NAURETTAVAA JA EDUSKUNTA JOKA TÄLLAISTA PUUHAA TEKEE ITSENSÄ NAURETTAVAKSI viina on viime kädessä jossain
      hitaahkossa aikataulussa saatava tavallisiin ruokakauppoihin kuten muuallakin
      EU:ssa

      Kansalaisten paapominen poliitikkojen taholta on naurettavaa
      Aika on mennyt poliitikkojen taitojen ohi
      Internetissä kielitaitoinen kansa tietää enemmän kuin moni poliitikkot
      ja poliitikkojen koulutus on kansan alapuolella

      TOTTAKAI ALKON MUKATUTKIJAT PAINOTTAVAT OMIA TYÖPAIKKOJAAN JA OMIA ENNEKKOLUULOJAAN MUTTA EIVÄT PYSTY KUMOAMAAN SITÄ ETTÄ MUISSA MAISSA RUOTSIN ULKOPUOLELLA EUSSA HEIDÄN IDEANSA OVAT KIVIKAUDESTA

      KATSO SAMPO TERHON HAASTATTELU vajaa 15 minuuttia
      http://www.hs.fi/kotimaa/Sampo Terho haluaa purkaa EUn sääntelyä/a1394189626897


      TÄTÄ SAMPO TERHON OHJELMAA ÄÄNESTÄMME 25.5.

      SAMPO TERHON OHJELMA EU:N MUUTTAMISEKSI
      Julkaistu lauantaina 8.3. 2014 Helsingin Sanomat sivulla A18

      Tulonsiirtounionista kauppaliittoon


      1Enemmän kauppaliittoa. Lisää rahassa laskettavaa hyötyä. Pois kaupan esteitä, lisää vientiä ja talouskasvua.

      2Vähemmän sosiaalisuutta. Irti tulonsiirtounionista. Tulonsiirrot eivät kuulu kauppaliiton konseptiin. Ei Natossakaan katsota omien jäsenmaiden työttömyyttä tai elintasoa. Solidaarisuussyillä tehtyjä tulonsiirtoja ei jäsenmaiden välillä ollenkaan, koheesiorahastot voidaan lopettaa.

      3Näin säästyneet rahat voidaan sen sijaan käyttää kilpailukykyyn ja esimerkiksi tiedehankkeisiin sekä jäsenmaksujen alentamiseen.

      4Kansanvaltaa. Enemmän kansanäänestyksiä isoista yhdentymisaskelista. Myös komissaarit pitäisi valita eurovaaleissa. Joko suoralla vaalilla tai niin, että eurovaaleissa isoin puolue saisi maan komissaaripaikan. Nyt komissaaripuolueen ratkaisee eduskuntavaalit.

      5Budjettivalta takaisin jäsenmaille. EU:lta purettava oikeus tarkistaa jäsenmaiden budjetit.

      6Sääntelyä purettava. Nyt EU puuttuu kaikkeen kodinkoneista kännykkälaskuihin. Jäsenmailta, yrityksiltä ja kansalaisjärjestöiltä kysyttävä, mikä sääntely on tarpeetonta tai haitallista.

      7Meppien tiedettävä, mistä he äänestävät. Nyt äänestetään kymmenienkin muutosten jälkeen ilman, että mepit ovat vielä saaneet nähdä lopputekstiä. Loppuäänestystä lykättävä niin, että mepit ehtivät lukea muutetun tekstin.

      Epämääräisestä käsiäänestyksestä siirryttävä sähköiseen järjestelmään, jotta äänestyskäytöksestä jää jälki.

    • Samaa mieltä

      Sivistysvaltiossa kansalaisia voidaan kyllä valistaa, muttei holhota. Jo nykyisetkin oluen myynnin aikarajoitukset ovat järjettömiä.

    • asiantuntemusta

      Sampo ja Halla-aho menevät läpi seuraavassia vaaleissa. Hyvä niin

    • Mahtava mies

      Demaritkin uutisoi Sampo Terhon mielipiteitä.

    • Näinkö_on?

      Duunarit siirtymässä EU-Vaaleissa Sampon taakse?

    • Lisää työttömiä?

      - Rajoituksilla onnistutaan holhoamaan siten lähinnä niiden ihmisten elämää, jotka eivät halua tehdä päiväsuunnitelmiansa alkoholin hankinta-aikojen ympärille. Lisäksi on huomioitava rajoitusten taloudelliset seuraukset kaupan alalle.

    • Tässähän alkaa kiinnostus viriämään. Voisiko tosiaan olla mahdollista, että meillä Suomessakin tervejärkisyys voisi nousta esille alkoholipolitiikassa? Sampo Terhon ja muittenkin perussuomalaisten avara-asenteinen ja suvaitsevainen esiintyminen asiassa herättää toiveita. Onhan holhoushenkisellä alkoholipolitiikalla maassamme satavuotiset "perinteet" ja kieltolain aikajaso siinä huipennuksena.

      Nykyiset hallituspuolueet julistavat olevansa EU-hengessä vapauden asialla, mutta se jalo vapausaate ei kata alkoholipolitiikkaa, yleiseurooppalaista henkistä ilmapiiriä siinä kohdassa. Nykytilanteelle on luonteenomaista, että kaiken kansan verovaroilla ylläpidettävä Yleisradiokin toitottaa raittiuspropagandaa yhä tihenevään tahtiin eli alkoholihaittojen hirmuisuutta ja jopa tuhoisuutta niin yksilöille kuin julkiselle taloudellekin on katsottu aiheelliseksi pitää esillä ohjelmistossa varsin korostetulla tavalla.

      Kansan kyykytys alkoholipolitiikan alueella muistuttaa kansan kyykytystä pakkoruotsin kohdalla. Alkoholiin liittyvistä ongelmista kärsii vähäinen osuus suomalaisista, mutta sen pienen ryhmän "tervehdyttämiseksi" simputetaan kaikkia suomalaisia ja siinä samalla myös ulkomaalaisia matkailijoitammekin.

      Pakkoruotsin kohdalla vallitsee vastaava tilanne. Jos joku suomenkielinen suomalainen hakee julkisen vallan piirissä olevaa työtehtävää, niin hänellä olisi oltava viranhaltijaruotsin osaamista osoittava todistus. Kyllä jokainen viranhakija voi itsekin yksilökohtaisesti huolehtia tarvittavan kielitaidon ja sitä osoittavan kielitodistuksen hankkimisesta eikä sitä varten tarvitse simputtaa kaikkia suomen peruskoululaisia pakkoruotsin ikeellä. Sinänsä joutaisi pois koko pakkoruotsin vaatimus hallintokoneistossa suomenkielisillä alueilla. Siihen kytkeytyy myös korkeakoulututkintojen vaatimuksiin kuuluvan pakkoruotsin poistaminen.

    • pakko vallanhimoa

      Leiriniekka toteaa
      Kansan kyykytys alkoholipolitiikan alueella muistuttaa kansan kyykytystä pakkoruotsin kohdalla.

      Täsmälleen näin. Viinan kauhistusta ryyppäävissä edustajissamme
      on vaikea ymmärtää kun itse tulee tarjoiltua

      Pakoruotsi tuhoaa. Kuuntelen BBC:n ulkomaisia haastatteluja myös
      ja kovistelun kohteena eilen olie
      Kiinan poliitiikka, neuvonantaja puhui todella hyvää englantia
      tänään
      on PUTININ neuvontantaja suoraan Kremlistä pannan koville
      katsokaa, hän puhuu hyvää englantia

      ja sitten muistamme Matti Vanhasen ja Tarja Halonen

      Halonen totesi YKssa että Nato on impotentti eunukki
      kun piti sanoa tärkeä erikoisuus

      VARMUUDEN VUOKSI, tästä paletista lähtee suomalaisten peruskielitaito
      jota verorahoilla tuetaan kouluissa

      suomi englanti kaikille
      ja sitten jatko saksa tai ranska

      ei muita ei pakkoruotsia ei nurkkavenäjää ei ei ei ennen kuin 3-4 kieltä osataan
      hyvin että uutiset sujuvat

      http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Englanti luistaa nyt Tarja Haloseltakin/1135254392007
      YK:n yleiskokouksessa 26. syyskuuta 2007 pitämässään englanninkielisessä puheessa presidentti Tarja Halonen takelteli.

    • Jatkan vielä aiheesta eli alkoholista. Olen ihmettelemistäni ihmetellyt, minkä ihmeen takia meillä Suomessa ei opasteta nuorisoa sivistyneeseen alkoholikulttuuriin? Ja kun opastamista ei ole harjoitettu ennenkään, niin sen tekemättömyyden "ansiosta" asiallista alkoholituotteisiin suhtautumista tarvittaisiin myös aikuisväestön kohdalla eli tarkoittamani aikuisikäluokka voidaan ilmaista vaikkapa täsmentämällä, jotta täysi-ikäisen eli äänestysoikeusikäisen väestönkin keskuudessa tarvittaisiin nykyistä yleisemmin sivistyneisiin alkoholin käytön tapoihin perehtymistä. Kun siis aikuiset eivät ole kaikissa kansalaispiireissä omaksuneet asiallista alkoholin käyttöä, niin eipä sovi ihmetellä, jos meillä Suomessa, suomalaisessa kulttuuripiirissä, on liian vähän niitä vanhempia, joitten hallitsemissa kotitalouksissa nuoriso oppisi sivistyneen alkoholin käytön kulttuurin.

      Jos valtiovalta olisi kiinnostunut todella vaikuttavien keinojen käyttöön suomalaisen alkoholikulttuurin kohentamisen saralla, niin viisainta olisi kohdentaa määrärahat sivistyneen eurooppalaisen alkoholikulttuurin edistämiseen myös meillä Suomessa. Turmiollan Tommin kauhuskenaarioitten saarnaamisen sijaan olisi siirryttävä sivistyneen maailman mukaiseen toimintaan.

      Kun myönteisen kulttuurin viljelyn kanssa rinnan halvennettaisiin rajusti alkoholituotteitten hintoja eli kevennettäisiin veroja, niin sillä toimenpiteellä olisi merkittäviä myönteisiä seurausvaikutuksia. Toki sanon ensimmäiseksi, että alkoholiongelmien ratkaisuna olisi tuo edellä luonnehtimani kulttuurin muutos. Talouden puolella hintojen alennus katkaisisi Viron tuontirallin, joka sama tuotemäärä siirtyisi meidän oman kansantaloutemme tilastoihin. Meidän kauppasektorimme hyötyisi muutoksesta ja työllistämisvaikutuskin olisi merkittävä. Sitä reittiä myös valtiovalta saisi alv-tulokertymää ja saattaisi käydä jopa niin päin, että alkoholin veron alentaminen lisäisi valtion tulokertymää, kun kaikki eri erät otettaisiin mukaan tarkasteluun.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?

      Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?
      Kalajoki
      102
      4629
    2. Joku hukkui Hyrynsalmella?

      Oliko mökkiläinen taas?
      Hyrynsalmi
      27
      2405
    3. Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia

      Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell
      Maailman menoa
      110
      2312
    4. Mitä sinä mietit

      Mies?
      Ikävä
      200
      2199
    5. PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä

      Toivottavasti on   s  i  n  i  v  u  o  k  k  o    nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w
      Maailman menoa
      426
      1997
    6. Sinä eräs, pyydän......

      AUTA mua ole kiltti. Ei mun takia vaan.... Miten saan sut kiinni?
      Ikävä
      175
      1545
    7. Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka

      Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale
      Perussuomalaiset
      100
      1279
    8. Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi

      Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.
      Tunteet
      33
      1087
    9. Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen

      Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha
      Ikävä
      72
      986
    10. Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?

      Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?
      Ikävä
      79
      870
    Aihe