jos hän liittyy vapaamuurariksi?
Täytyykö ihmisen mielentilan olla järkkynyt
Palstagallup
16268
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei. Mutta korruptiosta ja muuten vaan sekavien harrastelusta täytyy pitää.
olla päästään sekaisin ja katkera omasta mitättömyydestään solvatessaan vapaamuurareita. K Y L L Ä täytyy. Sen on vapaaamuurarikirjoittelija PIA RASK konkreettisesti kaikille osoittanut. Sairas on tietysti sairas eikä hulluudelleen mitään voi mutta kun oma älynsä ei kerro että nolaa itseään kerta kerralta yhä enemmän ja saattaa sitäpaitsi joutua koston uhriksi sairasta solvaamista jatkaessaan. Ihmeen hyvin ovat vapaamuurarien hermot onneksi tähän saakka kestäneet.
tajuavat että hörhöä täytyy vain sietää tai korkeintaan napauttaa siltä naama lyttyyn tavattaessa. Kuitenkin jotain sellaista että tajuaa konkreettisesti menneensä liian pitkälle.
Ei se muuten usko mutta väkivalta lopettaa v ittuilun edes vähäksi aikaa. Vanha koettu keino toimii aina.
Eikö valkotakkiset ole vieläkään vieneet sinua hallusinaation ja vainoharhojen vallassa olevaa reppanaa?
jännä tapaus kun se aina pistää plussia omien mielipiteidensä tueksi ja miinustaa kaikki järkevämmät. Ei se mitään haittaa sillä plussista ja miinuksista tunnistaa kirjoittajan heti Piaksi. Mielenkiintoinen tapaus kertakaikkiaan.
tämänkin kirjoituksen kymmenellä miinuksella. Se vaatii nettiyhteyden katkaisemisen joksikin aikaa joten Pia näkee paljon vaivaa omia mielipiteitään kannustaessaan ja muiden miinustaessaan. On se todella hullu ja sekaisin.
Vapaamuurarikirjoittaja on myös Mikkelin, Kuopion ja Varkauden sivuilla. Lienee joku muu, kuin tuo sinun nimeämä henkilö. Kaikkinainen nimeltä maininta saattaa tulla kalliiksi, jos jatkat tätä
Aivan. Sitä tuo kyseinen sääntöjä rikkova laitapuolen kulkija ei vieläkään ole tajunnut. Kaikki terveet tietävät, että todistustaakka syyttelyssä on aina sillä kuka väittää jotakin. Sitä ei tajua ja jatkanut toimiaan jo VUOSIA.
jatkanut solvaamistasi jo vuosia todistamatta mitään muuta kuin sen että hulluhan sie olet.
niin nappiin kuin vain voi. Kohta tuo laittaa vaihteeksi vapaamuurarilistan, näin veikkaan.
Itse itseään kannustaen yksittäistä henkilöä syyttä syyttelevä sekopääkehari jatkaa tuulimyllyjä vastaan taistelua. Kyllä sinut vielä hoidetaan paranemaan.
PIA RASK on nykyajan lääketiedekin vielä voimaton. Se käy palstalta hyvin ilmi.
ovat palstan mukaan kotoisin PIA RASKIN koneelta Laitaatsillasta. Se tyttö kyllä jaksaa vuorokauden ympäri. Aspergerilta menee ajantajukin sekaisin, on se niin innostunut asiastaan.
Edellä olevan kommentin kirjoitti henkisesti vajaa ja vainoharhojen parissa elävä onneton reppana.
Oletko sinä Pia Raskin solvaaja joku vapaamuurarien yhteinen salarakas-HOMO?
miellettömmästi Raaka Piski. Jutut siulla on kuin murrosikäisillä homottelijoilla.