Vavahduttava uutinen

Viimeisimmässä RV-lehdessä on koko sivun juttu Helluntaikansan hallituksen jäsenestä, Lasse Heimosesta, levymainoksineen päivineen.

Kuinka tämä on mahrollista, kysyn vaan?
7185
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Onpa maailmakirjat sekaisin,jos tuo on totta.Ko. lehteä en ole nähnyt.On minulla omat epäilykseni,saattaa olla jotain tekemistä asialla huhtik.tulossa olevan helluntaikansa ry:n vuosikokouksen kanssa.epäileväinen

Äänestä
  • Tuon vastauksen jo arvasinkin. Mutta mistä johtuu Lasse Heimosen aikaisempi esiintyminen RV:ssa, jo ennen Porin keissiä? Hänen levyjään on aina mainostettu RV:ssa.

    Äänestä

  • vavahtunut kirjoitti:

    Tuon vastauksen jo arvasinkin. Mutta mistä johtuu Lasse Heimosen aikaisempi esiintyminen RV:ssa, jo ennen Porin keissiä? Hänen levyjään on aina mainostettu RV:ssa.

    Sekin olisi mahdollista periaatteessa, että Helluntaikirkko julistaisi Lasse Heimosen musiikin lahkolaisten musiikiksi ja kieltäisi hänen laulunsa. Helluntaikirkkohan on jo pitkälti luopunut perinteisistä helluntailauluista ja tuonut tilalle pitkäveteiset samaa toistavat ylistyslaulut ja niiden sekaan värisevällä äänellä esitetyt kielilläpuhumiset ja rukoukset.

    Äänestä

  • mazdels kirjoitti:

    Mutta eipä ole kieltänyt.

    Muuten, kyllä se oli entisaikojen tapa se värisevällä äänellä esitetyt kielilläpuhumiset ja rukoukset. Jopa herätyssaarnat tuotiin ulos värisevällä äänellä ja kuoro pumppasi "riennä nyt riennä nyyt" pitkälle yöhön saakka.

    Ei ol epitkä aika, kun RV:lehdessä oli juttua entisaikojen lakihenkisyydestä, joka on tuhonnut monen uskon.

    Olet oikeassa, että aikaisemmin oli "värinä-äänet" käytössä. Olen kuitenkin havainnut samaa katsoessani tässä kevään aikana muutaman kerran Usko-tv: jumalanpalveluksia sunnuntaisin. Hyvä jos pari hengellisen laulukirjan laulua lauletaan ja suurin osa musiikista on tylsää ylistysmusiikkia, jota usein on johtanut nainen, joka "värisevällä ja murtuneella äänellä" heittää välikommentteina kielilläpuhetta ja muuta sielullista.

    Pari vuotta sitten kävin viimeksi helluntaikirkkoseurakunnassa ja siellä jatkui sama meno. Erityisesti rukousilloissa oli näitä henkilöitä, jota rukoilivat vaikeroivalla, itkunsekaisella äänellä. Minua ällötti sielläkin erityisesti armoitettujen sisarien sielullinen näyttämisenhalu ja teeskenteleminen. Ainakin minun keskittyminen rukoukseen menee tyystin tällaisten sielullisten ilmiöiden aikana.

    Äänestä

Ristin voiton väitetty boikotti on legenda. Ainoa mikä pitää paikkaansa on sovittu että samalla paikkakunnalle perustetut uudet seurakunnat tehdään yhteistyöstä paikallisen helluntaiseurakunnan kanssa. Tuota periaatteen mukaisesti Ristin voitto ei ole halunnut olla tukemassa Perinteisien eikä Cityseurakuntien perustamista markkinointikanavana.

Äänestä
  • No joo ,, mitä vaan voi sanoa näköjään ja sopia ,, tuo näyttää olevan samanlaista sopimista mitä harrastetaan kirkkoissa ylensä ja varsinkin Porissa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

vavahduin kirjoitti:

Viimeisimmässä RV-lehdessä on koko sivun juttu Helluntaikansan hallituksen jäsenestä, Lasse Heimosesta, levymainoksineen päivineen.

Kuinka tämä on mahrollista, kysyn vaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu