Me kuulutaan yhteen

Niin se on. Minä ainakin olen ollut puolikuntoinen koko tämän ajan siitä saakka kun viimeksi nähtiin. Tarvitsen sinua. Olen mieluummin sitten yksin, jos en sinun kanssa voi olla.
26879
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

Jos noin olisi, niin tuo olisi kiva kuulla. Minäkin olen kaivannut aivan älyttömästi.

Äänestä

Sängyssä annan, 
autossa en, 
auto on pieni, 
tiedäthän sen

Äänestä
  • on paskoja, miksi suolla niitä joka koloon?

    Äänestä

Olisikohan rakas halunnut mennä mun kanssa naimisiin ja tehdä lapsia? Olisikohan halunnut että me oltais ME?

Äänestä

olen ollut ja itseasiassa syöksykierteessä siitä lähtien.. tahtoisin vain että kuuluisimme yhteen. olen niin yksinäinen enkä tahtoisi enää olla kuin vain pakosta. kukaan muu ei kuitenkaan käy.

Äänestä
  • Rakkaudessa saa olla vähän ronkeli.Ei kaikki kelpaa vain se yksi oikea.

    Äänestä

  • tälläistä tänään kirjoitti:

    Rakkaudessa saa olla vähän ronkeli.Ei kaikki kelpaa vain se yksi oikea.

    se kuuluis ollakin. on sikäli hyvä tilanne että tietää ja on löytänyt sen mutta sitten jos se ei onnistukaan syystä tai toisesta..

    Äänestä

Olispa tosiaan nyt noin pelkään tosissani et oon möhlinyt pahemman kerran vaik ainahan mä hiukan idiootti oon ollut : ( Aion ainakin selvittää mitä sulle kuuluu ja että kaikki on hyvin mut sua on vaikea löytää...yritän vielä...ja kerään rohkeutta....

Äänestä

No niin kuulutaan, mutta joidenkin ihmisten mielestä ei. Maailma haluaa pitää meidät erossa. Joskus tuntuu, että koko universumi on meitä vastaan. Olisiko se jonkun toisen onnesta pois, jos me saisimme edes joskus katsoa toisiamme syvälle silmiin ja sillä lailla varmistaa, että asia on todellakin näin?

Minä olen ollut jo kauan yksin. Olen ajatellut sinua jo liikaa, niin että pian sekoan, jos en mene nukkumaan. Kaikella rakkaudella. Usko pois. Älä enää epäile.

En tarvitse uutta pelastajaa. Mut on jo pelastettu. Vain sinua.

Äänestä
  • tuntuvan?

    Äänestä

Siksikö sairastuin kun taas sun näin? Kun maa jyrähti ja kaikki sekosi. Meni vuosi jos toinenkin saada itsensä tolpilleen. Yksin taistelin, muilta salasin. Et ollut vierelläni, koska olet viholliseni, SE joka tulee uneen Saaressa, NIIN SAARESSA!

Äänestä

Milloin näit hänet viimeksi?

Äänestä

tarvitsemisesi hälle osoittanut?

Äänestä

onnistu, ei niin että ketjullinen vieraita ketoo toisilleen huuhaata. ette te näin saa koskaan ketään. sorppa vaan mut niin se on.

Äänestä

Taitaa mennä M-naiselle.

Äänestä
  • Miksi juuri M-naiselle ?

    Äänestä

itsekin olen kuin puolikuntoinen,ilman häntä olen vaikka hullulta se tuntuu..mutten osaa olla kenenkään muunkaan kanssa....ei ainakaan ketään hänen veroistaan ole vastaan tullut :) kukaan muu ei ole tehnyt samanlaista vaikutusta

Äänestä

Mun mielestä kuuluttiin heti. Hänen mielestä ei.

Äänestä

Toivoisin sinun ottavan minuun yhteyttä sitten.

Äänestä

moi itsekin olen kuin puolikuntoinen,ja siitä saakka kun viimeksi nähtiin.

rakastan sinua lue sähköposti

Äänestä
  • Minkä verran on aikaa siitä kun viimeksi näit hänet?

    Äänestä

Miksei sitten oltu yhdessä?

Äänestä

Toivottavasti sinä noin ison asian olet kertonut toiselle joko puhelimessa sanoen tai sitten ihan livenä. Tuo on niin iso asia, että ei sitä jollain sähköpostilla kannata kertoa. Mailit eivät aina mene perille, liian tärkeä tuollainen viesti ollakseen menemättä perille. Soita ja juttele.

Äänestä

Oliko aloitus tarkoitettu miehelle tai naiselle ?

Äänestä

Onko joku taas jättänyt ja muistit mut. Sama rakkauspeli taas, en oo peli nappulas.

Äänestä
  • Älä nyt kulta luulin sitä oikeeks mulle mutta kaikki erehtyy joskus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rakas ensirakkaani kirjoitti:

Niin se on. Minä ainakin olen ollut puolikuntoinen koko tämän ajan siitä saakka kun viimeksi nähtiin. Tarvitsen sinua. Olen mieluummin sitten yksin, jos en sinun kanssa voi olla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu