Hättäinen juttu oli tuon jäähallin rakennusluvan

torstai-iltana rakennuslautakunnassa.
Reilussa tunnissa se synnytettiin. Pöytäkirja ei kerro , miten päätös synty.
Pihtaamalla vai ruikkaamalla.
11151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

minun mielestä pääasia että päätös synty.

Äänestä
  • meitä jeppasia kuspäämukuloista , jos pannessa liikaa hättäillee.
    Onko jussi käyny millonkaa noin ?

    Äänestä

purkulupa ?

Äänestä
  • pöytäkirjassa mittää mainintaa.

    Äänestä

  • ei siitä oo kirjoitti:

    pöytäkirjassa mittää mainintaa.

    rakennuslautakunnan lupapuuhat ,
    kun kauppakirjan mukaan luistelukeskus siirtyy vasta huhtikuun alussa kaupungin omistukseen.
    Onko rakennuslautakunnalla valtuuksia tällaseen ?

    Äänestä

kunta voi myöntää purkuluvan kaupungille ,
kun se ei edes omista luistelukeskusta ?
Vasta parin viikon päästä eli 1.4.2014 luistelukeskuksen omistus siirtyy kaupungille ja sen jälkeen kaupunki voi lupia hakea ei etukäteen.

Äänestä
  • touhua ja kaupungilta vielä !

    Äänestä

eikö se hyvä ett asiat menee eteen päin eikä ensimmäisenä oo mielessä valittaminen tai tutkinta.

Äänestä
  • pitää lakia noudattaen tehä.
    Se on ehdoton edyllytys .

    Äänestä

  • julkiset hankkeet kirjoitti:

    pitää lakia noudattaen tehä.
    Se on ehdoton edyllytys .

    ajan kans nämäki asiat selviää mut tärkein juttu on et tulee uushalli.tuskimpa enään vanhassa hallissa sarjapelejä pelataan,

    Äänestä

  • sanos muuta kirjoitti:

    ajan kans nämäki asiat selviää mut tärkein juttu on et tulee uushalli.tuskimpa enään vanhassa hallissa sarjapelejä pelataan,

    tökeyys ja valehtelut kaataa jäähallihankkeen.
    Eihän tollaseen usko erkkikää , jota ei rehellisesti tehä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käsittely kirjoitti:

torstai-iltana rakennuslautakunnassa.
Reilussa tunnissa se synnytettiin. Pöytäkirja ei kerro , miten päätös synty.
Pihtaamalla vai ruikkaamalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu