Pimeyden maailma

”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).
8154
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

"Mutta, hän sanoo, minä voin tehdä olemattomat oleviksi ja muuttaa murheen ja sydänsurun sulaksi iloksi. Minä voin sanoa: Sinä kuolema ja hauta, muutu elämäksi, sinä helvetti muutu taivaaksi ja autuudeksi, sinä myrkky, muutu kallisarvoiseksi lääkkeeksi ja virkistykseksi, sinä perkele ja maailma tulkoon sinusta kristityilleni hyödyllisempi kuin rakkaat enkelit ja hurskaat pyhät heille ovat. Sillä minä voin niin hoitaa ja vaalia viinitarhaani, että se tulee paremmaksi kaikenlaisista kärsimyksistä ja onnettomuuksista" (Luther)

Äänestä

Jumalan taisteluvarustus on tänään tärkeämpää kuin koskaan olla mukana. Maailma on muuttunut ja muuttuu huimaa vauhtia pahemmaksi ja pahemmaksi paikaksi elää.

Äänestä

Murra pimeyden valta,
suista vallat turmion.
Riistä saalis kuolemalta,
ristissäsi toivo on.
Täytä meidät toivollasi,
työssä valtakuntasi.
Voitonlippu omillasi,
aina olkoon ristisi.
Auta, ettei usko horju,
mieleemme suo rohkeus.
Poista arkailumme, torju
väärä itseluottamus.
Anna meille toivo luja
vastoinkäymisissäkin.
Pelon valtaan painettuja
nosta voimin väkevin.

Äänestä

Olisiko aika tarttua Raamattuun ja rukoilla Herraamme, että hän antaisi suomen kansan synnit anteeksi.

Äänestä

Ei mikään kansa saa syntejään anteeksi, vaan yksilökansalaiset. Usko on jokaisen yksilön henkilökohtainen asia.

Suomen kansaan kuuluu muitakin kuin jumalattomia, mutta myös muitakin kuin Jeesusta Kristusta tunnustavia. Mikään kansa ei ole "hurskas", tai "syntinen". On suurta ylpeyttä kuvitella kuuluvansa johonkin erityisjoukkoon, jolla kokonaisena kansanryhmänä olisi etusija Jumalan edessä.

Ainoastaan Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin jälkeläisille on annettu tämä lupaus, suomalaiset kansana eivät tähän joukkoon kuulu. Oulun profetia oli eksytystä, mutta ylpeät ovat siihen suuresti mielistyneet, omaksi kadotuksekseen. Jokainen yksilö rukoilee itse syntinsä anteeksi, mutta jumalattomia ei voi siihen pakottaa, eikä Jeesuskaan tällaista opettanut, vaan jopa kielsi tekemästä tällaista:

Matteus 9:16 Ei kukaan pane vanuttamattomasta kankaasta paikkaa vanhaan vaippaan, sillä semmoinen täytetilkku repii palasen vaipasta, ja reikä tulee pahemmaksi.
;

Äänestä
  • Soffixiina on oikees täs. En tajua mikä on tää vippaslahkojen "kansa" -villitys. Uusi Liitto on YKSILÖILLE, jotka kutsutaan ULOS niistä kansoista missä ovat syntyneet.

    Juutalaiset ulos Israelista ja suomalaiset Suomesta. Ruotsalaiset Ruotsista ja venäläiset Venäjästä.

    Äänestä

Ei ihan niinkään. Kuinkas kävi Joonalle, eikös se ollu kunkku, joka määräsi ja määrää kansansa tulevista tuomioista tai syntien katumisesta. Herra säästi kaupungin.
Rajkkikoiranakos se kts nykyisin toimii?

Äänestä
  • Se oli Vanhassa Liitossa mut Uudessa me ollaan ULOS KUTSUTTUJA (Eccleesia)!

    Ja Hallet sille!
    :D

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nyt * kirjoitti:

”Vahvistukaa Herrassa, ottakaa voimaksenne hänen väkevyytensä. Pukekaa yllenne Jumalan taisteluvarustus, jotta voisitte pitää puolianne Paholaisen juonia vastaan. Emmehän me taistele ihmisiä vastaan vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan. Ottakaa siis yllenne Jumalan taisteluvarustus, niin että kykenette pahan päivän tullen tekemään vastarintaa ja selviytymään taistelusta pystyssä pysyen (Ef 6:10-13).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu