Jumala vaikenee

Kiinnostuin Valonkantajat -nimisestä bändistä viime vuoden puolella kun törmäsin sattumalta netissä bändin videoon: mielenkiintoisia sanoituksia mm. uskonnoista ja niiden kielteisistä vaikutuksista.

Tänään bongasin uuden videon, jossa esitellään bändin toisen levyn kappaleita sanoitusten kera. Kiinnitin huomiota erityisesti kappaleeseen nimeltä "Jumala vaikenee", koska sen sanat osuvat mielestäni niin nappiin kuin olla voi:

JUMALA VAIKENEE

Te loihditte maailmaanne vastauksen
jä säännöt joita noudattaa
kuvailitte mahdin ainaisen
josta selvyyttä ei saa

Jumala vaikenee
vaan yhä uudelleen
miljoonat turvaavat tyhjyyteen
Ja vaikka kehonne kalpenee
kovin harvoille valkenee
tyhjyys ei vastaa rukoukseen.

Silmät kiinni kaikelle uudelle
kun eilispäivään vedotaan
Umpisolmuun itsenne huudelleet
tarinanne vankeina

Jumala vaikenee...

Ei tullut messiasta vuosiin tuhansiin
Ei tullu loppua jota kilpaa ennustettiin
Ei tullut lunastusta tehtyihin uhrauksiin
Jatkui vain hiljaisuus

Jumala vaikenee..."


Mitäpä mieltä olette? Onko liian suoraa tekstiä, tekeekö ihmiset samalla tavalla vaivaantuneeksi kuin "liian" hengellistä musiikkia kuunnellessa? Uskontohan (varsinkin se oma) on suomalaisille eräänlainen tabu, se ei ole keskustelunaiheista kärkipäässä jos face-to-face jutellaan vähänkään oudompien kanssa, eikä tuttujenkaan kanssa.

Kappale on esitelty videolla kohdassa 6:04-7:50 jos kiinnostaa käydä kuuntelemassa miltä musiikki ja sanat kuulostavat yhdessä. Jännää kontrastia kappaleessa on, kun heleän kaunis naisääni(kin) laulaa noin raskasta asiaa.

https://www.youtube.com/watch?v=iYk-5jpSW-0

4

243

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mahti selvin on

      "kuvailitte mahdin ainaisen
      josta selvyyttä ei saa"

      Kyllä saa selvää, ja se on ihan selvään Raamatussa kerrottu.

    • *Kyllä saa selvää, ja se on ihan selvään Raamatussa kerrottu.*

      Oliko nyt kyse siitä jumalhahmosta, josta vanha testamentti ei kerro, mutta jolla uuden testamentin mukaan on poika, joka on yksi niistä kolmesta tai kahdesta jumalasta, joita saa olla vain yksi ja jonka nimeä ei saa turhaan lausua, tai joku näistä jumalista vetäisee iäksi herneen nenäänsä?

      Ja oliko nyt kyse siitä samasta kirjasta, jonka tarinoita on kopioitu vanhemmista mytologioista, jumalanpoikuuksia ja neitseellisiä syntymiä myöten?

      Raamattu on epäselvyyden ja epäloogisuuden malliesimerkki, jota vielä epäselvemmät ja toistensa kanssa ristiriitaiset tulkinnat täydentävät.

    • ateimsi =

      Se on vakava juttu, kun Jumala vaikenee ja ei puhu ihmiselle. Näin käy kun paatumus kohtaa: Jumala on hiljaa ja hän ei vedä enää parannukseen.
      Tässä esimerkki Vanhan testamentin ajoilta.


      1. Sam. 3:1-6: Ja poikanen Samuel palveli Herraa Eelin johdolla; mutta Herran sana oli harvinainen siihen aikaan, eivätkä näyt olleet tavallisia. Siihen aikaan tapahtui kerran, kun Eeli, jonka silmiä alkoi hämärtää, niin ettei hän voinut nähdä, makasi sijallansa eikä Jumalan lamppu ollut vielä sammunut ja Samuel makasi Herran temppelissä, jossa Jumalan arkki oli, että Herra kutsui Samuelia. Hän vastasi: "Tässä olen." Ja hän riensi Eelin tykö ja sanoi: "Tässä olen, sinä kutsuit minua." Mutta hän vastasi: "En minä kutsunut; pane jälleen maata." Ja hän meni ja pani maata. Mutta Herra kutsui taas Samuelia; ja Samuel nousi ja meni Eelin tykö ja sanoi: "Tässä olen, sinä kutsuit minua." Mutta tämä vastasi: "En minä kutsunut, poikani; pane jälleen maata."

      Temppelissä nukkuivat pappi Eeli ja Samuel-poika. Samuel oli herkistänyt sydämensä kuulemaan Jumalaa ja siksi Herra puhui hänelle. Eeli oli sulkenut sydämensä kuulemasta Jumalan ääntä eikä siksi osannut heti neuvoa Samueliakaan. Vasta kolmannella kerralla kun Herra kutsui, Eeli ymmärsi tilanteen ja antoi Samuelille ohjeen vastata Herralle.

      1. Sam. 3:10-12: Niin Herra tuli ja seisoi ja huusi niinkuin edellisilläkin kerroilla: "Samuel, Samuel!" Samuel vastasi: "Puhu, palvelijasi kuulee." Ja Herra sanoi Samuelille: "Katso, minä teen Israelissa sellaisen teon, että joka sen kuulee, sen molemmat korvat soivat. Sinä päivänä minä annan toteutua Eelille kaiken, mitä olen hänen sukuansa vastaan puhunut, alusta loppuun asti...

      Kun Jumala puhuu ihmiselle, Hän haluaa ensiksi tietää, haluaako ihminen kuulla Häntä. Tarkemmin sanottuna ydinkysymys on tämä: haluaako ihminen kuulla Jumalan ilmoituksen koskien MITÄ TAHANSA JA KOSKA TAHANSA! Jumala voi kyllä puhua myös suoraan kysymättä kuulijan halua tai mielipidettä, mutta silloin se on yleensä nuhteluksi tai varoitukseksi. Näin tapahtui esimerkiksi silloin kun Jumalan mies toi julki profeetallisen tuomion Eelin pappeudelle.

    • Ihminen saa ympäristöstään tietoa aistinelimillään, mutta aivot tekevät aistimuksen. Ihminen voi siis (varsinkin niin halutessaan) kuulla ja nähdä merkkejä ja merkityksiä vaikka mistä. Ne mitkä toisille ovat "ilmoituksia" ovat paremmin tietäville ja tiedostaville aistiharhoja tai sattumuksia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      13
      2476
    2. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      274
      1142
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      167
      1128
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      79
      907
    5. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      87
      853
    6. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      63
      818
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      24
      755
    8. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      69
      711
    9. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      65
      691
    10. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      142
      681
    11. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      137
      680
    12. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      47
      670
    13. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      53
      614
    14. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      608
    15. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      604
    16. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      593
    17. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      44
      584
    18. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      40
      554
    19. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      548
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      20
      528
    Aihe