Keskustan tyhjät/tyhjenevät liikkeet

Laitetaampa listaa Kouvolan keskustan lopettaneista ja lopettavista liikkeistä (joissa siis liiketila nyt tyhjänä tai tulee tyhjäksi). Kaikkia en varmaan muista tai tiedä mutta tässä alkua:

Sinooperi
Kenkä-Jonna
Nordea
Neilikka (?)
Pennanen
Sokos (?)
Coffee housen vieressä olleet lastenvaateliikkeet
Aleksi 13
Ilo
Anttila
Tiimari
Se jäätelöliike manskilla

Jatkaako joku? Kuinka moneen päästään?
16635
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Työkkäri, Kela, sossu, Alko, anniskeluliikkeet ja poliisi jatkavat edelleen palveluiden tuottamista Kouvolan keskustan ihmisille. Ei muutakuin aita ympärille ja junat kulkee pysähtymättä ohi ni sitte Kouvola on saavuttanut sen pisteen, mitä kaavoituksella ja paikallisella politiikalla on haettu.

Esim. voisiko joku kertoa, miksi sieltä Kouvolan keskustasta ei löydy kohta ainuttakaan väljää aluetta, jonne ei rakenneta ylihinnoiteltua mummo-kerrostaloa? Parin vuoden päästä auto pitää jättää Kellomäkeen, koska lähempänä ei ole parkki-tilaa. Tosin ensin pitää useamman ihmisen voimin keksiä syy, miksi mennä keskustaan.

Miksi Kouvolasta on edes muodostunut Pohjois-Kymenlaakson keskus? Eihän siellä ole mitään muuta kuin juna-asema. Kyllä ne raiteet kulkee muidenkin kirkonkylien läpi, eikä niihin silti urpot ala kasaantumaan.

Äänestä

Lopettaneiden listaa. Elokuvateatteri ja Säästöpankki (huhtikuu)
Verovirasto keskitetään jonnekin muualle.

Äänestä

Ei asiakkaita. Ei tulevaisutta. Kuluja kyllä tarjotaan niinkuin lasikatetta. Montakohan asiaskasta siitä syntyy.
Manskki ei täyty kuin jollain ohjelmateemalla kun pistetään 20 tuhatta palkkioihin.
Ihmiset kattoo ja lähtee kotia. Itse katselen ikkunasta ja kiroan hukattuja euroja.

Äänestä

Hansan yläkerrassa taitaa olla joitain liiketiloja avoinna. Ja Manskin alakerrassa kanssa, onkohan eurokangas vielä siellä?

Veturissahan on vissiin 8 liiketilaa tyhjillään.

Joku sanoi, että keskustan HM ehkä lopettaa kanssa, vai lieneekö vain huhupuhetta?

Mutta onhan meillä sentään manskilla vielä ravitsemusliikkeitä (hese, sen vieressä oleva kahvila, coffee house, holvi, amarillo, naapantura). Kukahan niissä kaikissa ehtii käydä kahvittelemassa? Arnoldsin tilalle sentään tuli uusi liike, joku rafla sekin.

Äänestä

Kyllä se keskusta vielä vilkastuu, eikä mene kauan, olkaa huoletta. Tulossa oikeen iso yllätys.

Äänestä
  • Voisitko hieman avata?

    Äänestä

Saadaan kouvolaan nimittäin pornokauppa jossa on oikein suurenmaailman tyyliin useampia seksielokuvakoppeja. Niitä voi siis todellakin Vuokrata ja katsoa yksin tai porukalla siellä kopissa seksielokuvia. On nahkasta tuolia ja liukastetta ja pyyhkeitä. Tätä on kaivattu!

Äänestä

Suomalaisen kirjakaupan tilat vissiin on tyhjillään?

Ja kuinkahan kauan ne oikein miniliikkeet siinä manskin varrella pärjäävät?

Äänestä

Kymp lopettaa hansassa, siirtyy veturiin. Muoviepox ilmoitti jo alkuvuodesta että lopettavat. Manskilta lopettaa liivikauppa ja lahjatavaraliike minerva. Seuraavana poistuu Lehto koska se löytyy myös Veturista. Varmaan joku optikoista, kultakaupoista ja pienemmistä vaateliikkeistä lopettaa myös.

Äänestä
  • Veikkaan että veturista lopettaa myös useampi liike lähiaikoina. Ruplan kurssi ja venäläisten muuttunut asenne länsimaita kohtaan vähentää ostosmatkailua. Samoin omia kaupunkikeskustoja suosiva asenne Kouvolassa ja kuusaalla vähentää Veturissa kävijöitä. Aika tyhjältä on näytti kun viimeksi kävin Veturissa.

    Äänestä

Pikku-Kouvolan alueella on vuokrattavia tai myytäviä liike- ja toimistotiloja tarjolla noin 100 kappaletta. Tähän lukuun sisältyy myös tuotantotiloja.

Mistä Lemminkäinen saa vuokralaiset Heinätorin kiinteistöön, kun vieressä Pohjola-talossa vapaita tiloja on tuhansia neliömetrejä?

Äänestä

tärkeintä mulliganssin jääminen....pillu varmaa se tärkeää!!=) voisi olla kyllä tiukempaa nyt löysää homehtunutta....

Äänestä

Hmm-mm. Aatella. Ennen Kouvolassa oli jopa 5kin eri elokuvateatteria. Nyt ei oo ainuttakaan.

Äänestä
  • Voi ehkä liittyä myös siihen, että on kotona 60-tuumaiset televiisiot ja kaikenmaailman viihdepaketit. vhs-kasettien aikaan oli kivempi käydä siellä elokuvissa, nyt vaatii jo suurta innostusta näytettävää filmiä kohtaan jotta viitsisi lähteä.

    Äänestä

Korutonta luettavaa. Kaupungin päättäjät saa tästä todistuksen.

Äänestä

Onko Mopo-aittakin lopetettu torin vierestä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hiljainen on kylätie kirjoitti:

Laitetaampa listaa Kouvolan keskustan lopettaneista ja lopettavista liikkeistä (joissa siis liiketila nyt tyhjänä tai tulee tyhjäksi). Kaikkia en varmaan muista tai tiedä mutta tässä alkua:

Sinooperi
Kenkä-Jonna
Nordea
Neilikka (?)
Pennanen
Sokos (?)
Coffee housen vieressä olleet lastenvaateliikkeet
Aleksi 13
Ilo
Anttila
Tiimari
Se jäätelöliike manskilla

Jatkaako joku? Kuinka moneen päästään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu