Pitäisi olla joka kaupan nurkalla, jokunen paikka johon saa koiransa kiinni. Ovat jopa pyörätelineissä kiinni kun ei muita paikkoja ole. Kaiken huipuksi huomasin pari paikkaa, joissa ei edes pyörätelinettä tai minkäänlaista pylvästä ollut mihin koiran parkkeeraisi. Suojat sateelta ja lumelta olisivat hyvät vaikka ei kukaan koirastaan välittävä jätä pitkäksi aikaa parkkiin. Esim. Löytöpankki, siellä ne rakit puiden alla lumipyryssä olivat kun ei lähempää mitään pylvästä näkynyt.
Koiraparkki
Koira-Viljo
391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minä en ymmärrä miksi yleensä pitää koira ottaa mukaan kauppaan. Minä en ole koskaan ottanut. Koiran kanssa lenkkeilen ihan ilman kassia ja rahapussia. Kauppaan mennessäni jätän koiran kotiin.
Jotkut saattavat sisään ja ulos tyylillä pistäytyä ostamassa maidon koiralenkillä ollessaan jtn osaa olla yksin olkoot yksin vain.
Ilmoita kauppiaalle suoraan tästä koira ongelmasta. Kyllä kauppias ymmärtää että koira parkki on tärkeä.