Veronkorottajahallitus

Tämän hallituskauden aikana on kiristetty verotusta jo 5,2 miljardin edestä. Lisäksi tänä vuonna valtion verotus kiristyy 500 miljoonaa ja kuntien verotus 810 miljoonaa. Kuntien verotus kiristyy paljolti siksi, että niiden saamia valtionosuuksia on leikattu.

Tämän lisäksi julkisyhteisöt ja valtio ovat ottaneet reippaasti uutta velkaa. En ole niin tyhmä, että väittäisin velkaantumisen olevan kulloinkin istuvan hallituksen syytä. Sen sijaan velkaantumista olisi voitu hillitä myös paremmin kohdistetuilla menoleikkauksilla ja rationalisoinneilla.

Veronkorotusten tie on petollinen. Voi käydä niin kuin alkoholin verotuksen kanssa kävi. Sen sijaan, että veronkorotus olisi tuonut suunnitellut 45 miljoonaa euroa lisää, verotulot laskivat 48 miljoonalla. Veronkotusten kanssa pitää olla varovainen, jotta ei käy juuri näin. Kulutus korvattiin täysin Viron tuonnilla ja siitä koituvat verotulot menivät Virolle.

Hallituksen linjausten mukaan säästöistä puolet pitäisi löytyä veronkorotuksista ja toiset puolet leikkauksista. Veronkorotuksia ovat ajaneet erityisesti SPD ja säästöjä erityisesti Kokoomuslaiset. Tähän mennessä veroja on korotettu paljon enemmän kuin on tehty leikkauksia, johtuen osittain mm. kuntien valtionosuuksien vähentämisestä, jotka on kaikki kuitenkin johtaneet veronkorotuksiin.

Nyt Urpilaisen johtama valtiovarainministeriö on selvitellyt mm. työmatkakulujen vähennyskelpoisuuden rajoittamista. On lisäksi selvitelty voitaisiinko arvonlisäveroa nostaa kaikissa erityisluokissa yleiseen verokantaan 24 prosenttia (mm. lääkekorvaukset ja kirjat). Kiinteistöveroakin haluttaisiin nostaa lisää ja nopeuttaa oman asunnon lainoista tehtävien verovähennysten poistamista.

Sen sijaan ei, kukaan ei ole virallisella taholla tehnyt selvitystä mm. ammattiyhdistysten jäsenmaksujen vähentämisen poistamiseksi. Jos Ruotsin mallia seurattaisiin niin kuin monesti tehdään, verovähennyskelpoisuus poistettaisiin ja valtion kassaan kilahtaisi 220 miljoonaa euroa vuosittain verotuloja. Tämän verovähennyksen poistamisen vaikutus olisi myös progressiviisiuutta edistävä.

5

51

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sanompa vaan

      Tämä hallitus ei ole saanut mitään asiallista asiaa aikaiseksi, joplla jotenkin huonompi osaisten asioita olisi parannettu. Sen sijaan kyllä Kataisen kaverille masettiin tyhjänpäiväisestä horoskoopista satoja tuhansia, vai olisko ne lyönet vetoa, että jos Himanen kusee tanssilattialle, ja viuhahtaa kartsalla, niin "käteinen" hoitaa valtion pussista hyvän asunnon hinnan.

      Nyt kun on rikkaille ökyrosvoille annettu kaikki mahdollinen, niin kansalta pitää jälleen leikata, ja niiden oloja kurjistaa entisestäänkin.
      Sutta ja sekundaa koko hallitustouhu, ja mieleen tuleekin, että maatamme johtaa yhteiskuntarosvolauma, eikä mikään KANSANEDUSTUSLAITOS.
      Näkyy olleen asia myöskin niin, että on salaa perustettu SAKSAN johtama eu-liitovaltio, jossa ei Suomelta kysytä mitään muuta, kuin että lähettäkääs loputkin rahat pankkiunioniin, ja jos ei ole, niin lainatkaa meiltä.
      Suomesta viedään pohjavedetkin ökyrosvojen rahastettavaksi, ja kohta mökinmummelille pannaan kallis pakkoliitymä ja kaivon käyttö kielletään tyystin.

      Kertakaikkiaan, nyt ei voi enää nähdä mitään hyvää nykyhallituksemme aikaansaannoksissa.
      Eli kansa rosvotan putipuhtaaksi, ja sitten niistä tehdään palkattomia ja eläkkeettömiä orjia, joille jaetan liemikuppi kerran päivässä raipaniskujen kera.
      Hoidonpuuteeseen tapetan köyhimmät, ja heikoimmat.
      Ilmeisesti se rodunjalostus on nyt menossa vielä hieveämpää vauhtia, kuin sakujen "holokaustisena" aikana.
      On se pirun kumma, että rikollisuuden annetaan suorastaan levitä, jopa oikein yhteiskunnan tuella. Helsingissä ja Turussakin on mahdoton asuntobisnes käynnissä yhteiskunnan tukirahoilla, eikä siinä ole ainoana osallisena "asuntosijoittajat", vaan yhteiskunnan sosiaalitukia nauttivat "tulokkaat."

      Nyt on nähty, että vassukat ovat aivan sammanlaisia yhteiskuntarosvoja ja kansankyykyttäjiä kuin kokkaritkin, ja oikeastaan vieläkin pahempia.
      Kokoomusta jos äänestää, niin tietää mitä saa, mutta demareita äänestämällä kurjuutta köyhille ja työläisille takuuvarmasti.

      Eihän ne mitään ay-verovapauksia poista, kun joutuu "ahteet" työttömiksi. ja asunnottomiksi, ja ehkäpä vielä oikeisiin töihin.

    • vero-orja

      Kyllä olis hallituksessa taas kirveellä töitä, saatanan idiootit kehtasivat kiinteistöverookin korottaa kokolailla reilusti, mullakin nousi viime vuodesta suurinpiirtein 50 %, on se vaan vittu että omastaan pitää veroo maksaa mistä on kaikenlaiset verot maksettu moneen kertaan, itse asun hieman syrjässä, ei tule kunnan viemäreitä eikä vesiä eikä, ei pääse hammaslääkäriin tai lääkäriin muuta kuin yksityiselle joten yksinasuvana en saa verorahoilleni mitään vastinetta, pitäis noitten jyväjemmareitten tilatkin pistää pinta-ala verotuksen piiriin kun eivät nyt maksa tiluksistaan mitään veroa ja helevetin hyvin toimeen tulevaa sakkia näyttävät olevan aikakin kun katsoo koneita ja autoja pihassa, ei aivan köyhät semmosilla vehkeillä ajele, tai sitten pitäis niiltä poistaa tuet ihan kylmästi kun meidän verorahoilla nekin rahoitetaan

      • kepu jytkyttää

    • Veroja on mahdollisuus korottaa, kunhan se tehdään kiristämällä progressiivista valtionverotusta. Progressiota voidaan kiristää sekä ansiotuloverotuksessa että pääomatuloverotuksessa.

      Sen sijaan arvonlisäveroja, kiinteistöveroja, autoverotusta ja muitakaan kulutus- ja tasaveroja ei pidä kiristää.

      Hieman karrikoiden voisi sanoa, että ansiotulojen verotusta pitää kiristää yläpäästä niin paljon, että suurituloisimmat rukoilevat polvillaan, että heidän palkkojaan lasketaan. Sillä tarkoituksella tietenkin, että heidän puhtaana käteen jäävä tulonsa kasvaisi. ;-)

      Kun sitten suurituloisten palkkoja lasketaan, Suomen kansainvälinen kilpailukykykin paranee. Vienti alkaa vetää vetämistään ja kansantuote sekä työllisyys nousee. Tätä kautta valtio saa menettämänsä tulot takaisin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      19
      5403
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      569
      2717
    3. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      22
      2639
    4. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      151
      2551
    5. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      24
      2217
    6. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      82
      1674
    7. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      146
      1555
    8. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      132
      1349
    9. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      129
      983
    10. Terveiset kaivatullesi

      kesän aluksi tähän ketjuun.
      Ikävä
      86
      924
    Aihe