Exäni mielestä olen epätasapainoinen

Kerron vähän historiaani. Olen saanut suhteellisen normaalin lapsuuden ja nuoruuden. Minua on kiusattu nuorempana ja se on ollut rankkaa aikaa, mutta en koe, että olen kuitenkaan ollut masentunut tai ehkä niihin kiusaamisaikoihin teinivuosina vähän olinkin, mutta en koe, että sen jälkeen ainakaan olisin ollut. Minulla ei ole ollut koskaan ystävilläkään mitään ainakaan suurempia mielenterveysongelmia eikä myöskään perheellä tai suvussa. Aloin seurustella eksäni kanssa puolitoista vuotta sitten ja hän kohteli minua todella huonosti. Haukkui, vertasi minua alentaen kokoajan eksiinsä (missä kaikessa eksät parempia ja sopivampia), sai raivokohtauksia, aina tein kaiken väärin ja jatkuvaa nalkutusta. Hän ei oikeastaan ikinä kehunut minua, hyviä asioita ei kuulma tarvitse sanoa eikä hän koskaan ole pyytänyt anteeksi, pahoitellut mitään tai selitellyt sanomisiaan tai tekojaan.

Suhteemme oli on-offia, lähdin usein menemään ku järki sanoi, että ansaitsin parempaa, mutta palasin, koska hän on ensirakkauteni. Olin ollut ihastunut häneen ennen suhdetta melkein kaksi vuotta ja silloin luulin hänen olevan maailman kiltein ja herttaisin ihminen. Kun hän paljastui jokskin aivan muuksi minun oli silti vaikea päästä tunteista eroon. Erosimme puoli vuotta sitten ja olemme yrittäneet olla kavereita, huonoin tuloksin. Ajattelin, että kavereina olisi erilaista ja helpompaa. Edelleen hän saa itsetuntoni vedettyä vähän väliä viemäristä alas, mutta silloin kun on mukava, nautin hänen seurastaan hyvin paljon. Onko minussa jotain vikaa, kun en osaa olla onnellinen ilman häntä, mutta hänen kanssaan hyviä hetkiä on vähän. Kokoajan on riitaa, koska hänen haukkumiset sattuu ja otan ne todella rankasti itseeni. Vai olenko liian herkkä? Olen alkanut saamaan outoja raivokohtauksia millaisia en ole saanut ikinä aikaisemmin. Huudan ja itken vuorotellen ja tärisen kauttaaltani. Näitä saan vain eksäni kanssa, en lainkaan muiden. Välillä tuntuu, että haluisin vain kuolla, kun hän on loukannut taas minua syvältä ja saanut minut tuntemaan itseni täysin arvottomaksi epäonnistujaksi, kenestä kukaan ei voi tosissaan pitää, mutta sellaiset fiilikset menee muutaman tunnin tunnesekamelskan jälkeen ohi, kun puhun ystävieni kanssa ja kerron, mitä exäni sanonut ja he saavat minut tajuamaan, että minussa ei ole mitään vikaa vai onko? Eilen eksäni sanoi, että olen epätasapainoinen ja päässäni on pahasti vikaa, miten musta on tullut näin epävarma :(( Sanoin, että loukkasi minua ja vastasi, että hän on rehellinen ihminen ja sanoo vain mitä mieltä oikeasti on. Pitäiskö mun lopettaa kaikki yhteyden pito häneen? Vai onko mussa pahasti vikaa? Kukaan muu ei kyllä ole koskaan teinivuosien jälkeen sanonut, että minussa olisi mitään vikaa tai vihjannutkaan mielenterveysongelmista.