Johannes muistuttaa sovituksesta.

Jeesus sovitti syntimme ristillä, kun hän otti koko maailman kaikkien ihmisten, kaikkien aikojen synnit päällensä ja vielä enemmän, hänet tehtiin synniksi.
Nyt, se, joka saa armon huutaa avuksensa Jeesusta, pelastuu, sillä Jumala ei ole puolueellinen.

1. Joh. 2:2
"Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien."
122324
2Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 122

Vanhimmat

Paavali oli Johanneksen kanssa "samoilla vesillä".

2. Kor. 5:19
"Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

Äänestä
  • Nimenomaan. Apostoleilla oli sama Henki ja sama Herra. Siksi he puhuivat samaa kieltä.

    Äänestä

  • Nimenomaan, kirjoitti:

    Nimenomaan. Apostoleilla oli sama Henki ja sama Herra. Siksi he puhuivat samaa kieltä.

    Esim. Tauno yrittää lyödä kiilaa apostolien väliin, mutta turhaan.

    Äänestä

  • Havainnoitsija. kirjoitti:

    Esim. Tauno yrittää lyödä kiilaa apostolien väliin, mutta turhaan.

    Tepe hyväksyy omien sanojensa mukaan Johanneksen, mutta silti esim. Joh.3:16 on hänelle liikaa. Näin meillä.

    Äänestä

  • Näin meillä. kirjoitti:

    Tepe hyväksyy omien sanojensa mukaan Johanneksen, mutta silti esim. Joh.3:16 on hänelle liikaa. Näin meillä.

    Ristiriitaista kieltämättä.

    Äänestä

  • Nimenomaan, kirjoitti:

    Nimenomaan. Apostoleilla oli sama Henki ja sama Herra. Siksi he puhuivat samaa kieltä.

    Samaa kieltä puhuvat kai ne joissa on herran henki,uskovat ympäri maailmaa se on mahtavaa.

    Äänestä

Niin, oliko tässä nyt jotain uutta tietoa, ja jos ei niin mitä noita vanhoja loruja mantrailet palstalle.

1Äänestä
  • Oletko sisäistänyt tämän?

    1. Joh. 1:8

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    Oletko itsesi eksyttäjä?

    Äänestä

  • Onko Jumalan sana sinulle mantra???

    Äänestä

  • Huh huh!!! kirjoitti:

    Onko Jumalan sana sinulle mantra???

    Fundamentalistisille kristityille Jumalan sana on etupäässä mantra. Milloin he ovat kirjoituksissaan huolissaan muusta kuin omasta navastaan ?

    1Äänestä

  • jotain rotia sentään kirjoitti:

    Fundamentalistisille kristityille Jumalan sana on etupäässä mantra. Milloin he ovat kirjoituksissaan huolissaan muusta kuin omasta navastaan ?

    Määrittele fundamentalistinen kristitty. Olisi kiva tietää.

    Itse olen Jeesukseen uskova ja tottakai oma pelastus on tärkeä. Kuitenkin olen erittäin huolestunut monen, monen lähimmäisen ikuisuusosasta. Rukoilen jatkuvasti heidän puolestaan, jotta Jumala heidätkin pelastaisi.

    Oletko itse kiinnostunut siitä, missä vietät ikuisuutesi? Sinulla on tämä rajallinen elämä aikaa tehdä valinta, jos koet, että Jumala sinua vetää puoleensa. Toivottavasti sinulla on joku Jeesukseen uskova, joka sinua voi auttaa ja joka rukoilee puolestasi.

    2Äänestä

  • Eräs ihminen kirjoitti:

    Niinpä!

    Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

    2Äänestä

  • Vakava muistutus kirjoitti:

    Oletko sisäistänyt tämän?

    1. Joh. 1:8

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    Oletko itsesi eksyttäjä?

    "Silloin hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset."

    2Äänestä

  • Jeesukseenluottava kirjoitti:

    Mutta Herra on uskollinen, ja hän on vahvistava teitä ja varjeleva teidät pahasta.

    Kunnia Jumalalle!

    1Äänestä

  • Eräs ihminen kirjoitti:

    Määrittele fundamentalistinen kristitty. Olisi kiva tietää.

    Itse olen Jeesukseen uskova ja tottakai oma pelastus on tärkeä. Kuitenkin olen erittäin huolestunut monen, monen lähimmäisen ikuisuusosasta. Rukoilen jatkuvasti heidän puolestaan, jotta Jumala heidätkin pelastaisi.

    Oletko itse kiinnostunut siitä, missä vietät ikuisuutesi? Sinulla on tämä rajallinen elämä aikaa tehdä valinta, jos koet, että Jumala sinua vetää puoleensa. Toivottavasti sinulla on joku Jeesukseen uskova, joka sinua voi auttaa ja joka rukoilee puolestasi.

    Aamen!

    Eikö yksi määritys riitä? Käsittääkseni nimim."jotain rotia sentään" sanoi asian aika selkeästi. Itse lisäisin hänen kommenttiinsa vain, että "fundis" on erittäin ikävä ihminen muita kohtaan.

    1Äänestä

  • jotain rotia sentään kirjoitti:

    Fundamentalistisille kristityille Jumalan sana on etupäässä mantra. Milloin he ovat kirjoituksissaan huolissaan muusta kuin omasta navastaan ?

    Jokainen ihminen on ensisijaisesti vastuussa itsestään, mutta myös toisista. Siksi kristityt evankelioivat eli kertovat Jeesuksesta, että he turvautuisivat Häneen, joka voi pelastaa. Miksi sinä et turvaudu Jeesukseen?

    1Äänestä

  • Lounaistuulet kirjoitti:

    Jokainen ihminen on ensisijaisesti vastuussa itsestään, mutta myös toisista. Siksi kristityt evankelioivat eli kertovat Jeesuksesta, että he turvautuisivat Häneen, joka voi pelastaa. Miksi sinä et turvaudu Jeesukseen?

    Miten tällaiset ihmiset, jotka kuvittelevat jonkun satuolennon sovittavan heidän omatkin rikoksensa, pystyisivät ottamaan vastuuta muista ihmisistä?

    1Äänestä

  • Vakava muistutus kirjoitti:

    Oletko sisäistänyt tämän?

    1. Joh. 1:8

    Jos sanomme, ettei meillä ole syntiä, niin me eksytämme itsemme, ja totuus ei ole meissä.

    Oletko itsesi eksyttäjä?

    Niinpä!

    Äänestä

Siunattu sovitus!

1Äänestä

Sovitus. Sama suuri aihe ja sanoma apostoleilla, Johanneksesta Paavaliin.
Sovitus on Jumalan lahja, jota per.kele vihaa ja inhoaa.

1Äänestä

Keskustellaan välillä Johanneksesta. Sehän kelpaa Tepellekin.

1Äänestä
  • Ymmärrettävästi kelpaa tepulille kun kirjoittaa rakkaudesta.

    1Äänestä

  • Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Halleluja! Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

    "Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;"

    Kyllä!

    Äänestä

Tämä on SE pääsiäissanoma.

1Äänestä
  • Luulisi Jeesuksen sanoman olevan se mitä hän painotti. Köyhät ja sorretut.

    Äänestä

  • etteikö ole kirjoitti:

    Luulisi Jeesuksen sanoman olevan se mitä hän painotti. Köyhät ja sorretut.

    Syntisten pelastaminen oli hänen missionsa.

    1Äänestä

  • Aamen!!! kirjoitti:

    Syntisten pelastaminen oli hänen missionsa.

    Miten se näkyi?

    2Äänestä

  • ilman aamenta kirjoitti:

    Miten se näkyi?

    Etkö tosiaan ole kuullut, mitä Jeesus teki Golgatan ristillä?

    1Äänestä

  • Aamen!!! kirjoitti:

    Etkö tosiaan ole kuullut, mitä Jeesus teki Golgatan ristillä?

    Suomi on uuspakanallinen maa. On paljon tietämättömyyttä hengellisistä asioista, valitettavasti.

    1Äänestä

  • Kristitty. kirjoitti:

    Suomi on uuspakanallinen maa. On paljon tietämättömyyttä hengellisistä asioista, valitettavasti.

    Se on surullista, TOSI surullista.

    1Äänestä

  • Aamen!!! kirjoitti:

    Se on surullista, TOSI surullista.

    Enemmän kuin surullista, hirvittävän kaiheaa.

    1Äänestä

  • Kristitty. kirjoitti:

    Enemmän kuin surullista, hirvittävän kaiheaa.

    Piti sanoa hirvittävän kauheaa.

    1Äänestä

  • ilman aamenta kirjoitti:

    Miten se näkyi?

    "Ja sanoivat suurella äänellä: Karitsa, joka tapettu on, on mahdollinen ottamaan voiman, ja rikkauden, ja viisauden, ja kunnian, ja kiitoksen, ja siunauksen."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja sanoivat suurella äänellä: Karitsa, joka tapettu on, on mahdollinen ottamaan voiman, ja rikkauden, ja viisauden, ja kunnian, ja kiitoksen, ja siunauksen."

    "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

    1Äänestä

  • Kristitty. kirjoitti:

    Suomi on uuspakanallinen maa. On paljon tietämättömyyttä hengellisistä asioista, valitettavasti.

    "Paljoa ennemmin me siis nyt, kun olemme vanhurskautetut hänen veressään, pelastumme hänen kauttansa vihasta."

    Valtava Totuus!

    Äänestä

Eikä Jeesus vahvistanut Lait ja rikollisille ilmoitti näin:
Matt.25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."

Väärän todistuksen antaminen on rikos.
Mielestäni on raamatullinen selvyys, että Jeesus sovitti VAIN syntiin pakotettujen synnit.
Syntiin pakotettuja ovat esim. sotilaat jotka paha esivalta pakottaa tappamaan ja usein vaihtoehtona kieltäytyjälle että hänet tapetaan omien toimesta. Näin on suomessakin tapettu suomalaisia omien toimesta.

1Äänestä
  • "Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;"

    1Äänestä

  • "Sillä maitoa pusertamalla saa voin, nenää pusertamalla saa veren, ja vihoja pusertamalla saa riidan."

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sillä jos me silloin, kun vielä olimme Jumalan vihollisia, tulimme sovitetuiksi hänen kanssaan hänen Poikansa kuoleman kautta, paljoa ennemmin me pelastumme hänen elämänsä kautta nyt, kun olemme sovitetut;"

    "jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit"

    1Äänestä

Johannes, eivätkä muutkaan apostolit mainitsekaan ahdasta porttia. Eikö se olekaan niin tärkeä mantra?

Äänestä
  • Ahdas portti kuvaa uudestisyntymistä. Uskoon tulo on myös yksi ilmaus samalle tapahtumalle. Nyt kuitenkin eräs palstalainen on antanut ahtaalle portille ihan oman merkityksen.

    1Äänestä

  • Palstalainen kirjoitti:

    Ahdas portti kuvaa uudestisyntymistä. Uskoon tulo on myös yksi ilmaus samalle tapahtumalle. Nyt kuitenkin eräs palstalainen on antanut ahtaalle portille ihan oman merkityksen.

    mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

    Jep jep.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep jep.

    "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    mutta Herran sana pysyy iankaikkisesti." Ja tämä on se sana, joka on teille ilosanomana julistettu.

    "Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta."

    Äänestä

  • Palstalainen kirjoitti:

    Ahdas portti kuvaa uudestisyntymistä. Uskoon tulo on myös yksi ilmaus samalle tapahtumalle. Nyt kuitenkin eräs palstalainen on antanut ahtaalle portille ihan oman merkityksen.

    "Sentähden eivät jumalattomat kestä tuomiolla eivätkä syntiset vanhurskasten seurakunnassa."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta."

    "Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."

    Äänestä

  • "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Hän pelasti heidät vihamiehen kädestä ja lunasti heidät vihollisen vallasta."

    "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Jumalaton hyljätköön tiensä ja väärintekijä ajatuksensa ja palatkoon Herran tykö, niin hän armahtaa häntä, ja meidän Jumalamme tykö, sillä hänellä on paljon anteeksiantamusta."

    "Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi voiman tulla Jumalan lapsiksi, niille, jotka uskovat hänen nimeensä,"

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Mutta hänen lupauksensa mukaan me odotamme uusia taivaita ja uutta maata, joissa vanhurskaus asuu."

    Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Eikä mitään kirousta ole enää oleva. Ja Jumalan ja Karitsan valtaistuin on siellä oleva, ja hänen palvelijansa palvelevat häntä"

    Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kunnia Jumalalle!

    Armoa herra sinä köyhäin ja vaivaisten kurittaja!😨😨😨

    1Äänestä

  • Palstalainen kirjoitti:

    Ahdas portti kuvaa uudestisyntymistä. Uskoon tulo on myös yksi ilmaus samalle tapahtumalle. Nyt kuitenkin eräs palstalainen on antanut ahtaalle portille ihan oman merkityksen.

    Jep jep.

    Äänestä

Suomessa evankeliumia ei enää arvosteta, vaikka sen kautta Jumala pelastaa ihmisen ikuiselta helvetiltä!

Äänestä
  • "Sillä silmänräpäyksen kestää hänen vihansa, eliniän hänen armonsa; ehtoolla on itku vieraana, mutta aamulla ilo."

    Äänestä

  • "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    2Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

    Aamen kiitos Jeesus!

    Äänestä

Kiitos Jeesus!

1Äänestä

Ja tiedä siis, että Herra, sinun Jumalasi, on Jumala, uskollinen Jumala, joka pitää liiton ja on laupias tuhansiin polviin asti niille, jotka häntä rakastavat ja pitävät hänen käskynsä,

Äänestä
  • Aamen! Kiitos Jeesus!

    Äänestä

  • "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Ja he ovat voittaneet hänet Karitsan veren kautta ja todistuksensa sanan kautta, eivätkä ole henkeänsä rakastaneet, vaan olleet alttiit kuolemaan asti."

    "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

    Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Aamen! Kiitos Jeesus!

    Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

    1Äänestä

  • "Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika tuli ja on meille mielen antanut, että me sen totisen tunnemme, ja olemme siinä totisessa, hänen Pojassansa Jesuksessa Kristuksessa: Tämä on totinen Jumala ja ijankaikkinen elämä."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

    "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kiittäkää Herraa, sillä hän on hyvä, sillä hänen armonsa pysyy iankaikkisesti.

    Kunnia Jumalalle!

    Äänestä

Herran siunaus rikkaaksi tekee, ei oma vaiva siihen mitään lisää.

Äänestä

Kaikki Herran polut ovat armo ja totuus niille, jotka pitävät hänen liittonsa ja todistuksensa.

Äänestä

Kyllä Jeesuksen olisi kannattanut sovittaa ihan vaan siihen Magdaleenaan joka sitä vonkasi.

2Äänestä

me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,

Äänestä
  • "Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan."

    Äänestä

Totisesti minä sanon teille: joka ei ota vastaan Jumalan valtakuntaa niinkuin lapsi, se ei pääse sinne sisälle."

Äänestä

Kun minä menen sovituskoppiin, niin ostan tietysti vain sellaisen vaatteen, joka on minulle sopiva.

En osta armosta mitään holtittomasti hölskyvää, enkä sieltä täältä puristavaa. Tuskin Jumalakaan ostaa tai lunastaa epäsopivia.

Äänestä
  • Jumala lunasti ja sovitti nimenomaan minut, epäkelvon, armosta.

    1Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Jumala lunasti ja sovitti nimenomaan minut, epäkelvon, armosta.

    "Sillä vuoret väistykööt ja kukkulat horjukoot, mutta minun armoni ei sinusta väisty, eikä minun rauhanliittoni horju, sanoo Herra, sinun armahtajasi."

    1Äänestä

  • AamenkiitosJeesus kirjoitti:

    Jumala lunasti ja sovitti nimenomaan minut, epäkelvon, armosta.

    Kaikki olemme epäkelpoja, mutta kelpaamme Jeesuksessa!

    Äänestä

Pahennukseksi oleminen ja hullutus ovat kyllä sovittamattomia vaatteita, ne menevät jo kättelyssä silppuriin.

Äänestä

mutta hän on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden, runneltu meidän pahain tekojemme tähden. Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi, ja hänen haavainsa kautta me olemme paratut.

Äänestä

Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.

Äänestä

Olkaa lujat ja rohkeat, älkää peljätkö älkääkä säikähtykö heitä, sillä Herra, sinun Jumalasi, käy itse sinun kanssasi; hän ei jätä eikä hylkää sinua."

Äänestä

Katso, Herra, Herra auttaa minua; kuka minut syylliseksi tuomitsee? Katso, kaikki he hajoavat kuin vaate; koi heidät syö.

Äänestä

Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
Aamen!

Äänestä

Mutta hän sanoi heille: "Älkää peljästykö; te etsitte Jeesusta, Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat.

Äänestä

Hän on myös vahvistava teitä loppuun asti, niin että te olette nuhteettomat meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen päivänä.

Äänestä

Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin.

Äänestä

Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,

1Äänestä

Hän tuomitsee maanpiirin vanhurskaasti, vallitsee kansoja oikeuden mukaan.

1Äänestä

Hän, Herra, on meidän Jumalamme; hänen tuomionsa käyvät yli kaiken maan.
Aamen!

1Äänestä
  • Tuomion aikakin vielä tulee.

    1Äänestä

  • Armon.jälkeen.tuomio kirjoitti:

    Tuomion aikakin vielä tulee.

    Eipä koske uskonharhoista vapautunutta:)

    2Äänestä

  • Huoleton-tulevaisuus kirjoitti:

    Eipä koske uskonharhoista vapautunutta:)

    Koskee jokaista.
    "Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan."
    Jesaja 2:19

    "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"
    Matt 23:33

    1Äänestä

  • Tuomiot.tulevat kirjoitti:

    Koskee jokaista.
    "Silloin mennään kallioluoliin ja maakuoppiin Herran kauhua ja hänen valtansa kirkkautta pakoon, kun hän nousee maata kauhistuttamaan."
    Jesaja 2:19

    "Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?"
    Matt 23:33

    Ja lihansa päivinä hän väkevällä huudolla ja kyynelillä uhrasi rukouksia ja anomuksia sille, joka voi hänet kuolemasta pelastaa; ja hänen rukouksensa kuultiin hänen jumalanpelkonsa tähden.

    1Äänestä

  • Huoleton-tulevaisuus kirjoitti:

    Eipä koske uskonharhoista vapautunutta:)

    Koskee jokaista.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Koskee jokaista.

    Voi pyhä yksinkertaisuus.

    1Äänestä

Johannes tiesi, mistä kirjoitti!

1Äänestä

"Joka uskoo ja kastetaan, se pelastuu; mutta joka ei usko, se tuomitaan kadotukseen."

1Äänestä
  • Armoa herra, sinä köyhän kurittaja!

    1Äänestä

"me taas saarnaamme ristiinnaulittua Kristusta, joka on juutalaisille pahennus ja pakanoille hullutus,"

1Äänestä

"Jos me tunnustamme syntimme, on hän uskollinen ja vanhurskas, niin että hän antaa meille synnit anteeksi ja puhdistaa meidät kaikesta vääryydestä."

1Äänestä

"Hän riisui aseet hallituksilta ja valloilta ja asetti heidät julkisen häpeän alaisiksi; hän sai heistä hänen kauttaan voiton riemun."

1Äänestä

1 Joh 2:2, tätä Raamatun tekstiä, eivät lahko uskovaiset "niele" !

monta muutakin syntiemme sovituskohtaa löytyy Raamatusta.

Kuten: "hän on kaikkien ihmisten vapahtaja, ja VARSINKIN uskovien"

Äänestä
  • Niin, hän kärsi myös sinun syntiesi takia! Miksi siis et häneen usko???

    1Äänestä

lahko uskovaiset ovat ERITYISEN innokkaita, tuomitseen Helvettiin.

Vaikka Jeesus sanoi: "älkää kenellekään kadotustuomiota lausuko"

1Äänestä

Jos Jeesus on koko maailman syntien sovitus, silloin Hän on sitä, piste.

Äänestä

Pian on pääsiäinen. Ylistys Jeesukselle!

Äänestä
  • Pitänee ostaa pari hanapakkausta "kyykkyviiniä", siinähän sitä on ylistystä.

    Äänestä

  • Pitänee ostaa pari hanapakkausta "kyykkyviiniä", siinähän sitä on ylistystä.

    Äänestä

  • Pitänee ostaa pari hanapakkausta "kyykkyviiniä", siinähän sitä on ylistystä.

    Äänestä

Korona muistuttaa yrittäjiä irtisanomisista . Sovittaavatko nuo nyt tekojaan,maistaen omia lääkkeitään työvoimapulaan?

Äänestä

YLISTYS JEESUKSELLE KRISTUKSELLE HÄNEN SOVITUSKUOLEMASTAAN!

Äänestä

Jeesus sovitti lähinnä kapalot ristillä.
Jos jotain tältä pyytää, niin mitään ei tapahdu.
Sanotaanhan sitä herran siunauksessakin, että tapahtukoon sinun tahtosi. Siis käyköön ihan miten vain. Uskova tulkitsee parantumattomuuden sairaudesta olevan herran tahto.
Tai että uskova ei ole riittävästi uskossa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Jeesuksen oma kirjoitti:

Jeesus sovitti syntimme ristillä, kun hän otti koko maailman kaikkien ihmisten, kaikkien aikojen synnit päällensä ja vielä enemmän, hänet tehtiin synniksi.
Nyt, se, joka saa armon huutaa avuksensa Jeesusta, pelastuu, sillä Jumala ei ole puolueellinen.

1. Joh. 2:2
"Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu