Nokian joukkoliikenneuudistus

ertole

Kuulimme paunun kuskilta, että vuoro joka lähtee arkena aamulla klo 04.55 lopetetaan, aivan järjetön päätös! Käykääpä Tampereelle matkaavat klo 06.00 työläiset antamassa palautetta tampereen joukkoliikenteen asiakaspalveluun.

94

2251

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mitä odotatte

      Olen itse jo kauan ihmetellyt, että nokialaiset ovat olleet niin hiljaa 30.6. voimaan tulevasta suuresta joukkoliikenneuudistuksesta. Itseäni se ei haittaa millään tavalla, koska asun bussiaseman vieressä, mutta suurimmalle osalle se tuo suuria muutoksia eikä todellakaan hyvään suuntaan.
      Jos Nokia pakkoliitetään Tampereeseen, niin voitte vain kuvitella, että tämä joukkoliikennehuononnus on vain alkusoittoa nokialaisille. Siis herätkää ihmiset!

    • nokian takana

      Vihi tampereen rantatunneli käyttöön omalla autollasi tai muuta pois sieltä suur-tampereen ruostevyöhykkeeltä!
      Bussit kulkee vain kaupungeissa ja niin tuleva ratikkakin.
      Ehkä se maalaisidylliin sopiva höyryveturi pysähtyy siellä taas ensi kesänä.

      • MäWaan

        Nythän ensi kuussa tuon rantatunnelin vihkimisen voi jo kohta tehdä?

    • kulkija vaan

      Olen jo monesti tiedustellut, että mistä löytyy tarkat reitit ja aikataulut, mutta en saa vastausta. Paha olla puolesta tai vastaan kuin ei tiedä miten vaikuttaa.

      • Toinen kuljeskelija

        Entäs hinnat. Aikas lailla epäselvää, muuttuuko hinnat ja paljonko.

      • sellasta vaan

        No reittejähän ei vielä olla tarkkaan päätetty muttaosviittaa saa Tampereen joukkoliikenteen sivuilta josta löytyy hinnatkin.

      • 7+16

        Tuo kartta on niin pientä ja epäselvää ettei auta yhtään vaikka suurentaisi.

    • Mitä odotatte

      Lukekaapas tämän päivän (19.3.) Aamulehdestä sivulta A06 Annastiina Salosen kolumni, niin pääsette pikkuisen kärryille joukkoliikennehuononnuksesta. Tampereelle ei enää 30.6. alkaen pääsekään noin vain yhdellä bussilla, vaan täytyy tehdä vaihto. Kivaa päivittäin kulkeville ja etenkin kovilla pakkasilla ja sateilla.

      • ...

        Niinhän tuo näyttäisi olevan. Ikävintä on 65-linjan pilppominen kahtia niin, että vaihtomahdollisuutta Pirkkalassa ei taida olla. Eli jos Hervantaan mielit, niin bussilla et helposti pääse.

    • kok.
    • kuumkoer

      eipä tarvi enää kulkee bussilla tampereelle...

      • ...

        Ei tod. Junalla pääsee samaan hintaan vartissa. Seutu VR, nääs.

    • Nokia 58

      Pitää varmaan alkaa käymään omalla autolla Tampereella töissä . kun pitää vaihtaa autoa asemalla

    • hyvä paunulainen

      Jes, tää uudistus on loisto juttu pääsee tampereelle paljon nopeammin. Eikä tartte kantaa aikatauluja enään mukana ,koska bussit lähtee aina samalla kellon lyömällä-

    • natsaniilo

      Eihän siiinä ole ollut mitään järkee kun on vahingossa mennyt Myllyhakalaiseen ja istunut 45min Keskutorin ja Pirkkalaistorin välillä.

    • Vain töissä Nokialla

      Tässä on ajateltu todella hyvin tamperelaisia, jotka töissä Nokialla. Kiitos siitä.

      • kelentana

        Vastaava virkamies on (oli) vaan töissä Nokialla. Asuu Tampereella. Ja jälki näkyy.

    • Kohta sen näemme

      Bussikuski äiti puhuu nyt.
      Bussikuskille ei ole Nokialla varmaankaan suotu minkäänlaisia taukoja uudessa systeemissä? Onko ruokatunti pitkän työpäivän ainoa tauko?
      Aikataulussa pysyminen ja vaihdoille ehtiminen on siitä kiinni ettei kuski poistu autostaan EDES vessaan?

      Tyypillinen bussikuskin työpäivä on 12 tuntia "aamuvuorossa". Eka tauko on noin 5 tunnin kuluttua joka on pakollinen ruokatauko. Iltapäivällä taas ajetaan tauotta 5 tuntiakin putkeen.
      Vessa- ja kahvitaukoja ei ole ennenkään ollut bussikuskeille suotu. Jos on, niin tauko voi olla jopa 3kin tuntia keskellä työpäivää tai sen aikana. Se lisää työssä olon pituutta 12-14 tuntiin.
      Kehon tallilla kun käyvät on auto jo sen takia myöhässä. Tallin pihassa sahataan uparia. Kuinkahan uudessa systeemissä?
      Jokunen viisas on varannut oman termarinsa kahvilla ja syö leipänsä ratin takana istuen vaikka jo pitäisi olla menossa. Kommenttina kysymykseen -miksi auto ei liiku- tulee, että -ei jaksa ilman välipalaa-. Voi sitä verensokerin tasoa!
      Kesäaikana ajoajat ovat vielä 5 min lyhyemmät kuin talvisin vaikka porukkaa on autoa kohti enemmän. Luulisi tuon työtavan käyvän terveyden päälle....

      Niin, että onkohan bussikuskeja taaskaan huomioitu riittävällä ajoajalla, vessatauoilla (=päätepysäkkien ajantasaustauoilla) vai kaahataanko mielettömästi edelleen? 24 minuuttia välillä Nokia-Tre tuntuu aika vähäiseltä ajalta.
      Kaahaus jatkuu?
      Veikkaan, että bussiaseman kentura on entistä tukkoisempi pelkästään sen ainoan keskustan vessan vuoksi. Koska se on myös linjan alku- ja päätepiste, ei niin ahdas paikka sovellu miksikään ajantasauspaikaksi puhumattakaan vessa- ja kahvittelupaikaksi.
      Katsotaan nyt onko bussikuskin inhimilliset tarpeet unohdettu vai jatkuuko kaahaus.

    • Kysyn vaan

      Miksi toispaikkakuntalaisten pitää päästä liikkumaan työmatkansa Nokialla helpommin
      ja nopeammin kuin nokialaisten. Onko tässä nyt kyseessä sama salakavala Nokian liitäminen tulevaisuudessa Tampereeseen, kuin mitä Pirkkalassa liikenneuudistuksessa tapahtuu? Pirkkalaisethan pääsevät TKL bussilla Tampereelle syksyllä 2,60€ kun
      nokialaiset maksavat edelleen Paunulla melkein 5€!

    • lipul menosta ny

      Ei tartte pohjoisen keskustan alueella busseja käytellä, sillä kun pysäkki on yli 300 m päässä on se jotakuinkin sama, kun pysäkkiä ei olisi lainkaan (voi vaikka pyöräillä keskustan useimmista osoitteista). Eli Alhoniitty, suurin osa Asemantaasta, Taka-lauttalasta ja osa Aaroninkorvesta jää nyt ilman julkisen liikenteen palvelua. Pahiten toki iskee Alhoniittyyn, josta bussit ennen menivät (Laajanojan katu - Rounionkatu). Nokialaisille Tamperen keskustaan meneville on järkevämpää ostaa VR:n kausilippu 23 €/kk ja jättää tuo bussilippu ostamatta kokonaan.

      http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/nokia_linjat.jpg

      73 - HARJUNIITTY-Nokian asema reitti on tämä:

      https://www.google.com/maps/dir/Urpolankatu 7, Nokia, Suomi/Helmipöllönkatu 2, Nokia, Suomi/Porin yhdystie 84, Nokia, Suomi/Taka-Lauttalankatu 102, Nokia, Suomi/Taka-Lauttalankatu 2, Nokia, Suomi/Koukkujärventie 16, Nokia, Suomi/Koukkujärventie 47, Nokia, Suomi/Notkotie 5, Nokia, Suomi/Lähdekorventie 18, Nokia, Suomi/Lähdekorventie 2, Nokia, Suomi

      ja
      https://www.google.com/maps/dir/Lähdekorventie 2, Nokia, Suomi/Pinsiöntie 14, Nokia, Suomi/Rautatienkatu 4, Nokia, Suomi/Pirkkalaistori, Nokia, Suomi
      (Valitse kävelijä/pyöräilijä; Google Mapsissa taitaa olla tie poikki Rautatienkadun ja Pinsiöntien risteyksessä)

      Sama listana:

      Urpolankatu 7
      Helmipöllönkatu 2
      Porin yhdystie 84
      Taka-lauttalankatu 102
      Taka-lauttalankatu 2
      Koukkujärventie 16
      Koukkujärventie 47
      Notkotie 5
      Lähdekorventie 18
      Lähdekorventie 2
      Pinsiöntie 14
      Rautatienkatu 4 (Rautatie-/linja-autoasema)
      Pirkkalaistori

      • Tekla/Koula haloo???

        Harjuniittyläisten koulumatka Myllyhaan koululle päättyy näköjään Lähdekorventien parturille, kun koulubussi aiotaan järjestää Harjuniityn bussivuorolla syksystä lähtien. Koulun pysäkki siirtyy 300 metriä. Tuleepa opettajillekin vähän työpaikkaliikuntaa, kun pikkukoululaisia pysäkille saattavat.

        Pointsit virkamiehille. Hyvin on yhteispeli toiminut.

      • Nokia - zero points
        Tekla/Koula haloo??? kirjoitti:

        Alhoniityn koululla opiskeleville harjuniittyläisille koululaisille vastaavasti viereinen, S-marketin pysäkki on jatkossa lähin pysäkki. Vilkkaan Pinsiöntien ylitys joka päivä edessä molempiin suuntiin. Pysäkki siirtyy n. 150 m kauemmas.

        Ei todellakaan olla huudeltu naapuriosastoille tätä muutosta tehdessä. Harjuniityn kouluvuorosta piti päästä eroon. Ei päästä, paitsi pienten koululaisten turvallisuuden kustannuksella.

      • Myllyhakalaiset

        Lähdekorventie 16

        http://goo.gl/maps/0zL5j

      • Alhoniittyläiset
        Nokia - zero points kirjoitti:

        Alhoniityn koululla opiskeleville harjuniittyläisille koululaisille vastaavasti viereinen, S-marketin pysäkki on jatkossa lähin pysäkki. Vilkkaan Pinsiöntien ylitys joka päivä edessä molempiin suuntiin. Pysäkki siirtyy n. 150 m kauemmas.

        Ei todellakaan olla huudeltu naapuriosastoille tätä muutosta tehdessä. Harjuniityn kouluvuorosta piti päästä eroon. Ei päästä, paitsi pienten koululaisten turvallisuuden kustannuksella.

        Lähdekorventie 2

        37130 Nokia

        http://goo.gl/maps/NcUYe

      • Alislaiset

      • Taka-Lauttalaiset

      • Vesitorninmäki

      • kansalaisaloitetta?
        Tekla/Koula haloo??? kirjoitti:

        Harjuniittyläisten koulumatka Myllyhaan koululle päättyy näköjään Lähdekorventien parturille, kun koulubussi aiotaan järjestää Harjuniityn bussivuorolla syksystä lähtien. Koulun pysäkki siirtyy 300 metriä. Tuleepa opettajillekin vähän työpaikkaliikuntaa, kun pikkukoululaisia pysäkille saattavat.

        Pointsit virkamiehille. Hyvin on yhteispeli toiminut.

        Pistäkääs Heinosen Kalevin pumpulle kiitokset hyvästä toteutuksesta.

      • korjaus
        Tekla/Koula haloo??? kirjoitti:

        Harjuniittyläisten koulumatka Myllyhaan koululle päättyy näköjään Lähdekorventien parturille, kun koulubussi aiotaan järjestää Harjuniityn bussivuorolla syksystä lähtien. Koulun pysäkki siirtyy 300 metriä. Tuleepa opettajillekin vähän työpaikkaliikuntaa, kun pikkukoululaisia pysäkille saattavat.

        Pointsit virkamiehille. Hyvin on yhteispeli toiminut.

        Höpön löpön, ei opettajat mitään työpaikkaliikuntaa saa, ne on kouluavustajat, jotka saattaa lapset pysäkille.

    • Hyvä suorat vuorot!!

      Koskenmäestä kun lähti eka vuorolla Treelle, oli puoli tuntia kulunut ja oltiin vasta Nokian kirkolla.
      Toivottavasti nyt pääsee täältä pussinperältä Ruskeepäästä suoraan moottoritietä tai enintään keskustan kautta.
      Myllyhaan kiertäminen on ihan överiä jopa keskustassa asuvillekin.
      Kun joskus erehtyi tulemaan Nokialle M-vuorolla kannatti jäädä kirkolla pois niin oli kävellyt jalan nopeammin P-torille kuin kiertämällä tuo 8 kilsan mullihaan lenkki.

      Muutokset voivat tulla myös parempaan suuntaan! Ei aina tarvi olla se ja se sama kuin on ollut vuosikausia.

      • punainen puusilmä

        Ihan samaa mieltä, mutta ei kai se vaadi sitä, että puolet pohjoisesta keskustasta leikataan samalla palvelun ulkopuolelle?

      • punainen puusilmä

        Ihan samaa mieltä, mutta ei kai se vaadi sitä, että puolet pohjoisesta keskustasta leikataan samalla palvelun ulkopuolelle?

    • Ei pelitä kuin pitäs

      Aikataulut on suunniteltu kuskeja kuulematta ja tulos on sitten sen mukaista. Homma ei pelaa.

    • tönkkösuolattu silli

      Navigaattoristako ne ajoajat on katsottu? Navigaattori antaa nimittäin 11 min ajoajaksi. Ja aikataulukirja sanoo "keskimäärin 12 minuuttia". Välissä on kuitenkin 10 pysäkkiä ja jokaiselle niistä pitäisi pystyä hidastamaan, pysähtymään, avaamaan ovi, rahastamaan, sulkemaan ovi, lähteä liikkeelle ja kiihdyttämään takaisin ajonopeuteen. Jokunen risteyskin on lähtö- ja päätepisteiden välissä. Nämä päässee bussilla ajamaan suoraan läpi?

    • viranomaisveetuilua?

      Aamujunat lähtevät Nokian Rautatieasemalta 6:27 ja 7:22. Harjuniityn bussi lähtee Harjuniitystä 6:14 12 min = 6:24 ja 7:14 12 min = 7:24. Näinollen 6:27 junaan voisi AIKATAULUN perusteella ehtiä, jos ehtii juosta junaan bussi-asemalta parissa minuutissa - JOS BUSSI ON AIKATAULUSSA. 7:22 junaan (yleisin työpaikkavuoro / 25-25 hlö joka päivä) taas ei ole aikataulunkaan perusteella edes teoreettisesti mahdolista vaihtaa. Junan matkustusaika Tampereelle = 14 min.

      Aikataulu LUPAA kuitenkin vaihtoyhteyden 70-linjalla Nokian asema, laituri D:ltä. Ilmeisesti kyseessä on 6:30/7:30 vuoro. Tässä skenaariossa joudut oottamaan bussia 10 min ja olet 9 min kauemmin myös itse liikennevälineessä. Jos Harjuniityn bussi tulisi Nokian asemalle 7 minuuttia aiemmin, voisit hypätä junaan ja säästää tuon n. 20 minuuttia. Linjan 73 vuoroväli tihennee syksyllä, kuten luvattiin? Toisaalta Harjuniitty on jo nyt 15 min välein, että lienekö tuota tiiviimpi vuoroväli toteutuu?

      PS: Jos vaihtobussi luvataan aikataulussa, kuten luvataan, niin tällöin 70-bussin tulee odottaa Harjuniityn bussia Nokian asemalla (lue: 6:30 ja 7:30 vuorot). Odottaako? On nimittäin ylläkirjoitettun tavoin osoitettu aika varmaa, että 73-bussi on n. 10 minuuttia myöhässä aseman kohdalla. Jos ei odota, niin 30 min taas bussimatkalaisen aikatauluun. Seuraava bussi kun lähtee tasalta (30.6.-10.8.2014 aikataulu, muuttuuko syksyllä?). Eli jos vaikka Taka-Lauttalasta lähdet, olet vielä 45 minuutin kohdalla ensimmäiseen bussiin noustuasi ... jotakuinkin Nokian asemalla. Tämä toki pahin skenaario. Mutta kyllähän tuossa tilanteessa tulisi ikävä nykyistä M-vuoroa.

      • kyrsiintyny

        Kävin laputtamassa Alisen ja Alhoniityn pysäkit. Alkaakohan kohta porukka herään?

      • Palvelut lähellä
        kyrsiintyny kirjoitti:

        Kävin laputtamassa Alisen ja Alhoniityn pysäkit. Alkaakohan kohta porukka herään?

        Jotkut, kuten esim. minä, valitsemme asuinpaikkamme sen mukaan, jotta itselle tärkeät palvelut pelaavat. Jos olen valinnut asuinpaikkani ajatellen, että bussipysäkki on vieressä ja sitten se pysäkki poistetaankin ja lähimmälle on matkaa vaikka kuinka ja paljon, niin tottakai se v....taa.
        En voi ymmärtää ihmisiä, jotka muuttavat vaikkapa Taivalkuntaan, ostavat sieltä isot edulliset tontit ja rakentavat hienot talot ja alkavat sitten vinkuun palveluja ja hyviä teitä sinne jumalan selän taa. Täytyisi kyetä ennakoimaan mitä tarvitsee ja vaatii ja perustaa kotinsa olemassa olevien palveluiden äärelle.

      • kumpi ensin?
        Palvelut lähellä kirjoitti:

        Onhhan niitä maalle muuttaneita, jotka rakentavat sikatilan naapuriin ja kun nurkissa haisee, niin vastivat sikalaa käyttökieltoon. Ei muuten onnistu.

    • Juna halvempaa

      Minulla on oma auto ja ainostaan meen kun olen juovuksissa nyssellä.

    • Myllyhaan täti

      Herra varjelkoon noita punun kuskeja. Eivät tiedä mihin joutuvat. Syyttömiä he ovat jos homma ei toimi. Palautteet konttorille eikä sille kuskille joka varmaan yrittää parhaansa. Toi 5 tuntia työtä ilman mitään taukoa on jo viime vuosisadan alkupuolen tapoja eikä kuulu vuoteen 2014. Suokaamme Paunun kuskeille vessa- ja kahvitauotkin. Ihmisiä hekin vaan ovat....

    • erikoispalvelua

      Ketähän asuu Marjatiellä, kun on jatkossakin molemmissa päissä bussipysäkki?

    • toivottuako?

      Lähdekorventiellä (18?) ja Mukaniityntiellä koulun suuntaan käy jatkossa melkonen kuhina, kun yhteensä pari bussilastillista Myllyhaan oppilaita tulee aamulla (8:00/9:00/10:00 tunneille) ja oottelee bussia siinä joka päivä (12:00/13:05/14:05 ja 15:05 tunneilta). Ei kyllä näyttäny olevan pysäkille sopivaa paikkaa molemmin puolin tietä, sen veran kapeeta oli. Parturin kohdalle (n:o 17) oli toiseen suuntan mahdollisesti levennys tulossa. Tuo tarkoittaisi sitä, että toiseen suuntaan meneville bussipysäkki olisi jotakuinkin n:o 16:n kohdalla.

      Koululaisliikenteen lisäksi Myllyhaan kerrostalojen bussiliikenne siirtynee tänne, kun tämä on mukaniityntieläisille ja osalle myllärinkatulaisiakin lähin pysäkki jatkossa.

      Tuo idyllinen kotikatu muuttuu myös siksi, että bussi ajelee siinä hidastustöyssyjen läpi mutkitellen kolme kertaa tunnissa - ovat muuten pahimmat hidasteet jotka olen Nokialla nähnyt. Paineiskupihadukset vain kuuluvat, kun vaihdetta vaihdetaan pienemmälle noihin hidastaessa ja pysäkille pysähtyessä.

      Sama tietty Alhoniityn koululle meneville harjuniittyläisille ja siurolaisille oppilaille. Jäävät S-Marketin kohdalla pois. Eteenkin koulusta palatessa vaarallisen Pinsiöntien ylitys edessä. Pitäsköhän ko. risteykseen laittaa valo-ohjaus tai liikenneympyrä? Mielummin ennen vakavia onnettomuuksia, kiitos.

      73 arkisin Nokian asema - Harjuniitty (tunnit | minuutit)

      6 | 01, 31
      7 | 01, 28, 58
      8-10 | 28, 58
      11 | 28
      12 - 20 | 03, 33
      21 - 22 | 33
      23 | 40
      00 | 10 (vain PE/LA yö)
      01 | 40 (vain PE/LA yö)

      = 29 vuoroa ( kaksi myöhäisyövuoroa lauantain vastaisena yönä). JA SAMA TOISEEN SUUNTAAN. On siinä asukkailla totuttelemista.

      73 Lauantai:

      6-22 | 58
      23 | 40
      00 | 40
      01 | 40 (siis n. 2:00 yöllä!!)

      73 Sunnuntai:
      09 - 22 | 58
      23 | 40

      • hyvin suunniteltu

        Siis 50 bussia näistä hyppyreistä joka päivä? Mitenhän asukkaiden hermot ja Paunun korjauskassa kestävät sen? Hyvin suunniteltu on puoliksi rikottu.

        Lähdekorventie 22

        37130 Nokia

        http://goo.gl/maps/oy9JJ

    • eräs vaan

      google maps on ihan surkea, eihän se löydä Korpikatu 16

    • ei aikataulukirjassa

      Kankaantakalaiset/vihoslaiset huomio: 74 ei kulje kesällä.

    • oikeenväärin
    • ETA-13_DAYS

      Myllyhaan S-marketin risteykseen rakennetaan ilmeisesti levikkeettömät pysäkit kaupungin suuntaan risteyksestä molemmin puolin Pinsiöntietä, kun näiden pysäkkien rakentamiseen on varattu 0 €.

      Vaikka tie on leveä, niin mitenän tuo nyt noin on suunniteltu, että pelkkä pysäkinmerkki riittää. Toivottavasti kyltitysrahasta riittää sen verran, että Paunulainen osaa pysähtyä oikeassa paikassa Pinsiöntielläkin. Pysäkki pitänee sijoittaa riittävän kauaksi risteyksestä, että liikenteenjakajan jälkeen liikenne pääsee sulavasti siirtymään pysäkillä olevan bussin ohi.

      Ja ai niin: pistähää hyvät teknisen viraston immeiset sinne Lähdekorven pysäkeille sellanen "Koululaisia" kyltti molempiin päihin sitä pätkää, mihin nuo pysäkit tulee. Siinähän alkaa ramppaamaan sellanen 1-2 bussilastillista koululaisia molempiin suuntiin koulupäivien aikana. Samoin Pinsiöntien pysäkkien kohdalle taitaa olla tarvetta vastaavalle.

      • solmuaivo

        Näyttäs uupuvan myös 73 Harjuniityn koululla olevan pääteptysäkin (väliaikainen) rakentaminen ja Lehtosen konditorian kohdalla olevan pysäkin kääntäminen Rautatienkadulle noista suunnitelmista.

        Tietenkin voi olla mahdollista, että 73 ei Lehtosen konditorialla pysähdy, kuten 70/71M teki ja siinä pysähtyy sitten noi asemalta lähtevät 14N, 70, 79. Olis ainakin loogista - paitsi Harjuniitystä amikselle ja lukioon meneville, mutta ilmeisesti ovat selkeä vähemmistö. Seuraavat 14N, 70, 79 pysäkit ovat Nesteellä/Hesellä ja kirkon kohdalla Tampereelle mennessä.

    • hyvää tiedottamista

      Alle kaksi viikkoa aikaa ja porukka on aika pihalla siitä, miltä pysäkiltä työmatkan pitäisi alkaa. Vai pitäisikö ostaa auto tai vaihtaa polkupyörään.

      • vihdoin edistystä

        Kaupunki on näköjään teippaillu tolppiin ja katoksiin virallisia tiedotteita karttoineen.

    • polliK

      Pääseekö keskustorilta enään suoraan koskenmäkeen ensikuussa vai joutuuko kikkailemaan bussien kanssa nokian keskustassa?

      • ,....

        Aikataulun mukaan 71 keho-koskenmäki-nokian asema (koko pätkä 14 min, koskenäestä tietty väjemmän) ja vaihto 70 nokia-tampere 23 min (tai VR:llä 14 min).

    • millo rysähtää?

      Tampereelle Nokian keskustasta ajettava 19 min, eli pätkä ajettava 3krt/h = 45 hm/h koko ajan. Myös päätepysäkkitauot. Kuskeilla kuulemma yli 8h vuorot...

    • Kuskiparan äiti

      Kuskeilla työvuoron pituudet (työpäivän alku - työpäivän loppu) ovat aamuvuorossa 12 tuntisia. Kun työnsä aloittaa klo 06:15, pääsee työstä lähtemään klo 18 maissa..... Sama taas seur. päivänä. Vapaa-aikaa on hyvin vähän.

    • kuka vastuussa?

      Tarkotus olis ostaa seutulippu tytölle elokuussa, että pääsis bussilla Tampereelle kouluun. Muuten hyvä, mutta eipä näytä Matkahuollon kortti kelpaavan enää 30.6. lähtien Tampereen sisäisessä liikenteessä. Ja se koulumatka on koulun mukaan pakko ladata Matkahuollon kortille (kysyin asiasta kahteen kertaan). Nyt puhutaan niinkin isoista asioista, kuin kouluvelvollisuuden täyttämisestä: jos et mene kouluun, poliisi hakee kotoa. Lisäksi opintotuki jää saamatta ja valmistuminen voi venyä.

      Voimmeko hakea korvauksia kaupungilta vaihtoehtoisen kulkuvälineen aiheuttamista kuluista?

    • tulevissa vaaleissa ...
    • ei paniikkia

      Tampereen keskustorin pysäkkien linjavuorojen numerointi on muuten jo päivitetty 30.6. jälkeiseen aikaan. Että kyllä ne vielä tän viikon lähtee entiset vuorot entisiltä pysäkeiltä.

    • Kenttää kuulematta

      Uparia vaan sitten hiorotaan yhdystien risteyksessä ja Lähdekorvessa?
      Veikkaan jo nyt, että matkahuollon pihassa on aikas ruuhka. Sinnehän kulkee busseilla tavaraakin ja sellainen tukkii koko pihaan pääsyn.
      Katsotaan nyt mitä herrat taas ovat saaneet aikaiseksi ylimielisyydessään kenttäväkeä kohtaan. Kuskeilta ei olle kyselty yhtään mitään eikä Paunultakaan. koko ruljanssi on suunniteltu Treen kaupungin virkamiesten pöydillä.

      • politiikka on päätöksiä

        Jolilassa istuu Nokialla Raija Nurminen (sd.) ja Teknistä lautakuntA vetää Kalevi Heinonen (sd.). Miten olisi poliittinen vastuu tästä sähellyksestä? Heinonen sentään tulee yleisötilaisuuksiin, mutta Nurmista ei ole saatu norsunluutornistaan kansan joukkoon.

    • tere vaan
      • ...

      • ????

      • Korjaus
        ???? kirjoitti:

        Sivulla mainitaan Linja 74 mutta ei sitä kyllä tässä kuvassa ole missään: http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/nokia_linjat.jpg

        Linja 74 mainitaan myös Aikataulut kirjassa (sivulla 8) mutta ei sille löydy mitään aikataulua. Mistä on kyse?

        Oli se kuvassa Nokian aseman kohdalla (kun otti silmän käteen) mutta aikataulua en kuitenkaan löydä.

      • niin kauas pysäkit...
        ???? kirjoitti:

        Sivulla mainitaan Linja 74 mutta ei sitä kyllä tässä kuvassa ole missään: http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/nokia_linjat.jpg

        Linja 74 mainitaan myös Aikataulut kirjassa (sivulla 8) mutta ei sille löydy mitään aikataulua. Mistä on kyse?

        Moneen kertaan täällä ja NU:n uutisessa kommentoitu: 74 ei kulje kesällä. Eli Vilkkulankadulle lähin pysäkki on kesällä n. 1 km päässä kirkolla. Esim. Siwalta reittiopas.tampere.fi antaa 1,1 km kävelyä juuri tonne (Viholanjärven rantaa pitkin). Pistä Reittioppaassa päiväksi 30.6., niin löydät oman reittisi maanantaina. Ei löydä muutoin Nokian pysäkeille reittiä (pysäkki kyllä löytyy).

    • jäänkotiin

      Nokian sähkötalo – Jussinhannan kahvila Epilä 12km 12 min omalla autolla ovelta ovelle. Google mapsin arviotu polttoainekulu 2,02e.

      Sama bussilla reittioppaan mukaan klo 11.40:
      Kävelyä raskaaseen ylämäkeen lähes kilometri Tiesenmäen pysäkille, 71 terveyskeskukselle, kävely asemalle, 70 Pispalantorille, 29 länteen, kävelyä junaradan ali jyrkkään ala- ja ylämäkeen. Kesto lähes 50min, hinta 5e.

      (Ennen Sähkötaloa vastapäätä oli pysäkki)

      Olisipa huonosti liikkuvalla köyhällä vanhuksella olisi vielä mahdollisuus autoon.

      • jhfhjvhg

        "(Ennen Sähkötaloa vastapäätä oli pysäkki) "

        Ei oo ollu yli kymmeneen vuoteen...

    • Kauan kulkenut

      Kauhea poru nuorilla kun ei jakseta kävellä 300 metriä.
      Kävelyä tulee muutenkin liian vähän harrastettua. Olette virkeämpiä autossa ja työssä PIENEN liikunnan jälkeen. Se on sitä hyötyliikuntaa parhaimmillaan.
      Itse jään/jäin monesti kirkolla pois ja kävelin torille kun en viitsinyt istua Myllyhaan kierrosta. Olin siellä ennen kuin bussi tuli. Ikää on sentäs 60 ja risat.
      Sama poru on yllä uusista muutoksista. Mitään muutosta ei saisi tulla... Pitää nyt ensin katsoa jos vaikka uusi sattuisikin olemaan parempi kuin nuo jo 1960 ja voimassa olevat aikataulut. Myllyhaata tosin alettiin kiertään eri variaation joskus -80 luvulla.

      On se vaan hieno kun keskustasta pääsee nopsasti m-tietä Treelle. Enään ei tarvitse nussia vanhaa tietä koska niillä Saarenkärjen ja Villilän kautta. Siellä kun on aina joku käsi pystyssä juuri kun bussikosla on saatu vauhtiin niin taas pysätään ja sisään lappaa jokaiselta pysäkiltä koululaiset sun muut P-niemen porukka, villiläiset Raholaa ja Epilää myöten. Sama taas takasin päin tullessa.
      Hyvä että päästiin niistäkin naamoista eroon! Alkoi nekin naamat vuosien saatossa v-tuttaan. Eipähän ne ole enään hidastamassa meikämannen matkaa!

      • kauas pysäkit karkaavat

        Kyse on ajasta. Ajankäytöstä. Jos pysäkki on kilometrin päässä niin autolla olisit jo perillä, kun pysäkille olet kävellyt. Kukaan tuskin valittaa siitä, että pysäkki on 300 metrin päässä. Ei, vaan jos pysäkki on kaksi-kolme kertaa kauempana. Ei bussi ole enää palvelua kilometrin päässä ja kyllä keskustassa asuvalla on oikeus olettaa, ettei pysäkki niin kauas keskustassa siirry.

    • Notkea KIA-kuski

      TBn ja heti sillan jälkeen on saatava pysäkki Poutuntie 2 aravatalon kohdalle Valtatien kummallekin puolelle jos bussi tulee/menee Pinsiöntietä alas. Siitä kohtaa tulee paljon väkeä ja vanhuksia.
      Hienoa että ei kierrellä kankaantakasia, kalkkuja ja epilöitä Villlilän ämmien takia vaan painetaan 100 lasissa Alapispalaan saakka. Se on sitä todellista palvelua.
      Moottoritietä ei Paunu ajaisi koska sitä rahaa tulee vanhaa tietä ajettaessa. Moottoritie ei tuota mitään. Itse matka-aika on yrittäjälle sivuseikka. Raha reitin ratkaisee.
      Hyvä että virkamiehet pääsivät niskan päälle tässä asiassa. Muuten etanoisimme edelleen vanhalla tiellä.

      Kilometri on vain 2 ja puoli ratakierrosta joka ei terveelle ole mikään ylivoimainen matka. Se taitaa olla liian paljon nykyihmiselle. Kävellä ei haluta ollenkaan.
      Kilometrin matkaan ei kulu kuin muutama minuutti ja samalla saa sitä liikuntaa. Mikään ilma ei ole noin lyhyelle matkalle esteenä.

      Kävelyhaluttomuuden näkee markettien parkkipaikoilla selvästi. Jo kaukaa näkee mistä liikkeeseen mennään sisään. Siellä on se autoruuhka. Auto on saatava oven eteen siihen ainoaan vapaaseen ruutuun hinnalla millä hyvänsä vaikka helpommmalla sen olisi saanut kauempana oleille tyhjille ruuduille.

      Auton saamiseksi oven eteen nähdään käsittämättömän paljon vaivaa ja aikaa; jopa ajellaan ympäri odottaen että ruutu vapautuisi marketin ovelta. Härskimmät vievät invapaikalle.
      Näkee tapauksia kun auto on jo saatu ruutuun, kone sammutettu niin lähempänä marketin ovea vapautuukin paikka. Tulee kiire startata ja siirtää sinne. Siinä alkaa se tuttu show kuinka iso ruho ja lapset saadaan autosta ulos kun tilaa ei oikein ole. Pääasia on se, että kävellä ei tarvitse. Auton saaminen oven eteen tarkoitta sitäkin, ettähelposti kolhitaan ovilla.
      Yleensä sitten niskat naksuvat kun koitetaan lähteä ruudusta peruuttamalla ja suurena vaarana on puskea ihmisten ja autojen kylkiin.

      Vapaata tyhjää tilaa on kauempana paljon ja siinä on etuna se, että pääsee lähtemään ruudusta peruuttamatta. Tilaa on ympärillä ja ovet voi avat huoletta.
      Tässäkin tulee käveltyä edes hieman ja samalla auto on turvallisella paikalla jossa kylkiä ei kolhita. Siellä kauempana fiksut ihmiset pitävät autojaan. Fiksut eivät myöskään pidä pahana muutaman sadan metrin aamuista kävelymatkaa.

    • mikä ihmeen työvuoro

      Esimerkiksi 73-linjan Harjuniityn suunnan pysäkkejä ei ole vielä merkitty. Kaksi on ilmeisesti rakennettu väärään paikkaan ja paria ei ole eikä tule(?). Aikaa ensimmäisten vuorojen lähtöön on alle 40 tuntia. Tästä tulee vielä melkoinen soppa.

      Vrt.
      http://aikataulut.tampere.fi

    • Tee

      Kaikilla ei ole kyse kävelyhalukkuudesta vaan pystymisestä. Ja aikaa siihen saattaa kulua tuplamäärä. Pitäisi teidän terveiden ja hyväkuntoisten ajatella hieman niitä muitakin.

      • aika loppuu kesken

        Joku on kirjoittanut Nokian Uutisien uutiseen allaolevan kommentin.
        Taitaa kaupungin valmistautuminen tähän uudistukseen olla vähän reippaammin jäljessä aikataulusta. Tietääköhän bussi pysähtyä oikeilla paikoilla, kun kaupunkikaan ei vielä tiedä pysäkkien paikkoja?

        http://www.nokianuutiset.fi/Ajankohta/1194909767655/artikkeli/kommentoi miten joukkoliikenteen uudistukset palvelevat sinua.html

        Pistin nimettömänä seuraavanlaisen palautteen tänne:
        http://joukkoliikenne.tampere.fi/fi/asiakaspalvelu/palautteet.html

        "Tuleva 73 Nokian kaupungin sisäinen vuoro välillä Harjuniitty - Nokian asema: MILLOIN aiotte nämä pysäkit merkitä asianmukaisesti JA mitkä pysäkit tulevat olemaan reitillä ja mitkä eivät?

        1) YHTÄKÄÄN uutta bussipysäkkiä ei ole VIELÄKÄÄN merkitty bussipysäkin merkillä. Mitä jos odotan pysäkillä ja bussi menee ohi??? Tässä on ALLE 40 TUNTIA (Ma 04:14) ensimmäisen vuoron ajoon ja viikonloppu päällä.

        2) Lisäksi osa on edelleen eri paikoissa kun ottaa eri lähteen esiin:

        -Nokian kaupungin katusuunnitelma/rakennetut pysäkit
        - aikataulut.tampere.fi -palvelu (http://aikataulut.tampere.fi/?lang=&key=&line=73) tai sitten
        - teidän jakamanne karttapohja (http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/nokia_linjat.jpg).

        Muutamia havaintoja (ei kattava lista kaikilta osin):

        Villa Silva (8570)
        - katusuunitelma: ei mainintaa
        - karttapoja: ei mainintaa
        - e-palvelu: löytyy

        Myllyhaka (8572)
        - katusuunitelma: ei mainintaa
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Korpikatu (8574)
        - katusuunitelma: ei mainintaa
        - karttapoja: ei mainitaa
        - e-palvelu: löytyy

        Lähdekorpi (8576)
        - katusuunitelma: Mukaniityntien ja Lähdekorventien risteys. Pysäkki rakennettu
        - karttapoja: Mukaniityntien ja Lähdekorventien risteys.
        - e-palvelu: löytyy Ojamutkan ja Lähdekorventien risteyksestä

        Notkotie (8578)
        - vanha

        Pitkäkorventie (8580)
        - vanha

        Lähdeniitty (8582)
        - vanha

        Valimokatu (8584)
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Taka-Lauttala (8586)
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Torvisienenkatu (8588)
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Porin Yhdystie (????):
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: ei löydy

        Koppelonkatu (8596)
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Harjuniitty (8598)
        - katusuunitelma: löytyy
        - karttapoja: löytyy
        - e-palvelu: löytyy

        Ja sama tietysti toiseen suuntaan.

        Tiedotus mieluiten Ajankohtaista-palstanne kautta. Ja pian."

    • voihan demari

      Rautatienkatua alkaa ajamaan arkisin lähes 190 vuoroa päivässä. Joukkoliikennelautakuntaan Nokian kaupungilta nimetyllä jäseellä Nurmisen Raijallahan (sd.) palvelu sitten pelaa suorastaan erinomaisesti (asuu Rautatienkadulla).

      Nokian Kaupungin luottamushenkilöt 2013 - 2016:
      http://www.nokiankaupunki.fi/paatoksenteko/luottamushenkilot/

      SDP Nurminen Raija, terveydenhoitaja, Rautatienkatu 16 A 3, 37100 NOKIA

      Joukkoliikennelautakunta 2013 - 2014:
      http://joukkoliikenne.tampere.fi/fi/asiakaspalvelu/tampereen-joukkoliikenne/joukkoliikennelautakunta.html

      Nokia

      Raija Nurminen (SDP)
      [email protected]
      [email protected]

      Lautkunnan tunnuslause: "Yksi kaikkien puolesta" on tainnut nyt kääntyä päälaelleen.

    • Kovaa purnausta

      Vai 190 vuoroa päivässä? Mistä moinen määrä? Hatustako?
      Koitetaan nyt pysyä asiassa liioittelematta.
      Kyllä se siitä lutviintuu kun tajutaan uudistukset paremmiksi (=nopeammat yhteydet ilman kiertelyjä) kuin entisaikaiset 80 luvulla voimaan tulleet aikataulut joilla vieläkin ajetaan.
      Kova on purnaus, vaikka ei metriäkään olla ajettu.

      • bussimatkustaja

        190 vuoroa Rautatienkadulla on ihan puhdas yhteenlaskutoimenpide, joskin siitä pitää tuon vuoron 14 vuorot vähentää pois, kun se menee valtatietä pitkin. Ei sen kummempaa.

        Esimerkkejä vuorotiheyksistä:

        Nokian asema E (14)
        ark: 18 vuoroa (1/tunti 06:35 - 20:35)
        la: -
        su: -

        Nokian Asema D (70):
        ark: 37 37 = 74 vuoroa (05:00 - 01:40)
        la: 35 35 = 70 vuoroa (06:30 - 01:40)
        su: 26 26 = 52 vuoroa (09:30 - 23:10)

        Nokian asema B, 8526 (71->Kalkku):
        ark: 30
        la: 20
        su: 14

        Nokian asema C, 8524 (71->Keho):
        http://aikataulut.tampere.fi/?stop=8524&lang=&key=
        (-> Keho)

        ark: 69
        la: 40
        su: 28

        Lähdekorpi, 8577 (73->Keho):
        ma-to: 34 (04:43 - 23:34)
        pe: 36 (04:43 - 01:34)
        la: 20 (06:23 - 01:34)
        su: 14 (09:23 - 22:23)

        Lähdekorpi, 8576 (73->Harjuniitty)
        ma-to: 33 (06:04 - 23:43)
        pe: 35 (06:04 - 01:43)
        la: 21 (07:01 - 01:43)
        su: 14 (10:01 - 23:43)

        Lähdekorven pysäkit eivät ole TKL:n kartassa (Lähdenkorventie/Ojamutka) oikealla (Lähdekorventie/Mukaniityntie) paikalla, Villa Silvan ja Korpikadun pysäkkiä ei aiota kaupungin päätöksenteon (pysäkkibudjetti) tai esitetyn linjakartaston mukaan rakentaa lainkaan. Porin yhdystiellä pitäisi olla 73:n pysäkki, Torvisienenkadun ja Takalauttalankadun kohdalla ei. Että onpa tässä taas jotain muuttunut viime hetkellä. Vai onko?

        Ylläolevasta voi siis todeta, että Lähdekorventieltä menee arkisin 71 bussivuoroa (keskimäärin n. 3 vuoroa/tunti (20 min välein)) ja Rautatienkadulla 189 (keskimäärin 8 vuoroa/tunti (7 min välein)) bussivuoroa. Ovatko nämä kadut suunniteltu sellaisiin liikennemäärälisäyksiin? Epäilen. Lähdekorventietä pitkin ei pitäisi pistää busseja kulkemaan lainkaan (kapea, kaupungin isoimmat hidastetöyssyt) ja Rautatienkatu tarvitsisi kyllä omat bussilinjat, jos tiheys on tuota luokkaa.

      • bussimatkustaja
        bussimatkustaja kirjoitti:

        http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/30.6.2014-alkaen/nokia_asemanpyskartta.pdf

    • munapäistä meininkiä

      Seutu VR käyttö on saanut suurta suosiota viime aikoina. Saakohan jatkossa.

      Pysäkit:
      http://joukkoliikenne.tampere.fi/media/user/files/kartat/30.6.2014-alkaen/nokia_asemanpyskartta.pdf

      Vuoro 70 Nokian asemalla:
      http://traffic.navici.com/tre_timetables_tool/write/pdf_timetables/k20140630/linja-aikataulut/70.pdf
      6: 00, 30
      7: 00, 30

      Vuoro 71 Nokian asemalla
      http://traffic.navici.com/tre_timetables_tool/write/pdf_timetables/k20140630/linja-aikataulut/71.pdf

      Kalkusta
      6: 27N, 57
      7: 27, 57

      Kehosta
      6: 58
      7: 28K

      Vuoro 73 Nokian asemalla
      http://traffic.navici.com/tre_timetables_tool/write/pdf_timetables/k20140630/linja-aikataulut/73.pdf

      Harjuniitystä:
      6: 01 31
      7: 01 28

      Kehosta:
      6: 28, 58
      7 : 28, 58

      JUNA LÄHTEE AAMULLA NOKIALTA TAMPEREELLE 06:27 JA 07:22.

      Eikö teillä oikeasti vasen käsi tiedä, mitä oikea tekee? Vai kenen idea on se, että KAIKKIEN bussi-juna-bussi -vaihtoehtoa käyttävien tulee odottaa puoli tuntia Nokian juna-asemalla?

      • Ent. Haagalainen

        Käyttäkää junaa kuten Helsingin lähiöissä asuvat tekevät; asemilla on parkkialueet joihin pysäköidään autot ja muut kulkupelit ja jatketaan junalla. Lupalappu ilmaiseen pysäköintiin jos on jatkot raiteilla.Haagasta pääteasemalle matka 8 min ja sisältää 4 pysähtymistä muilla asemilla. Bussilla matka 40 min. Omalla autolla 25 min pysäköintiongelma.
        Ei tulisi mieleenkään ajella omalla stadin keskustaan vaikka ta maksaa pysäköinnin. Ruuhkaa ja valoja on matkalla aivan tarpeeksi.
        Junayhteydet olisi saatava toimimaan ja vuoroja raiteille enemmän. Mieluusti oma raide Treelle saakka jolloin vaihteiden takia ei tarvisi matka hidastua.

        Mahd. PIKAratikka olisi oltava sellainen joka ei ole mukana ruuhkissa ja liikennevaloissa. Ratikan reitti länteen olisi mentavä harjua pitkin Raholaan. Rantatietä menisi toinen linja Lentävänniemeen. Kaikki nämäkin niin ettei autoruuhkat mitenkään hidasta kulkua.
        Kumipyörät hoitakoon liitynnät raideasemille ja olkoot vain linjoilla joille ratikka ei kulje.
        Sillä tapaa isot massat kuljetetaan hidasatelematta. Muu liikenne ei saa olla esteenä.

    • Ja pysäkki siirtyy

      Mikään ei ole niin suurta viisautta kuin jälkiviisaus.
      Eipä näkynyt näin kiihkeitä kannanottoja linjojen valmisteluvaiheessa.
      Eikös tämänkin muutoksen suunnitteluun kulunut jokunen vuosi.
      Nyt taitaa olla vähän liian myöhäistä.
      Tuskin näitä linjoja ihan heti uudestaan muutetaan.

      • satunnainen matkaaja

        Olenkohan jotenkin tyhmä tai lukutaidoton, mutta eikö viikonloppuisin kulje K busseja? Siis Kankaantaankatua pitkin. Matka kirkolle ei ole ylivoimainen - tosin nythän se pysäkki ei ole kirkon kohdalla vaan ihan muualla, mutta silti...

      • kauas pysäkit karkaavat

        Ketju on jo niin pitkä, että osa kommenteista jää jo väliin. Ei tämä ole aivan susi, mutta muutama ongelma siinä on (tiivistelmä alla).

        1) asiakkaiden virallinen valitus kuitattiin huonontamalla suunnitelmaa (reittejä) entisestään. Uudempaa yhteydenottoa ei noteerattu senkään vertaa.

        2) pysäkkiverkko on harvempi, kuin esitetty. Eikä Erkkikään ota selvää, mitkä kaikki pysäkit lopulta tulevat toimimaan.

        3) luulisi, että bussi tulisi juna-asemalle niin, että siitä olisi jo ustavaa siirtyä bussista junaan, eikä odottaa 30 min. Koskee kaikkia bussivuoroja.

        4) uusia pysäkkejä ei ole vielä merkitty, vaikka tässä on alle vuorokausi (04:41 huomenna) ensimmäisten bussien lähtöön

        5) 74 vuoron jääminen kesä-aikataulusta kokonaan pois on ihan viime päivien juttu. Monelle Viholan suunnan työmatkalaiselle kesäpysäkki siirtyy lähietäisyydeltä reilun kilometrin päähän. Linja ja pysäkit siis ovat olemassa, mutta bussi alkaa liikennöimään vasta 11.8. Reilua ja asiallista tiedottamista? Kankaantaan päiväkodin vieressä oleva pysäkki siirtyy kirkolle asti kesäksi.

        6) Alhoniityssä, Alisen alueella ja Takalauttalassa (vanha alue, huom) vastustettiin virallisesti. Lopputulos: Takalauttalalaiset ja alislaiset saavat tyytyä samaan, kuin vanha suunnitelma ja alhoniittyläisiltä vietiin lähin pysäkki vieläkin kauemmas. Rounionkadun pohjoispuolella suurella osalla on yli 0,5 km pysäkille. Useilla n. kilometri. Useilla nykyisistä asiakkaista siis järkevämpää kävellä juna-asemalle suoraan, kuin käyttää 73:a. Aiemmin bussi meni Alhoniityn läpi pitkin ja Rounionkatua pitkin Alhoniityn suunnalla.

        7) aikataulut näyttävät paperilla nopeammilta: tässä on oletettu, että pysäkki on vieressä ja menet vain Tampereen keskustorille. Kun useimmille asiakkaille tulee 500 - yli 1000 m käveltävää lähimmälle pysäkille. Väitän, että esimerkiksi Notkotieltä kestää jatkossa pidemmän aikaa (aikataulu: 4 min bussin vaihto 29 min) päästä Tampereen keskustorille, kuin aiemmin (30/35 min). Entäpä alislaisilla, joiden pysäkki siirtyy n. kilometrin päähän kotoa? Bussivuorojen nopeutus on siis kuitattu asiakkaiden jaloista.

        8) Harjuniittyläisten kouluvuorot piti ajaa jatkossa Harjuiityn vuorolla. Myllyhaaan koululle menijät jätetään 300 m päähän, kun pysäkki oli aiemmin koulun vieressä. Alhoniityn koululle menijät joutuvat ylittämään vaarallisen Pinsiöntien. Tässäkin hyvä esimerkki lautakuntien välisestä yhteydenpidosta.

        Asiakkaille on esitetty vain bussireitit, ei bussien vuoroaikataulua (vuorotiheys syksyllä on mainittu) tai pysäkkien paikkoja kuin vasta nyt keväällä. Eikä sekään päde 100%:sti, kuten yltä näkyy. Aikataulut on löytynyt netistä tällä viikolla. Esimerkiksi itse en valittanut, koska bussi meni vielä alkuvuodesta 100 metrin päästä, kuten ennenkin. Nyt virallisessa suunnitelmassa lähimmät pysäkit ovat n. 500 metrin päässä. Olisi ilmeisesti pitänyt osata valittaa.

        Hankala kaupunkilaisten on suutämelmaa kommentoida, jos tietoa ei ole ja se vähäkin mitä tietoa on muuttuu koko ajan tai on eri asiakirjoissa eri tavalla. Eikä kaupunkilaisten tarvitse mielestäni olettaa, että kaupungin päättäjät jättävät aivot narikkaan, kun menevät tekemään päätöksiä.

      • 2 pientä minuuttia
        kauas pysäkit karkaavat kirjoitti:

        Lähde kotoasi 2 minuuttia aikaisemmin.

      • yritys hyvä
        2 pientä minuuttia kirjoitti:

        Lähde kotoasi 2 minuuttia aikaisemmin.

        Jos se bussipysäkki on kilomerin päässä - kuten useinmiten näyttää keskustassakin olevan, niin matkaan menee kyllä reilu 10 minuuttia. Ja kovalla pakkasella hitaammin. Ja vanhuksilla. Ja eteenkin vanhuksilla pakkasessa.

        http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kävely

      • huoh.
        yritys hyvä kirjoitti:

        Jos se bussipysäkki on kilomerin päässä - kuten useinmiten näyttää keskustassakin olevan, niin matkaan menee kyllä reilu 10 minuuttia. Ja kovalla pakkasella hitaammin. Ja vanhuksilla. Ja eteenkin vanhuksilla pakkasessa.

        http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Kävely

        Vanhuksista puheenollen oli erittäin viisas päätös poistaa vanhainkodin bussilinja kesäksi. Kuinkahan paljon kaupungin taksikulut lisääntyy tämän vuoksi? Prisma tulee saman linjan varteen, mutta bussi liikkuu vain kirkolta asemalle. Turhaan hehkuttivat uutta ostosparatiisia.

        Ilmeisesti myöskään vanhainkodin henkilökunta ei kulje työmatkaa bussilla.

      • eka kokemus
        2 pientä minuuttia kirjoitti:

        Lähde kotoasi 2 minuuttia aikaisemmin.

        Testitulos: kävely pysäkille 5 min, asemalla suoraan 70:aan, 5 min odotusta. Eli tuossa vaiheessa 10 min lisä-aikaa ja 5 km väärään suuntaan. Lopulta työpaikalla -15 min, kun ehti 20:een parin minuutin odotuksella. Jos olis missannu, niin olis tullu kesäaikaankin 15 min, sillä vuoroväli on tuon 30 min Tampereellakin. Talviaikaan tullenee kävely ja odotukset huomioiden tappiota 5-10 min. Myllyhaan pysäkiltä vs. bussi (70/71M)-juna-bussi, kun rautatieasemalta pääsi yleensä kävelemään suoraan bussin kyytiin. Vaihtovarmuus Tampereella on todennäköisesti parempi, kuin aiemmin. 73 ei tosin saa myöhästyä lainkaan, että ei tule 15/30 min (talvi-/kesäaikataulu) lisäpenaltia. Silloin juna paikannee Seutu VR -lipun hankkineita.

    • Vakiasiakas. Nokia

      Hyvin eka päivä meni. Olen tyytyväinen.

      Hyvästi Saarenkärjen, Villilän, Raholan ja Epilän ämmät ja koululaiset. Ettepähän enään ole hituroimassa matkaamme eikä teitin naamoja tarvi enään nähdä!!!

      Järkevä uudustus tottavie!!!!!

      KIIIITOS !!!!!!

      • paree vai huonompi

        Joo, toi keskustojen välinen matka oli nopea, mutta vaihtoyhteydellä tulijoille odotukset ja kävelymatkan piteneminen pelaavat tuota aikaetua vastaan. Eli asemalla ollaan vähintään 10 minuuttia takana entisiä vuoroja 70:n lähtiessä Tamperetta kohti. Aiemmin 70/71 M vastavirtaan ja juna: n. 30 min Tampereen Rautatieasemalla, nyt 42 min Keskustorilla. Eli 10-15 min lisä-aikaa.

        Tilanteen palastaa kesäaikataululla vain se, että todennäköisesti Tampereella ei tarvitse odottaa 25 min vaihtoyhteyttä. Junalta myöhästyy aina = 25-30 min. Syysaikataululla kävelee suoraan bussin ovesta sisään tai odottaa pari minuuttia. Eli aiempi oli nopeampi.

        PS: Joukkoliikennelautakunnan mukaan suunnittelussa on käytetty ohjenuorana 600 - 1000 metrin maksimietäisyyttä pysäkiltä. Esimerkiksi Kankaantaan Siwa ja päiväkoti ovat siis joukkoliikenteen palvelualueen ulkopuolella kesäisin, vaikka bussilinja kulki aiemmin 300 metrin päästä.

      • hyvä että homma pelaa
        paree vai huonompi kirjoitti:

        Ehdotan, että Rautatienkadun ja Pinsiöntien risteys asemalta Nokian valtatien suuntaan nimetään Nurmisen mutkaksi. Joukkoliikennelautakuntahan on suuressa viisaudessaan keksinyt ajattaa lähes kaikki bussilinjat tämän risteyksen kohdalta molempiin suuntiin. Sattumoisin Joukkoliikennelautakunnan Nokian kaupungin edustajan, Raija Nurmisen, kotipysäkki on juuri tuossa risteyksessä.

      • voihan se ketuttaa
        paree vai huonompi kirjoitti:

        Joo, toi keskustojen välinen matka oli nopea, mutta vaihtoyhteydellä tulijoille odotukset ja kävelymatkan piteneminen pelaavat tuota aikaetua vastaan. Eli asemalla ollaan vähintään 10 minuuttia takana entisiä vuoroja 70:n lähtiessä Tamperetta kohti. Aiemmin 70/71 M vastavirtaan ja juna: n. 30 min Tampereen Rautatieasemalla, nyt 42 min Keskustorilla. Eli 10-15 min lisä-aikaa.

        Tilanteen palastaa kesäaikataululla vain se, että todennäköisesti Tampereella ei tarvitse odottaa 25 min vaihtoyhteyttä. Junalta myöhästyy aina = 25-30 min. Syysaikataululla kävelee suoraan bussin ovesta sisään tai odottaa pari minuuttia. Eli aiempi oli nopeampi.

        PS: Joukkoliikennelautakunnan mukaan suunnittelussa on käytetty ohjenuorana 600 - 1000 metrin maksimietäisyyttä pysäkiltä. Esimerkiksi Kankaantaan Siwa ja päiväkoti ovat siis joukkoliikenteen palvelualueen ulkopuolella kesäisin, vaikka bussilinja kulki aiemmin 300 metrin päästä.

        Laajanojankatu 15: reittiopas kehoittaa kävelemään asemalle 1,2 km. Joka on siis näin virallisesti "palvelualueen ulkopuolella" (>1 km pysäkille). Aiemmin pysäkki vieressä.

    • HYVÄ UUDISTUS

      Talviaikataulut vasta toden sanoo. Silloin on lomat ohi ja mukana koululaiset.
      Jos ajoajat ovat kesänopeuksiin sovitetut (kuin ennen) ollaan aina myöhässä.
      Uudistus on hyvä, sillä Treelle on paljon menijöitä. Vanhaa Nokiantien kautta meneviä vuoroja ei kukaan tule kaipaamaan. Sieltä vain tuli väkeä eikä kukaan jäänyt pois. Pitkäniemeen ja Epoilään pääsee kyllä mutta onneksi kaikki vuorot eivät sieltä enään mene.
      Jos Paunu olisi ollut päättämässä, mikään vuoro ei ajaisi m-tietä. Raha ratkaisee.
      Uudessa systeemissä lipputulot menevät Treen kaupungin kassaan josta Paunu saa etukäteen sovitun osuuden, oli matkustajia taikka sitten ei. Lipputuloja ei Paunu itselleen tilitä kuten ennen.

      Asemalta lähtiessä on jouhevampaa ajaa leipomon kautta kuin siwan kautta. Autot eivät taivu joka laiturilta upariin siwalle.

      • demareille

        Joukkoliikennelautakunnan mukaan maksimietäisyys pysäkille pitäisi olla 600 - 1000 metriä. Eli pysäkkivälin pitäisi olla n. kilometri. Miksi siis yksikään bussi siis pysähtyy Tampereelle mennessään ennen Hesburgeria? Johtuisiko siitä, että nokialaisjäsen asuu Lehtosen konditorian ja Tredun puolessa välissä. Toiset ovat todellakin tasa-arvoisempia, kuin toiset.

        Jos kakku leivotaan, siitä pitäisi itsekin uskaltaa syödä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      97
      4723
    2. Niin voimakkaat tunteet

      Että ajattelin hänen olevan se elämän rakkaus. Silmien edessä vikitteli toista ja hyvästelemättä hylkäs niin tyhjyys jäi
      Ikävä
      20
      2857
    3. Nainen, sinä viisas ja ymmärtäväinen

      sekä hyvällä huumorintajulla varustettu. Kun kaikki muut ovat kaikonneet, vain sinä olet jäljellä. Ellet kestä kirjoituk
      Ikävä
      24
      2704
    4. Puhe on halpaa

      Katso mitä hän tekee.Teot kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.Uskokaa punaisia lippuja.Hyvää yötä.
      Ikävä
      44
      1896
    5. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      25
      1786
    6. Oletko harrastanut

      seksiä kaivattusi kanssa? 🤔
      Ikävä
      131
      1625
    7. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      152
      1560
    8. Miksi miehet hermostuvat tyhjästä?

      Olen tässä viimeisen vuoden sisään pudottanut melko reilusti painoa mikä on sitten saanut useammankin lähipiirin aiemmin
      Sinkut
      111
      1511
    9. Nainen, se on vain karu totuus, että

      sinut on luotu synnyttämään ja mies siittämään. Niin on luomakunnassa säädetty ja niin se on. Sinut luotiin heikoksi ja
      Ikävä
      282
      1439
    10. Joko aiheuttamani pettymys

      on lieventynyt? Toivottavasti. Uskallan heittää lentosuukon näin etäältä ja nimettömänä 😘.
      Ikävä
      94
      1380
    Aihe