Soitin tänä aamuna sovittelevasti yh-äidllie, joka on kieltänyt minua tapaamasta lastani jo yli puolen vuoden ajan ilman mitään asiapaperia. Sanoin: "Olen täysissä sielun ja ruumiin voimissa (jota olen ollut 4 vuotta) tapaamaan lastani. Etkö voisi mitenkään tulla vastaan?" Äiti sanoi, että voin mutta valvottujen tapaamisten kautta ts. kerran kuukaudessa 2 tuntia hintaan 100€.
Hän sanoi, että lähestymiskielto on vireillä, vaikken ole käynyt heillä päin lukuunottamatta kilometriä, kun olen käynyt bensa-asemalla tankkaamassa. Miten lähestymiskielto voitaisiin tehdä vanhemmalle, joka asuu 10 km päässä lapsesta ja äidistä, eikä ole lähestynyt heitä kuin kerran nähdessäni heidät sattumalta samassa kaupassa.
Hän sanoi lähestymiskiellon syyksi sitä miten uhkaavasti olin käyttäytynyt heitä kohtaan 5 vuotta sitten saatuani hermoromahduksen (5 tunnin v*ttuilun jälkeen) kähmien haarukoita tai veitsiä keittiöstä hullun kiilto silmissäni. Lapsi ja äiti lähtivät naapuriin turvaan. Toinen syy on, että käytän masennuslääkkeitä, jotka normalisoivat minut terveeksi, ts. ei ole ongelmia
Äiti sanoi kolmanneksi syyksi lähestymiskiellolle sen, että mielialani vaihtelee.....Ei muuten vaihtele. Olen lapsen kanssa iloinen tai normaali tai harvoin väsynyt kovan työpäivän jälkeen - en koskaan masentunut - saatikka aggressiivinen tai kännissä. Minulla ei ole ollut masennusta poikani kanssa ollessa.
Tärkein pointti asiassa on se, että AINOA ihminen, lähimmäinen, sukulainen, joka tekee (anteeksi että puhun ensiksi itsestäni) elämästäni iloisen, rikkaan ja onnellisen, on viety minulta pois. Jos poika saisi puhua, hän sanoisi "Haluan olla isänkin luona, mutta rakastan äiditiäni." Toivottavasti hänellä menee hyvin. Voisin rikastuttaa hänen elämäänsä ja samalla elämäni tärkein ihminen palaisi luokseni ja poistaisi kaiken tämän tuskan ja yksinäisyyden sekä palauttaisi elämäni onnelliseksi (anteeksi, että mainitsin viimeiseksi itseni, en ole narsisti.)
Olen taloudellisissa huolissa. Olen käytännön huolissa. Niistä pystyy selviämään. Mutta lapsen eristäminen isästään ilman syytä on väärin.
Hän sanoi, että lähestymiskielto on vireillä, vaikken ole käynyt heillä päin lukuunottamatta kilometriä, kun olen käynyt bensa-asemalla tankkaamassa. Miten lähestymiskielto voitaisiin tehdä vanhemmalle, joka asuu 10 km päässä lapsesta ja äidistä, eikä ole lähestynyt heitä kuin kerran nähdessäni heidät sattumalta samassa kaupassa.
Hän sanoi lähestymiskiellon syyksi sitä miten uhkaavasti olin käyttäytynyt heitä kohtaan 5 vuotta sitten saatuani hermoromahduksen (5 tunnin v*ttuilun jälkeen) kähmien haarukoita tai veitsiä keittiöstä hullun kiilto silmissäni. Lapsi ja äiti lähtivät naapuriin turvaan. Toinen syy on, että käytän masennuslääkkeitä, jotka normalisoivat minut terveeksi, ts. ei ole ongelmia
Äiti sanoi kolmanneksi syyksi lähestymiskiellolle sen, että mielialani vaihtelee.....Ei muuten vaihtele. Olen lapsen kanssa iloinen tai normaali tai harvoin väsynyt kovan työpäivän jälkeen - en koskaan masentunut - saatikka aggressiivinen tai kännissä. Minulla ei ole ollut masennusta poikani kanssa ollessa.
Tärkein pointti asiassa on se, että AINOA ihminen, lähimmäinen, sukulainen, joka tekee (anteeksi että puhun ensiksi itsestäni) elämästäni iloisen, rikkaan ja onnellisen, on viety minulta pois. Jos poika saisi puhua, hän sanoisi "Haluan olla isänkin luona, mutta rakastan äiditiäni." Toivottavasti hänellä menee hyvin. Voisin rikastuttaa hänen elämäänsä ja samalla elämäni tärkein ihminen palaisi luokseni ja poistaisi kaiken tämän tuskan ja yksinäisyyden sekä palauttaisi elämäni onnelliseksi (anteeksi, että mainitsin viimeiseksi itseni, en ole narsisti.)
Olen taloudellisissa huolissa. Olen käytännön huolissa. Niistä pystyy selviämään. Mutta lapsen eristäminen isästään ilman syytä on väärin.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tekstisi on kaikkea muuta kuin tasapainoisen ihmisen kirjoittama.
Mikä ihmeen vika niissä valvotuissa tapaamisissa sitten on? Ne jos sujuisivat, niin myöhemmin siirryttäisiin sitten niihin valvomattomiin tapaamisiin.
Kunhan ensin osoittaudut käytännössä luottamuksen arvoiseksi.
Äiti tekee 100% oikein suojellessaan lastanne.
Lapsen eristäminen epätapainossa olevasta ihmisestä on oiken lasta kohtaan, vaikka se ihminen sitten sattuisikin olemaan isä.
Suosittelen hakeutumaan terapeuttiseen hoitoon, ja käymään näitä asioita läpi, myöskin lapsen edun kannalta.
Kysy lakimiehen neuvoja jostain. Treella pääkirjastossa ilmainen lyhyt lakimiesneuvonta joskus ollut mm. Myös googlaa. Miten selität tilanteen niin että se ymmärretään oikein. Vertaistukea on isille myös suomessa, etsi se. Lakimiehen aika neuvonnassa pitäisi kuitenkin olla riittävän pitkä ja taloudellinen tilanne huomioida siinä silti. Oikeusaputoimistosta voi saada myös muutaman vinkin, ei toki aina. Mutta kannattaa kysellä.
Terapeutteja on Kriisikeskuksessa, joskus Kriisipuhelimessa ja kirkon Perheasiain neuvottelukeskuksessa (googlaa). Huolia kannattaa jutella läpi puhelimessa ja/tai käymällä -nimettömänäkin saa. Yksin ne pyörivät vaan mielessä ympyrää suotta. Ahdistushäiriössä (en tiedä onko) ja masennuksessa voi olla huoli huolen perään. Mutta pääset voitolle vielä luulen. Myös kunnalla voi päästä juttelemaan jonnekin, mutta siellä on vaan psykiatri, kunnilla ei ole terapeuttia. Toki sielläkin saa neuvoja, mutta ei ehkä niin terapeuttista kuin terapeutilla. Ihan mihin itse haluat.
Yksinäisyyteen ei lapsi koskaan täysin auta, koska on kuitenkin osan ajasta äidillä (puolet?). Ja äiti ei nyt neuvottele. Toki jossain vaiheessa saat kenties järjestettyä tapaamisia. Uusi kumppani voisi auttaa sinua, sitten kun tuntuu siltä ja jos löytyisi. Entä kiinnostuksen kohteesi, joku harrastus/harrastukset. Netin kauttakin voi joskus kokeilla uusia ihmisiä, tuttuna. Vaikka valitsee huolella. Mieti miten voit selittää tilanteen oikein lasten äidille ja sossulle, eikä niin että se menee entisestään umpisolmuun. Jos ei selitä mitään, sekään ei ehkä edistä kuin ennakkoluuloja. Ilman lakimiehen ohjeita, älä kuitenkaan anna lausuntoja. Ja kaverisi /lähisuku /muu voisi myös miettiä kanssasi ratkaisuja. Sossuilla on tavallaan velvollisuus neuvotella uuden tiedon valossa, periaatteessa. Miten voitte todistaa että et ole äkkipikainen tai mikään uhkaava veitsimies? Ikävää miettiä sitä, mutta lapsen turvaa siinä haetaan.
Itse olen nähnyt joskus miehen silmissä sen katseen ja veitsiä. Voin sanoa että se on pelottavaa. Säikäyttää ja nainen pelkää kuolevansa. Ilmeisesti siis vain hamusit veitsiä, et heilutellut niitä? Miksi, typerä temppu kaikkiaan. Sen sijaan voisit kävellä ovesta ulos..? Eikö vaan. Ei tarvii toisen ääntä kuunnella... Nainen on altavastaajana siinä tilanteessa muutenkin. Uhkauksia vai ei? Oliko lapsi näkemässä? Älä tässä vastaa noihin. Oli niin tai näin, kysy lakimiehen apua. Et enää kuitenkaan riehu stressissä, eikö se ole pääasia. On parempi ettei synny riitaa enää naisen kanssa, ja kommunikointi hoidetaan toista kautta. Mistä saisit avustusta lapsen tapaamisen kustannuksiin? Siis niihin mihin nyt olisi mahdollisuus. Kannattaa sopia tapaamiset tai jos ei ole varaa, neuvotella sossun kanssa ja kertoa tuntemuksia rauhallisesti että suree kun ei voi nähdä rahan vuoksi. Jos jättää vain menemättä, se voidaan luokitella ettei kiinnosta yhtään. Ja jos on myöhemmin varaa taas maksuihin. Eläkkeestä se ehkä on varaa maksaa, riippuen asumisen kustannuksista, mutta muut tuet voi olla vielä pieniä.
Kirjoita paperille mitä kiinnostuksia sulla on. Mitä haluat tehdä ehkä tulevaisuudessa. Mikä tuntuu hyvältä. Mitä voit harrastaa kotona rauhassa, saa ajatukset siihen. Entä muualla voisi. Kunnan sivuilla on liikuntaharrastuksia ja muualta löydät muuta. Kansanopistotkin on, siellä on naisia kursseilla aika paljon. Riippuu mihin itselläsi on kiinnostusta. Älä menetä toivoa. Ajattele hyviä puolia itsessäsi. Vanha vaihe on mennyttä, eikö niin. Stressi voi kelle vaan aiheuttaa nuorempana ongelmia. Mutta sen voi purkaa eri tavalla. Uskon että saat vielä huoltajuudet järjestykseen ja uusia ystäviä. Hyvää kevättä.
Ja toki voit miettiä onko joku työ mikä kiinnostaa, yrittäjänä tai firmassa. Opiskelukin voi olla ok. Tai tarvitsetko lepoa ja harrastuksia. Ihan miltä näyttää. Jos stressaannut helposti, ei kannata ajaa itseään väärässä työssä piippuun, vaan katsoa elimistölleen sopivampaa tekemistä.
Myös lyömätön linja on (googlaa), jos pelkäät että voisit olla äkkipikainen myöhemmin elämässä. Siellä on neuvoja. Myös psykiatri voi tehdä diagnoosin, saat eläkepapereita (ensin kuntoutustuki) ja oikeat ohjeet ongelmiin. Ei siinä sen kummenpaa oikeastaan. Eläke voi olla väliaikainen masennuksessa esim, ei kokoikää ole pakko olla. Toki muukin tuki ok, mutta voi olla pieni.
Jos ei olekaan pelkkä masennus, vaan jos siinä vaikuttaa joku muu, vain psykiatri osaa diagnosoida ja neuvoa. Siis ei mikään vakava tietenkään. Toki terapeuttikin auttaa, mutta hän ei tee diagnoosia kai eikä saa papereita eteenpäin. Myös psykologeja on, mutta eivät voi tehdä diagnoosia hekään. Esim. ahdistukseen voi olla muita ohjeita, kuin pelkkään masennukseen. Tai jos stressaantuu helposti, no kukapa ei, mutta kuitenkin.. Ja että osaa hakeutua ulos tilanteesta, jos tulee parisuhderiita. Ei vaan riitele kovin, ensin tuulettuu muualla. Ja keskustelu sitten. Jos toinen ei keskutele kauniisti koskaan, kannattaa ehkä erilleen mennä suoraan siitä asumaan. Tai ero jopa. Myös kunnilla on parisuhdeneuvontaa yms.
Itse päätät. Mutta sillä vois auttaa taloutta vähän kun on oikeat paperit ja voi hakea tukea. Sitten jos keksii jotakin mistä saisi tuloa. Tai muu tuki lisänä, sossun sivut ja kela. Miten muut isät ovat selvinneet maksuista? Ota selvää. Entä sukusi apu. Velkaneuvonta?
Ja ihan ei riitä, jos ei ilmene masennusta silloin kun olet poikasi seurassa, sehän käytännössä tarkoittaa, että olet ilman masennusoireita kerran kuussa kahden tunnin ajan.........
Eihän tuo kuulosta ilman syytä eristämiseltä, vaan ihan painavista syistä lapsen suojelulta.
Hanki itsellesi hoitoa. Lapsi ei ole se, joka sinua pinnalla pitää. Se ei ole lapsen velvollisuus. Pikemmin päinvastoin.
Miten voit sanoa, että masennuslääkkeet tekevät sinut terveeksi, ja masennusoireita ei ole, kun tekstisi on ilmiselvästi syvästi masentuneen ihmisen tekstiä? Ehkäpä et vaan näe omia ongelmiasi, ne yhä ovat olemassa. Ja äiti suojelee lasta niiltä, kun et itse tunnusta niiden olemassa oloa.
Suomalaisen järjestelmän peruspointti on miesvihamielisyys. Nainen on aina oikeassa ja (melkein) aina huoltaja, vaikka olisi häiriintynyt, huora, rappioalkoholisti ja narkomaani.
Ennen nykyisiä isyystestejä mies tuomittiin maksamaan elatusavut, jos hän verikokeen perusteella v o i olla kersan isä. Kymmenet tuhannet miehet ovat Suomessa maksaneet toisten huvit.
Korkeintaan toistensa huvit. siis. Mikäs siinä sitten on niin pahaa.?
Miesvihamielisyyden voit työntää sinne missä ei päivä paista. Naisvihamielisyyttähän sinäkin parhaimmillaan kylvät minkä kerkeät.
Ja ruikutat päälle. Osaatko muuta? Kunnioitus pitää ansaita, sitä ei ruikutuksella saa.
Ihan turha suoltaa taas tota isät vastaan äidit paskaa. Kun tässä ei siitä todellakaan ole kysymys.
On kysymys lapsen parhaasta. Ei muusta.
Se on aina miehen viimeinen keino koittaa heittäytyä marttyyriksi, kun on ITSE ensin kaikki pilannut ja sekoillut. Sitten onkin jo kiva syyttää kaikkia muita omista teoista. Naisia, äitejä, yhteiskuntaa, lapsuutta, vanhempiaan.........jne......
Ja sen jälkeen vielä väittää että on tosi tasapainoinen.
Olet taloudellisissa huolissa, olet käytännön huolissa. Lapsi ei poista kaikkea tuota tuskaa, eikä huolta, eikä tee elämästäsi onnellista ja kivaa jälleen. Se ei ole lapsen päälle sälytettävä velvollisuus. Lapsella on oikeus olla kiukutteleva, huoltoa tarvitseva, tavaroita ja rahaa tarvitseva, aikaa ja kärsivällisyyttä tarvitseva Uusia kokemuksia haluava (jotka taas maksavat rahaa) jne.
Ei ole oikein LASTA kohtaan sälyttää hänet masennuksesta kärsivän, taloudellisten huolien painaman, ajoittain agressiivisesti käyttäytyvän henkilön armoille, vaikka tämä itse sitä kiven kovaan tahtoisi. Aina ei itse näe, mikä on hyväksi itselle ja läheisille.
Lapsella on oikeus tasapainoiseen lapsuuteen, ilman että hän huolehtii vanhempiensa viihdyttämisestä, ja pystyssä pitämisestä. Se on liian rankkaa kellekään lapselle.
Hyvä että on viety. Nyt hieman parani uskoni tähän yhteiskuntaan. Toivotan lapsellesi kaikkea hyvää myös jatkossa.